Suomessako vahva ja toimiva demokratia?

Eduskuntavaalit ovat jälleen seitsemän kuukauden päästä. Silloin on taas se hetki, kun suomen kansalaiset hakeutuvat vaaliuurnilleen äänestämään ehdokkaitaan. Jälleen kerran he unohtavat, että Suomen hallitusmuoto parlamentaarinen demokratia on rakennettu siten, että kyseessä eivät ole henkilövaalit, vaan puoluevaalit. Jälleen kerran he äänestävät valtaosin niitä samoja ehdokkaita, jotka ovat saattaneet päätöksillään Suomen asiat tähän nykyiseen jamaan. Jälleen kerran uudet kansanedustajat ovat vanhoja urheilijoita, julkkiksia jne. joilla ei ole välttämättä mitään edellytyksiä valtakunnallisten asioiden hoitamiseen. Tämä on SE Suomi, johon olemme viimevuosina tottuneet.

Kaikki merkit siis viittaavat siihen, että Suomi tulee jatkossakin elämään velaksi, kansaedustajat ajamaan omia etujaan yrityslobbauksillaan, byrokratia kasvamaan entisestän, itsemääräämisoikeutemme supistumaan osana EU:ta ja valtionjohto laatimaan pakon edessä loppuun asti suunnittelemattomia uudistuksia ilman mitään käsitystä niiden kokonaisvaikutuksesta valtiontalouteen ja toimivuuteen. Eikä yksittäinen ihminen pysty sille asialle jatkossakaan mitään. Siitä pitää huolen systeemi, jota edustukselliseksi demokratiaksi kutsutaan ja joka Suomessa toimii parlamentaarisen demokratian kanssa rinnan. Ja ellei se kaikille ole vielä selvää, niin edustuksellisessa demokratiassa edustaja ei siis ole velvollinen noudattamaan äänestäjillensä antamia lupauksia ja vaaleissa ajamiaan vaaliteemoja, vaan voi vapaasti toimi niitä vastaan ilman mitään seuraamuksia.

Jos otamme yllä kirjoitetun suhteen tarkasteluun otteita vuonna 2015 laaditusta hallitusohjelmasta, niin se kertoo meille kouriintuntuvasti sen, että kaikki mitä yllä kirjoitin on valitettavasti totta. Hallitusohjelman sivulla 9 on eritelty Suomen silloinen tilanne ja jaettu ne neljään kategoriaan; vahvuuksiin, heikkouksiin, mahdollisuuksiin ja uhkiin.

VAHVUUDET

Vahvuuksissa Suomi kehutaan osaavaksi, sisukkaaksi, tasa-arvoiseksi ja ratkaisukeskeiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Lisäksi demokratian kerrotaan olevan vahva ja toimiva, hallinnon luotettava ja instituutioiden toimivia ja niiden seurauksena tilanne on vakaa ja turvallinen. Vahvuuksiksi mainitaan myös puhdas ympäristö ja runsaat luonnonvarat, sekä korkea koulutustaso ja teknologinen osaaminen. Lisäksi vahvuudeksi mainitaan suomalaisten ymmärrys vaikeisiin päätöksiin kriisitilanteissa, sekä kyky investoida uudistumiseen.

HEIKKOUDET
Heikkouksiksi taas katsotaan Suomen taloutta ja kilpailukykyä hankaloittava väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen heikkeneminen, kilpailu- ja riskinottokyvyn heikkeneminen ja sitä kautta tuotantorakenteen kapeneminen, jäykät rakenteet, byrokratia, ylisääntely, normitus ja työmarkkinoiden jäykkyydet. Jäykkyyksistä kerrotaan seuraavan alueellista ja ihmisten välistä eriarvoistumista, nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyttä, sekä huono-osaisuuden kasautumista yli sukupolvien.
Heikkoudeksi mainitaan myös muutosvastarinta, vastakkainasettelu, vastuun ulkoistaminen, apatia, uudistumiskyvyttömyys, johtajuuden puute sekä luottamuksen horjuminen poliittiseen päätöksentekoon.

MAHDOLLISUUDET

Mahdollisuuksiksi on taas mainittu Suomen hyvä maine, pieni koko ja ketteryys, sekä kyky tarjota ratkaisuja maailman ongelmiin. Maailman talouden kasvu, kansainvälisyys, vapaakauppa ja teknologian kehitykset nähdään myös mahdollisuuksina. Maailman megatrendien, kuten mm. urbanisaation,
väestörakenteen muutoksen ja teknologian kehittymisen hyödyntäminen. Mahdollisuudeksi nähdään myös se, että Suomi on osa EU:n sisämarkkinoita ja myös
sijainti Venäjän naapurimaana nähdään taloudellisena mahdollisuutena, koska se avaa portit myös Aasian ja jäämerelle.

UHAT

Uhkiksi taas luetellaan kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset, kuten Venäjän epäsuotuisa kehitys ja voimapolitiikan
paluu, uudenlaiset turvallisuusuhkat, kuten kansainvälinen terrorismi, kyberuhkat, pandemiat ja rajat ylittävä rikollisuus. Lisäksi uhkaksi nähdään se, että Eurooppa ei pysty välttämättä vastaamaan kiristyvään kansainväliseen kilpailuun ja se heikentää talouskehitystä ja johtaa talouksien hiipumiseen. Kansainvälisten
taloudellisten kriisien katsotaan vaikuttavan Suomeen erityisen kielteisesti. Myös elintasoerot, konfliktit, humanitääriset kriisit ja
väestönkasvu, sekä niiden aikaansaamat muuttoliikkeet katsotaan uhkiksi ja niiden uskotaan luovan eriarvoistumista. Uhkiksi nähdään myös ekologiseen kestävyyteen liittyvät ongelmat, kuten ilmastonmuutos, luonnonvarojen liikakäyttö ja ympäristön saastuminen.

Okei, istuvalla hallituksella on siis ollut mahdollisuus käyttää hyödyksi vahvuuksiamme ja mahdollisuuksiamme, sekä parantaa heikkouksiamme ja poistaa uhkatekijöitä. Mitä on saatu aikaiseksi? Jos aloitetaan siitä, että istuva hallituksemme printtaa niinkin arvovaltaiseen dokumenttiin kuin hallitusohjelma sellaisia jargonia, että Suomessa on vahva ja toimiva demokratia, yhteiskuntamme on tasa-arvoinen ja ratkaisukeskeinen, niin tarvitsisiko asiaan enempää edes porautua? Demokratian, eli kansanvallan vahvuus ja toimivuus voidaan yksiselitteisesti osoittaa äänestäjän mahdollisuudella vaikuttaa maan asioihin. Demokratian lähtökohta on, että hallintovalta nousee kansasta ja noudattaa kansan tahtoa. Edustuksellinen ja parlamentaarinen demokratiamme pitää kuitenkin visusti huolen siitä, että tavallinen äänestäjä on ulkoistettu näistä hommista mahdollisimman kauas. Koska tämä tilanne on saanut vapaasti olla vallitsevana Suomessa itsenäistymisestä lähtien, niin en menisi kyllä vannomaan suomalaisten ymmärryksenkään puolesta. Helppo sanoa suomalaisia ymmärtäviksi, kun heillä ei ole mitään poliittisia vaikutusmahdollisuuksia.

Mitä taas tulee heikkouksiin? Mikä hallitusohjelmassa tiedostettu heikkous on saatu neljän vuoden aikana paremmalle tolalle? Ikääntymiselle emme voi mitään, mutta onko huoltosuhteen osalta tehty muuten parantavia toimenpiteitä? Onko jäykkiä rakenteita, byrokratiaa ja ylisäännöstelyä saatu jollain tavalla paremmaksi? Onko alueellinen ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus pienentynyt? Onko nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys saatu kuriin? Ovatko päätökset olleet sellaisia, että muutosvastarinta ja vastakkainasettelu olisi lieventynyt? Onko vastuuta otettu takaisin omiin käsiin, onko johtajuus parempaa ja onko poliittiseen päätöksentekoon saatu lisää uskottavuutta? Siis jumalauta! Mikään ei ole parantunut! Vai voiko joku väittää kirkkain silmin, että Kiky- sopimus, uusi alkoholilaki, uusi taksilaki, työttömien uusi aktiivimalli ja sote-uusituksen vatvominen olisi joitain parannuksia johonkin? Jos oikeasti olette sitä mieltä, niin näyttäkää minulle sitten mielestänne huonosti suunniteltu ja johdettu muutos, niin vertaillaan sitä yhdessä näihin ”parannuksiin”, sekä niiden suunnitteluun ja toteutukseen?

Suomella OLISI mahdollisuudet olla jälleen vaikka mitä, mutta niin kauan, kuin valtionjohdollemme on yrityslobbaus, sekä omien ja sukulaisten yrityskuviot tärkeämpiä kuin valtio nimeltä Suomi ja sen menestyminen, niin niin mahdollisuudet huipputason tavoittamiseksi ovat mitättömät. Suomi on tehnyt melkoiset persnetot tuottavien valtionyhtiöiden lyhytnäköisellä myynnillä kuten myös Venäjälle EU- rintamassa asetetuilla talouspakotteillakin. Ja jos joku pitää Suomea todellakin ketteränä maana, niin miten esim. alkoholilain uudistukseen pystyi kaikessa ketteryydessä kulumaan 6,5 vuotta? Ja miten yhtäkkiä väestörakenteen muutokset voidaan nähdä mahdollisuutena? Eikö meille joka torvesta toitoteta samaan hengenvetoon, että väestön ikääntyminen vie meidät vararikon partaalle? Tämä kaikki toitotus siitäkin huolimatta, että yksityiset eläkevakuutusyhtiöt omaavat kaksi kertaa niin suuren pääoman kuin mitä Suomen valtiolla on velkaa, eli eläköityminen ei meitä konkurssiin aja, vaan syyt siihen löytyvät kyllä ihan muista tekijöistä.

Uhkiksi nähdään sitten taas Venäjän epäsuotuisa kehitys. Siis se kehitys, jossa Venäjä on alkanut reagoimaan siihen, että NATO työntyy vuosi vuodelta lähemmäksi sen rajoja. Suomikin on aiesopimuksensa myötä jo toinen jalka NATOssa, joten on enemmän kuin ymmärrettävää, että Venäjä on alkanut geopoliittiseen liikehdintään. Mitenköhän USA mahtaisi reagoida, jos Venäjä hankkisi liittolaisia Väli-Amerikan maista ja sijoittaisi ydinlatauksensa sinne? Ai niin, mutta Venäjähän olisi silloin aggressori. Ihan niin kuin nytkin, kun sen toimet perustuvat pääasiassa omien rajojensa turvaamiseen. Mutta kun Suomessa ollaan niin EUta ja sen sisäpiiriä, että omat kiveksetkin ovat kuohittu Brysselin omaisuudeksi, niin mitenkä muutenkaan täällä kyettäisiin asiaan reagoimaan? Pandemiat, kuten sikainfluenssa, lintuinfluenssa jne. jotka ovat siis kaataneet väkeä Suomessa jopa ehkä kymmeniä molemmat yhteensä, niin sitä varten on syytäkin valjastaa Pandemrixin kaltaisia rokotuskampanjoita, joilla saadaan taas mitään ajattelemattomat ihmiset rokotuttamaan itseään ja voitot ohjattua oikeisiin taskuihin. Rajat ylittävä rikollisuus on taas hyvin hoidossa meidän vapaan liikkuvuuden puolesta puhuvassa yhteiskunnassa. Rikollisten ja muiden onnenonkijoiden kanssa rajavalvontaa ei voida palauttaa, mutta kun USAn presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin saapuivat Suomeen neuvotteluun, niin hupsista vain ja rajavalvonta oli paikoillaan. Ja nopeasti. Mutta kun kyse on suomalaisten turvallisuudesta, huoltosuhteen heikkenemisestä yms. niin EI. Sivistysvaltiossa ei voi estää ihmisten vapaata liikkuvuutta.

En tiedä. Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän olisi niin sanotusti ”kirveelle töitä” tässä maassa. Valtaosa ihmisistä ei tunnu tajuavan sitä, kuinka sairaassa maailmassa ja maailmanjärjestyksessä elämme? Osaa ei vain kiinnosta ja se pieni osa, joka ymmärtää ja jota kiinnostaa, ei saa mitään aikaiseksi parlamentaarisin keinoin. Edesmennyt kansanedustaja Tony Halme kuvasi suomalaista eduskuntatyötä osuvasti: Viimeistään kahden kuukauden työnteon ja innostuksen jälkeen huomaat, että kaikki on turhaa. Et pysty vaikuttamaan mihinkään yksin edes eduskunnassa, koska lähes kukaan siellä ei halua muutoksia olemassa olevaan järjestelmään. Mikä voi tappaa motivaation tehokkaammin? Suomalaista ratkaisukeskeistä eduskuntatyöskentelyä ja edustuksellista demokratiaa parhaimmillaan.

 

Nyt myös Facebookissa!

https://www.facebook.com/Takapiru-Mielipidekirjoituksia-yhteiskunnallisista-asioista-1818919304856694/?modal=admin_todo_tour

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

”Räväytyksestä” huolimatta, tai sen johdosta

Kuten aiemmin sanoin, uutinen on mielestäni se, että tämä on uutinen vuonna 2018. Olisin iloinen, jos näkisin johtavat poliitikot ottamassa kantaa ihmisoikeuksiin ja enemmän mukana tällaisessa. – Touko Aalto (Iltalehti 7.8.2018)

 

 

Maailma muuttuu. Myös suomalaisten mielikuvat, moraali ja arvot siinä sivussa. Sen olemme saaneet kokea kouriintuntuvasti viime päivinä, kun Vihreiden puoluejohtaja Touko Aalto vieraili Tukholmassa ja kävi vapaa-ajallaan paikallisessa homobaarissa ”räväyttämässä”, kuten Iltalehti asiasta uutisoi. Tänä vuonna on nimittäin kutakuinkin kymmenen vuotta siitä, kun silloinen ulkoministerimme Ilkka Kanerva lähetteli tekstiviestejä siihen aikaan vielä tuntemattomalle tanssijattarelle Johanna Tukiaiselle. Tekstiviestikohun seurauksena Kanerva joutui jättämään ulkoministerin tehtävänsä vuoden 2008 huhtikuussa.

 

Kohu Kanervan erotiikalla sävytetyistä tekstiviesteistä kasvoi niin suureksi, että siitä tuli kansainvälisen tason uutinen. Asiaa käsittelivät muiden muassa brittiläiset Reuters ja BBC, jenkkimedia CNN ja ruotsalainen Aftonbladet. Asiaa kommentoivat julkisuudessa Suomen johtavista poliitikoista pääministeri Matti Vanhanen, Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ja presidentti Tarja Halonen. Iltasanomat uutisoivat englantilaisen politiikan asiantuntijan Ian Dalen lausunnon, jossa Kanerva määriteltiin turvallisuusriskiksi Suomen valtiolle. Myös Suojelupoliisi ilmaisi huolensa Kanervan viestittelystä. Kokoomuksen kansanedustaja Tuija Nurmi vaati Ilkka Kanervan eroa ja myös SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma vaati Kokoomukselta lausuntoa, että seisovatko he Kanervan takana vaiko eivät. Heinäluoman mukaan Kanervan viestittely vaikutti Suomen ulkopoliittiseen uskottavuuteen.

 

Lopulta Kanervasta tehtiin kantelu oikeuskanslerille. Kantelussa vaadittiin selvitystä siitä, että onko Kanerva rikkonut virkamieslakia? Kanervan katsottiin kantelussa esiintyneen vastoin laissa määritellyn virkamiesaseman edellyttämää käyttäytymismallia, syyllistyneen virkapuhelimensa väärinkäyttöön, valehteluun, kotirauhan häirintään, sekä myös seksuaaliseen häirintään. Kuukauden sisällä Kanervasta tehtiin kaikkiaan yhdeksän kantelua, joissa vaadittiin kannanottoja Kanervan kykyyn toimia ministerinä.

 

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei kuitenkaan nähnyt Kanervan toiminnassa mitään lainvastaista. Silti Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen ilmoitti, että Kanerva ei voi enää jatkaa ulkoministerin pestissään. Syyksi Katainen ilmoitti harkintakyvyn puutteen yksityiselämässä, hämmennystä aiheuttaneet lausunnot, sekä toimintakyvyn ja uskottavuuden heikkenemisen. Kanerva jäi samana päivänä sairaslomalle ja ulkoministerin pestissä jatkoi Alexander Stubb.

 

Mitä jos Ilkka Kanerva olisikin kymmenen vuotta sitten ollut Tukholmalaisessa homobaarissa paidattomana läpsimässä miestä takapuolelle ja poseerannut pallomerialtaassa alushoususillaan naisiksi pukeutuneiden miesten kanssa? Veikkauksena, että sitä loanheiton ja kölin alta vetämisen määrää Kanerva ei olisi enää henkisesti kestänyt, vaan olisi romahtanut työkyvyttömyyseläkkeelle, ellei jopa vielä pahemmin?

 

 

Touko Aallolla on siis pointtinsa. Olisiko tärkeämpää keskittyä todellisiin ongelmiin? Vai tuleeko myös tällaisista asioista uutisoida? Oliko esimerkiksi Ilkka Kanervan saama julkisuus ja kohtelu oikeassa mittakaavassa? Kuinka moni ihminen joutuisi jättämään työpaikkansa, jos sen menettäisi tekstiviestillä tanssijatyttöselle tai -pojalle? Tai jos on vapaa-ajallaan menettänyt harkintakykyään ja toilaillut tavalla tai toisella? Jos työnsä hoitaa hyvin, niin eikö se ole pääasia? Toki ymmärrän Kanervan tapauksessa sen, että valtionjohtoon kuuluvan henkilön tulee olla uskottava, eikä voi vapaa-ajallaan pöljäillä samalla tavalla kuin esimerkiksi hitsari, siivooja tai trukkikuski, heitä kuitenkaan yhtään väheksymättä, sillä julkiuuskuvassa vaikutukset voivat olla mittakaavassa melkoisen erilaiset. Mutta jos mittakaavaa supistaa, niin ihan yhtä lailla hitsari, siivooja tai trukkikuski voi aiheuttaa merkittävää vahinko sen yrityksen julkisuuskuvalle, jonka palkkalistoilla ovat. Se harvemmin vain kiinnostaa ketään.

 

Mutta oleellinen kysymys kuuluu, että olivatko Ilkka Kanervan takavuosien toilailut niin paljon enemmän uskottavuutta vähentävää kuin Touko Aallon viimeaikainen ”räväytys”? Jos oli, niin Ilkka kaiketi ansaitsi kaiken sen loanheiton, ja jos ei, niin pitäisikö loan lentää vielä vuonna 2018? Vaikka Aalto ei olekaan ministerin virassa vielä, niin saattaa sitä jonain päivänä olla? Onko uskottavuuteen tullut sitä pestiä ajatellen jo riittävän suuri särö, vai unohtuuko tällainen siihen mennessä kun hallitusta muodostetaan ja ministerin pestejä jaetaan? Vai onko nykyään jo ihan OK, että suomalainen johtava poliitikko voi ”räväyttää” Aallon lailla ilman, että siitä on mitään sen kummempia vaikutuksia henkilön poliittiseen uraan? Äänestäjät sen kaiketi ensikädessä päättävät. Luottoa edustajantehtäviin ja jopa korkeammalle joko löytyy, tai sitten ei. ”Räväytyksestä” huolimatta, tai sen johdosta.

 

Nyt myös Facebookissa:

https://www.facebook.com/Takapiru-Mielipidekirjoituksia-yhteiskunnallisista-asioista-1818919304856694/?modal=admin_todo_tour

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Brittien ässähai- huijaus nielaistiin myös Suomessa

Kirjoitin 29.3.2018 todellisista syistä venäläisdiplomaattien karkotukselle. Syyksi karkotuksille länsiliittouman maat, johon siis Suomi valitettavasti nykyisellään myös kuuluu, ovat antaneet venäläisen kaksoisagentin Sergei Skripalin ja tämän tyttären Julian myrkytyksen Novichok- nimisellä hermomyrkyllä brittien maaperällä. Viimeisten tietojen mukaan tytär Julia on paranemaan päin saamansa sairaalahoidon vuoksi ja hänen tilansa on vakaa, vaikka aiemmin samat lääkärit sanoivat heillä molemmilla olevan ainoastaan 1%:n todennäköisyys selviytyä myrkytyksestä ja siinäkin tapauksessa he tulisivat olemaan invalideja loppuelämänsä ajan. Lisäksi nykyisin johtavana kemiallisten aseiden siantuntijana länsimaissa vaikuttava Venäjän armeijan entinen kemiallisten aseiden erikoisasiantuntija Vil Mirzayanov vakuutti medialle, että ainoastaan 2 grammaa Novichok- myrkkyä riittää tappamaan 500 ihmistä. Hän kertoi Daily Mailin haastattelussa, että nämä ihmiset on menetetty. Vaikka he selviäisivätkin, niin he eivät koskaan tule toipumaan entiselleen.

 

Alkuun liikkui huhuja, että Skripal ja hänen tyttärensä myrkytettiin ostoskeskuksen penkillä, mutta Scotland Yard tuli myöhemmin siihen viralliseen lopputulemaan, että Skripal ja hänen tyttärensä myrkytettiin heidän kotonaan. Erityisen suuri annos myrkkyä havaittiin heidän kotinsa ulko-oven kädensijassa.  Vaikka yleisesti on tiedossa, että Novichok- resepti on kulkeutunut länsimaihin lukuisten sinne muuttaneiden venäläisten tiedemiesten mukana, niin itsekin reseptin kirjassaan State Secrets: An Insider’s Chronicle of the Russian Chemical Weapons Program vuonna 2008 julkaissut Mirzayanov on vankasti sitä mieltä, että Venäjä on ollut Skripalin myrkytyksen takana, koska Venäjä on maa, jossa aine kehitettiin, joilla on siitä kokemuksia ja jotka ovat tehneet siitä kemiallisen aseen. Mirzayanov ei lausunnossaan ota huomioon sitä seikkaa, että hänen lausuntonsa on pelkkä mielipide ja samat syytökset pystytään mielipiteenä kohdistamaan myös häneen itseensä.

 

Ovatko nämä jonkun mielestä varteenotettavia perusteita syytteiden esittämiselle? Minusta eivät. Kymmenen vuotta julkisuudessa ollut resepti antaa melko hyvät mahdollisuudet myös muille toimijoille valmistaa aine, kehittää sen ominaisuuksia ja saada aineesta käyttökokemuksia.

 

Eli mitkä ovat tällä hetkellä brittien näyttö Venäjää vastaan?

 

  • Heidän oma laboratorionsa Porton Downissa on päätynyt siihen, että myrkytyksessä käytetty aine on Novichok- hermomyrkky. Yksikään kansainvälinen ja puolueeton taho ei ole ollut analyyseissä mukana, joten tulos perustuu pelkästään brittien omaan lausuntoon.
  • Myrkky on kehitetty venäjällä 90- luvulla, eli kohta noin 30 vuotta sitten ja sen resepti on ollut ainakin vuodesta 2008 vapaasti saatavilla.
  • Venäjän armeijan entinen kemiallisten aseiden erikoisasiantuntija Vil Mirzayanov on sitä mieltä, että Venäjä on ollut iskun takana.

 

Siis oikeasti!!?? Kuinka moni olisi valmis yksityishenkilönä lähtemään oikeuteen näillä näytöillä? Ainoastaan täydellinen idiootti. Silti tämä uppoaa kuin veitsi voihin länsimaissa, valtamedian myötämielisellä vaikutuksella. Myös siis meillä Suomessa. Sama asia kuin sanottaisiin, että myrkyttäjän täytyi olla suomalainen, koska hänet nähtiin juomassa Suomessa kehitettyä Finlandia vodkaa.

 

Tämä kirjoitukseni ei tokikaan tarkoita sitä, etteikö Venäjä voisi olla Skripaliin kohdistetun myrkkyiskun takana, mutta täytyyhän sille olla osoitettavissa hieman paremmat näytöt jotta, syytökset olisivat edes hieman uskottavia. Korttipeliverrannolla briteillä on käytössään ässähai, jota yrittävät huijata värisuoraksi ja se mikä asiassa on merkillisintä, niin ovat siinä jopa onnistuneet, vaikka kortit on jo katsottu. Myös meidän hallitus nielaisi ässähain mukisematta ja karkotti venäläisen suurlähettilään. En millään jaksa uskoa sitä, että maatamme johtaa niin tyhmiä ihmisiä, että näihin näyttöihin nojaten tekivät päätöksensä asiassa ja vieläpä uskoivat syyn olevan sen, joka julkisuuteen on kerrottu. Joko asiasta ei kerrota kaikkea, tai sitten taustalla on oltava jotain muuta, kuten aiemmassa artikkelissani epäilin. Siksi epäilen, että johtajiemme palo olla länsiliittouman sisäpiirissä ajaa kaiken edelle. Niin se on EU:n myötä tähän päivään saakka ajanut ja tulee tällä kehityksellä ajamaan myös jatkossa. Ja se jos jokin on surullista.

 

Ja lopuksi vielä mietittävää. Miten lääkäreiden mukaan Julia- tytär onkin yhtäkkiä toipumassa, vaikka asiantuntiojalausuntojen perusteella Novichokin jälkeen siihen ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia? Varmaankin itse Jeesus käynyt brittisairaalassa tekemässä ihmeteon?

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Venäläisdiplomaattien karkotusten oikeat motiivit?

EU- maat osoittavat yhtenä rintamana tukeaan Iso-Britannialle karkottamalla venäläisiä diplomaatteja. Syy tälle on venäläisen kaksoisagentin ja hänen tyttärensä oletettu murha Iso-Britanniassa, josta britit syyttävät Venäjää. Iso-Britannian pääministerin Theresa Mayn mukaan Venäjä on toiminnallaan saanut brittien suvereniteetin ja turvallisuuden uhatuksi, mutta mihin Mayn ja brittien syytökset perustuvat? Yhtäkään todistetta ei ole esitetty sille, että tekijät olisivat olleet venäläisiä, tai että Venäjä olisi ollut teon toimeksiantaja. Ennemminkin on nähtävissä, että Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja EU- valtioiden tarkoitus on rikkoa välinsä Venäjään lopullisesti. Miksi? Sen suhteen on monia kysymyksiä, joihin ei löydy vastauksia suomalaisestakaan mediasta. Miksi ei? Siksi, että EU on NATO:n välikäsi. 21 maata EU:n 27:stä jäsenvaltiosta on NATO:n jäsenvaltioita ja loputkin niistä, Suomi mukaan lukien on laatinut NATO:n kanssa isäntämaasopimuksen. Ainoastaan Malta ei ole isäntämaasopimusta allekirjoittanut. Kysymys kuluukin, että kuka ohjailee NATO:a? Vastaamalla tähän, tiedämme kuka ohjailee EU:ta. NATO:n rahoitus tulee yli 70% osuudella Yhdysvalloista, joten ….!!??

 

Mutta miksi länsimaat ovat liittoutuneet Venäjää vastaan? Pitävätkö he Venäjää suurempana uhkana kuin aiemmin? Vai uskovatko länsijohtajat, että heidän on toimillaan mahdollista saada Venäjällä taloudellinen kriisi aikaiseksi, jonka avulla pystyisivät suistamaan presidentti Vladimir Putinin vallasta ja saamaan oman länsimielisen hallitsijan tilalle? Mikä on länsimaiden strateginen tavoite ja miksi Iso-Britannia on lähtenyt sen johtajaksi?

 

Löytyykö historiasta vastaus näihin kysymyksiin? Historia osoittaa meille sen, että 90- luvulla Yhdysvallat nosti itsensä teoillaan maailmanvaltiaaksi Neuvostoliiton hajoamista hyväksikäyttäen ja horjutti aiemmin vallinnutta yhdenvertaisuutta suurvaltana Neuvostoliiton kanssa. Länsimainen talouseliitti pyrki ja osittain myös onnistui kaappaaman ja horjuttamaan Venäjän taloutta, josta siis hyötyivät pääsääntöisesti ainoastaan länsimaat itse. Länsimaiden tuki ja vaikutus Boris Jeltsinin valinnaksi Venäjän ensimmäiseksi presidentiksi oli myös peittelemätöntä, koska he uskoivat Jeltsinin olevan myötämielinen länsimaiden pääsylle Venäjän luonnonvaroihin ja talouteen käsiksi. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen länsimaat ovat myös järjestelmällisesti laajentaneet puolustusliitto NATO:n vaikutusvaltaa kohti Venäjän rajoja ja siirtäneet aseitaan jatkuvasti sen avulla lähemmäksi Venäjää. Eli jos asiaa tarkastellaan Venäjän kannalta, niin on täysin ymmärrettävää, että siellä lähdettiin hakemaan muutosta silloiseen kehitykseen. Vähintään samalla tavalla olisi toiminut esimerkiksi Yhdysvallat ja ilman pienintäkään epäilystä asiasta.

 

Mutta takaisin asiaan. Muutos Venäjällä tapahtui välittömästi, kun presidentti Jeltsinin valtakausi loppui. Länsimaiden kannalta Jeltsin joutui väistymään pahasti etuajassa, sillä yksikään heidän pyrkimys ei ehtinyt tuottaa toivottua tulosta, vaan Jeltsinin jälkeen vallankahvaan astuneen Vladimir Putinin johdolla Venäjä alkoi vahvistaa heti suvereniteettiaan, talouttaan ja asevoimiaan. Länsimaiden tukemat kapitalistit pidätettiin ja vangittiin valtionpetoksesta, tai vaihtoehtoisesti he pakenivat maasta. Venäjä nousi Putinin johdolla nopeasti takaisin suurvallaksi ja horjutti Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten poliittista, sotilaallista ja taloudellista valta-asemaa. Merkittävässä roolissa tässä oli etenkin Venäjän öljy- ja kaasuyhtiöiden valjastaminen maailmanlaajuisiksi toimijoiksi, joka pienensi merkittävästi amerikkalaisten ja muiden länsimaiden vaikutusvaltaa ja markkinaosuutta maailmalla. Lisäksi Venäjä liittoutui Syyrian kanssa ja kukisti länsiliittouman johtamat aseelliset joukot ja solmi Kiinan kanssa monipuolisen kauppa- ja talousliiton.

 

Tämän kaiken ymmärtäville on päivän selvää, että kaksoisagentin murhan kaataminen Venäjän niskaan, ilman ensimmäistäkään todistetta, on vain länsiliittouman viimeaikaisin yritys suistaa Venäjä takaisin 90- luvun alun tilanteeseen, jolloin sen taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen vaikutusvalta oli vähäinen. Ennen tätä viimeisintä yritystä olemme jo nähneet länsiliittoumalta lukuisia yrityksiä lisätä vaikutusvaltaansa Venäjän lähialueilla, kosiskelemalla esimerkiksi Ukrainaa NATO:on, joka johti Ukrainan kriisiin ja Krimin valloitukseen Venäjän vastavetona. Lisäksi Venäjälle on asetettu tuontia ja vientiä rajoittavia sanktioita, länsimedia demonisoi päivittäin Venäjää ja presidentti Putinia, sekä länsimaat tukevat avoimesti Venäjän oppositiopoliitikkoja ja toisinajattelijoita. Kaikki tämä on läpinäkyvää, mutta silti harva on havahtunut sitä ajattelemaan.

 

Eli toisin sanottuna, kaikki tämä Venäjää kohtaan suoritettava ajojahti johtuu siitä, että Yhdysvallat ja länsiliittouman maat katkeroituivat Venäjälle, koska heidän unelmansa Venäjän luonnonvarojen valjastuksesta omaan hyötykäyttöönsä ei toteutunut. Siinä samassa meni pesuveden mukana myös paikka taloudellisena, sotilaallisena ja poliittisena yksinvaltiaana maailmassa. Venäjä ei ole sen suurempi uhka maailmalle kuin oli aiemminkaan. Se vain halusi takaisin sen vaikutusvallan, joka sillä ennen Neuvostoliiton hajoamista oli. Myöskään Vladimir Putin ei ole sen suurempi uhka kuin edeltäjänsä Neuvostoliiton aikana. Hän vain ei suostu siihen, että länsimaat pyrkivät tekemään Venäjästä yhden taloudellisen riistonsa kohteen ja vaikutusvallaltaan mitättömän toimijan. Päinvastoin. Putin on osoittanut sen, että viittaa kintaallaan länsimaiden pyrkimyksille ja nauttii kotimaassaan suurta suosiota nimenomaan sen  vuoksi.

 

Mutta palataan vielä muutamalla sanalla tuon kaksoisagentin ja hänen tyttärensä murhaan. Länsimaat nostavat mielettömän haloon ja poliittisen ajojahdin oletetun yhden ihmisen ja hänen tyttärensä murhasta, jonka tekijälle ja käytetyksi väitetylle myrkylle heillä siis ei ole esittää minkäänlaista näyttöä tai todisteita. Samaan aikaan he ovat kuitenkin hiljaa, kun heidän Saudi- johtoiset liittolaisensa pommittavat Jemeniä, jossa ihmiset kärsivät nälänhädästä ja ovat vailla mahdollisuuksia pakolaisuuteen. Jemenin satamat ovat suljetut ja kansainvälinen apu ei pääse kohteeseensa, tai jos pääsee niin todella rajallisin resurssein. Ai niin. Jemen ei ole uhka poliittisesti. Jemen ei ole uhka taloudellisesti. Mutta miksi sitten Jemen ei kiinnosta? Siksi, että Jemenissä on tällä hetkellä vastaava operaatio meneillään kuin mitä yritettiin toteuttaa Venäjällä 90- luvun alussa. Jemenistä yritetään hyötyä kaupallisesti. Aseteollisuus hyötyy ja ehkäpä Jemeniin saadaan länsimielinen hallitsija, joka turvaa öljykaupan ja saadaan USA:n dollari vahvistumaan sitä kautta?

 

Länsimaiden intressit ovat selvät. Tärkeämpää on, että yritetään rajoittaa Venäjän vallan kasvua keinolla millä hyvänsä, vaikka sitten syytöksillä vailla todisteita tapahtuneesta murhasta, kuin että alettaisiin samalla tarmokkuudella toimimaan maailmansotien jälkeistä suurinta humanitaarista katastrofia suorittavaa tahoa vastaan. Ainoa järkeenkäypä selitys tällaiselle toiminnalle on se, että Saudi- liittoutuma pelaa länsiliittouman talouden pussiin ja Venäjä ei.

 

Tältä pohjalta voidaan myös miettiä sitä, että mihin veneeseen Suomi on päättäjiensä johtamana astunut? Puolueettomuudesta ja itsemääräämisoikeudesta ei ole enää tietoakaan, jotka kuitenkin olivat suomalaisuuden kulmakiviä kymmenien vuosien ajan.

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Blackface- keskustelu – Uhriutumista vai rasismia?

YLE uutisoi vanhasta jouluperinteestä Tiernapojista, jossa Murjaanien kuningas lauleskelee olevansa musta ja lopulta hänen pitää polvillaan rukoilla Herodesta. Uutisen pointti ei kuitenkaan ole tämä, vaan se, että Tiernapojat ovat osa ns. ”Blackface”- perinnettä, jossa valkoihoinen on värjännyt kasvonsa tökerösti tummaksi. Uutista varten oli haastateltu musiikinopettaja Minja Koskelaa ja kansalaisaktivisti Maryam Abdulkarimia. Koskelan mukaan Blackface on rasistinen käytäntö, jolla on rasistiset juuret, vaikka sitä ei ymmärrettäisikään rasistiseksi. Abdulkarimin mukaan se myös pilkkaa alisteisessa asemassa olevien tilannetta ja ominaisuuksia, sekä tekee vähemmistön edustajista karikatyyrejä. Abdulkarimin mukaan perinne perustuu vallan väärinkäyttöön ja sortoon.

 

Tarkastellaanpa asiaa hieman syvemmin.

 

Suomi ei ole ollut siirtomaavalta. Suomessa ei ole sen vuoksi mitään syytä potea kolonialistista krapulaa, kuten esim. Iso—Britannialla, Ranskalla, Hollannilla, Espanjalla ja monella muulla Euroopan valtiolla on. Suomi ja suomalaiset eivät ole millään lailla vastuussa myöskään USA:n rotusorrosta tai orjamarkkinoista. On suorastaan törkeää yrittää kaataa noita hirmutekoja meidän suomalaisten niskaan ihan vain sen vuoksi, että olemme valkoihoisia. Meillä on omat luurankomme kaapissa, mutta niillä ei ole mitään tekemistä noiden historiallisten hirmutekojen kanssa, emmekä myöskään ole millään tavoin suoraan hyötyneet historiassa siirtomaiden avulla hankituista rikkauksista, joten on pelkästään valheellista, alentavaa ja yleistävää käyttäytymistä liittää suomalaiset velvolliseksi tuohon kollektiiviseen katumukseen. Eli jo tässä mentiin YLE:n uutisoinnissa metsään.

 

Suomalaisten kanssakäyminen tummaihoisten kanssa suuremmassa mittakaavassa on varsin tuoretta. Vaikka ensimmäinen Suomen kansalaisuuden saanut tummaihoinen Rosa Emilia Clay sai sen jo 1880- luvulla, niin tummaihoisia ei käytännössä ollut Suomessa ennen 1990- luvun alkua, jolloin ensimmäiset somalit saapuivat poliittisina pakolaisina Suomeen Neuvostoliitosta, somalidiktaattori Siad Barren kukistuttua Somaliassa. Tätä aiemmin Suomeen saapuneet tummaihoiset olivat lähinnä adoptiolapsia tai urheilijoita. 1990- luku muistetaan kuitenkin Suomen historiassa synkimpänä aikakautena suomalaisten suhtautumisessa tummaihoisiin. Historian kirjoihin ovat jääneet tuolta vuosikymmeneltä mm. Joensuun skinhead- liikehdintä ja ammuskelutapaukset Nastolan pakolaiskeskuksessa. Voidaan sanoa suoraan, että nuo olivat rasistista tekoja.

 

Mutta mikä on siis rasismia? Voiko rasismi olla subjektiivinen kokemus, vai voidaanko se määritellä objektiivisesti? Kuten kaikki tietävät, niin meillä jokaisella on oma toleranssi eri asioihin ja jotkut meistä loukkaantuvat asioista helpommin kuin jotkut toiset, joten subjektiivinen kokemus ei voi tuoda virallista määritelmää rasismille. Sen siis täytyy perustua objektiiviseen määritelmään, jossa otetaan huomioon kaikki asiaankuuluva tieto ja jätetään henkilökohtaiset ennakkoluulot syrjään. Ennakkoluulojen syrjään jättämisestä puhuttaessa pitää sen kattaa kaikki Suomessa asuvat ihmiset. Niin kantasuomalaiset kuin maahanmuuttajataustaisetkin.

 

Minilex.fi- sivustolla rasismi määritellään seuraavasti: Rasismilla tarkoitetaan ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien perusteella tapahtuvaa syrjintää, eli ihmisten eriarvoista kohtelua. Suomessa rikoslaki kieltää syrjinnän rodun perusteella eri tilanteissa. Tämä kielto perustuu perustuslaissa turvattuun jokaisen oikeuteen tulla kohdelluksi samanarvoisina. Rikoslaissa esimerkiksi kielletään syrjintä, työsyrjintä, sekä kiihottaminen kansanryhmää vastaan rodun perusteella.

 

Eli käytännössä … jos kohtelee eri etnisiä ryhmiä tasa-arvoisina kaikkien kanssa, niin ei syyllisty rasismiin. Ja näinhän sen nimenomaan kuuluukin olla. Jos jotain ihmistä ei valita työhön, tai hänelle ei anneta opiskelupaikkaa esimerkiksi sen vuoksi, että hän on tummaihoinen, niin kyse on rasismista. Jos jotain ihmistä vainotaan pelkästään sen vuoksi, että hänen ihonvärinsä on erivärinen, niin kyse on rasismista. Jos jotain ihmistä haukutaan ihonvärinsä tai muun geneettisen ominaisuuden vuoksi, niin kyse on rasismista. Helppoa siis kuin heinänteko. Miksi tämä aihe sitten tuottaa jatkuvasti vaikeuksia?

 

Se tuottaa vaikeuksia siksi, että rasismi- käsite laajennetaan nykyään kattamaan epämääräisen joukon muitakin asioista ja sen vuoksi, että samalla se supistetaan ainoastaan kattamaan valkoihoisten harjoittaman syrjinnän. Miten esimerkiksi suomalainen jouluperinne, jossa yhden oppilaan kasvot värjätään tummiksi, voi olla rasismia? Senkö vuoksi, että meillä on lakiin saakka kirjattu kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus suomalaisessa yhteiskunnassa? Senkö vuoksi, että meillä pidetään huolta vähäosaisista, olivat he ihonväriltään minkä värisiä tahansa? Eikö tummaihoisella ole Suomessa oikeutta värjätä näytelmää varten kasvojaan vaaleiksi? Ellei olisi, niin silloin voisimme puhua rasismista, koska yhdenvertaisuus ei toteutuisi. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin Suomessa oikeus värjätä kasvonsa minkä värisiksi tahansa. Oli ihmisen sukujuuret sitten missä päin maailmaa tahansa. Se on nimenomaan yhdenvertaisuutta. Se ei ole yhdenvertaisuutta, että kasvot saa maalata kaikilla muilla väreillä, mutta ei tummiksi.

 

Minja Koskela kertoi YLE:n uutisessa, että Blackfase- käytäntö Suomessa on rasismia, koska se on rinnastettavissa Hollannin rasistiseen Zwarte Piet- perinteeseen, jossa valkoihoiset maalasivat kasvonsa tummiksi ja käyttäytyivät narrimaisesti ja tummaihoisia halventavasti. Eli koska hollantilaiset ovat olleet siirtomaavalta ja ovat harjoittaneet orjakauppaa ja ovat halventaneet tummaihoisia perinteissään, niin meidän suomalaisten tulee kokea myös niin huonoa omaa tuntoa omasta jouluperinteestämme, että meidän on lopetettava tai muutettava se. Mitenkäs on America’s Got Talent- ohjelman juontajan Nick Cannonin suhteen, kun hän esittää valkoihoista sketsihahmoa Connor Smallnuttia? Entäs räppäri Chamillionaire, parodioidessaan valkoihoista uutistoimittajaa videollaan? Tai kun Nazeem Hussain esittää sketsissään Prinssi Harryä? Entäs Snoob Dog esittäessään valkoihoista Todd- nimistä heppua? Jne. Jne. Kaikki nämä Whiteface- hahmot ovat parodioita ja korostavat valkoihoisten stereotypioita. Miksi kukaan ei pahoita näistä mieltään? Siksi, että kaikkien, niin valko- kuin tummaihoistenkin mielestä tummaihoisilla on oikeus tehdä itselleen Whiteface. Ongelma tulee vasta siinä vaiheessa, kun valkoihoinen tekee itselleen Blackfacen. Myös Suomessa. Koska valkoihoisten keksieurooppalaisten kolonialismi aikoinaan. Ja jopa siitä huolimatta, että minä itse aikoinaan ja monet muut, halusimme olla Murjaanien kuningas. Se oli tavoiteltu rooli Tiernapojissa. Eikä vähiten sen vuoksi, että maailma oli tuolloin ja on edelleen täynnä tummaihoisia idoleita, kuten Pele, Muhammed Ali, Kareem Abdul Jabbar, Jean Tigana, Miruts Yifter, Johnny Lee Hooker ja kaikki muut tummaihoiset starat meille valkoihoisille pikkupojille. Nykyään nuo oman aikani idolit ovat jo nuorille kenties tuntemattomia, mutta tilalle ovat tulleet Kobe Bryant, Anthony Joshua, 50 Cent ja lukemattomat muut nuorisoidolit. Minulle Blackface ja Murjaanien kuningas kuvasti pikkupoikana yhteenkuuluvuutta, eksotiikkaa ja ylpeyttä. Ei rotusortoa ja rasismia. Joten on väärin sanoa, että Murjaanien kuninkaan roolin vuoksi kasvojen maalaaminen perustuisi yksiselitteisesti rasismiin. Sellainen tulkinta on parhaimmillaankin pelkkä ennakkoluulo, joka pitäisi objektiivisen tarkastelun periaatteiden mukaisesti karsia pois ja perustaa poisvetämisen vaatimus faktoihin. Jotta faktat selviävät, niin aiheesta pitäisi teettää kattava kysely ja tehdä päätös sen perusteella. Ja kysely ei saa tapahtua johdattelevasti ja luomalla jo ennakolta rasistisen ilmapiin kysymällä, että saako valkoihoinen maalata kasvonsa tummiksi näytelmää varten, vaan tasa-arvoa noudattavalla kysymyksellä, että saavatko ihmiset maalata kasvonsa eriväriseksi näytelmää varten?

 

Maryam Abdulkarim taas puhuu alisteisessa asemassa olevien tilanteen ja ominaisuuksien pilkkaamisesta ja vähemmistöistä tehtävistä karikatyyreista. Abdulkarimilla on toki pointtinsa, mutta miksi rajoittaa tilanne pelkästään vähemmistöjä koskevaksi? Jos vähemmistöjä ei saa pilkata, eikä heistä saa tehdä karikatyyrejä, niin miksi sitten enemmistöstä saisi? Onko enemmistön tunteet ja kokemukset vähemmän tärkeät ja yhdentekevät? Abdulkarim kirjoittaa blogissaan, että ”… yhteiskuntaa pitää rakentaa kaikkien ehdoilla. Sen jälkeen ihmiset pystyvät auttamaan itse itseään ja tekemään oman elämänsä. Jokaisessa ihmisessä on kyky ja voima siihen, jos vain sortavat rakenteet puretaan.”

 

Eikö suomalaista yhteiskuntaa ole rakennettu juuri tuolla tavoin? Yhteiskunta ei voi ottaa yksin vastuuta yksittäisen ihmisen kouluttautumisesta, kotoutumisesta ja työllistymisestä. Yhteiskunnalla tulee olla vastuu ainoastaan tasavertaisen kohtelun ja mahdollisuuksien tarjoamisesta. Loppu on ihmisen omissa käsissä ja niin kuuluukin olla. Kukaan tai mikään ei voi kantaa vastuuta yksittäisen ihmisen elämästä ja haasteista, sillä jokainen ihminen on etupäässä itse vastuussa elämästään. Uhriutuminen tarkoittaa monesti luovuttamista ja pakenemista. Uhriutuminen on monesti myös naamioitumista tekosyiden verhon taakse ja se helppo vaihtoehto valittavaksi, koska se ei vaadi peiliin katsomista, eikä se vaadi muutosta, eikä se vaadi ponnisteluja. Suomalainen yhteiskunta on täynnä mahdollisuuksia, niin meille kantasuomalaisille, kuin maahanmuuttajillekin. Jos yksi ovi menee kiinni, niin toisia aukeaa. Menestys ei vain tule kenellekään ilmaiseksi. Se vaatii työtä. Se vaatii opiskelua. Se vaatii rajojen rikkomista. Jos jokin yhteisö Suomessa on jäänyt jälkeen muista, niin se ei johdu missään nimessä siitä, että heille ei olisi tarjottu samoja mahdollisuuksia menestyä kuin muillekin. Suomessa laki takaa sen. Se johtuu siitä, että he ovat pitäneet kiinni asioista, joilla ei enää kehittyvässä Suomessa ja maailmassa pärjää. Eli Abdulkarim on oikeassa. Sortavat rakenteet tulee murtaa. Mikään yhteiskunta ei ole täydellinen, ei edes Suomi, mutta vähintäänkin yhtä paljon murrettavaa on myös maahanmuuttajayhteisöjen sisällä itsessään. Paino sanalla  vähintään.

 

Rasismi on minusta vähän niin kuin uskonto. Se on hyvä tekosyy sille, että ei päässyt tavoitteeseensa.

  • Morgan Freeman, tummaihoinen näyttelijä

 

Kuinka saamme rasismin loppumaan? Lopetetaan siitä puhuminen. En kutsu sinua valkoiseksi mieheksi ja pyydän, että sinäkään et kutsu minua mustaksi mieheksi.

  • Morgan Freeman, tummaihoinen näyttelijä

 

Ja lopuksi vielä; Me suomalaiset olemme olleet kansana lähes aina alisteisessa asemassa. Milloin meitä ovat alistaneet ruotsalaiset ja milloin venäläiset, joten uskoisin, että me suomalaiset osaamme asennoitua alisteiseen asemaan riittävän hyvin. Pitäisikö kaikki noihin suomalaisten sorron aikoihin viittaava symboliikka ja perinteet kieltää meitä loukkaavina? Vai olemmeko me kasvaneet noista haavoista jo yli riittävällä tasolla? Mielestäni olemme. Ehkäpä muidenkin kansojen ja etnisten ryhmien olisi syytä ottaa samanlainen askel elämässään? Mennyttä ei voi poistaa, eikä sitä voi muuttaa, mutta jonkin ajan kuluttua se on vain osa historiaa, jolla ei ole tekemistä enää nykyhetken kanssa. Turha siis takertua menneeseen, vaan kannattaa keskittyä tulevaisuuteen. Siellä on elämä ja siellä on tavoitteet. Tehdään yhdessä töitä niiden saavuttamiseksi ja Suomesta parempi paikka meille kaikille. Tasapuoisesti.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Unkari ja Puola – EU viholliset EU:n sisällä

Unkarin ja Puolan politiikka on viime aikoina herättänyt keskustelua EU- alueella. Näiden valtioiden katsotaan noukkivan rusinat pullasta, mutta eivät muilta osin osallistu taakan jakoon tasapuolisesti muiden EU- valtioiden kesken. Aihe on sen verran mielenkiintoinen, että aloitetaan sen perkaaminen hieman tarkemmin. Aloitetaan Unkarista ja heidän johtajastaan pääministeri Victor Orbanista.

 

Victor Orban on toiminut Unkarin pääministerinä aiemminkin. Vuonna 1998 Orbanin johtama Fidesz- puolue sai vaalivoiton ja silloisella pääministerikaudellaan Orban johti Unkarin taloudellisia uudistuksia menestyksekkäästi. Inflaatio laski, työttömyys parani ja palkat kasvoivat. Unkarin talous olikin tuohon aikaan Keski-Euroopaan parhaiten kehittyvä. Vuoden 2001 aikana palajastui kuitenkin lukuisia poliittisia skandaaleja ja Orbanin hallitus hajosi vuonna 2002. Orban joutuikin tyytymään oppositiojohtajan rooliin vuosina 2002 – 2010. Vuonna 2010 Orbanin edelleen johtama Fidesz- puolue sai kuitenkin vaaleissa murskavoiton ja yli 2/3 enemmistön parlamentista, josta saakka se on pystynyt yksin muuttamaan Unkarin perustuslakia. Vuonna 2011 voimaan saatettu medialaki joutui välittömästi EU:n hampaisiin, sillä siinä Unkarin viestintävirasto sai oikeuden valvoa mediaa, asettaa rajoituksia ja rangaista loukkaavaksi katsotusta sisällöstä. Kuulostaa ensilukemalta pahalta, mutta kun tähän lisää vielä viimeisen pointin, eli poliittisen tasapuolisuuden valvomisen, niin herää ennemminkin kysymys, että miksi EU oli laista käärmeissään? Syy selvisi käytännön toteutuksessa, eli laki antoi mahdollisuuden arvostelijoiden rankaisemiseen ja sitä myös on käytettiin. Unkari kuitenkin taipui EU:n vaatimuksiin ja medialakia uudistettiin paremmin EU- vaatimusten mukaiseksi, mutta edelleen lakiin jäi pykälät viestintäviraston valvontaoikeudesta ja Fidesz- puolueen 2/3 osan enemmistöllä hallinnoimasta viraston nimitysoikeudesta, joka sotii EU:n kannan mukaan tasapuolisuutta ja demokratiaa vastaan.

 

Orbanin räväkät ja jyrkät mielipiteet ovat tehneet hänestä siis EU:n silmätikun, mutta samalla erittäin pidetyn johtajan kotimaassaan. Orbanin johtamalla Fidesz- puolueella on takanaan kaksi kolmasosaa Unkarin parlamentista, joten voitaneen sanoa, että Orbanin politiikka on valtaosin myös unkarilaisten politiikkaa, sillä Unkarissa harjoitetaan samaa suhteellista vaalitapaa, kuin esimerkiksi myös Suomessa, jolloin puolueen tai puolueliiton paikkamäärä parlamentissa on suhteessa puolueen tai puolueliiton saamaan yhteisäänimäärään. Vaikka Orban on ollut Unkarin politiikassa mukana jo pitkään ja on aiheuttanut ristiriitatilanteita politiikallaan jo aiemminkin, niin vasta EU- vastaisuus on nostanut hänet suuren yleisön tietoisuuteen myös Unkarin ulkopuolella. Orbanin vastustajat nimittävät häntä uusfasistiksi ja väittävät hänen polkevan demokratiaa uudistuksillaan, mutta Orbanin kannattajat pitävät häntä suurena isänmaanystävänä. Myös Euroopan kansallismieliset tahot seisovat etupäässä Orbanin politiikan takana ja pitävät häntä vanhan eurooppalaisuuden ja eurooppalaisen kulttuurin viimeisenä kulmakivenä.

 

Eniten EU- myönteisten hampaisiin Orbanin johtama Unkari on kuitenkin joutunut maahanmuuttovastaisella politiikallaan. Orban rakennutti aidan Serbian vastaiselle rajalle kun suurin maahanmuuttaja-aalto vyöryi Eurooppaan ja ilmoitti sille perusteeksi omien rajojensa ja Schengen alueen puolustamisen. Hän myös lähetti 400 miljoonan euron laskun aidan pystytyksestä EU:lle. Orban on tullut kuuluisaksi EU:n maahanmuuttopolitiikkaa ja taakanjakoa arvostelevilla kommenteillaan ja Unkari onkin kieltäytynyt toistuvista kehotuksista huolimatta vastaanottamasta maahanmuuttajia EU: n taakanjakopolitiikan mukaan. Taakanjakoon vedoten hän on perustellut laskun aidan pystytykselleen, koska hänen mukaan taakanjako ei voi olla vain maahanmuuttajien vastaanottoon liittyvää, vaan sen tulee kattaa myös maahanmuuton hallittu vastaanotto. Myös Unkarin käytäntö sulkea maahanmuuttajat rajaseutujen aidatuille konttileireille on saanut kovaa kritiikkiä EU- päättäjissä.

 

 

Unkarin lisäksi toinen EU:n maahanmuuttopolitiikkaa vastustava maa on Puola. Puolan apulaisulkoministeri Konrad Szymański kertoi, että jos EU jatkaa Puolan painostamista pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseksi, niin Puolan hallituksen täytyy pyytää kansalta valtuutus pakolaisten vastaanoton hylkäämiseksi. Puolassa katsotaan, että kyseessä on voimakkaasti maan yleiseen turvallisuuteen liittyvä asia, eikä Puola ei ole siksi halukas neuvottelemaan sen heikennyksistä. Puola ei kuitenkaan ole ollut ainoastaan jyrkän kielteinen auttamisen suhteen, vaan on jakanut kriisimaille n. 28 miljoonaa euroa avustusta jälleenrakentamista varten. Presidentti Andrzej Duda on ilmoittanut, että Puolan hallitus voi lähettää apua rajojensa ulkopuolelle kriisialueilla olevien ihmisten auttamiseksi. Duda on kuitenkin ilmoittanut, että Puola ei taivu pakotetukseen perustuvan taakanjakomallin edessä, koska se olisi loukkaus puolalaisten ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta kohtaan.

 

YLE oli haastatellut puolalaista sosiologia ja valtiotieteilijää Mikolaj Czesnikia SWPS-yliopistolta ja hän kertoo, että Puola ei tulijoille kiinnostava maa, koska sosiaaliturva on heikompi kuin esimerkiksi Pohjoismaissa. Puolaan ei siis ole tulijoita rajan takana odottamassa, mutta siitä huolimatta ääri-islamin ja terrorismin uhka ovat Czesnikin mukaan tärkeä teema poliittisessa kampanjoinnissa. Tässä mielessä konservatiivihallitus pelaa Czesnikin mukaan populistista peliä, mutta näkee hallituksen perusviestiksi kuitenkin sen, että kansalaisista on huolehdittava ja turvallisuus on taattava.

 

Euroopan komissio ilmoittaa olevansa huolissaan Puolan demokratian tilasta. Muun muassa perustuslakituomioistuimen tuomarinimitykset ovat herättäneet kummastusta, kun ehdottoman enemmistön parlamenttiin saanut Laki ja Oikeus -puolue jätti vahvistamatta edellisen parlamentin nimitykset. Myös median toimintaa halutaan EU:n mukaan rajoittaa. Czesnik tunnistaa ongelmat. Hänen mukaan perustuslakituomioistuimen kanssa on ollut ongelmia ja tietää, että myös joitakin tiedotusvälineitä yritetään suitsia ja sanella niille agenda. Tämä ei ole hänen mukaan demokraattista vaan huonoa kehitystä.

 

 

Mitä tästä voisimme vetää yhteenvedoksi? Itselleni tulee seuraavat seikat:

 

Unkari ja Puola ovat molemmat EU:ssa omilla ehdoillaan ja pitävät sitä kautta kiinni omasta itsemääräämisoikeudestaan. EU- valtaapitävien kannalta tämä ei tietenkään ole toivottavaa, mutta unkarilaisten ja puolalaisten äänestyskäyttäytymisen perusteella heillä itsellään ei ole mitään sitä vastaan ja eikö sen kuuluisikin olla maan johtajien prioriteetti nro 1? Kansalaisilta he ovat saaneet mandaatin ja valtuutuksen maan asioiden johtamiseksi. Toki, jos maiden hallitusten tarkoituksena on rajoittaa arvostelijoiden ja toisinajattelijoiden sananvapautta, niin se ei tietenkään ole toivottavaa, mutta taas ideana median tasapuolisuuden valvominen olisi enemmän kuin toivottavaa myös täällä suomessakin. Esimerkiksi valtio-omisteisen YLE:n uutisointia voisi hyvin olla valvontakomissio valvomassa, jossa voisi istua vaikka joka puolueen edustaja ja jonka toimesta pyrittäisiin valvomaan YLE:n uutisoinnin tasapuolisuutta.

 

Mitä taas demokratianvastaisuuteen tulee, josta Unkari ja Puola ovat saaneet EU:lta rajua kritiikkiä, niin mielestäni tässä on kyllä melkoinen pata kattilaa soimaa- syndrooma meneillään. EU parlamentti toimii itse täysin demokratian vastaisin perustein, harjoittaa yhden politiikan sanelupolitiikkaa, nimittelee sisäisesti toinen toisiaan eri virkoihin, säätää ja muuttaa lakeja mielivaltaisesti ja kenties myös ohjailee medialinjauksia kulissien takana? Miten Unkarin tai Puolan toiminta eroaa tästä? Mielestäni ei mitenkään. Tai eroaa sittenkin. Heillä on kansan enemmistön mandaatti tekojensa takana.

 

 

Loppukaneettina sellainen, että jos olisin unkarilainen tai puolalainen, niin olisin kaiketi kokolailla tyytyväinen nykyisiin johtamismalleihin? Aivan kuten siellä näyttää enemmistö olevankin.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Ben Zyskowicz puoltaa, vaikka myöntää eriarvoistamisen!!

Helsingin Sanomat uutisoivat eilen 19.12.2017 entisen työministerin ja SAK:n pitkäaikainen puheenjohtajan Lauri Ihalaisen (sd.) antamasta kritiikistä uudelle työttömyysturvan aktiivimallille. Ihalainen ei voisi osua enemmän oikeaan sanoessaan, että kyseessä on epäreilu ja eriarvoistava uudistus niille työttömille, jotka pyrkivät ja hakevat töihin ja koulutukseen, mutta eivät kuitenkaan pääse. Uuden aktiivimallin mukaan työttömyysetuus heikkenee 4,65 prosenttia 65 maksupäivän ajaksi, ellei työtön osoita riittävää aktiivisuutta työllistyäkseen. Työttömyysetuuden tasoa taas ei leikata, jos työtön on tehnyt palkkatyötä, saanut tuloa yritystoiminnasta tai osallistunut työllistymistä edistäviin palveluihin. Tällaisia palveluita ovat työnhakuvalmennus ja uravalmennus, työkokeilu ja koulutuskokeilu, työvoimakoulutus, omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella tuettuna, maahanmuuttajan tuettu omaehtoinen opiskelu ja kuntouttava työtoiminta.

Kuulostaa siltä, että eihän tuo nyt sinällään paha rasti ole ja olisi jopa hyväksi työttömälle aktivoida itseään kyseisillä toimilla, varsinkin jos on ollut pidempään työttömänä. Mutta Ihalaisen mukaan kyseisiä palveluita pitää myös ihmisille olla tarjolla kattavasti, jotta tuollaista voidaan edes edellyttää. Nyt niitä ei kaikille ole, koska palveluiden rahoitusta on leikattu, eikä osa-aikatöitä löydy kaikilta paikkakunnilla. Ihalainen ihmettelee aiheellisesti, että miksi ei maaseuduilla vahvaa kannatusta nauttiva hallituksessa istuva keskustakaan ollut huolissaan alueellisesta epätasa-arvosta ja syrjäseutujen ihmisten mahdollisuuksista? Ihalainen olisi halunnut, että aktiivisuudeksi olisi hyväksytty myös vapaaehtoistyö ja omaehtoinen koulutus, jolloin aktiivisuutta olisi mahdollisuus laajemmalla alueella harjoittaa.

 

Olen samaa mieltä Ihalaisen kanssa. Olen samaa mieltä myös siitä, että hyvä ja kattava työttömyysturva on mahdollistanut ihmisille sen, että he uskaltavat ottaa riskejä ja lähteä epävarmoihinkin työpaikkoihin ja yrityksiin. Lyhytaikaisten työsuhteiden vastaanottamiseen tehty viime hallituskauden uudistus 300 euron suojaosasta oli askel oikeaan suuntaan. Sen verran työtön voi siis tällä hetkellä ansaita kuukaudessa ilman, että ansiot vaikuttavat työttömyysetuuden määrään. Ihalaisen mukaan suojaosan tasoa pitäisi nostaa, jos hallitus haluaa edesauttaa lyhytkestoisten töiden vastaanottamista. Ja nimenomaan näin kun Ihalainen sanoo. Työllistymisessä pitäisi olla riittävästi porkkanaa, jotta malli olisi toimiva.

 

Kokoomuksen Ben Zyskowicz kuitenkin puolustaa aktiivimallia. Hänen mukaansa aktiivimalli on työttömien samanaikaista kannustamista ja patistamista  väliaikaisten ja keikkaluontoisten töiden vastaanottoon ja osallistumaan erilaisiin työvoimapoliittisiin aktivointitoimiin. Hänen mukaan viime hallituskaudella säädetty 300 euron suojaosuus oli positiivinen kannustin, joka on myös toiminut. Tuhannet työttömät ovat käyttäneet hänen mukaan hyväkseen mahdollisuutta ansaita kuukaudessa 300 euroa lyhytaikaisissa töissä työttömyysetuuden leikkaantumatta. Zyskowicz myöntää, että keikka- ja osa-aikatöitä ei löydy kaikille, mutta tällaisissa tapauksissa ehdon täyttää myös silloin, jos osallistuu viiden päivän ajan työvoimapoliittisiin aktiivitoimiin. Zyskowicz uskoo, että keikkatöitä ja osa-aikatöitä kyllä löytyy valtaosalle, kun työttömällä on riittävä kannustin myös aktiivimallin kautta. Siihen uskoo myös hallituksen lakiesitys, sillä sen mukaan aktiivimalli parantaisi työllisyyttä arviolta noin 8 000 hengellä.

 

Siis jumalauta mitä näpertelyä. Suomessa oli työttömiä työ- ja elinkeinoministeriön mukaan 288 700 henkilöä elokuun lopussa. Ja tähän hallitus on siis keksinyt lääkkeeksi työttömyysturvan aktiivimallin, jossa jo entuudestaan massiivisesti ylimitoitettu byrokratia räjähtää vielä pahemmin käsiin arviolta 8000 henkilön käytännössä olemattoman pätkätyöllistymisen vuoksi. Loput hallituksen työllisyyden parantamiseen tähtäävät toimenpiteet taitavatkin olla pelkkää oletetun noususuhdanteen odottelua ja peukaloiden pyörittelyä. Kuinka käsittämättömän tyhmää porukkaa tuolla Arkadianmäellä oikein istuu? En enää keksi yhtäkään ihmistä, joka saisi turhemmasta työstä palkkaansa.

 

Ja jotta tämän yhtälön tajuaisivat kaikki, niin laitetaan tähän hieman lisäfaktaa.

 

Aktiivimallissa työttömän täytyy osoittaa tehneensä töitä 18 tuntia, tienanneensa yritystoiminnalla vähintään 240 euroa tai olleensa viisi päivää aktivointitoimenpiteessä kolmen kuukauden tarkkailujakson aikana. Miten tämä tapahtuu? Talouselämän haastattelema Kelan lakimies Eeva Vartio kertoo, että etuuskäsittelijät on koulutettu aktiivimalliin joulukuussa, käsittelyjärjestelmään on tehty muutoksia ja osa käsittelystä on automatisoitu. Kela myös aloittaa laajamittaisen tiedottamisen aktiivimallista tammikuussa. Lisäksi se lisää vuoden alussa annettavaan työttömyysetuuden maksuilmoitukseen tekstin lakimuutoksista.

Kela on laskenut, että aktiivimallin käyttöönotosta ja asiakaspalvelusta selvitään 15 henkilötyövuoden lisäyksellä. Vartion mukaan Kela ei ole kuitenkaan voinut tehdä laskelmia siitä, kuinka aktiivisuusmalli vaikuttaa sen maksamiin etuuksiin, koska aiemmin tällaisia asioita ei ole asiakkaissa seurattu. Vartion mukaan on esimerkiksi perin vaikea arvioida sitä, että mistä päin Suomea aktiivimallin leikkausten piiriin ihmisiä tulee ja kuinka paljon tulee uusia asiakkaita toimeentulotuen piiriin niiden parista, jotka ovat nyt jo hilkulla, sillä todennäköisesti toimeentulotukea saavalle työttömyysetuuden saajalle kompensoidaan etuuden alentaminen toimeentulotukena. Tämä tarkoittanee käytännössä siis sitä, että jos työttömyysturva pienenee puutteellisen aktiivisuuden vuoksi sen 4,65%, niin se sama summa tullaan maksamaan toimeentulotuen muodossa, koska laki määrittelee rajat toimeentulon maksamiselle? Kysymys kuuluukin, että miksi kukaan aktivoituisi yhtään sen paremmin tällä uudella mallilla, kuin aiemminkaan? Miksi tällaisia uudistuksia edes tehdään? Silmänlumeeksi tarkoitettujen työttömyyslukujen kaunistumisen toivossako?

 

Eli uusi aktiivisuusmalli työllistää arviolta 15 henkilöä lisää Kelan palkkalistoille. Tämä tarkoittanee noin 30 000 € per henkilö vuosittaisten palkkatulojen muodossa, eli 450 000 € vuodessa. On toki ihan ok, että 15 ihmistä saa tämän uudistuksen myötä työpaikan, mutta se ei ole ok, että näiden 15 henkilön lisätyöllistäminen tuo lähes 850 000 €:n lisän jo ennestään massiivisesti ylimitoitetun julkisen sektorin menoihin kaikkine työeläkemaksuineen, työttömyysvakuutusmaksuineen ja muine sivutuloineen. Eli se, että 8000 henkilöä käy tekemässä 18 tuntia, eli reilu 2 päivää töitä, ansaitsee 240 € jonkinlaisella yritystoiminnalla, tai istuu viisi päivää aktivointitoimenpiteissä kolmen kuukauden tarkkailujaksolla maksaa veronmaksajille Kelan uusien byrokraattien työllistämisellä henkilöstökuluina siis lähes 850 000 € vuodessa. Tähän summaan kun lisätään vielä Vartion mainitsemat tiedottamiseen käytetyt rahat, käsittelyjärjestelmän muutokset ja automatisoinnit, niin riittääkö miljoona euroa ensimmäisen vuoden kustannuksiksi? Ja vielä surkuhupaisamman tästä miljoonan euron sijoituksesta tekee se, että Vartion mukaan aktiivisuuskäytäntöjen alentamat summat työttömyysetuun kompensoidaan ilmeisesti toimeentulotuella. Eli kieltäytymällä aktiivisuustoimenpiteistä et menetä käytännössä kuitenkaan mitään.

 

Talouselämä haastatteli aiheesta myös Pirkanmaan TE-toimiston viestinnän asiantuntija Minna Koivusta. Koivunen kertoi, että TE-toimistot varautuvat aktiivimallin käyttöönottoon henkilökunnan koulutuksella ja valtakunnallisesti sovittavilla toimintatavoilla, joissa tavoitteena on palvella ihmisisiä tasalaatuisesti toimistosta riippumatta. Hallitus päätti syksyllä myöntää vuoden 2017 ensimmäisen lisätalousarvion työllisyysmäärärahat aktiivimallin käyttöönoton tukemiseen. Ely-keskukset saavat yhteensä lähes kymmenen miljoonaa euroa, jotka jaetaan alueellisten painotusten mukaan. Eniten rahaa saavat Uusimaa ja Pirkanmaa, kun taas Häme ja Etelä-Savo jäävät ilman lisämäärärahoja. TE-toimistot voivat käyttää lisärahat oman harkintansa mukaan työttömille tarjottaviin palveluihin, kuten työvoimakoulutusten ja valmennusten ostamiseen. Pirkanmaan TE-toimisto aikookin rakentaa tuolla rahalla lisää palveluja, joissa asiakas voi osoittaa aktiivisuutensa, Koivunen kertoo.

 

En tiedä enää, että purskahdanko itkuun? Jos Kelan osuus työttömyysturvan aktiivimallin suhteen liikkuu 850 000 – 1 000 000 euron välillä jo pelkillä henkilöstökuluilla ja taustalla vaanii peikko maksettavien tukien pysymisestä ennallaan työttömyysturvan 4,65%:n uhka-alennuksesta huolimatta, sekä Ely- keskukselle maksetaan vielä tämän lisäksi 10 miljoonaa euroa aktiivisuustoimenpiteiden järjestämiseen, niin ei helvetti soikoon. Parhaimmillaan tuo 8000 ihmisen kahden päivän pätkätyö, tai 240 €:n yrittäjätoiminta toisi toki valtion kassaan siis vajaa 7,7 miljoonaa euroa. Tappiota siis tahkottaisiin siinäkin tapauksessa käytännöstä syntyvien kulujen perusteella sen reilu 3 miljoonaa euroa vuosittain, jos kaikki ennakkotavoitteet täyttyisivät parhaalla mahdollisella tavalla. Todennäköistä on kuitenkin, että tuota tavoitetta ei saavuteta, vaan työttömät keräävät menetetyn työttömyyskorvauksen toimeentulotuen muodossa, tai sitten ainakin osittain joutuvat hakeutumaan muihin aktiivisuustoimiin kuin rahapalkkaa tarjoaviin, eli todellisuudessa tuo kolmen miljoonan miinusmerkkinen tulos on melko optimistinen arvio.

 

 

Milloinkahan hallitus ja eduskunta oikeasti alkavat tekemään töitä työllisyyden parantamiseksi? Tällaiset alkeelliset tunaroinnit vain lisäävät byrokratian tarvetta ja nyt jo pilviä hipovia julkisen sektorin kustannuksia, eikä niillä silti saavuteta käytännössä mitään. Ennemmin kannattaisi alkaa miettimään pienyrittäjyydelle tuntuvia verohelpotuksia, pätkätyöverokorttia, maataloudessa pienviljelijöiden käsittämättömän paperihelvetin supistamista, sekä ALV- prosentin alennusta ja sen tuomia mahdollisuuksia työmarkkinoille, jolloin julkinen sektorikaan ei vaatisi lisärahoitusta, vaan ennemminkin jopa päinvastoin. Tällöin työttömiä toden teolla kannustettaisiin työntekoon, eikä niin kuin nyt voimaan astuvassa työttömyysturvan aktiivimallissa, jossa työttömän kannalta hyödyt ja tappiot aiempaan nähden ovat käytännössä plus-miinus-nolla ja vieläpä suuremmalla työmäärällä. Työttömien määrä ei pienene tempuilla, vaan todellisilla kannustimilla.

 

Oleellinen kysymys työllisyysasiassa on se, että mikä on valtiolle edullisempaa ja hyödyllisempää? Kauppalehti uutisoi alkuvuodesta maaliskuussa, että työttömyys maksaa Suomelle jo yli 6 miljardia euroa. Samassa julkaisussa työttömien määräksi annettiin 242 000 henkilöä, eli yksinkertaisella matematiikalla laskettuna yksi työtön maksaa Suomelle keskimäärin n. 25 000 € vuodessa passiiviturvajärjestelyineen, eli tuo summa pitää sisällään myös asumis- ja toimeentulotuet. Tämän kaiken perusteella Suomella olisi varaa menettää tuo summa rahaa teoreettisessa vaihtokaupassa, jossa kaikki nuo 242 000 ihmistä työllistäisivät itsensä ilman, että nykyinen taloudellinen tilanne muuttuisi. Käytännössä asia ei tietenkään mene näin, mutta siinä voisi olla työttömyyden ja byrokratian pienentämiselle ja työttömien aktivoinnille ajattelumallin lähtökohta, jolla saataisiin jotain konkreettista aikaiseksi ja jolla olisi mahdollisuuksia todelliseen työllistämiseen ja jopa säästöihin. Valitettavasti ryöstöverotus on Suomen valtion peruslähtökohta, eikä siihen tulla tekemään poikkeuksia, vaikka se olisikin valtiontalouden kannalta edullisempaa. Siksi kaikki tällaiset ajatukset ovat ja jäävät ainoastaan teoriatasolle.

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Suomen tärkein uutisaihe: Teuvo Hakkarainen …!!??

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on toilaillut kännipäissään. Taas. Ja siitäkös media jälleen repesi ja sosiaalinen media on raivona. Median uutisotsikot kuuluttavat seuraavaa …. Teuvo Hakkarainen kävi rajusti käsiksi ja suuteli väkisin (Iltasanomat), Teuvo Hakkarainen suuteli väkisin kansanedustaja Veera Ruohoa (Iltalehti), Teuvo Hakkarainen suuteli kansanedustajaa 5 sekuntia (Helsingin Uutiset), Karut yksityiskohdat: Teuvo Hakkarainen suuteli väkisin (MTV), Hakkarainen kävi käsiksi naiskansanedustajaan (YLE) … jne.

 

Hakkarainen on ryvettynyt kansanedustajan uransa aikana monenlaisissa skandaaleissa. Ja melkein aina tukevassa humalassa. Poikkeuksena hänen tuomioon johtaneet kirjoituksensa … ehkä? Milloin hän on varastanut seurakuntansa ehtoollisviinit, milloin hoidellut maksullisia naisia rikollisjärjestöksi luokitellun moottoripyöräkerhon bileissä. Aina tapahtuu kun Teuvo on ottamassa häppää ja siitäkös media ja Perussuomalaisten maahanmuuttonäkemyksiä kritisoivat tahot ovat mielissään.

 

Uutisia selaillessa Hakkarainen on hakeutunut tai ainakin luvannut hakeutua hoitoon alkoholin vuoksi jo monet kerrat. Mikään ei ole kuitenkaan vuosien saatossa muuttunut. Monesti sanotaan, että ikä tuo viisautta. Kysymys kuuluu, että kuinka vanhaksi Teuvon pitää elää, että se iän tuoma viisaus alkaa näkymään? Hakkarainen nimittäin täyttää vuoden 2018 huhtikuussa 58 vuotta. Luulisi siihen ikään mennessä jo pahimmat särmät hioutuneen, mutta tuntuu siltä, että Hakkaraisen tapauksessa vauhti vain kiihtyy?

 

 

On totta, että Hakkarainen on kännipäissään täysi pölvästi. Siltä pohjalta voidaan sanoa, että Hakkarainen on sitä myös selvänä, koska hänen pitäisi tiedostaa mihin ryyppääminen johtaa, mutta tekee sitä kuitenkin. Parhaimmillaan … ja selvänä … Hakkarainen on kuitenkin sitä, mitä hän verkkosivuillaan kertoo, eli äänestäjilleen perusrehellinen mies, niin hyvässä kuin pahassakin. Nyt Teuvon olisi kuitenkin viimeistään aika ymmärtää se asia, että tällainen toilailu ei voi jatkua. Se, että kännipäissään häpäisee itsensä vielä menettelee jossain määrin, mutta Teuvo ei ilmeisesti ymmärrä virkansa puolesta sitä, että häpäisee samalla myös äänestäjänsä, sillä väkisinkin herää kysymys, että kuka on niin torvi, että antaa äänensä Teuvo Hakkaraiselle?

 

 

MUTTA, jos taas asioita aletaan vertailemaan isommassa mittakaavassa, niin kumpi on pahempaa? Se, että kaataa humalassa puita, ajaa ylinopeutta, tai pussaa kännissä naiskollegaansa luvatta, vai se, että esimerkiksi samanaikaisesti Suomen valtio menettää vajaa pari miljardia euroa verotuloja yritysten verosuunnittelun vuoksi, raiskaustilastot pahenevat vuosi vuodelta ja turvattomuus lisääntyy, valtion julkinen sektori on niin valtava ja täynnä turhaa byrokratiaa, että emme selviä enää ilman jatkuvaa lisävelanottoa kaikista leikkauksista huolimatta? Yhtään väheksymättä Veera Ruohon kokemaa epämiellyttävää tilannetta, haluaisin henkilökohtaisesti lukea ennemmin toistuvasti näistä aiheista, kuin Hakkaraisen toilailuista. Toivoisin, että puolueettomaksi itseään tituleeraava media olisi oikeasti puolueeton ja keskittyisi jakamaan ihmisille totuudenmukaista ja tärkeää tietoa … ja toistuvasti, jotta ihmiset osaisivat oikeasti hahmottaa missä mennään. Nyt saamme lukea siitä kuinka presidenttiparin Lennu- koira ei osallistunut joulutervehdyksen vastaanottamiseen ja kuinka Patrik Laine myhäilee 450- hevosvoimaisen menopelinsä vierellä. Ja tietenkin Teuvo Hakkaraisesta. Siis oikeasti?

 

Tarkoituksellisesti pimennossa on kaikki EU:n politiikan vastainen uutisointi. Esimerkiksi yksikään media ei uutisoinut (en ainakaan nopealla halulla löytänyt) Ruotsin pääministeri Stefan Löfvenin mediatilaisuutta eiliseltä, jossa pääministeri kommentoi Malmön tilannetta (SVT 17.12.2017). Malmössä ihmiset eivät uskaltaudu ulos kodeistaan ja pääministeri lupaa lisää resursseja ja määrärahoja poliisille ja viranomaistahoille. Aiheesta ei uutisoitu, koska ei todennäköisesti haluttu tuoda suomalaisten tietoon sitä, että mihin järjetön maahanmuuttopolitiikka johtaa, jossa ei ole työtä tarjolla tulijoille ja jossa kulttuurien ristiriidat törmäävät ja taistelevat eloonjäämisestään. Yksikään media ei ole myöskään uutisoinut Iso-Britannian tilanteesta muuta kuin negatiivista Brexit- äänestyksen jälkeen. En muista lukeneeni yhdeltäkään valtamedialta uutisointia siitä, että punnan heikkeneminen Brexit- äänestyksen jälkeen on itse asiassa parantanut Iso-Britannian viennin ja työllisyyden tilannetta, julkisen sektorin lainantarve on odotettua pienempää, sekä kansalaisten ostovoima on säilynyt lähes ennallaan (The Guradian).

 

Mutta suomalaisille riittää, että saavat lukea toistuvasti parisuhdeblogisti Sami Minkkisen ja Euroopan kuningasperheiden elämäntapahtumista, sekä siitä, kuinka niinkin vaikuttava uudistus kuin uusittu alkoholilaki tulee mullistamaan meidän kaikkien elämän. Ja lopuksi tietenkin …. Teuvo Hakkaraisesta.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 1 kommentti

0,8%:n tähden

Eduskunta on tänään 15.12.2017 hyväksynyt lakimuutoksen, jossa ruokakaupoista, huoltamoilta ja kioskeista saa jatkossa nelosolutta ja lonkeroa. Äänet jakautuivat 98 -94. Eduskunta siis äänesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan kannan vastaisesti, joka päätyi eilen torstaina mietinnössään siihen, että prosenttirajaa ei tulisi nostaa. Lakiehdotus joutuu tästä syystä vielä suuren valiokunnan käsittelyyn, jolla on mahdollisuus ehdottaa eduskunnan päätökseen muutoksia. Lopullisesti niistä päätetään ensi viikolla. Silloin siis päätetään lain hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Prosenttirajan nosto tarkoittaa samalla myös sitä, että hallituksen kaavailema 100 miljoonan euron alkoholiveron korotus toteutuu.

Harry ”Hjallis” Harkimo kommentoi asiaa Iltalehdelle kirjoittamassaan blogissa osuvasti: ”Hävettää olla kansanedustaja”. Toden totta minuakin hävettäisi. Eikä pelkästään edestakaisin vatvomisen vuoksi, kuten Harkimo perusteli kantaansa, vaan ennemminkin sen vuoksi, että näinkin vähäpätöisen muutoksen vaatima prosessin kesto kertoo meille sen käsittämättömän tehottomuuden ja byrokraattisen kuran, jota päätöksen teko eduskunnassa on. Tämä alkoholilakimuutos, jossa siis päätettiin niinkin maailmaa mullistavasta asiasta, kuin siitä, että saavatko limuviinat, nelosoluet ja lonkerot vapautua keskioluen vahvuisten alkoholijuomien kanssa samalla tavalla myyntiin, oli niin iso asia, että muutosprosessi kesti kokonaisuudessaan lähes kuusi ja puoli vuotta. Miettikää nyt jumalauta!!?? Sinä aikana laki kävi eduskunnan eri instanssien käsittelyssä 23 kertaa ja ohessa myös lausuntokierroksella 59:ssä eri virastossa, yhdistyksessä ja viranomaistaholla.

Sipilän hallitusohjelmassa Suomen vahvuudeksi mainitaan ratkaisukeskeisyys toimivat instituutiot. Ei voisi enempää olla arviot pielessä näissä asioissa. Turha ihmetellä, että miksi mihinkään todelliseen ja suureen ongelmaan ei saada muutoksia aikaiseksi, kun tällaisen mitättömän asian vatvomiseen kuluu yli puoli vuosikymmentä. Harkimo ihmetteleekin blogissaan, että miten muutamat yksittäiset ihmiset voivat takertua pikkuasioihin ja jarruttaa järkeviä isoja muutosprosesseja – ja samalla tehdä koko kansanedustajan työn naurunalaiseksi?

Onneksi kansanedustajilla ja ministereillä alkaa joulutauko. Kyllähän tällainen rankka ja vaativa päätöksenteko jo edellyttääkin kunnon lomaa. Jaksaa sitten joulutauon jälkeen taas painaa hommia. Yhtä tehokkaasti kuin tähänkin saakka tietenkin.

 

Ja hallitusohjelmassa vielä ihmetellään sitä, että suomalaisten usko poliittiseen päätöksentekoon on heikentynyt? Mikäköhän mahtaa olla syy sille?

 

Ai niin! Sisälsihän se alkoholilakiuudistus muitakin vaikeita päätöksiä. Muun muassa sen, että ravintolat ja Alko saavat olla pidempään auki ja pienpanimot saavat myydä tuotteitaan suoraan ulos. Mahdetaan näiden päätösten takia ajautua rappiolle koko kansakunta!!??

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Syrjivät suomalaiset

Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – Helsingin Sanomat 11.12.2017

 

No niin. Lehdistö repii otsikoita jälleen suomalaisten rasismista, koska Suomi on osoittautunut tuoreessa EU:n perusoikeusviraston FRA:n tutkimuksessa yhdeksi Euroopan syrjivimmistä maista. Tutkimusta varten haastateltiin yli 25 000:ta satunnaisesti valittua ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajaa ja etniseen vähemmistöön kuuluvaa ihmistä 28 maassa. Tähän saakka homma on Helsingin Sanomien uutisoinnissa ihan OK. Mutta sitten se vedätys alkaa …

 

Helsingin Sanomat ilmoittavat, että tutkimukseen haastateltiin Suomesta 500:aa maahanmuuttajaa ja etniseen vähemmistöön kuuluvaa pääkaupunkiseudulla. Tämä on todella harhaanjohtavaa uutisointia, sillä Suomen osuus tutkimuksesta ei todellakaan kattanut kaikkia maamme etnisiä vähemmistöjä, vaan ainoastaan Saharan eteläpuoleisen alueen vähemmistöjä. Tutkimus ei siis kosketa esimerkiksi vietnamilaisia, venäläisiä ja virolaisia, jotka ovat merkittäviä maahanmuuttajaryhmiä Suomessa, vaan tilastokeskuksen mukaan suurin Saharan eteläpuoleisen Afrikan maahanmuuttajaryhmä Suomessa on somalit ja kaikki muut ryhmät ovat niin pieniä, että menevät osioon ”muut”, joten voidaan käytännössä katsoa, että tämä tutkimus koskettaa käytännössä lähes pelkästään somaleja. Toki otantaa varten on saatettu suorittaa etnistä profilointia ja pyrkiä ottamaan haastatteluun Helsingin alueelta myös muita kuin somaleja kyseisestä kohderyhmästä, mutta jo itse tutkimuksen perusteella tällainen etninen profilointi on syrjivää, ainakin jos se tehdään poliisin toimesta osana ulkomaalaisvalvontaa …?

 

OK, mutta jatketaan. FRA:n johtaja Michael O’Flaherty toteaa, että EU:n lait ovat kieltäneet syrjinnän jo 17 vuotta, mutta syrjintä on turhauttavan itsepintaista. Hänen mukaan maahanmuuttajat, heidän jälkeläisensä ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvat kokevat laajaa syrjintää monilla elämänaloilla, eniten työelämässä. O’Flaherty ei kerro yksityiskohtaisemmin, että mitä tällä tarkoittaa, mutta oletettavasti se liittyy työllistymiseen. Kuitenkin esimerkiksi Ruotsissa vuonna 2008 tehty kokeilu anonyymistä työnhausta osoittaa, että tällaiselle ajattelumallille ei ole kovinkaan varteenotettavaa perustetta länsimaissa. Kokeilu tehtiin siksi, että ruotsalaisia työnantajia syytettiin eräiden poliittisten tahojen toimesta etnisestä profiloinnista ja syrjinnästä ja sen kerrottiin olevan syy tiettyjen maahanmuuttajaryhmien huonolle työllistymiselle. Vaikka kokeilu näytti sen asian todellisen laidan, eli nämä tietyt ryhmittymät eivät työllisty sen vuoksi, koska heillä ei ole tarvittavaa koulutusta ja osaamista, niin edelleen samat poliittiset piirit pitävät rasismia ja syrjintää syynä heikolle työllisyydelle. Rasismin taakse on hyvä piiloitua. Varsinkin silloin, kun oma ideologia haastetaan kestämättömällä tavalla.

 

O’Flaherty lisää myös, että syrjintä on toistuvaa ja vihasta kumpuava häirintä on myös yleistä. Hänen mukaan ne haittaavat kotoutumista ja syövät ihmisten luottamusta instituutioihin. Joka neljäs haastateltu kertoi syrjinnästä. Määrä on hieman pienempi määrä kuin edellisessä raportissa vuonna 2009. Siinä syrjintää Suomessa kertoivat kokeneensa eniten somalit.

 

Suomi osoittautui siis raportin mukaan yhdeksi Euroopan syrjivimmistä maista, heti Luxemburgin jälkeen. 45% Saharan eteläpuoleiselta alueelta tulleista kokee siis tänä päivänä syrjintää Suomessa. Tätä yleisempää on Euroopassa vain pohjoisafrikkalaisten kokema syrjintä Hollannissa ja romanien kokema syrjintä Kreikassa ja Portugalissa. Syrjinnän ohella vastaajat kokivat häirintää, kuten loukkaavia eleitä, sopimatonta tuijotusta ja loukkaavia tai uhkaavia kommentteja. Suomessa syrjintää kokeneet kertoivat kokeneensa sitä etnisen taustansa, ihonvärinsä tai uskontonsa perusteella.

 

Tuloksia oli raportin julkistamistilaisuudessa kuuntelemassa yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä ja hänen mukaan tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia. Hänen mukaan tutkijat olivat järkyttyneitä siitä, että Suomi on näin kärjessä. Heidän oli kuulemma vaikea uskoa, että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa on paljon rasismia. Suomessa koettu syrjintä on lisääntynyt edellisen raportin jälkeen. Pimiä tulkitsee, että tilanne on parantunut muualla mutta pysynyt Suomessa lähes samana. 63 prosenttia Suomen vastaajista kertoi häirinnästä. Se on Pimiän mielestä paljon ja asiaa ei pidä vähätellä.

 

FRA muistuttaa, että jotta EU:n työllisyysastetta saadaan tavoitteiden mukaisesti parannettua, syrjinnän on jäsenvaltioissa vähennyttävä. Syrjintää koetaan etenkin työnhaussa ja julkisissa palveluissa, mutta myös yksityisissä palveluissa, kuten kaupoissa, hotelleissa, ravintoloissa ja pankeissa. Moni kertoo myös, että poliisi on pysäyttänyt heidät kysyäkseen henkilötodistusta. Tämän on kokenut 38 prosenttia Saharan eteläpuolisesta Afrikasta Suomeen tulleista.

 

 

 

Tällainen tutkimus antaa melko yksipuoleisen kuvan asiasta. Jos tutkimukseen haluttaisiin kattavuutta, niin haastateltaisiin myös kantasuomalaisia siitä, että miksi he kokevat esimerkiksi juuri somalit vieraiksi itselleen? Tällöin kokonaiskuva olisi huomattavasti helpompi hahmottaa ja puuttua myös ilmeneviin ongelmiin. Tällaisilla yksipuolisilla tutkimuksilla sorrutaan ainoastaan siihen samaan perisyntiin kuin kotouttamisessa Suomessa yleensäkin. Vastuu kotoutumisesta on pääosin yksin suomalaisella, eikä käytännössä lainkaan sillä reppanalla maahanmuuttajalla, jonka katsotaan erheellisesti olevan niin osaamaton, että hänelle ei voi antaa mitään vastuuta asiassa. Tällaisessa kaavassa ei oteta huomioon sitä, että jos maahanmuuttaja ei itse halua kotoutua osaksi suomalaista yhteiskuntaa ja osaksi suomalaisia arvoja, niin on melko todennäköistä, että hän ei silloin myöskään kotoudu, eikä häntä ei silloin myöskään oteta kantasuomalaisten taholta kovinkaan helposti osaksi porukkaa. Esimerkiksi suomalaisessa somaliyhteisössä pidetään edelleen vähintäänkin jossain määrin kiinni vielä vanhoista somaliperinteistä, kuten järjestetyistä tai lapsiavioliitoista, tyttöjen ympärileikkauksista ja naisten ja tyttöjen alemmasta asemasta mieheen nähden, niin kuinka voidaan olettaa, että suomalaisen tasa-arvon kulttuurissa kasvaneet ihmiset voisivatkaan kohdata tällaista perintöä ylläpitävää ryhmää ilman minkäänlaista syrjivää asennetta? Eikö se ole ennemminkin ymmärrettävää, että tällaista toimintaa ei katsota hyvällä? Myöskään somalitaustaisten nuorisojengien häiriökäyttäytyminen, somalien korkea seksuaalirikollisuusaste ja muu rikollisuus ei varmankaan edesauta suomalaisten asennemuutoksessa.

 

Tässä olisi yhdenvertaisuusvaltuutettu Pimiälle loistava paikka osoittaa olevansa oikea ihminen vakanssissaan, eikä voivotella jälleen pelkästään suomalaisten suhtautumisesta somaleihin. Hänen kannattaisi pureutua siihen, että kuinka se tasa-arvo toteutuu somaliyhteisön sisällä itsessään ja alkaa siltä pohjalta miettimään sitä, että miksi kantasuomalaisten suhtautuminen kyseiseen ryhmittymään on nuivaa. Jos somalit laittavat omat asiansa kuntoon ja tulevat ongelmiensa kanssa rohkeasti julkisuuteen ja osoittavat halua noudattaa suomalaisia normeja, ja jos suomalaiset edelleen suhtautuvat heihin torjuvasti, niin silloin voidaan katsoa, että ehkäpä meillä suomalaisilla on suurempikin tarve muuttaa ajattelutapaamme? Mutta niin kauan, kun somaliyhteisö itse katsoo toimintansa olevan ongelmatonta nykymallilla, niin niin kauan on ymmärrettävää, että kantasuomalainen hieman karsastaa somaliyhteiskunnan suuntaan. Mielestäni.

 

 

 

Helsingin Sanomat uutisoi vielä toisenkin uutisen kyseiseen tutkimukseen liittyen. Siinä Suomen somalialaisten liiton hallituksen puheenjohtaja Arshe Said kertoo, että ei ole yllättynyt EU:n perusoikeusviraston FRA:n tuoreesta tutkimuksesta, jonka perusteella Suomi on yksi EU:n syrjivimmistä maista. Saidin mukaan somaliliiton omassa tutkimuksessa kaksi vuotta sitten ilmeni, että somalit kokivat taustansa vuoksi epäasiallista käytöstä yleisesti julkisilla paikoilla: kadulla, pankissa, bussipysäkillä ja kaupassa. Saidin mukaan pinttyneen ongelman taustalla on osin viranomaisten asenne. Ongelmaan ei ole puututtu. Aiempina vuosina viranomaisten epäasiallinen käytös on näkynyt esimerkiksi poliisin tekemänä etnisenä profilointina. Etninen profilointi tarkoittaa esimerkiksi ihmisten henkilöpapereiden kyselyä ihonvärin perusteella. FRA:n tutkimuksessa yli kolmannes vastaajista kertoo viiden edeltävän vuoden aikana joutuneensa poliisin pysäyttämäksi kadulla. Syitä tutkimus ei erittele.

 

Siis c’mon. Somaliliitto sortuu samaan kuin kaikki muutkin maahanmuuton ympärillä toimivat tahot. Myös somaliliitto voisi kysellä tavallisilta suomalaisilta, että miksi kantasuomalaisten asenteet ovat muodostuneet somaleita kohtaan sellaisiksi kuin ovat? Pelkkä uhriutuminen ja yksipuolinen tutkimus heittää epäilyksen sille, että muutokseen ei ehkä ole edes halukkuutta, vaan ainoastaan suomalaisilta odotetaan asennemuutosta? Lisäksi jos poliisin tehtävänä on suorittaa ulkomaalaisvalvontaa, niin eikö se ole ihan järkeen käypää, että poliisi silloin kysyy niitä henkilöpapereita ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä? Jos tässä menee raja syrjinnän kokemukselle, niin melko kevyin perustein sitä tänä päivänä maahanmuuttajapiireissä koetaan.

 

En siis väitä, etteivätkö suomalaiset voisi olla rasisteja ja etteivätkö suomalaiset voisi harrastaa syrjintää, ilman mitään sen kummempaa perustetta, mutta olisi mukava nähdä edes yksi sellainen tutkimus, jossa tilanteeseen otettaisiin kantaa kokonaisvaltaisesti, eikä vain yksipuolisesti, kuten yleisesti tuntuu tänä päivänä olevan. Toivottavasti tilanne tässäkin asiassa korjaantuu tulevaisuudessa …?

 

 

Ja sitten lopuksi. Somalitaustainen Ujuni Ahmed on ainoa ihminen somaliyhteisöstä, joka on tullut minun tietooni ja joka tekee sitä työtä, jota jokaisen somalin tulisi tehdä, jotta muuri somalien ja kantasuomalaisten välillä saataisiin murtumaan. Hän ei uhriudu, vaan tunnustaa somaliyhteison oman toiminnan olevan osa heidän omaa ongelmaansa. Hän muun muassa vaati somaliyhteisöä tuomitsemaan Tapanilan raiskaukset vuonna 2015 ja on tuonut muitakin somaliyhteisön ongelmia esiin, joiden katsoo olevan suurempi syy syrjäytymiseen kuin itse rasismi. Yksi esille tuoduista aiheista on ollut esimerkiksi tytöille tehtävät ympärileikkaukset.

 

Ahmed tekee työtä syrjäytyneiden nuorten kanssa ja väittää, että yhteiskuntaan on helpompi päästä takaisin kuin yhteisöihin, joiden normit saattavat erota yhteiskuntaamme verrattuna hurjasti. Ahmedin mukaan monen nuoren elämä on kahden vaiheilla tapahtuvaa nuoralla tanssimista. Maahanmuuttajanuori tasapainottelee monesti yhteiskunnan ja oman yhteisön ristiriitaisten normien välillä ja alkaa lopuksi kokemaan, että ei kuulu kumpaankaan yhteisöön ja syrjäytyy sen vuoksi. Hän kysyykin, että miten voimme yhdessä varmistaa, että palvelut, tarpeet ja hyväksyntä löytävät myös maahanmuuttajien yhteisöistä ja ennen kaikkea miten voimme avata keskustelun niin, että välttyisimme leimautumisilta puolin ja toisin? Ahmed ei myöskään usko, että ainoa ongelma Suomessa on kantasuomalaisten rasismi maahanmuuttajia kohtaan, vaan kertoo myös maahanmuuttajien voivan olla rasisteja kantasuomalaisia kohtaan. Rasismi ei Ahmedin mukaan katso ihonväriä. Ja tässä asiassa hän tietää, mistä puhuu. Hän on ollut tekemässä videohaastatteluja liittyen maahanmuuttajien harjoittamaan rasismiin kantasuomalaisia kohtaan. Kyseessä on hänen mukaan tabu, josta ei puhuta. Valkonaamaksi haukkuminen on yleistä, eikä esimerkiksi somalityttöjen seurustelua kantasuomalaisten kanssa ole välttämättä katsottu maahanmuuttajayhteisöissä hyvällä. Ahmedin mukaan tällaisista asioista puhutaan Suomessa yleisesti kulttuurieroina, mutta hänen mielestä se on silkkaa rasismia.

 

Käykää tutustumassa ja tykkäämässä Facebookissa Ujuni Ahmedin perustamasta Fenix Helsinki ry:n sivusta ja antakaa Ujunille ääntä ja palstatilaa omilla tahoillanne. Hän tekee sitä työtä, jota meidän kaikkien kuuluisi tehdä, jotta Suomi olisi parempi paikka meille kaikille asua ja elää. Tie tasavertaiseen yhteiskuntaan eri etnisten ryhmien ja kulttuurien välillä on pitkä ja kivikkoinen, mutta jos oikeat tahot eivät saa ansaitsemaansa julkisuutta yhteiskunnallisessa keskustelussa, niin siitä tulee entistä pidempi ja kivikkoisempi. Ja nyt valitulla yksipuolisella kantasuomalaisten syyllistämisellä siitä nimenomaan tulee sellainen.

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

78- vuoden harha-askel suomalaisessa politiikassa

Suomen valtio täytti 6.12.2017 virallisesti 100- vuotta, eli tuon kyseisen ajan olemme virallisesti olleet modernissa maailmassa itsenäinen maa ja kansa. Suomen ja suomalaisten historia juontaa juurensa kuitenkin paljon kauemmas historian syövereihin. Maamme paikalla ensimmäiset ihmiset ovat liikkuneet arviolta jo reilu 10 000 vuotta sitten, mutta suomalaisten ja suomenkielisten ihmisten vakituisen asutuksen sijoittaminen historian aikajanalle on saatavilla olevan tiedon perusteella melko haastavaa. Arvioita Suomen ja suomalaisuuden synnylle voi kuitenkin tehdä jälkipolville jääneistä eurooppalaisesta ja pohjoismaisesta muinaiskirjallisuudesta, sillä Suomen kuninkaista löytyy mainintoja norjalaisista, islantilaisista ja tanskalaisista muinaiskirjallisuudesta pääosin 1000- luvun jälkeiseltä ajalta. Vanhin lähde Suomen kuninkaasta löytyy niinkin varhaiselta ajalta kuin 500 – 600 luvulla kirjoitetusta Widsith- runosta, joka on kirjoitettu muinaisenglanniksi. Runossa mainitaan Caelic (Cælic) niminen kuningas, joka hallitsee aluetta nimeltään Finnum. Caelic on eräiden tutkijoiden mukaan germaaninen kieliväännös nimestä Kalevala, mutta varmuutta tähänkään asiaan on mahdotonta sanoa. Lisämainintoja suomalaisista kuninkaista löytyy 800 -, 1200- ja 1300- luvulta, eli ensimmäiset maininnat suomalaisista kuninkaista oli satoja vuosia aiemmalta ajalta kuin ruotsalaisten ja ruotsinkielisen väestön levittäytyminen maamme rannikkoalueille, joka alkoi 1100 -luvulla. Vanhin suomenkielinen jälkipolville jäänyt kirjoitus ajoittuu myös noille samoille viimeksi mainituille vuosisadoille. Kyseessä on niin sanottu Novgorodin tuohikäärö, joka on kirjoitettu karjalankielellä ja on ajoitettu kirjoitetun 1200- luvulla. Karjalankielen voidaan katsoa olevan suomenkielen murre, joten suomalaisuudella on pitkä historia nykyisellä paikallaan, vaikka modernissa maailmassa olemmekin vasta 100- vuotias valtio.

Tänä vuonna siis juhlittiin Suomen 100- vuotista itsenäisyyttä, eli 100 vuotta sitten Suomen autonominen suurruhtinaskunta irtautui Venäjän keisarikunnasta. Suomen itsenäisyysjulistus ajoittui samaan ajankohtaan kuin Venäjän keisarivallan kaatuminen ja Suomen itsenäisyyden tunnusti omista ideologisista syistä Venäjällä valtaan noussut bolsevikkijohtaja Vladimir Lenin, jonka mukaan kansojen itsemääräämisoikeus edistäisi bolsevikkien päätavoitetta, eli sosialistisen vallankumouksen leviämistä. Yksi mielenkiintoisimmista yksityiskohdista Suomen itsenäistymisessä on kuitenkin Svinhufvudin hallituksen laatiman itsenäisyysjulistuksen äänestystulos. Itsenäisyysjulistus hyväksyttiin ainoastaan 12 äänen enemmistöllä 100 – 88. Silloiset sosiaalidemokraatit olivat itsenäisyysjulistusta vastaan ja olisivat halunneet vastaehdotuksessaan aloittaa neuvottelut itsenäistymisestä Venäjän bolsevikkihallituksen kanssa, perustuen bolsevistiseen näkemykseen kansojen itsemääräämisoikeudesta. Jälkikäteen on vaikea sanoa, että millaiset ehdot itsenäinen Suomi olisi saanut neuvotteluteitse?

 

Ennen itsenäistymistään Suomi oli siis autonominen suurruhtinaskunta osana Venäjän keisarikuntaa, jolloin Suomella oli oma eduskunta, eli senaatti, joka oli päättävä elin suurruhtinaskunnan sisäisiin asioihin liittyen. Venäjän keisarin etuja valvoi ja edusti kuitenkin kenraalikuvernööri ja lopullinen päätösvalta oli Venäjän keisarilla, eli Suomen suurruhtinaalla. Suomen senaatilla oli siis oikeus ylläpitää ruhtinaskunnassa yleistä turvallisuutta, säätää lakeja ja oikeuksia. Koko tätä toimintaa valvoi suomalaisista koostuva hallituskomitea, jonka puheenjohtajana toimi kuitenkin venäläinen kenraalikuvernööri. Suomalaisten käsissä oli siis käytännössä kaikki keskus- ja paikallishallintoon liittyvät asiat, jos ne eivät olleet ristiriidassa Venäjän keisarin etujen kanssa.

 

 

Miksi kirjoitin tästä näin kattavasti? Kirjoitin siitä sen vuoksi, että presidenttiehdokas Laura Huhtasaari vertasi taannoin EU:ta Neuvostoliittoon, jossa hän osui sekä oikeaan, että harhaan. Kirjoitin tästä myös siksi, että ihmiset valveutuisivat nykytilanteeseen, jossa EU sanelee jäsenvaltioilleen mitä tehdä. Myös Brexit osoitti sen, että EU:sta ei noin vain lähdetä … ilman seuraamuksia.

 

Mutta joo … Neuvostoliitto jatkoi toimintaansa hyvin pitkälle samoin säännöin neuvostotasavaltojen kanssa, kuin miten Venäjä toimi Suomen kanssa. Neuvostoliitto koostui 15 eri tasavallasta eli neuvostotasavallasta. Jokaisella neuvostotasavallalla oli oma kommunistinen puolue ja sisäiset hallintoelimet lukuun ottamatta suurinta neuvostotasavaltaa Venäjää, jolla ei ollut omaa hallintoa. Valtion hallinnon keskus sijaitsi Venäjän pääkaupungissa Moskovassa, joka oli myös koko liitotasavallan pääkaupunki. Jokaisella neuvostotasavallalla oli oma pääkaupunkinsa, joissa sijaitsivat sisäisen hallinnon rakennukset. Neuvostotasavalloilla oli kaikilla osittainen itsehallinto-oikeus. Neuvostoliiton vuoden 1977 perustuslain mukaan neuvostotasavalloilla oli oikeus myös erota Neuvostoliitosta, ja lakia sovellettiin vuonna 1991 Neuvostoliiton hajotessa.

 

Eli Huhtasaari osui osittain tarkasti oikeaan vertauksessaan. Alexander Stubb kuitenkin kiirehti kritisoimaan Huhtasaaren vertausta Iltalehden mukaan ja nimitti sitä ”sairaaksi, vastenmieliseksi ja  käsittämättömäksi vertaukseksi”. Stubb toimi tässä asiassa kuten paljasjalkainen poliitikko ja EU- lobbati toimii. Hän tarjosi ihmisille mielikuvia, perustelematta niitä kuitenkaan millään tavalla. Miten hän olisi voinutkaan asiaa perustella, koska Huhtasaaren vertaus osui niin lähelle totuutta ja EU- mielisen Stubbin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lyhyen jyrkän kommentin kirjoittaminen … ilman perusteita.

 

Toinen Huhtasaaren vertausta kommentoinut julkisuuden henkilö oli Iltasanomien mukaan kirjailija Jari Tervo, joka jälleen kerran nostaa itsensä jostain käsittämättömästä syystä jalustalle, vailla perusteita. Kenties Tervo on uutisvuodossa hankkimillaan kannuksilla mielestään niin pätevä ihminen ja valveutunut politiikan tutkija, että hän on kykenevä arvostelemaan muiden totuutta nojailevia vertauksia suppealla katsontakannallaan, unohtaen jälleen kerran laajemman kokonaisuuden. Tervo nimittäin nimitti Neuvostoliittoa kansojen vankilaksi ja puolusteli EU:ta vapaaehtoisen liittymisen ja eroamisen puolesta, jonka tajuaminen ei vaadi Tervon mukaan paljoa, mutta näyttää olevan kuitenkin joillekin liikaa. Tervolle itselleen kuitenkin tuntuu olevan liikaa ymmärtää se, että Neuvostoliitosta oli mahdollista erota ja Neuvostoliiton perustuslakia myös toteutettiin vuonna 1991. Erona esim. Brexitiin oli se, että yhdeltäkään liitosta eronneelta Neuvostotasavallalta ei peritty 50 biljoonaa euroa, kuten EU perii Iso-Britannialta eronsa vuoksi. Tervo voisikin keskittyä kirjallisuuteen ja käsikirjoittamiseen, jossa ilmeisesti omaa jonkinlaista osaamista, koska käsittääkseni edelleen elantonsa sieltä tienaa? Jokainen muun aihealueen ulostulo tuntuu olevan enemmän tai vähemmän harhalaukaus.

 

Mutta jos palataan jälleen tuohon vertaukseen Neuvostoliiton ja EU:n välillä, niin se todellakaan ei ole kaukaa haettu, vaikka Stubb yrittää poliittisista syistä niin esittää. Alla hieman perusteita väittämälle:

 

  1. Molemmissa liitoissa on/oli yksi oikea hyväksytty politiikka. Toki Neuvostoliitossa toisinajattelijat joutuivat Gulag- vankileireille ja EU:ssa ei, mutta EU toimii kuitenkin joka tapauksessa todella aktiivisesti niitä tahoja vastaan, jotka vastustavat EU:n olemassaoloa ja ajavat kansallisvaltio- ajattelutapaa. Kyseiset tahot pyritään vaientamaan EU:ssa eristämällä heidät kaikesta yhteistyöstä ja ohjailemalla ihmisten ajattelumallia kuvailemalla näiden tahojen edustajia ahdasmielisiksi nurkkapatriooteiksi ja rasisteiksi. Kaikki nationalistiset liikkeet ja puolueet on leimattu käytännössä äärioikeistolaisiksi ja fasisteiksi, vaikka se on monesti kaukana totuudesta. Neuvostoliitossa neuvostotasavaltojen kansalaisille kerrottiin, että heidän tulisi unohtaa kansallisvaltionsa ja alkaa pitämään itseään neuvostoliittolaisina. Ihan sama ilmiö on tapahtumassa EU:ssa. Kansallismielisyys on pahasta. Tätä propagandaa on valjastettu ajamaan kaikki mahdolliset voimavarat, mediasta johtaviin poliitikkoihin. Eli vaikka EU:ssa toisinajattelijat eivät joudu fyysisesti Gulag- leireille, niin heitä varten on perustettu henkinen Gulag ja sen ylläpidosta huolehditaan kaikin tarvittavin voimavaroin.
  2. Molempia liittoja johtaa/johti parlamentti, jossa ryhmä ihmisiä nimittää toinen toisensa eri virkoihin, jotka eivät ole tilivelvollisia kansalle, nauttivat korkeasta palkasta, hulppeista eduista ja eläkkeestä, sekä ovat käytännössä täysin suojatuissa työpaikoissa vailla irtisanomisen vaaraa. Kumpikaan järjestelmä ei ota/ottanut palautetta tavallisilta ihmisiltä, eivätkä perusta tavallisen ihmisen ajattelutavasta ja huolista. Liitto tulee aina ensimmäisenä.
  3. Neuvostoliitossa oli sallittu ainoastaan yksi poliittinen puolue, eikä oppositiota. Sama tilanne on käytännössä EU:ssa. Ne puoluteet, jotka eivät anna tukeaan EU:n olemassaololle, eivät myöskään saa EU:lta taloudellista tukea. Johtavat poliitikot, jotka ovat maan sisäisessä politiikassaan EU- myönteisiä ja tukevat avoimesti EU:n olemassaoloa, saavat monesti palkinnoksi EU- komissaarin vakanssin, tai jonkun muun palkintoviran, kuten esimerkiksi Jyrki Katainen ja Alexander Stubb. Liitto pitää huolen omistaan.
  4. Kuten Neuvostoliitto, myös EU perustettiin ilman normaaleja demokratian periaatteita. Itse asiassa valtaosa EU:n sisällä tapahtuneista päätöksistä on tapahtunut salassa ja ilman demokratiaa.
  5. Sen sijaan, että ihmisille jaettaisiin julkisesti ja yleisesti puolueetonta tietoa EU:n toiminnasta ja sen toimimattomuudesta julkisessa mediassa, meille jaetaan melkoinen annos propagandaa. Mediaa ohjaillaan kertomaan ainoastaan EU- myönteisiä asioita, eikä lainkaan EU- vastaisia asioita. Esimerkiksi Suomen valtamedioissa ei sanallakaan uutisoida esimerkiksi sitä, että Iso-Britannian teollisuus latoo tauluun ennätyslukemia Brexitin jälkeen. Samoin jos jokin taho vastustaa EU:ta tai EU:n politiikkaa, niin hänet vedetään saman tien kölin alta niin päättäjien kuin mediankin toimesta. EU- byrokraatit ja heidän hännystelijänsä ymmärtävät, että mitä vähemmän ihmiset ymmärtävät ja tietävät EU:n toiminnasta, sitä vapaammin he saavat toimia ja ohjailla toimintojaan. Valveutunut kansa olisi vaarallinen EU:n olemassaololle.
  6. Neuvostoliitto oli tunnettu valtavasta määrästä erilaisia lakeja, sääntöjä ja säädöksiä, mutta se ei ollut mitään verrattuna EU:hun. EU on ennennäkemätön lakitehdas, joka pyrkii kattamaan laeilla, asetuksilla ja säädöksillä kaiken mahdollisen mielikuvituksen rajoissa. Niiden tarkoitus on säädellä elämäämme tarkasti joka osa-alueella. Ainoastaan KGB vielä puuttuu, mutta eiköhän sekin vielä tule, kun ihmiset alkavat nousta suuremmassa määrin kapinaan valtaapitäviä kohtaan …?

Esimerkkinä tähän lakiviidakkoon vaikka sellainen, että esimerkiksi maitotuottajia varten EU:ssa oli vuoteen 2005 mennessä laadittu 1100 erillistä lakia, joita heidän pitää toiminnassaan seurata. Ja kuinka tällaiset lait sitten hyväksytään? Lain laatii jokin tietty porukka ja niistä keskustellaan MEPpien kesken jossain määrin, mutta kuinka moni MEPeistä on oikeasti perillä hyväksymiensä lakien sisällöistä? Todella harva. Ei ole ollenkaan ihmeellistä, että MEP hyväksyy lain pintapuolisen keskustelun perusteella ja sen 90 sekunnin esittelyn perusteella, joka lainvalmistelijalla on aikaa EU- parlamentissa lakialoitettaan esitellä. Onkin enemmän kuin todennäköistä, että yksikään MEP, saati suomalainen kansanedustaja, ei ole perillä kaikesta siitä mistä EU:ssa päätetään. Todellinen valta Euroopassa on siis kasvottomalla ja nimettömällä porukalla, joka ei ole vastuussa kenellekään päätöksistään. Mutta mitä jos näitä lakeja rikkoo? Jos rikkojana on Ranska, Saksa tai joku muu suurempi jäsenvaltio, niin siitä ei ole seurannut sakkoja, eikä rangaistuksia. Ne on tarkoitettu pienemmille jäsenvaltioille, kuten eräs ranskalainen hallituksen puhemies aikoinaan ilmaisi.

7. Neuvostoliitosta oli vaikea, ellei mahdotonta erota. Silti Neuvostoliiton perustuslakiin oli vuonna 1977 lisätty kohta, joka mahdollisti eroamisen liitosta ja kyseisen pykälän nojalla koko Neuvostoliitto hajosi vuonna 1991. EU:ssa ei ole kuitenkaan minkäänlaista proseduuria jäsenvaltion eroamiseksi. Iso-Britannia sen on karvaasti kokenut erotessaan liitosta ja vääntäessään kättä eron ehdoista. Tällä hetkellä EU perii Iso-Britannialta 50 biljoonaa euroa korvauksia brittien eron vuoksi. Eli Neuvostoliitosta oli helpompi erota kuin EU:sta. Tämä oli yksi kohta, jossa Huhtasaaren vertaus ontui, mutta varmaankin hieman eri tavalla, kuin mitä EU- lobbari Alexander Stubb haluaisi kansalle uskotella?

8.Korruptio oli systemaattista Neuvostoliitossa ja sitä samaa se on EU:ssa. Molemmissa liitoissa työntekijöiden tuotto on tarkoitettu hyödyttämään byrokraatteja ja heidän olemassaoloaan. ”Mikä on sinun on minun ja mikä on minun on minun”.

9. Neuvostoliiton piti ylläpitää pyramidihuijauksen tapaista talousmallia yllä, jotta sen olemassaolo oli turvattu. Sama ilmiö on nähtävissä myös EU:ssa. Ei ole mitään taloudellista järkeä ottaa pieniä köyhiä maita EU:n jäsenvaltioiksi, mutta silti sellaiset ovat tervetulleita EU:hun. Miksi? Siksi, että EU:lla on tarve kasvaa ja osoittaa perusteet sen alati suurenevalle rahantarpeelleen, sekä liiton ja sen byrokraattien näennäiselle olemassaolon tarpeelle ylipäätään.

 

Suomi täytti siis 100 vuotta virallisen totuuden mukaan. Niin täytti. Teoriassa, mutta käytännössä ei. Suomi liittyi vuonna 1995 vapaaehtoisesti takaisin järjestelyyn, josta se irtautui vuonna 1917. Suomen itsenäisyyttä kesti siis ainoastaan 78- vuotta ja sen jälkeen olemme viettäneet EU:n alaista autonomiaa 22 vuotta. Eli jos historiaa tarkastelee hieman pidemmälle, niin voisimme juhlia yhtä hyvin tänä vuonna Suomen 130- vuotista taivalta autonomisena tasavaltana. Se alkoi vuonna 1809 Venäjän vallan alla ja on jatkunut 78 vuoden harha-askelta lukuun ottamatta tähän päivään saakka. Vain valtaapitävä muuttui matkan varrella.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Käräjäoikeuden päätös: Uusnatsitoiminta halutaan maan alle

No niin. Aloitetaan tämän asian ruotiminen omalla mielipiteelläni ja näkemykselläni uusnatsien toiminnasta. Uskoakseni uusnatsit, kuten monet muutkin väkivaltaan turvautuvat ja eriarvoisuuden nimiin vannovat ryhmittymät koostuvat sellaisista ihmisistä, joiden elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Taustalta löytyy monesti omakohtaisesti koettua väkivaltaa, kiusaamista, päihteiden väärinkäyttöä, huonoja perheoloja, eriarvoisuutta ja muita negatiivisen maailmankatsomuksen mahdollistavia tapahtumia. Uskon, että kukaan normaalin ja turvallisen lapsuuden ja nuoruuden läpikäynyt ihminen ei osallistu kyseiseen toimintaan. Se, että uusnatsit saavat voimaannuttavan tunteen samanhenkisten joukossa, on heidän tapansa hankkia itselleen itsetuntoa, kunnioitusta ja arvovaltaa, jota muuten ovat jääneet paitsi. Surulliset lasten ja nuorten elämäntarinat saavat surullisen päätöksen uusnatsiliikkeiden muodossa, joissa kovia kokeneet elämänkohtalot kiedotaan toisiinsa.

 

Mutta itse asiaan ….

 

Pirkanmaan käräjäoikeus hyväksyi poliisihallituksen kanteen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston, sekä siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen lakkauttamisesta, yli vuoden mittaisen oikeusprosessin päätöksenä. Päätös ei kuitenkaan ole lopullinen, sillä uusnatsit voivat hakea käräjäoikeuden päätökselle muutosta Turun hovioikeudesta.

 

OK, mutta mitä Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös tarkoittaa käytännössä? Käräjäoikeuden päätös ei takaa sitä, etteivätkö uusnatsit voisi jatkossa jatkaa toimintaansa maan alla ja on enemmän kuin todennäköistä, että niin tulee myös käymään. Vaarana on myös se, että aiemmin liikkeelle suoraa tukea antamattomat kahden vaiheilla olevat ”nuorallatanssijat” luiskahtavat liikkeen puolelle käräjäoikeuden päätöksestä suivaantuneina ja toiminta saa laajamittaisemman ja vaikeammin hallittavan ja valvottavan toimintamuodon. Eli nyt helposti seurattava ja näkyvästi esillä oleva pieni järjestö painuu maan alle ja sen seuraamiseksi tarvitaan huomattavasti nykyistä suuremmat resurssit.

 

Iltalehden tavoittaman poliisiylihohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan poliisihallituksessa pohdittiin tarkkaan, että lähdetäänkö kannetta uusnatsiliikkeitä vastaan viemään käräjäoikeuteen. Kolehmaisen mukaan kokonaisarvio oli, että väkivaltainen ja avoimen rasistinen toiminta ei ole hyväksyttävää suomalaisessa yhteiskunnassa ja kanne nostettiin sen vuoksi. Lopullinen niitti kanteen nostamiselle oli vastarintaliikkeen johtohahmoihin kuuluvan Jesse Torniaisen suorittama kuolemantuottamus vuonna 2016 Helsingin Asema-aukiolla uusnatsimielenilmauksen yhteydessä.

 

Käräjäoikeuden päätöksen mukaan uusnatsijärjestöt ovat vihamielisiä demokraattista yhteiskuntaa kohtaan, syyllistyvät vihapuheeseen ja oikeuttavat itsensä väkivaltaan. Lakkauttamispäätös oli Kolehmaisen mukaan selkeä viesti sille, ettei rasististen järjestöjen toiminnalle pidä antaa sijaa. Uusnatsit aikovat marssia silti

Helsingissä itsenäisyyspäivänä. Poliisiylijohtajan Kolehmaisen kommentti poliisin suhtautumisesta mahdolliseen itsenäisyyspäivän marssiin jo kertoo sen, että koko käräjäoikeuden lakkauttamispäätös oli pelkkää ajanhukkaa ja teatteria, sillä hän ei Iltalehden mukaan vielä tiedä, miten virkavalta tulee asiaan reagoimaan. Jos laittomaksi tuomitun uusnatsijärjestön jäsenet kokoontuvat yksityisesti, ilman järjestötunnuksia, niin poliisi on aseeton lain edessä. Yhdistyksiin liitettävät liput, logot ja kokouskutsut käräjäoikeus sen sijaan voi kieltää päätöksellään. Mitä, jos tunnuksia kuitenkin näkyy? Antaako poliisi sakkorangaistuksen? Vai kehittävätkö uusnatsit itselleen uudet tunnukset, jotka eivät ole kiellettyjä?

 

Yhdistystoiminnan lakkauttaminen on Iltalehden mukaan Suomessa poikkeuksellista. Tunnetuimmat tapaukset liittyvät Pekka Siitoimen uusnatsiryhmien kieltämiseen ja vasemmiston toiminnan rajoittamiseen 1930-luvulla. Sisäasiainministeriö lakkautti uusnatsijohtaja Pekka Siitoimen johtamat Turun Hengentieteen Seuran, Pegasos-seuran, Isänmaa ja vapaus- liikkeen, Isänmaallisen Kansanrintaman vuonna 1977 uusifasistisina liikkeinä ja Pariisin rauhansopimuksen vastaisina. Silloin lakkauttaminen toimi melko tehokkaasti, eikä niistä kuulunut sen jälkeen juuri mitään.

 

Mutta mikä oli tilanne vuonna 1977? Mikä on tilanne vuonna 2017? Siitoin piti itseään Suomen kansallissosialistisen liikkeen valtakunnanjohtajana ja sai enimmillään muutamia kymmeniä kannattajia. Siitoin kannatti suomalaiskansallista kulttuuria ja vastusti siirtolaisten ja pakolaisten ”järjestelmällistä maahantuontia”. Vuonna 1977 pakolaisia tuli vajaa 200 henkilöä Chilestä ja noin 500 henkilöä Vietnamista ja koko vuosikymmenen pakolaismäärä oli suurin piirtein noiden lukujen summa. Vuonna 2015 pakolaisia ja turvapaikanhakijoita on tuli Suomeen reilu 30 000 ja maahanmuuttovastaisuus on todennäköisesti tänä päivänä monin verroin korkeampaa kuin vuonna 1977, ihan jo turvapaikanhakijoiden monituhatkkertaisen määrän ja yleisemmin harjoittaman rikollisuuden vuoksi. Silti ainoastaan murto-osa Suomen maahanmuuttovastaisista on osoittanut tukeaan uusnatsipiireille. Mutta mikä on tilanne tämän lakkauttamispäätöksen jälkeen? Lisääntyykö tuki Suomen tuomioistuinten harjoittamien  kaksoistandardien vuoksi? Tuomioistuin voi kieltää järjestö- ja liiketoiminnan, mutta se ei voi kieltää ajattelua ja aatteita. Tuomioistuin voi rajoittaa sosiaalisen median käyttöä yhdistysten nimissä, mutta se ei voi kuitenkaan estää ihmsiä pitämästä yhteyttä muulla tavoin.

 

Esimerkiksi ”Kiakkovieraat” ja ”Luokkaretki lähiöst linnaan 2014”- mellakointeihin ovat osallistuneet käytännössä joukko vasemmistolaisia anarkisteja ja poliisi on käytännössä voimaton näiden kokoontumisten estämiseksi, koska yksittäisillä ihmisillä on Suomessa kokoontumisvapaus. Vasemmistoradikaalien somekäyttäytyminen ja väkivalta ja vahingonteot ovat vähintään rinnastettavissa uusnatseihin, mutta se ei saa likimainkaan samaa vastustusta kuin uusnatsit. Toki erona on se, että vasemmistoanarkistit eivät harjoita rasismia sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta moni muu asia onkin sitten vähintään uusnatsien kanssa samalla tasolla, ellei jopa pahemmalla. Mutta vasemmistoradikaalit osoittavat toiminnallaan ja olemassaolollaan sen, että uusnatsit eivät tule katoamaan suomalaisesta katukuvasta ja yhteiskunnasta kieltämällä. Mikään tuomioistuin länsimaissa ei voi kieltää ihmisiltä omaa ideologiaansa. Ei vasemmistoanarkisteilta, eikä uusnatseilta. He ovat tulleet nykymallin yhteiskuntaan jäädäkseen. Sillä perusteella Pirkanmaan käräjäoikeuden päätös oli yhtä tyhjän kanssa.

 

Ja jos tähän aiheeseen liittää vielä poliittiset muslimiradikaalit, joita siis Suojelupoliisin mukaan on Suomessa noin muutamasta sadasta pariin tuhanteen, arviosta riippuen. Miten he eroavat uusnatseista? Eivätkö muslimiradikaalit aja teokraattista yhteiskuntaa, joka on demokratian vastainen, syyllisty vihapuheeseen vääräuskoisia kohtaan ja oikeuta itselleen väkivallan harjoittamista uskontoonsa perustuen? Olisiko myös tämä syytä kieltää samoin perustein? Vai onko oikeasti tarkoitus antaa suomalaisille sellaista signaalia, että uusnatsismi ei sovi suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta poliittinen radikaali islam sopii?

 

 

Vai olisiko kuitenkin viisainta puuttua siihen tämänkin ilmiön itse syyhyn, eikä sen oireisiin? Odotan unelmissani sitä päivää, että suomalaiset heräävät tähän poliittiseen vedätykseen, pysäyttävät koko Suomen, vaativat virkoihin vastuuntuntoiset päättäjät ja määräävät kokonaan uuden alun yhtiölle Suomi Oy. Silloin tällaisille turhanpäiväisille liikkeille ei olisi tarvetta, eikä jalansijaa. Mutta niin makaa kuin petaa.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Suomessa on tärkeämpää puolustaa vähemmistöjen uskontoa, kun heidän tyttäriään

Vuonna 2008 kansanedustaja Jussi Halla-Aho sai tuomion uskonrauhan rikkomisesta. Oikeuden mukaan Halla-Aho julkisesti herjasi ja häpäisi islaminuskoa, loukkasi Suomessa asuvien muslimien uskonnollista vakaumusta, sekä vaaransi yhteiskunnassa vallitsevan uskonrauhan. Tuomioon johtaneessa kirjoituksessaan Halla-Aho kirjoitti seuraavasti:

 

”Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”

 

Tänä päivänä 23.11.2017 YLE julkaisi tiedotteen, jossa käsiteltiin Irakin parlamentissa esitettyä lakialoitetta. Lakialoitteessa ehdotetaan vuonna 1959 voimaan astuneen lain kumoamista, jossa kielletään alle 18- vuotiaiden avioliitot. Jos lakiehdotus menee läpi, uskonoppineilla olisi oikeus antaa vanhemmille lupa tyttären naimisiinmenoon tämän ikään katsomatta.

 

Mutta miten tämä liittyy Halla-Ahoon ja hänen saamaansa tuomioon? Se liittyy siihen siten, että kyseinen lakialoite vesittää Halla-Ahon saaman tuomion, sillä Irakin shiiaeduskuntaryhmän johtajan Ammar Toaman perustelut lakialoitetteelle tukevat Halla-Ahon näkemystä vahvasti. Toaman mukaan uusi laki vastaisi uskontoa harjoittavien muslimien vakaumusta ja sen perusteella uskontoa harjoittavien muslimien vakaumukseen liittyy vahvasti alle 18- vuotiaiden tyttöjen naittaminen iäkkäämmille miehille.

 

Vaikka lakialoite sai vahvaa vastustusta Irakin kaduilla ja sosiaalisessa mediassa, niin myös lakialoitteen vastustajien sanat vahvistavat Halla-Ahon mielipiteen, sillä arvostelijoiden mukaan laki tekisi luvalliseksi raiskata lapsen. Eli on olemassa ryhmä muslimeja, jotka ajavat sitä asiaa, jonka kritisoimisesta Halla-Aho sai tuomion. Kritiikki Irakin kaduilla osoittaa sen, että kaikki muslimit eivät kannata lapsiavioliittoja, mutta se ei poista Toaman esille tuomaa faktaa, että ainakin jonkun islamilaisen tulkinnan mukaan Halla-Aho osui erittäinkin tarkasti maaliinsa. Oma Koraanin tietämykseni on sen verran hataraa, että en osaa vastata siihen, että löytyykö pedofilian mahdollistavaa tai siihen ohjaavaa kirjotusta kyseisestä teoksesta tai islamin perinteistä, joten en voi kuin luottaa Ammar Toaman näkemykseen ja tulla siihen tulokseen, että näin asian täytyy olla. Erot vakaumuksessa kaiketi selittävät nämä Irakissa ilmenevät näkemyserot asiaan liittyen?

 

Mutta miten Suomen päättäjät ovat tähän sairaaseen ilmiöön reagoineet? Niinkin tuore juttu löytyy internetin syövereistä, kuin 11.10.2017 uutisoitu juttu Kansan Uutisissa, jossa naiskansanedustajat kritisoivat lapsiavioliittoja, jotka koskettavat etupäässä tyttöjä. Uutisen mukaan Suomessa on ulkomailla vastentahtoisesti naitettuja tyttöjä ja että Suomen lainsäädäntö mahdollistaa alle 18-vuotiaiden avioliiton. Kansanedustajat vaativat lainsäädäntömuutoksia alle 18-vuotiaiden avioliittojen kieltämiseksi Suomessa, sekä ulkomailla solmittujen lapsiavioliittojen mitätöimiseksi. Uutisen mukaan myös Suomessa on lapsiavioliittoja ja sen perusteella heitetään kollektiivinen vastuu ilmoille, että ”meidän” vastuu on varmistaa, että yksikään Suomessa oleva tyttö ei joudu naimisiin liian aikaisin ja vastoin tahtoaan. Uutisessa patistetaan ministeriötä laatimaan pikaisesti lainsäädäntömuutokset alaikäisten avioliittojen lopettamiseksi Suomessa.

 

Kansanedustajanaiset ovat oikeassa. Muutokset pitäisi saada laadittua nopeasti, mutta mitä on tähän mennessä saatu aikaan? Alla vähän historiaa uutisotsikoinnin perusteella:

 

5.1.2017 Hallitus haluaa lapsi­a­vi­o­lii­toille täyskiellon – määrät jo nyt laskussa – Suomenmaa

2.12.2016 Nuorisojärjestöt vaativat: lapsiavioliitot kiellettävä! – Vasemmistonuoret

22.10.2016 Oikeusministeri: Lapsiavioliitot kiellettävä– ”Joka kerta vaikeuksia hyväksyä hakemuksia” – Kaleva

3.9.2016 Lapsiavioliitot tuhoavat tyttöjen tulevaisuuden – Keskisuomalainen

25.5.2016 Keskustanaiset: Lapsiavioliitot otettava lainsäädännölliseen pohdintaan – Keskustanaiset

25.5.2016 Suomen lapsiavioliitot halutaan lopettaa: ”Nuoria voidaan painostaa” – Uusi Suomi

28.4.2016 Lapsiavioliitot ovat Suomessa laillisia – EU Uutiset

22.10.2015 Perheryhmäkodin johtaja lapsiavioliitoista Suomessa: ”Lasta pitää suojella” – Iltalehti

22.10.2015 Suomi hyväksyy lapsiavioliitot – Perussuomalainen

12.10.2015 Kannanotto: ”Lapsiavioliitot ja lasten oikeudet” – KD Naiset

9.10.2015 SDP:n kansanedustajat Eloranta ja Tuppurainen: Suomen kiellettävä lapsiavioliitot – Tytti Tuppurainen blogi

8.10.2015 Demariedustajat: Suomen kiellettävä lapsiavioliitot – Demokraatti

24.7.2015 Oikeusministeriö lapsiavioliitoista Suomessa: ”Emme ole huolissamme” – Iltasanomat

24.7.2015 Lapsiasiavaltuutettu haluaa kieltää lapsiavioliitot – Suomessa useita tapauksia – MTV

9.12.2014 Suomi YK:n hampaissa alaikäisten avioliitoista – lapsiasiavaltuutettu ajaa kieltoa – Helsingin Sanomat

24.11.2014 Suomessa paljastuu kymmeniä pakkoavioliittoja vuosittain – ”Vain jäävuoren huippu” – Länsiväylä

13.2.2013 Sivistyneen lännen lapsiavioliitot – Helsingin Uutiset

Jne …

 

Kuten kaikki varmaankin osaavat lukea, niin asialle ei ole tehty mitään, vaikka asia on ollut tiedossa jo vuosia. Voimavaroja löytyi hankkia Halla-Aholle tuomio uskonrauhan rikkomisesta, joka sekin viimeaikaisten uutisten perusteella oli melko lailla perusteeton, mutta itse ongelmalle ei olla tehty mitään ja tällä vauhdilla tuskin lähiaikoina tullaan tekemäänkään. Tärkeämpää siis Suomessa on puolustaa vähemmistön uskontoa, kun heidän tyttäriään.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Koulujärjestelmä murskattu

Asiantuntijat: Kouluihin on pesiytynyt epävirallinen tasokurssijärjestelmä, koulumenestyksen arviointi on retuperällä ja opettajia kiusataan dokumentti-idiotismilla. – Iltasanomat 14.11.2017

 

Iltalehti uutisoi asiantuntijoiden arvion maamme koulujärjestelmän murskaantumisesta viimeisen reilun 20 vuoden aikana. Iltalehti poimi arvioista kriittisimmät erityistarkasteluun, eli oppimistulosten yleisen heikkenemisen, erilaiset arvostelukäytännöt koulujen välillä, kouluihin muodostuneet tasokurssijärjestelmät, viimeisten 25 vuoden aikana tehtyjen leikkausten vaikutukset, sekä sosiaalisen aseman ja sijainnin vaikutukset koulutusmahdollisuuksiin.

 

Itse olen saanut seurata nykyistä suomalaista koulumaailmaa kohtalaisen läheltä ja jos vertaan sitä omiin kouluvuosiini, jotka ajoittuivat pääasiassa 80- ja 90- luvuille, niin suurin ongelma on mielestäni opettajien heikentynyt kyvykkyys hoitaa ammattiaan, opettajien haluttomuus tulokselliseen opetustyöhön, opettajien heikentyneet kurinpidolliset oikeudet, vanhempien kasvanut oikeus puuttua opetustyöhön, sekä viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä … koko yhteiskunnan veltostunut kaiken ymmärtävä ja kaikkea halaava ilmapiiri. Ja ennen kuin joku opettaja tai joku muu ottaa tästä herneet nenään, niin käydään asioita hieman tarkemmin läpi mitä tarkoitan.

 

Aina on ollut eroja opettajien ammattipätevyydessä ja kyvykkyydessä, mutta mielestäni suhde huonompaan suuntaan on lisääntynyt merkittävästi. Omasta kouluhistoriastani tähän liittyen sen verran, että meillä oli villi luokka ala-asteella. Meitä yritti kaitsea kaksi eri opettajaa kolmen ensimmäisen vuoden aikana, mutta työrauhaa ei luokassa tuntunut löytyvän. Neljännelle luokalle mentäessä meillä oli lukuvuoden alussa jälleen uusi opettaja. Tällä kertaa kyseessä oli OPETTAJA, ei siis pelkkä opettaja. Tällä jo keski-iän ylittäneellä naisopettajalla olisi paljon annettavaa tämän päivän opettajille, sillä hän vaati ja edellytti oppilailtaan asioita tavalla, jota kukaan muu opettajaa minun kouluhistoriani aikana ei tehnyt. Lisäksi hän oli valmis laittamaan itsensä ja vapaa-aikansa peliin, jotta hänen oppilaansa oikeasti oppivat ja omaksuivat asioita. Sanotaan sitä nyt vaikka ammattiylpeydeksi, sillä sitä hänellä todellakin oli. Hän ei ollut ammatissaan vain opettamassa halukkaita, vaan vaati myös haluttomilta, ylivilkkailta, hitaammin oppivilta samat asiat rautaisella otteellaan. Siksi pidän häntä opettajien ammattihuipentumana ja jollaiseen pitäisi tähdätä jo siinä vaiheessa kun opettajia aletaan valitsemaan koulutukseen ja valmentamaan ammattiinsa. Tässä vaiheessa pitäisi olla niin opettajakandilla kuin valitsjioillakin selkeä kuva siitä, että onko kyseisestä ihmisestä täyttämään nämä saappaat?

 

Ensimmäinen päivämme neljännellä luokalla alkoi kuten aiemminkin. Luokkahuoneen edustalla koulun käytävillä painittiin, juostiin ja heiteltiin kuminpalasia. Niin olimme tehneet jo kolme vuotta, joten se tuli luonnostaan. Se loppui kuin seinään. Korvia vihlova karjaisu keskeytti sen …. LUOKKA!!! Huutaja oli maksimissaan 160 cm pituinen keski-ikäinen heiveröinen nainen, josta lähti uskomaton ääni ja joka huokui valtavaa itseluottamusta ja auktoriteettia. Villeinkin oppilas seisahtui niille jalansijoilleen ihan jo järkytyksen voimasta. Koko koulun sen kerroksen käytävällä meteli ja riehuminen loppui kuin seinään. Nainen määräsi meidän parijonoon luokan eteen. Oppilaita luokalla oli siis se noin 25, johon mahtui ylivilkkaista (nykyajan varmoja ADHD- diagnooseja) lukutoukkiin ja kaikkea siltä väliltä. Ei ollut koulunkäyntiavustajia, koska sellaisista ei siihen aikaan ollut tietoakaan, eikä kyllä kyseinen opettaja sellaista olisi tarvinnutkaan. Parijonosta astelimme hyvässä järjestyksessä ja hiljaa luokkaan.

 

Luokassa saimme valita itse paikkamme. Se oli hienoa, sillä pääsimme parhaan kaverin kanssa vierekkäisiin pulpetteihin. Mutta ilo osoittautui lyhytaikaiseksi. Ei siksi, että olisimme joutuneet vaihtamaan myöhemmin paikkaa, vaan siksi, että kyseisen opettajan tunnilla oli ihan sama kenen vieressä istui, sillä luokassa ei juteltu, vaan siellä opiskeltiin. Opettaja kertasi meille säännöt: Aina kun hän aloittaa puhumisen, niin jokainen oppilas laittaa automaattiisesti kynän pulpetissa olevaan loveen, asettaa molemmat kätensä pulpetille ja katsoo opettajaan. Hän edellytti tätä siksi, että pystyi näkemään, että kaikki kuuntelevat. Ensimmäisellä tunnilla kaksi luokan vilkkainta poikaa toipuivat kuitenkin ensijärkytyksestä kohtalaisen nopeasti ja alkoivat kuisikimaan, vierekkäisissä pulpeteissa kun kerran istuivat. Opettaja napsautti kaksi kertaa sormiaan ja osoitti poikia sormellaan … sinä ja sinä. Kaksi tuntia tänään jälki-istuntoa. Peli oli selvä. Loppupäivän kaikki olivat hiljaa.

 

Mutta ei tässä vielä kaikki. Seuraavana aamuna kun tulimme kouluun opettaja otti meistä lopullisen selätysvoiton koko porukasta. Hän teki sen kahden vilkkaimman pojan avustuksella, sillä pojat kertoivat mitä jälki-istunnossa oli tapahtunut. Ensimmäisen tunnin pojat olivat opetelleet ulkoa Raamatun jakeita ja toisella tunnilla niitä yritettiin lausua ulkoa. Opettaja oli sanonut, että hänellä on aikaa istua koulussa vaikka ilta seitsemään asti, jos ulkoa opettelu sitä vaati. Vihdoin pojat olivat päässeet jälki-istunnosta pois. En enää muista, että kauanko he siellä olivat istuneet, mutta se oli sivuseikka. Myös nämä pojat, joista molemmat muutaman vuoden kuluttua yläasteella joutuivat ”tarkkailuluokalle” käyttäytymis- ja motivaatio-ongelmien vuoksi, olivat hiiren hiljaa luokassa seuraavat kolme vuotta ja oppivat. He pääsivät ala-asteelta myös kohtalaisen hyvin arvosanoin, kunnes ne yläasteella opettajien muututtua jälleen romahtivat.

 

Kyseinen opettaja oli pikkupoikana mielestäni täysi tyranni ja kirosin monesti sitä, että hän oli opettajamme, mutta aikuistuttuani ja seurattuani koulumaailmaa läheltä puolisoni viran puolesta, omien lasteni ja ystävieni lasten opettajien toimintaa, niin tajuan vasta kuinka onnekas olin. Aikuisena vasta aloin ymmärtämään sen, mikä merkitys sillä on millaisen opettajan lapsi sattuu saamaan. Hyvä opettaja luo hyvän ponnahduslaudan koulumaailman jälkeiseen elämään ja huono opettaja huonon, elleivät sitten vanhemmat satu satsaamaan lapsensa oppimiseen poikkeuksellisen paljon. Kirjo opettajien ammattitaidossa ja kyvykkyydessä osoittaa siis yhden suurimmista ongelmista tänä päivänä; Opettajakoulutus ei nykymallilla pysty varmistamaan opettajan henkistä kyvykkyyttä hoitaa toimeaan. Myöskään opettajien palkkaus ei perustu oppilaiden oppimistuloksiin, vaan opettaja pystyy menemään töihin piittaamatta siitä, että oppiiko hänen tunnillaan kukaan vaiko ei? Tiedän opettajia, jotka kaikessa rauhassa kirjoittelee taululle ja puhuu pääasiassa omaksi ilokseen, koska kukaan oppilaista ei kuuntele hänen opetustaan. Se ei tunnu kuitenkaan näitä opettajia suuremmin haittaavan, sillä he saavat saman palkan. Koulutuksen tuoma ylpeys riittää monesti pelkkään tyhjään ylpeilyyn omasta akateemisesta koulutuksesta, mutta käytännössä ei sitten mitään ylpeydenaihetta olekaan. Välillä jopa tuntuukin siltä, että koulumaailman vähiten arvostettu työntekijäryhmä, eli koulunkäynninohjaajat ovat niitä, jotka hoitavat ansioituneemmin luokan kurinpitoa ja opetusta, kuin nämä akateemisen koulutuksen saaneet itseään jalustalle nostavat tärkeilijät. Ymmärsin opettajien tärkeilyn vasta siinä vaiheessa, kun olin ensimmäistä kertaa kyseien porukan kanssa samassa tilaisuudessa. He oikeasti ilmeisesti kokevat olevansa muita parempia ihmisiä? Ainakin osa heistä.

 

Mutta jotta ei arvosteltaisi pelkästään tämän päivän opettajia, niin yksi muutos koulumaailman ulkopuolelta on kuitenkin myös huomioitava tässä yhteydessä. Ongelmalasten vanhemmat ovat monesti myös ongelmavanhempia, jotka kieltävät oman epäonnistumisensa lapsen kasvattajana ja yhteiskunnallisena roolimallina, ja alkavat syyttämään opettajia ja koulua lapsensa ongelmista. Tämä porukka tuottaa epävarmuutta opettajakunnalle ja luo turvattomuuden tunnetta uhkailemalla ja nimittelemällä. Valitettavaa on, että tämä pelkuriporukka on kasvamassa ja sen hillitsemiseksi tulisi tehdä radikaaleja lakimuutoksia, joilla opettajien työnteko turvattaisiin. Huonoimmankaan opettajan ei pitäisi pelätä oman fyysisen koskemattomuutensa puolesta, vaan tyytymättömyys pitää pystyä osoittamaan muilla keinoin.

 

Mutta joo … vaatikaa vanhemmat opettajiltanne tulosta. Ette tänä päivänä sitä välttämättä saa muuten. Teidän tehtävä ei ole hoitaa lastenne opetustyötä kotona, kuten valitettavan usein tänä päivänä tuntuu olevan, vaan se on opettajien homma ja siitä maksetaan heille palkkaa. Mutta muistakaa samalla, että opettajille ei taas makseta palkkaa lapsenne kasvattamisesta. Se on teidän hommanne. Huolehtikaa siis siitä, että lapsenne ei ole se, joka häiritsee työrauhaa tunnilla.

 

Mitä taas arvosteluun tulee, niin olisi varmasti parasta, että kaikilla koululuokilla ympäri Suomen olisi samat kokeet ja samat arvostelukriteerit. Puhumattakaan siitä, että niin tulisi olla myös eri kieliryhmillä ja ne tulisi arvostella osana kokonaisuutta, mutta tästä aiheesta lisää ehkä joskus toiste …?

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Viime vuonna Luona Oy teki 3,2 miljoonan euron voiton 52,9 miljoonan euron liikevaihdolla.

 

Helsingin Sanomat uutisoi 24.10.2017 sosiaali- ja terveysalan yrityksestä, joka näki mahdollisuutensa suurimman turvapaikanhakijaryntäyksen alla. Kyseessä on siis sosiaali- ja terveysalan yritys Luona Oy (Barona-Luona Oy), jonka käsittämättömän osaava, ammattiataitoinen ja käsi ohimolla elänyt johto ymmärsi tarttua tilaisuuteen heti, kun heille soitettiin.

Tämä ”näkeminen” ei liene ihme, sillä Luona Oy:n hallituksessa silloin istuneet Paavo Voutilainen, Sanna Lauslahti ja Pasi Natri olivat kaikki sellaisissa vakansseissa, että olivat hyvin tietoisia siitä, että tilanne tullaan hoitamaan joka tapauksessa. Maksoi mitä maksoi. Se saattanee selittää myös aamuisen ”soiton” ja sen, että se sattumalta kohdistui nimenomaan juuri kyseiseen yritykseen?

 

Aikakausilehti Seura uutisoi vuonna 2014 Paavo Voutilaisen toiminnasta Helsingin sosiaalijohtajana, jolloin hän kilpailuttamatta hoiti Baronan tytäryhtiö Ferenomin kanssa kaupungin hätämajoitukseen liittyvän miljoonien arvoiset järjestelyt. Helsingin kaupunki käytti hätämajoitukseen 4 miljoonaa euroa vuodessa ja ne otettiin toimeentulotukeen varatusta budjetista. Seuraus tästä oli se, että majoittajayhtiö Ferenomin kannattavuus nousi ennätyslukemiin yhtiön historiassa.  Voutilainen loikkasi soisaalijohtajan toimesta Baronan leipiin ja alkoi tituleeraamaan itseään myös hallituslalan ammattilaiseksi. Tämä ammattilainen kehuskeli valmisetelevansa uuden sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan liikkeellelähtöä. Mahtoiko kyseessä olla jo silloin tämä vuonna 2015 niin kovinkinkin tuottoisaksi käynyt vastaanottokeskushanke? Voutilainen on ollut muutenkin kyseenalaisessa julkisuudessa, esimerkiksi Helsingin kaupungin laskuun toimipaikalleen hankkimista 70 000 euron huonekaluista, kilpailuttamatta tietenkin, joten miehen moraali on varmasti huippulukemissa. Pakkasen puolella tosin.

 

Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahti taas ei ole pahemmin ryvettynyt julkisuudessa, mutta hänen osallisuutensa tullessa ilmi Luona Oy:n toimintaan, hän kommentoi, että ei ole tekemässä päätöksiä hallituksessa ulkomaalaisaisoihin liittyen. Lauslahti erehtyy kuitenkin Iltasanomien haastattelussa painottamaan sitä, että hänen taustaryhmänsä olivat sosiaali- ja terveydenhuollossa ja koulutuksessa. Kas kummaa? Ihan samoissa nurkissa se näyttää pyörivän Luona Oy:nkin ydintoiminta. Merkillisiä yhteensattumia kerrassaan!

 

Pasi Natrin osallisuus Luona Oy:n toimintaan liittyy vahvasti taas siinä, että hän ja hänen vaimonsa europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri ovat EU- vaikuttamisen erikoisosaajia. Eli on melkoisen helppo päätös tarttua miljoonabisnekseen mukaan, kun voi luottaa valtion rahoitukseen ja EU- ohjailuun kokeneen kansainvälisen EU- vaikuttajan pallilta ja vaimon ollessa vielä europarlamentaarikko. Toista se on monella muulla, joka joutuvat kaivamaan bisnesideoita kolmannen tahon kautta, tai jopa lähteä kehittelemään niitä itse ja siihen lisäksi vielä stressata kannattavuuslakselmien kanssa? Kaikkien ei sellaiseen turhanpäiväisyyteen onneksi tarviste alentua. Vai mitä Pasi ja Miapetra?

 

No mutta … palataan Luona Oy:n toimintaan vielä. Kauppalehti uutisoi, että vielä keväällä 2014 yrityksen liikevaihto oli 3,5 miljoonan euroa ja nettotulos 102 000 euroa tappiollinen, mutta konserniavustus nosti raportoidun tuloksen plussalle. Luona Oy:n hallituksen jäsen ja ex- kansanedustaja Ulpu Iivari sanoi, että vastaanottobisnes on bisnestä siinä missä mikä muu tahansa. Näinhän se varmaankin on, kun Ulpu sen kerran sanoo näin olevan. Harvan muun yksityisen yrityksen tiedän kuitenkaan jylläävän valtiorahoitteisella, eli veronmaksajien rahoittamalla bisneksellään ja vieläpä sillä seurauksella, että kahden vuoden aikana liikevaihto viisitoistakertaistui ja yhtiön tulos muuttui -102 000 euron tappiollisesta lukemasta 3,2 miljoonan euron voitolliseen tulokseen (Lähteet Kauppalehti ja Helsingin Sanomat). Mutta eipä siinä. Ulpu Iivarin sanoihin on helppo lopettaa tämä avautuminen ja jäädä ihmettelemään jääviysongelmien ja korruption huutaessa raikuvasti taka-alalla!!!

 

”Me teemme tätä ihan samoilla ehdoilla kuin SPR:kin. Ei siinä ole mitään sen kummempaa.”

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 2 kommenttia

Me too … and you too!

Facebook-ryhmä nimellä CIA Naisten Olohuone on kerännyt jo yli 54 000 jäsentä. Pelkästään naisille tarkoitetun ryhmän aihepiireiksi on määritelty Facebookissa muun muassa ”karkuteillä olevat poikaystävät”, huijatuksi tuleminen, salaliittoteoriat ja hauskat tai epäonnistuneet iskuyritykset. Ryhmässä onkin jaettu kokemuksia epäilyttävistä huijauksista, hämäristä lemmikkikauppiaista ja noloista mokista. Lisäksi ryhmään on hyvin usein jaettu tietoja petollisista tai epäilyttävistä miehistä – oli kyse sitten ex-poikaystävästä, satunnaisesta Tinder-tuttavuudesta tai julkisuuden henkilöstä. Keskustelu on mennyt niin rajuksi, että myös poliisi on nyt puuttunut asiaan. – Iltalehti 26.10.2017

 

 

Avauduin tästä laajaa julkisuutta saaneesta Me Too- kampanjasta noin viikko sitten ja kritisoin sitä, että tärkeästä aiheesta huolimatta, se oli länsimaiseen ajatusmalliin sovellettuna liian yksipuoleista miestä kollektiivisesti syyllistävää kampanjointia. Toin kirjoituksessani omakohtaisilla kokemuksillani ilmi sen, että seksuaalinen häirintä, rankkakin sellainen, on molemminpuolista, eikä ainoastaan miesten aiheuttama ongelma. Toki häirintään tuo oman lisänsä miehen fyysisesti suurempi voimataso, jonka avulla mies pystyy halutessaan toteuttamaan sairaimmatkin fantasiansa, mutta naisella on omat keinonsa fantasioidensa toteuttamiseksi. Tai ainakin hänellä on keinoja sen yrittämiseksi, eiävätkä nekään aina kestä päivänvaloa.

 

Mutta itse asiaan. Naiset avautuivat Me Too- kampanjassa julkisesti esimerkiksi kuulemastaan nimittelystä, ulkonäön arvostelusta, seuraamisista, stalkkaamisesta, fyysisen koskemattomuuden rikkomisesta jne. jne. ja ihan aiheesta. Mutta jos joku mies sattui tuomaan tähän mukaan tasavertaisuusnäkemyksen, eli tiedon siitä, että myös miehet kokevat seksuaalista häirintää yhtälailla, niin siitä seurasi melkoinen sanallinen lynkkaus. Nyt ilmi tullut naisten perustama ja ainoastaan naisjäseniä hyväksyvä Facebook- ryhmä CIA Naisten Olohuone on perustettu miesten arvosteluun, nimittelyyn, seuraamiseen, stalkkaamiseen, julkiseen nöyryyttämiseen jne. Ainoastaan fyysinen lääppiminen ei ole ryhmän avulla mahdollista, mutta henkinen lääppiminen sitäkin mahdollisempaa. Miesten kuvia ja nimiä on jaettu ryhmässä Iltalehden tietojen perusteella ja keskustelu esille asetetuista miehistä on mennyt niin rajuksi, että nettipoliisit ovat puuttuneet asiaan. Tämä tarkoittanee siis sitä, että todennäköisesti  erilaisten rikosnimikkeiden tuntomerkit ryhmän keskusteluissa lienevät täyttyneen?

 

Kuka voi olla seksuaalisen häirinnän uhri? Nainenko vain? Vaiko mies? Vaiko molemmat? Välillä tuntuu siltä, että suomalaiset naiset tekemällä tekevät itse itsestään uhreja ja samanaikaisesti kirkkain silmin valkopesevät oman seksuaalisen häirintänsä. Se mikä ei ole sallittua miehille, ei voi olla sitä myöskään naisille. Sitä on tasa-arvo. Tasa-arvoa ei ole se, että voidaan valikoida tasavertaisuuskäsitteeseen ainoastaan omaa sukupuolta hyödyntävät asiat ja jättää valitsematta yhdenvertaisuus kaikissa muissa asioissa miesten kanssa.

 

Kauanko on kulunut aikaa siitä, että naiset uhrin ominaisuudessa huusivat yhdessä tuumin lynkkaustuomiota ”sialle” nimeltä Axl Smith? Smith oli ollut osallisena suljetussa WhatsUp- ryhmässä, jossa jaettiin videoita ja kokemuksia yhdenyön tuttavuuksista, seksikokemuksista ja naisista ylipäätään. En yritä puolustella Smithin ja muun ryhmään kuuluneiden miesten tekoja, mutta jotenkin on melkoisen surkuhupaisaa seurata siitä seurannutta kohua nyt tämän CIA Naisten Olohuone- ryhmän julkitulon jälkeen. Kauanko on mennyt aikaa Me Too- kampanjasta, ja siitä paskasateesta niitä miehiä kohtaan, jotka yrittivät tuoda asiaan tasavertaisuuden pointin? Missä ovat Me Too- huutelijat nyt? Ei näy tuomitsevia lausuntoja kanssasisarille? Miksi ei? Siksi, että länsimaisen naisen moraalikäsitykseen tuntuu olevan juurevasti istuutunut sellainen käsite, että miehellä ei ole samat oikeudet kuin naisella? Elämmekö siis tasa-arvoisessa yhteiskunnassa? Vai olemmeko siitä vieläkin kauempana, kuin mitä naiset antavat meidän miesten ymmärtää, mutta vain vähän päinvastaiseen suuntaan tosin?

 

 

Ja kyllä … teksti oli kollektiivisesti naisia syyllistävä! Voitte vain arvata, että miksi?

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Tapaus J. Kärkkäinen Oy

Tavaratalo Kärkkäinen on ollut otsikoissa menneinä päivinä, koska useat yritykset ovat lopettaneet yhteistyön Kärkkäisen väitettyjen uusnatsisympatioiden ja – yhteyksien vuoksi. Juha Kärkkäisen omasta mielestä kyseessä on Helsingin Sanomien ajojahti ja lokakampanja, sillä tuomionsa jälkeen Kärkkäinen ei ole ollut syytettyjen penkillä ja on lakkauttanut kiistanalaisen mielipidepalstansa. Kärkkäinen siis sai siis vuonna 2014 tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska omisti silloin vaihtoehtomediaan kuuluvan Magneettimedia- lehden, jossa julkaisi juutalaisvastaisia kirjoituksia. Ottamatta kantaa Kärkkäisen toimintaan sen kummemmin, niin otan esimerkeiksi pari muuta kyseenalaista toimijaa, joiden vuoksi en ainakaan muista Helsingin Sanomien tehneen minkäänlaista vastaavaa toistuvaa uutisointia? Varsinkaan jos korjaavia toimenpiteitä on jo tehty?

 

Vuonna 2013 Finnwatch havaitsi, että esimerkiksi S- ryhmän käyttämä tuotemerkki Rainbow ja K- ketjun käyttämän Pirkka- tuotemerkin tonnikalat on purkittanut Thai Union Manufacturing ja Unicord Public Company Limited, jotka molemmat käyttävät lapsityövoimaa toiminnassaan ja monesti vielä ilman minkäänlaista työsopimusta, sekä rikkovat kansainvälisiä ihmisoikeuksia vastaan. Sama on Eldorado- tuotemerkin kanssa, jota myydään edellisten lisäksi myös esimerkiksi Stockmannilla. Myös tuotemerkit Abba ja John West purkitettiin samoilla tehtailla. Ei toistuvaa uutisointia näitä suomalaisia toimijoita kohtaan. Lapsityövoiman ja ihmisoikeusrikkomusten rahoittaminen ei ilmeisesti ole niin paha juttu, kuin juutalaisten mahtisukujen arvostelu?

 

Amnesty International taas julkaisi, että palmuöljyn valmistuksessa tapahtuu myös vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja käytetään surutta lapsityövoimaa. Esimerkkitapaukseksi nostettiin indonesialainen yritys Wilmar, joka taas tuottaa palmuöljynsä esimerkiksi Kellogg’sille, Colgate-Palmolivelle ja Nestlelle. Näitä tuotteita myyvät surutta kaikki suomalaiset kauppaketjut ja kauppiaat. Sama on myös Samsungin ja Applen käyttämän lapsityövoimalla kerätyn metallin suhteen. Myynnissä ovat Suomessa ja pysyvät. Vaateteollisuudessa lapsityövoimaa taas käyttävät esimerkiksi Zara, H&M, Lee ja Benetton, eikä se käytännössä kiinnosta ketään. Ainakaan HS ei ole asiasta kovinkaan taajaan tehnyt juttuja?

 

Ruokateollisuudesta löytyy taas esimerkkinä Pink Slime tai MSM- liha (mechanically separated meat), josta tehdään USA:ssa elintarviketeollisuudelle pihvejä. Materiaalina käytetään lähes kaikkea mahdollista eläinkehosta löytyvää, josta sitten prosessoidaan murskaimin ja erilaisilla kemikaaleilla, kuten ammoniakilla lihan tapaista mössöä. EU:ssa menetelmää kutsutaan Baader- prosessiksi ja kyseisen prosessin avulla valmistettua eläinperäistä massaa ei saa käyttää ihmisravinnoksi enää. Aiemmin kyseisellä prosessilla valmistettuja lihavalmisteita käytettiin yleisesti valmistettaessa valmisruokavalmisteita ja kouluruokia. Esimerkiksi McDonalds käytti Pink Slime- tuotannolla valmistettuja pihvejä aina vuoteen 2015 saakka. Edelleenkin EU:ssa putkahtelee esiin tuon tuosta tapauksia, joissa on kyseisellä menetelmällä valmistettuja tuotteita eksynyt ihmisravintoon ja myyntiin. Mutta ei kiinnosta HS- toimittajia.

 

 

Pointtini tämän asian esille tuomisessa on se, että mikä tässä maailmassa ja meillä täällä Suomessa on tärkeintä? Haluammeko pyrkiä vahingoittamaan vuonna 2014 tuomitun ja siitä ilmeisesti ainakin jotain oppineen kauppiaan mainetta vielä 2017 uudella uutisoinnilla samasta aiheesta, vai haluammeko oikeasti puuttua ja muuttaa maailman oloja? Ihminen, joka julkaisee lehdessään muiden laatimia kirjoituksia, joissa väitetään juutalaisten luoneen sionistisen salaliiton muita kansallisuuksia vastaan, kontrolloivat Yhdysvaltojen asevoimia ja monikansallisia yrityksiä omien tavoitteidensa toteuttamiseksi, sekä vaikuttavat näin ollen koko maailmanrauhaan, katsotaan niin suureksi rikolliseksi, että hänet tuomittiin 90 päiväsakkoon ja hänen johtamansa yritys 45 000 euron sakkoihin. Ottamatta sen kummemmin kantaa Kärkkäisen julkaisemien kirjoitusten todenperäisyyteen muulta osin, niin tottahan on se, että monet USA:n mahtavimmista suvuista ovat juutalaisia, joilla on merkittävästi vaikutusvaltaa. Se, että onko heillä sitä niin paljon, että pystyvät ohjailemaan USA:n asevoimia, sotia ja maailmanmarkkinoita saa jäädä jokaisen itsensä pääteltäväksi.

 

Mutta se suuri kysymys tämän asian takana: Onko juutalaisten mahtisukujen syyttely niin suuri rikos, että siitä pitää tehdä toistuvasti lehtijuttuja, vai olisiko yksikin yllä mainituista seikoista sellainen, josta toistuva tiedottaminen voisi olla enemmän tärkeää? Kannattaisiko julkaista toistuvasti tiedot niistä suomalaisista toimijoista, jotka ovat edesauttamassa lapsityövoiman käyttöä ja ihmisoikeuksien rikkomista maailmalla, vai muuttaako maailmaa ja suomalaisten moraalia parempaan suuntaan ennemmin se, että muistutetaan yksittäisen J. Kärkkäisen saamasta tuomiosta? Nämä ovat moraalisia kysymyksiä toki, mutta minun on pakko tunnustaa, että oma moraalini puoltaisi kyllä J. Kärkkäisen jättämistä rauhaan, kunnes mies mahdollisesti hölmöilee uudelleen?

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Merkittävän uhkan oikeaoppinen käsittely

Raportti [Soufan Center] arvioi helmikuisen tiedon mukaan, että Suomeen olisi palannut noin 43 ISIS- taistelijaa. Viranomaisten tiedossa on noin 20 Suomeen palannutta.

Suomesta on lähtenyt terroristijärjestöjen riveihin taistelemaan arviolta noin 80 henkeä. Määrä saattaa olla isompi, sillä kaikkia matkustajia ei ole kyetty välttämättä yksilöimään. Taistelijoiksi lähteneiden joukossa on kerrottu olevan Suomeen muualta muuttaneiden ja kaksoiskansalaisten ohella myös kantasuomalaisia. – Iltasanomat 24.10.2017

Iltasanomien uutinen herättää minussa jälleen raivoa, epäuskoa ja hämmästystä samanaikaisesti päättäjiämme kohtaan. En voi käsittää sitä, että toisen maailmansodan aikaisen Natsi-Saksan upseereja metsästetään länsimaissa vieläkin ja viedään tuomiolle, vaikka ukkelit ovat kaikki jo yhdeksänkymmenen ikävuoden ja kuoleman väliltä järjestäen, eivätkä ole siis enää minkäänlainen uhka kenellekään. ISIS- taistelijat taas ovat nuoria miehiä, joilla on mahdollisuus saada lähitulevaisuudessa aikaiseksi halutessaan vaikka kuinka paljon pahaa ja tuhoa. Heitä ei kuitenkaan jahdata oikeuskäsittelyyn, eikä heille löydy halua langettaa linnatuomioita, vaan heille sisäministeriö on kehitellyt oman toimenpideohjelman, jossa taistelualueelta palaavien henkilöiden integroitumista pyritään vauhdittamaan saamalla heidän elämäänsä liittyvät perusasiat kuntoon, kuten hankkimalla heille asunnon ja toimeentulon. On puhuttu jopa ohituskaistasta asuntojonoihin ja yhteiskunnallisiin palveluihin. He saavat siis palkinnon Suomeen palattuaan, kun ovat ensin käyneet tappamassa, raiskaamassa ja ryöstämässä Suomen rajojen ulkopuolella. He saavat siis vapaasti liikkua jatkossakin kaduillamme, hirmuteoistaan huolimatta. Soufan Centerin raportti taas varoittaa, että on epätodennäköistä, että vierastaistelijat luopuisivat identiteetistään tai muuttaisivat mielipiteitään kotiin palattuaan. Mutta mitäs se meidän ministeriöitä liikuttaa. Tärkeintä on taas olla mahdollisimman humaani, koska sivistysvaltiossa vähemmistöjä kuuluu kohdella humaanisti. Olivat he tehneet sitten millaisia hirmutekoja tahansa? Toisin on länsimaisten julmuuksien tekijöiden osalta. Saksalaiset natsiupseerit ovat edelleen tilivelvollisia teoistaan yli 70 vuoden jälkeenkin, mutta kolmansien maiden julmuuksien tekijä vapautetaan vastuustaan välittömästi. Miten tämä tällainen ajatusmalli voi olla mahdollinen ja mistä tällainen tyhmyys kumpuaa?

 

Aina välillä kuvittelen, että enää eivät hommat voi hölmömmäksi mennä, niin sitä vaan joutuu aina hämmästymään uudelleen ja uudelleen päättäjien typeryyttä! Onneksi meillä on sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg, joka tietää varmasti näiden palanneiden ISIS- taistelijoiden sijainnit, aivan kuten myös niiden reilun viidentuhannen kadonneen turvapaikanhajinakin olinpaikat. Niin kauan olemme turvassa, kun Päivi on virassaan. Ehkä myös sen jälkeen Päivi on valmis tarjoamaan konsulttipalveluita asiaan liittyen, joten ehkäpä turvallisuustilanteemme säilyy vielä Päivin eläköidyttyä tai siirryttyä toisiin hommiinkin?

 

Iltasanomat uutisoivat myös toisesta merkittävästä uhkatekijästä. Varusmies oli nähty Pohjoismaisen vastarintaliikkeen marssilla sotilasasussa. Toivottavasti tämäkin radikalisoitunut taistelija ohjataan pikaisesti käyttämään ohituskaistaa asunnon ja toimeentulon hankkimiseksi!!??

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Tasa-arvotyö on taitolaji

Esimerkiksi draamapedagogisia työtapoja käytettäessä pitäisi kiinnittää huomiota siihen, ettei sukupuolia esitetä stereotyyppisesti. Tyttöjen ei tulisi sipsuttaa ja poikien kävellä rehvakkaasti. – Opetushallitus/Iltasanomat 18.10.2017

 

 

Nyt kyllä tarjotaan taas veronmaksajien rahoille vastinetta! Eikö tämä velkaantunut kansa todellakaan ansaitse edes sitä, että sen nimissä otettua valtionvelkaa käytettäisiin edes jossain määrin järkevästi? Ilmeisesti ei. Kuka oikeasti on vastuussa tällaisesta p*skasta? Jos sukupuolieroja ei saa koulumaailmassa korostaa, niin miten ihmeessä hoidetaan esim. biologian opetus? Miten hoidetaan liikuntatunnit ja koulun urheilukilpailut? Miten liikuntatuntien jälkeiset suihkutilat? Miten pukeutuminen? Ja ennen kaikkea, miten opettajat toimivat näissä asioissa roolimalleina?

 

Ehdotankin, että koulumaailmassa otetaan käyttöön sukupuolineutraali pukeutuminen, eli yliopistopiireistä tuttu haalari, jota innoissaan käyttävät kaikki ne, joita ennen kutsuttiin tytöiksi, pojiksi, miehiksi ja naisiksi. Lisäksi ehdotan, että kaikki leikkaavat samanlaiset hiusmallit ja koska kaikille niille henkilöille, joilla roikkuu jalkojen välissä jotain ja joita ennen miehiksi kutsuttiin, ei hiukset kasva, niin on tasapuolista leikata kaikille kalju. Lisäksi meikkaaminen on kielletty, koska kaikki eivät kuitenkaan halua meikata. Kaikki eivät myöskään halua pitää koruja, joten myös korut ovat kiellettyjä. Jokuhan voi olla niille vaikka allerginen!!??

 

Mitä taas tulee oppimateriaaleihin, niin ihmisien biologiasta poistetaan mies- ja nainen- käsitykset, sekä aletaan opettamaan kahden henkilön välisestä kanssakäymisestä ilman rajoitteita. Ohjataan sitten tietämättömät vanhoilla nimillä kutsutut tyttö-tyttö- ja poika-poika- parit hedelmöityshoitoihin, koska eihän se nyt ole tasa-arvollisesti oikein kertoa heille, että he eivät voi saada biologista lasta. Tasapuolisuuden nimissä kuitenkin myös niiden parien on käytävä hedelmöityshoidoissa, jotka voivat saada lapsen. Lisäksi liikuntatuntien ajaksi oppilaita ei enää jaeta vanhan mädäntyneen ajattelumallin mukaisesti sukupuolen mukaan kahteen ryhmään, vaan kaikki liikkuvat ja urheilevat yhdessä. Erityinen huomio tulee kiinnittää siihen, että kukaan ei sipsuta, eikä liiku rehvakkaasti, vaan kaikki liikkuvat sillä tavalla sopivan sukupuolineutraalisti. Liikuntatuntien jälkeinen suihkutilaisuus on sitten se hetki, jolloin on oltava erityisen tarkkana. Mistään biologisesta eroavaisuudesta ei saa mainita, vaan suihkuhuoneen kaiuttimista kuuluu jatkuvalla syötöllä samankaltaisuutta korostavaa totuutta ja muistetaan nauraa porukalla opettajien johdolla niille idiooteille, jotka alentuvat tämän totuuden kyseenalaistamaan, ettei moinen harhaoppi vain pääse leviämään. Kaikki saavat luonnollisesti samat arvosanat ja opiskelevat samoja aineita, ettei kukaan ole eriarvoisessa asemassa älykkyydessä ilmenevien eroavaisuuksien vuoksi.

 

Vanhempainilloissa keskitytään jakamaan tietoa sukupuolineutraalista ja tasa-arvoisesta kasvattamisesta ja uhataan sosiaaliviranomaisilla, jos on  epäilystä siitä, että vanhemmat alentuvat vielä puhumaan sukupuolieroista tai herra paratkoon jopa tytöttelemään tai pojittelemaan lapsiaan, sillä tällainen toimintamalli pitää saada nopeasti ja tehokkaasti kitkettyä tasa-arvoisesta yhteiskunnasta pois. Tasa-arvoinen yhteiskuntamalli ei kestä yhtä ainoaa harha-askelta! Eriarvoisuus on kuin syöpä, joka saadessaan jalansijaa levittää nopeasti etäispesäkkeitä ympäriinsä. Siksi tasa-arvon nimissä uhataan sosiaalisviranomaisilla kaikkia vanhempia.

 

Myöskään koulumaailman ulkopuolella työelämässä ei ole enää kirvesmiehiä, sähkömiehiä … eikä ylipäätään mitään miehiä, eikä naisia. On vain henkilöitä. Kaikki käyttävät samanlaisia vaatteita, ovat kaljuja, meikkaamattomia ja koruttomia. Erilaisuus on kiellettyä, koska jollakin ei ole kuitenkaan mahdollisuutta olla samalla lailla erilainen psyykkisten tai fyysisten eroavaisuuksien vuoksi. Kaikilla pitää ja saa olla omaisuutta ainoastaan tarkan määritelmän mukaan. Kaikki tekevät samaa työtä ja samalla palkalla ja viettävät vapaa-aikansa ainoastaan yhden, kaikille pakollisen harrastuksen parissa. Seksi on kielletty ja kaikilla on mahdollisuus saada lapsia ainoastaan laboratoriossa suoritettavilla koeputkihedelmöityksillä, jotta yhdenvertaisuus toetutuu. Jokaisella on mahdollisuus käydä luovuttamassa sukusolujaan ainoastaan kaksi kertaa, mutta lapsia ei kukaan voi saada, koska kaikille se ei kuitenkaan ole mahdollista. Lemmikkieläimet ovat myös kiellettyjä, koska joku voi olla allerginen.

 

Tähän hätään en vielä keksi, että mitä tehdään vammaisille ja sairaille ihmisille? Onko tasa-arvon nimissä oikein, että neliraajahalvaantunut ei pysty liikkumaan, mutta muut pystyvät? Vai pitäisikö kaikki muutkin halvaannuttaa samalla tavalla? Entäs mentaalisesti sairaat, jotka eivät kykene tulemaan toimeen jokapäiväisen elämänsä kanssa, vaan joiden pitää olla laitoshoidossa? Sellainen peli ei vetele, että muut pystyvät elämään normaalielämää! Tähänkin pitäisi keksiä jokin ratkaisu. Paras ratkaisu lienisi se, että kaikki pakotettaisiin laitoshoitoon ja viimeinen lukitsisi oven perässään ja hävittäisi avaimet.

 

Tasa-arvotyö on todellakin taitolaji, kun sitä alkaa tarkemmin miettimään!

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Me too!

Viime päivien puheenaiheena on ollut seksuaalinen häirintä, tai tarkemmin sanottuna naisten kokema seksuaalinen häirintä. On hyvä, että ilmiöstä puhutaan, sillä kaikilla on oikeus koskemattomuuteen ja kiusaamattomuuteen, mutta se laadullinen mittakaava johon kampanja on paisunut ja lähtenyt rönsyilemään, on omiaan hukuttamaan tämän vakavan aiheen paljouden ja vähäpätöisyyden alle. Seksuaalista häirintää tuntuu olevan kaikki sellainen, mikä tulee vastakkaisen sukupuolen, eli tässä tapauksessa siis miesten puolelta ja josta asiasta avautunut nainen ei pitänyt. Jos mies käyttäytyy idioottimaisesti, niin se ei välttämättä ole seksuaalista häirintää, vaan voi olla myös pelkästään huonoa käyttäytymistä.

 

Toinen seikka, joka minua, häirintää Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Mitä opitaan Abderrahman Mechkahin tapauksesta? Tuskin mitään.

Helsingin Sanomien uutisointi Turun terroristipuukottajasta Abderrahman Mechkahista 22.8.2017 paljastaa karusti sen, miten surkeasti Suomessa ja EU:ssa on toimittu ja nimenomaan sen miten ei olisi pitänyt toimia. Nyt siitä maksettiin erittäin kallis hinta.

 

Tiedossa on, että Mechkah vietti aikaansa ennen Suomeen tuloaan ainakin Saksassa. Siellä häntä on epäilty laittomasta oleskelusta maassa ja on ollut asian vuoksi poliisilaitoksella, mutta tarkempaa viranomaiset eivät asiasta halua kertoa. Se kuitenkin kerrotaan, että hän ei ole hakenut sieltä turvapaikkaa, vaan on todennäköisesti tavoitellut Pohjoismaita. Viranomaisten mukaan vielä ei ole myöskään tiedossa se, että missä Mechkah on oleskellut ennen Saksaan saapumista ja mitä kautta hän on päätynyt Turkuun.

 

Otetaanpa takaisin …. saksalaisviranomaiset eivät tiedä mistä Mechkah on tullut Saksaan, eivätkä suomalaisviranomaiset sitä, miten hän on päätynyt Turkuun? Näin maallikon korviin kuulostaa siltä, että meidän eurooppalaisten turvallisuuteen on todella satsattu ja se lepää todella ”luotettavissa” käsissä!! Mitä vielä!!?? Ihmisiä pystyy kävelemään kolmansista maista Eurooppaan ja Suomeen ilman, että viranomaisilla on siitä hajuakaan. Tosin yhdellä henkilöllä Suomessa varmasti oli!! Henkikö on sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg. Vuonna 2015 Nerg antoi lausuntoja, joissa vakuutti, että kaikkien maahan tulleiden 30 000 ihmisen olinpaikat tiedetään. Voi elämä. En voi kuin ihmetellä suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten tyhmyyttä!! Hätäpäissään keksitään mitä kummallisempia valheita, jotka totta kai paljastuvat ja vetävät maton kaiken politiikan ja virkamiestoiminnan uskottavuuden alta.

 

Marokkolainen Mechkah on hakenut Suomesta turvapaikkaa ja tehnyt valituksen saamastaan päätöksestä. Turvapaikkaprosessin kerrotaan olevan yhä kesken.

 

Maahanmuuttoviraston Esko Repo kertoo Marokon olevan melko tasapainoinen maa, josta valtaosalla ei ole perusteita turvapaikkaan Suomessa. Olisiko tällaisia tapauksia silmällä pitäen aiheellista laatia lista turvallisista maista, joiden kansalaisilla ei ole mitään asiaa turvapaikkaan ja heidät voitaisiin käännyttää jo rajalla. Nyt Suomeen saa tulla kuka tahansa, joka haluaa anoa turvapaikkaa, oli siihen aihetta tai ei. Oli kyseisellä henkilöllä henkilöpapereita tai ei. Turvallisten maiden listan jälkeen pitäisi palauttaa rajavartio joko EU:n ulkorajoille, tai jos EU ei ole siihen valmis, niin sitten Suomen pitää toimia asiassa itsenäisesti ja palauttaa rajavartio omille rajoilleen. Tämän tosin olisi jo joku todellinen valtiomies tehnyt jo vuonna 2015 kun turvapaikanhakijaryntäys tänne alkoi. Lisäksi Dublinin sopimus ja henkilöpapereiden tarkastus pitäisi ottaa välittömästi käyttöön. Ellei ihmisellä ole näyttää henkilöpapereitaan, niin ei pitäisi olla mitään asiaa Eurooppaan, eikä Suomeen. Tällaisten ihmisten kuuluu hakeutua pakolaisleireille, joista sitten avustusjärjestöt voivat ohjata heitä hakemaan turvapaikkaa länsimaista. Ensisijaisia turvapaikanhakijoita tulisi näissä tapauksissa olla naiset ja lapset tai perheet.

 

Mutta sitten siihen Mechkahin turvapaikkakäsittelyyn. Meckahin siis katsottiin ensimmäisessä käsittelyssä olleen perusteetta Suomessa, toisin sanottuna hänellä ei ole oikeutta hakea turvapaikka, eikä siis oikeutta olla Suomessa. Suomen hieno maailmaa halaava käytäntö ja lainsäädäntö antaa hänelle kuitenkin mahdollisuuden liikkua täällä vapaasti muiden ihmisten keskuudessa ja vaikka tarttua puukkoon ja tappaa syyttömiä ihmisiä, kuten nyt kävi. Sama asia on tullut ilmi monessa muussakin tapauksessa, tosin ei yhtä vakavin seurauksin onneksi. Kielteisen päätöksen saaneet ihmiset VAIN JÄÄVÄT Suomeen, eikä kukaan voi sille mitään. Mitä virkaa on tuomioistuinten päätöksillä, jos kerran niitä ei tarvitse noudattaa? Eikö olisi selvää rahan säästöä lakkauttaa koko turvapaikkakäsittely ja antaa kaikkien jäädä tänne jo suoralta kädeltä, koska se tuntuu olevan lopputulos valtaisasta byrokratiakoneistosta huolimatta? VAI … pitäisikö näille tuomioistuinten päätöksille alkaa antamaan jotain arvoa ja toimia niiden mukaan? Kielteisen päätöksen saanut hakija suoraan oikeussalista poliisisaattueessa lentokentälle ja ensimmäisellä koneella kotimaahansa, tai sitten turvasäiliöön jonnekin, jos haluaa valittaa oikeuden päätöksestä. Vapaana tällaisia ihmisiä ei saa enää pitää, jos tällaisilta asioilta halutaan jatkossa säästyä. Päätöksen tulos määräaikaiseksi, esim. yhdeksi vuodeksi kerrallaan ja sinä aikana ei uutta turvapaikka-anomista otettaisi edes käsittelyyn samalta henkilöltä.

 

Mechkahilla ei ole aiempia rikostuomioita Suomessa, mutta yhdellä muista pidätetyistä on tuomio pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden mukaan teon aikaan ­17-vuotias mies oli käyttänyt hyväkseen vammaista ja pelokasta naista, joka oli hetkeä aiemmin joutunut toisen marokkolaisen miehen seksuaalisen hyväksi­käytön kohteeksi. Teko tapahtui Turussa heinäkuussa 2016.

 

Oli tällä ”yhdellä muulla” pidätetyllä sitten osaa Turun tapahtumiin tai ei, niin ihmettelen, että mitä vammaista naista hyväksikäyttänyt ulkomaalainen mies tekee edelleen Suomessa? Tuollainen teko pitäisi olla välitön menolippu kotimaahansa, sormenjäljet ja DNA- näytteet arkistoon, eikä enää ikinä asiaa Suomeen.

 

Eräs haastateltu marokkolainen mies kertoo asuneensa Suomessa yli 30 vuotta ja eläneensä aina lainkuuliaista elämää. Nyt mies harmittelee yhden rikollisen idiootin teon leimaavan koko yhteisön. En voi kuin yhtyä miehen harmitukseen. Hänen kaltaisensa ihmiset ovat näiden hörhöjen uhrien ja heidän läheistensä jälkeen suurimmat kärsijät. Tällaiset ihmiset ovat myös merkki siitä, että ihminen pystyy elämään täällä nuhteetonta elämää halutessaan, oli hänen taustansa sitten missä maassa tai kulttuurissa tahansa. Miksi siis yrittää ”ymmärtää” maahamme tulevia rikollisia ja antaa heidän jäädä tänne? Miksi emme oikeasti keskity niihin ihmisiin, joilla on halua ja kykyä sopeutua tänne? Se olisi meidän kaikkine etu.

 

Pahaa kuitenkin pelkään. Tästäkään tapauksesta eivät päättäjämme oppineet mitään ja kaikki jatkuu kuten tähänkin saakka. Ja seuraavan kerran kun jotain tapahtuu, niin ollaan jälleen niin todella järkyttyneitä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Mistä löytyisi Mauno Koiviston tapainen johtaja!!??

Perjantaina 18.8.2017 tapahtui se valitettava asia, mikä oli vain ajan kysymys. Saimme ensimmäiset terrorismin uhrit Suomessa. Suru omaisten puolesta on suuri ja tiedän, että ei ole tahdikasta kirjoittaa tästä aiheesta, mutta yksinkertainen kysymys kuuluu, että kenen on vastuu asiasta? Kenen on vastuu, että viaton 15- vuotias nuori tyttö menetti henkensä? Kenen on vastuu, että viaton 67- vuotias nainen menetti henkensä? Kenen on vastuu, että pienen vauvan italialainen äiti taisteli hengestään vielä matkalla sairaalaan, jossa ainoastaan ensiapuhenkilökunnan ammattitaito ja paikalle sattuneiden auttamishalu sai hänet voittamaan tuon elämän ja kuoleman kamppailun? Kenen on vastuu niistä ihmisistä, jotka saivat fyysisiä tai henkisiä haavoja jouduttuaan kuolemanvaaraan tai sen todistajiksi?

 

Helppo sanoa, että syyllinen on yksin tuo ääri-islamilaisen ideologian aivopesemä piruparka, joka tarttui puukkoon ja yritti tappaa niin monta naisihmistä kuin vain kykeni. Se on se helppo valinta. Totuus on kuitenkin toinen. Miten voi olla mahdollista, että Marokosta on täällä turvapaikanhakija, joka on suomalaistenkin suosima lomakohde ja jossa liikennettä pidetään ulkoministeriön tiedotteessa maan suurimpana turvallisuusuhkana? Toisin kuin Marokossa, meillä on täällä Suomessa nykyään suurempia turvallisuusuhkia kuin liikenne ja keitä saamme siitä kiittää? Yksiselitteisesti syy tapahtuneeseen on meidän munaton hallitus, eduskunta ja lainsäätäjät, joille on ollut tärkeämpää perustaa yrityksiä vastaanottokeskusten, konsultti- ja lakifirmojen muodossa, jotta ovat pystyneet maksimoimaan ja kotouttamaan maahanmuuttoon jaetut varat omaan tai lähipiirinsä käyttöön. Kyllä olisi kirveellä töitä!!!

 

Vuonna 1991 meillä oli presidenttinä Mauno Koivisto, jota on hänen presidenttikautensa jälkeen parjattu milloin mistäkin. Ottamatta kantaa Koiviston muuhun toimintaan, niin hän oli kuitenkin mies paikallaan, kun puhuttiin suomalaisten turvallisuudesta. Presidentti Koivisto antoi ohjeet somalien pysäyttämiseksi rajalle ja nimien ylös kirjaamisesta. Koivisto ohjeisti myös toteamaan, että silloinen Neuvostoliitto oli turvallinen maa. Koivisto pelkäsi, että hallitsematon pakolaispolitiikka johtaisi Suomessa siirtolaisvihaan ja fasistisiin ilmiöihin. Häntä myös ärsytti pakolaismyönteisen eliitin äänekäs ja kaikkitietävä esiintyminen asiassa. Eliitti pyrki neuvomaan, mikä on oikeaa pakolaispolitiikkaa ja moralisoi Suomen käytäntöjä väittäen, ettei Suomi täytä pakolaisvelvoitteitaan muihin Pohjoismaihin verrattuna. Hallitus teki tulkinnan turvallisista maista, joista tulevat pakolaiset voitaisiin palauttaa takaisin kyseisiin maihin. Neuvostoliitto katsottiin turvalliseksi maaksi. Ja mainittakoon, että tuolloin puhuttiin lyhyestä ajanjaksosta ja sadoista turvapaikanhakijoista kuukaudessa. Ei tuhansista.

 

Mutta entä nyt? Onko meillä presidenttiä? Onko meillä hallitusta? Onko meillä eduskuntaa? Kyllä meillä on. Kukaan noissa instansseissa istuvista henkilöistä ei vain ymmärrä sitä, että tällaisessa tilanteessa heidän tulee ottaa johtava rooli ja näkyvää vastuuta siitä, että maassamme ryhdytään välittömiin toimenpiteisiin, jotta tällaiset tapahtumat saadaan jatkossa estettyä mahdollisuuksien mukaan. He sen sijaan keskittyvät latelemaan itsestäänselvyyksiä ja latteuksia, joita on kuultu heidän suustaan jo niissä tapauksissa kuin nämä asiat eivät vielä koskettaneet meitä suomalaisia. Tuskin tulemme kuitenkaan näkemään mitään konkreettisia toimenpiteitä turvallisuustilanteen parantamiseksi. Sama koskee meitä tavallisia kansalaisia. Kynttilöiden vieminen uhrien muistoksi on hieno ajatus, mutta se ei muuta mitään. Suomen lipun liittäminen Facebook- profiiliin on hieno ajatus, mutta sekään ei muuta mitään. Kaikki tuo on turhaa. Se saattaa kertoa ihmisten myötätunnosta ja halusta osoittaa sen, että he tuomitsevat tällaisen silmittömän väkivallan, mutta sillä ei saada mitään muutoksia aikaiseksi. Jos muutosta halutaan, niin päättäjille pitää antaa painetta. Heidän sähköpostinsa on saatava tulviman ja heidät on saatava kokemaan ihmisten tyytymättömyys asioiden hoitoon. Muuten mikään ei muutu. Sen verran omaan napaan tuijottavista henkilöistä on kyse, että pelko äänisaaliin pienenemisestä laittaa heidät kyllä töihin.

 

En ole väkivaltaan taipuvainen ihminen, mutta nyt voin suoraan sanoa, että tekisi mieli kyllä vääntää melko montaa Suomen johtavaa poliitikkoa nenästä ja kertoa heille mitä tarkoittaa johtajuus. Johtajuus ei tarkoita siis sitä, että asiaa kauhistellaan latteilla lausunnoilla, vaan johtajuus on esimerkkinä toimimista. Johtajuus on vastuun kantoa. Johtajuus on päätöksen tekoa. Yksikään vaaleilla valitsemastamme johtavasta poliitikosta ei ole vielä osoittanut olevansa johtaja. Päinvastoin. He ovat osoittaneet olevansa mitättömiä luusereita, jotka eivät olleet johtajia ennen tätä tapahtumaa, eivätkä ole valmiita ottamaan johtajan roolia tämän tapahtuman jälkeenkään. Mitä teemme tuollaisilla ”johtajilla”? Emme mitään. Muistakaa tämä munattomuus, kyvyttömyys johtajuuteen ja oman edun tavoittelu suomalaisten turvallisuuden kustannuksella, kun seuraavalla kerralla menette vaaliuurnille äänestämään. Yksikään näistä vätyksistä ei ole teidän äänenne arvoinen.

 

Lopuksi … maassamme on maahanmuuttajia, joista suurin osa on hyviä ihmisiä. Älkää sortuko ylilyönteihin. Se, että tapahtumaan millään tavalla liittymättömän ulkomaalaistaustaisen pizzeriayrittäjän lasit rikotaan tämän tapauksen takia, on ihan yhtä munatonta ja sokeaa toimintaa kuin mitä johtavat poliitikkomme harjoittavat. He eivät nähneet tätä tapahtuvaksi, tai jos näkivät, niin muut asiat olivat heille tärkeämpiä. Älkää te olko yhtä sokeita. Hajottamalla pizzayrittäjän lasit, terrorisoimalla muulla tavalla täällä työtä tekevien maahanmuuttajien elinkeinoa tai hakkaamalla jonkun tänne sopeutuneen ihmisen vain sen vuoksi, että hän on myös maahanmuuttaja, ette näe tulevaisuuteen. Sillä tavoin tulevaisuuteen tulee vain entistä enemmän vihaa ja väkivaltaa. Tutustukaa heihin ihmisinä ja kertokaa heille, että on hienoa, että he yrittävät. Että on hienoa, että he ottavat osaa yhteiskuntamme rakentamiseen. Sillä saatte enemmän aikaiseksi turvallisuuden ja kotoutumisen saralla. Pienet sanat tällaisessa tilanteessa voivat olla heille kultaakin arvokkaampia, sillä he pelkäävät nyt suomalaisten reaktiota kaikkiin maahanmuuttajiin, eikä välttämättä aiheetta.

 

Kohdistakaa siis turhautumisenne oikeaan kohteeseen. Se ei ole paikallinen pizzeriayrittäjä, vaan kohde löytyy Arkadianmäeltä. Vaatikaa turvallisten maiden listaa laadittavaksi, joista ei ole mahdollista edes hakea turvapaikkaa. Vaatikaa Dublinin sopimuksen noudattamista. Vaatikaa pakkopalautusten välitöntä toimeenpanoa kielteisen turvapaikkapäätöksen julkistamisen jälkeen. Vaatikaa selkeitä muutoksia turvapaikanhakijoille jaettavaan rahaan, joka vähentää tänne tulevien turhien hakemusten määrää. Vaatikaa selkeitä turvallisuutta parantavia toimenpiteitä, älkääkä tyytykö enää latteisiin lauseisiin. Nyt on puheet pidetty ja on aika vaatia toimia.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Kataisen sanat punnitaan EU:n hiilinielulaskennassa

Suomi ei saanut läpi argumenttiaan siitä, että myös uuden metsän istutus ja hoidetun metsän kasvun nopeutuminen otettaisiin laskelmissa huomioon. Suomi voi joutua ostamaan muilta EU-mailta hiilinielukiintiöitä, jos se kasvattaa hakkuitaan, kuten on suunniteltu lukuisten biotehdashankkeiden takia. – Aamulehti 11.7.2017

 

Kirjoitin kesäkuussa Suomen olemattomista vaikutusmahdollisuuksista EU:ssa ja sanomalehti Aamulehden uutisoinnin perusteella se osui valitettavasti enemmän kuin naulan kantaan. Komissaari Jyrki Kataisen alkuvuodessa antamat vakuuttelut Suomen kokoa suuremmista vaikutusmahdollisuuksista EU:n päätöksenteossa kuulostavat tässä valossa jopa entistä naurettavimmilta. Suomen kanta hiilinielujen laskentatavassa hävisi ympäristövaliokunnan äänestyksessä äänin 9-53. Tässä näemme Kataisen ylistämien tekijöiden, kuten ongelmanratkaisukyvyn, kaverin auttamisen, innovatiivisuuden ja sosiaalisten taitojen todelliset vaikutukset päätöksentekoon EU:ssa.  Kataisen mukaan edellä mainitut tekijät ovat siis EU:n päätöksenteossa vaikuttavammassa roolissa kuin mitä ovat Suomen äänimäärät neuvostoissa ja Suomen talouden koko muihin EU- maihin verrattuna.

 

Katainen muisti mainospuheessaan myös puhua Suomen EU- jäsenyyden ja päätöksentekoon osallistumisen merkityksestä esimerkiksi Suomelle tärkeiden biopolttoaineiden osalta. Nyt ympäristövaliokunnan äänestys antoi todellisen kuvan tästäkin asiasta. Suomella ei ole osaa, eikä arpaa olla vaikuttamassa näihinkään asioihin, vaan biotehdashankkeet kääntyvät Suomea vastaan, jos kanta pysyy lopullisena syksyn parlamentin, komission ja ministerineuvoston välisissä neuvotteluissa. Tämä tarkoittaa sitä, että jo nykyisenä suurena nettomaksajana toimiva Suomi joutunee ostamaan muiden maksujensa lisäksi muilta mailta myös hiilinielukiintiöitä. Suomi maksoi vuonna 2014 EU:lle erilaisia maksuja 1,3 miljardia euroa ja oletettavaa on, että Suomen maksut eivät tuosta ole tähän päivään mennessä laskeneet, eivätkä tule laskemaan. Siihen sitten vielä mahdolliset tulevaisuuden hiilinieluostot päälle.

 

Mutta asiassa on hyväkin puoli. Nyt Jyrki Kataisen sanat joutuvat todelliseen puntariin ja pääsemme aitiopaikalta näkemään Suomen todelliset vaikutusmahdollisuudet EU:n päätöksenteossa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Todennäköistä kuitenkin on, että Katainen on laskenut Suomen yhdeksi vaikuttajista niissä äänestyksissä, joissa Suomen kanta on ollut enemmistön kanssa yhtenevä. Nyt kun näin ei ole, niin Suomen todellinen vaikutusvalta tulee esiin. Ehkä olisi jälleen Jyrki aika antaa lupaus jo näin etukäteen tulevaisuudessa laadittavan uuden ja Suomelle epäedullisen rahoituskehyksen hyväksymisestä, niin kenties tämä kädenvääntö hiilinielulaskennasta voitetaan?

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Asiantuntijat: Jatkossa kaikille ei riitä markkinaehtoista palkkatyötä

Monen asiantuntijan ja visionäärin mukaan jatkossa kaikille ei riitä markkinaehtoista palkkatyötä. Toisin sanoen poliitikot eivät voi laskea sen varaan, että yritykset työllistävät kaikki suomalaiset. Sipilä valmistelee Suomea tähän tulevaisuuteen. – Helsingin Sanomat 11.7.2017

 

Nyt aletaan puhumaan asiaa, sillä tuohan on ollut jälleen kerran tavallisen kadunmiehen visio jo vuosia. Hyvä, että asiantuntijat ja visionääritkin ovat asiaan heränneet. Poliitikoista nyt puhumattakaan. Työvoimapulasta jauhaminen on ollut vuosia pelkkää silmänlumetta ja tekosyy valtion maahanmuuttopolitiikalle. Jokainen terveellä järjellä varustettu henkilö on tajunnut, että jatkuva työtehtävien automatisointi ja monikansallisten yritysten harjoittama tuotannon siirto halpamaihin ei voi edellyttää massamaahanmuuttoa työvoimapoliittisista syistä, vaan sille on jokin muu selittämätön syy. Selittämätön siksi, että sillä tavoin aiheutetaan hyvin suurella todennäköisyydellä vain entistä suuremmat työttömyysluvut tulevaisuudessa ja suuremmat sosiaalimenot, joita ei pystytä enää hallitsemaan ja sillä tavoin romutetaan lopullisesti se hyvinvointi, joka meillä joskus oli. Ainoastaan oma valuutta ja uudelleen herätetyt kotimaanmarkkinat voivat pelastaa meidät tältä tulevalta katastrofilta ja sen valmistelu olisi hyvä aloittaa ennemmin liian aikaisin kuin liian myöhään. Unohtaa emme tietenkään saa myöskään ulkomaankauppaa, joka on aina ollut toimeentulomme kulmakivi, mutta sen pitäisi perustua meidän omiin ehtoihimme, eikä EU:n sanelupolitiikkaan.

 

Sipilän hallituksen asettaman eriarvoisuuden torjuntaan keskittyvän työryhmän jäsen ja KELA:n pääjohtaja Elli Aaltonen sanoi aiemmassa Helsingin Sanomien haastattelussa, että vastikkeeton sosiaaliturva poistuisi ja sen tilalle tultaisiin ottamaan jollakin tavalla työtöntä velvoittava osallisuustulo. Millä tavoin tällainen velvoite täytettäisiin, ilman, että se heikentäisi työssä käyvien ihmisten toimeentuloa, mutta olisi silti yhteiskuntaa hyödyttävää tuottavaa työtä? Siihen ei Aaltonen, eikä Sipiläkään Helsingin Sanomien jutussa anna vastausta, joten on enemmän kuin oletettavaa, että heillä ei ole siihen vastausta. Sipilän maininta kolmannen sektorin järjestöistä ja yhdistyksistä velvoittavan osallistumisen ja toimeentulon kohteiksi on enimmäkseen säälittävä.

 

Sipilän hallituksen tavoite on työllisyysasteen nosto 69%:sta 72%:iin, eli puhutaan siis 15 – 64 vuotiaiden ihmisten työssäkäymisestä. Sipilä ei aio tinkiä tavoitteesta, vaan väittää suunnan olevan oikea, sillä viennissä on kuulemma havaittu kunnon kasvulukuja ja se alkaa hänen mukaan näkymään myös työllisyydessäkin ennen pitkää. Sipilä uumoilee työllisyyden paranevan matkailuun ja biolaitoksiin perustuvilla investoinneilla, mutta nyt jo voidaan sanoa varmuudella, että tässäkään asiassa Sipilä ei ole ihan kartalla. Biolaitoksien perustaminen tuo totta kai työpaikkoja, mutta se tuskin pitkiin aikoihin kasvaa niin suureksi toimialaksi, että sillä mitään suuria pitkäaikaisia vaikutuksia olisi työllisyystilanteeseen. Vasta kun öljy ja sen ympärillä oleva bisness alkaa hiipumaan, niin vasta silloion nämä biolaitokset alkavat olemaan todellinen vaihtoehto . Hetkellisesti investoinnit luonnollisesti toisivat työpaikkoja rakennuttamisen myötä, mutta valmiiden laitosten pyörittäminen tuskin vaatisi tänä päivänä suurtakaan porukkaa? Lisäksi biolaitosten huono puoli, ainakin vielä tällä hetkellä on se, että ne pyörivät pääasiassa tukitoimin, eivätkä omalla tuotollaan.

 

Matkailussa saattaa myös olla pieni potentiaali, mutta korkea hintataso ei luo suuria edellytyksiä tällekään toiminnalle. Hintatasoon tuskin pystytään vaikuttamaan suurestikaan, mutta voisi olla aiheellista selvittää ulkomaalaisen passin omaaville ihmisille ALV- vähennyksiä hintoihin, jolloin Suomen houkuttelevuus matkailumaana kohoaisi kenties sen 24%:n verran? Tämä tietenkin vähentäisi valtion verotuloja, mutta parantaisi työllisyyttä. Lisäksi se edellyttäisi sitä, että ulkomaan passin omaavalle ihmiselle luovutettaisiin määräaikainen verovähennykseen oikeuttava matkustajakortti, jonka voisi saada vaikka hotellien vastaanotosta, jolloin ainakin suurimmat väärinkäytöt maassamme elävien ulkomaan passin omaavien toimesta estettäisiin.

 

Sote- uudistus on myös osa Sipilän hallituksen visioimaa muutosta, jolla kestävyysvajeesta olisi tarkoitus selvitä. Sipilän mukaan ilman uudistuksia kestävyysvaje käy sietämättömäksi ja sen vuoksi niitä uudistuksia tarvitaan. Sote- uudistuksen ydin, eli valinnanvapausajatus on kuitenkin melkoista hakuammuntaa sekin. Ajatuksena on, että julkisen sektorin palvelut yhtiöitettäisiin, jolloin työnteosta tulisi tehokkaampaa ja taloudellisempaa. Asiakas saisi sitten valita eri yritysten väliltä, että minkä yrityksen palveluita tulee käyttämään vuoden kerrallaan. Kunnallisen ja yksityisen tahon välinen hintaero on tänä päivänä melkoinen, joten oletuksena voitaneen sanoa, että sote- uudistus tulee nostamaan tavallisen ihmisen terveydenhuoltokuluja melkoisesti. Lisäksi sote- uudistuksen vaikutukset työllisyyteen ovat täysin hämärän peitossa. Oletettavaa kuitenkin on, että vaikutukset ovat ennemminkin negatiiviset kuin positiiviset ja tätä kautta taloudelliset vaikutukset myös koko valtiontalouteen saman merkkiset. Kokonaisuutena uudistus kuulostaa ennakolta siis siltä, että sillä ajetaan ennemminkin metsään kuin onnellisena auringonlaskuun. Kasvavat terveydenhuoltokulut ja työpaikkojen katoaminen näyttäisivät ikävä kyllä olevan sote- uudistuksen merkittävin saavutus.

 

Sote siis vaatii Sipilän mukaan uudistuksia, työttömien osallistuttaminen vaatii uudistuksia, mutta itse työn teko niitä ei ilmeisesti vaadi, koska sellaisesta hän ei maininnut? Työn teon, työn saamisen ja yrittäjyyden helpottamiseksi voisi ottaa käyttöön esimerkiksi pätkätyöverokortin, jolloin työntekijä voisi olla usealla työntekijällä töissä samanaikaisesti ilman karensseja ja negatiivisa vaikutuksia työntekijän omaan lompakkoon. Lisäksi pienyrittäjyyteen pitäisi löytyä kannustumia ja sellainen voisi olla verotuksen tuntuva keventäminen tiettyyn liikevaihtoon saakka, jolloin kynnystä pienyrittäjyyteen saataisiin madallettua melkoisesti, eikä kova verotus enää toimisi peikkona pienyrittäjyyttä suunnittelevalle?

 

Mutta riittävätkö nämä uudistukset pitämään Suomen pinnalla? Saattaisivat riittää, jos lopetamme turhat puheet työvoimapulasta ja alamme toimimaan sen mukaisesti. Huonolta kuitenkin näyttää, sillä Sipilä kertoo läheisimmäksi ulkomaalaiseksi poliitikoksi Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin, joka on vielä enemmän pihalla kaikesta kuin Sipilä itse. Varsinkin maahanmuuttoasioissa. Jossain vaiheessa Sipilän hallituksen tai tulevien hallitusten tulee keskittyä todellisiin toimenpiteisiin työllisyyden lisäämiseksi ja ylläpitämiseksi, eikä maahanmuuttopolitiikka tue tätä hanketta. Voimavarat tulee kohdistaa yhteiskuntaa hyödyttäviin työllisyyttä parantaviin hankkeisiin, eikä tukea kaikkea turhanpäiväistä yhdistys- ja kansalaisjärjestötoimintaa. Jossain vaiheessa on tunnustettava, että Suomi ei voi toimia muiden euromaiden maksumiehenä, eikä nykyinen maailmaa syleilevä maahanmuuttopolitiikka vaikuta pakolaistilanteisiin maailmalla käytännössä millään tavalla, vaan ainoastaan heikentää merkittävästi Suomen taloutta ja turvallisuustilannetta. Lisäksi verotusuudistus voisi olla paikallaan, jolloin verovelvollinen voisi itse kohdistaa ainakin osan verotuloistaan tärkeiksi katsomiinsa kohteisiin. Tällöin ne kohteet, joiden toimintaa ei voida ylläpitää nykyisellä tasollaan, joutuisivat sopeutumaan ja vastaamaan verovelvollisten huutoon. Villinä veikkauksena heittäisin esimerkiksi sellaisen, että sote- uudistukselle ei olisi tarvetta, vaan vaadittavat säästöt ja kehityskohteet löytyisivät kyllä ihan muualta.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Me vaan hyysätään ukkoporukkaa aavikolta!!!

Tuolla vanhukset makaa paskoissaan ja me hyysätään ulkomailta tulevia. Laitetaan ensin omat asiat kuntoon, ennen kuin hoidetaan heidän asioitaan. Tuolta kun tulee ukkoporukka aavikolta niin kyllä niille avustajia löytyy mutta ei vanhusten hoitoon löydy, Hakkarainen manaa.  – Teuvo Hakkarainen 27.2.2017 Hymy- lehdessä

 

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (Ps) paheksuu Hymy- lehden haastattelussa sitä, että maahamme saapuville turvapaikanhakijoille löytyy avustajia, mutta ei vanhustemme hoitoon. Hakkaraisella on mielipiteessään pointtinsa, sillä vanhusten hoitohenkilökunta on ylityöllistettyä ja jos ajatellaan asiaa tarjotun valtiojohtoisen avun kannalta ja vertaillaan sen tasavertaisuutta eri ihmisten välillä. Turvapaikanhakijoille tarjotaan YLE:n mukaan maahanmuuttoviraston ohjauksessa toimivissa vastaanottokeskuksissa majoituksen lisäksi vastaanotto- tai käyttörahaa, välttämättömät sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut, tulkki- ja käännöspalvelut sekä työ- ja opintotoimintaa. Myös ateriat voidaan järjestää vastaanottopalveluina. Vanhuksille, jotka ovat olleet rakentamassa maatamme, tällaisia palveluita käsittääkseni harvemmin tarjotaan, vaikka monesti se voisi olla todella aiheellistakin. Varsinkin yksinäisille vanhuksille, joilla ei ole omaisia. Tai jos tarjotaan, niin ainakaan se ei ole valtion kustantamaa, vaan menee vanhuksen tai lähiomaisten omasta pussista. YLE kertoo vastaanottokeskuksissa tarjottavan turvapaikanhakijoille myös seuraavat asiat:

 

  • Hakijoille tehdään vastaanottokeskuksessa terveystarkastus ja tartuntatautien seulonta.
  • Hakijalla on oikeus saada sosiaalihuollon ammattihenkilön välttämättömiksi arvioimia sosiaalipalveluja (neuvontaa, ohjausta, sosiaalisten ongelmien selvittämistä).
  • Aikuiset hakijat ovat oikeutettuja kiireelliseen terveydenhoitoon. Lisäksi heillä on oikeus saada terveydenhuollon ammattihenkilön välttämättömiksi arvioimia muita terveyspalveluja.
  • Alaikäiset hakijat ovat oikeutettuja samoihin terveyspalveluihin kuin kuntalaiset.
  • Alle 7-vuotiaat käyvät neuvolatarkastuksissa, ja kaikki lapset rokotetaan. Myös haavoittuvassa asemassa olevat (vanhukset, raskaana olevat, vammaiset, pitkäaikaissairaat, traumatisoituneet) saavat tarvitsemansa terveyspalvelut.

 

Tämä on toki hienoa ja välttämätöntä, että suomea taitamattomille ja Suomen yhteiskuntaa tuntemattomille ihmisille tarjotaan kaikki tämä apu, mutta miten on taas vanhuksiemme laita? Onko heille esimerkiksi olemassa valtion kustantamia neuvonantajia, jotka täyttävät kädestä pitäen ja neuvovat yksityiskohtaisesti millaisiin sosiaalietuisuuksiin vanhuksemme ovat oikeutettuja? Onko vanhuksillemme valtiojohtoisesti tarjottu ilmaisia työpajoja, joissa vanhukset saisivat ajanvietettä ja vaihtelua arkeen? Ei taida olla. Vanhuksemme joutuvat turvautumaan enemmän tai vähemmän ammattitaidottomiin läheisiinsä tai KELA:n luukulla istuvaan sosiaalivirkailijaan, jotka eivät välttämättä neuvo ja täytä vanhuksiamme hakemuksia tyhjentävästi. Näin ainakin olen asian ymmärtänyt olevan sen perusteella, kuinka haasteelliseksi KELA:ssa asiointia ihmiset yleensä kuvaavat. Työpajoja taas on, mutta ne yleensä kuuluvat johonkin kuntoutus- tai hoitopakettin yhteyteen ja ovat maksullisia.

 

Asia tosin, mikä minua tässä turvapaikanhakija- asiassa ihmetyttää eniten on se, että miten on mahdollista, että työtön turvapaikanhakija pystyy muuttamaan käytännössä mihin kaupunkiin Suomessa vain tahtoo, vaikka hänellä ei välttämättä ole ollut työpaikkaa lähtöpaikkakunnallaan, eikä sellaista ole tiedossa kohdepaikkakunnallakaan, vaan kyseinen ihminen on elätettävä tukitoimin? Miten on työttömän kantasuomalaisen suhteen? Jos minä esimerkiksi olisin työttömänä esimerkiksi Kuopiossa ja ilmoittaisin Helsingin kaupungille, että Masa Kuopiosta morjens. Olen työttömyyskorvauksen ja toimeentulotuen varassa elelevä pitkäaikaistyötön Kuopiosta ja olen päättänyt muuttaa Helsinkiin, vaikka minulla ei ole varallisuutta, eikä työpaikkaa tiedossa. Voisitteko hommata minulle asunnon ja ottaa minut sinne teidän sote- alueelle asiakkaaksi? Minun tuskin tarvitsisi kovin pitkään jatkaa puhelua, kun kävisi selväksi, että homma ei taida oikein onnistua? Miksi meitä ei kohdella tasa-arvoisesti, vaikka meiltä edellytetään tasa-arvoista arvomaailmaa? Eli Hakkaraisella on pointtinsa.

 

Mutta Hakkaraisen lausahdus on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Hakkarainen ilmeisesti pyrkii sivaltamaan valtionavun lisäksi myös vastaanottokeskuksissa toimivia vapaaehtoistyöntekijöitä? Ja vaikka se ei olisikaan ollut Hakkaraisen lausahduksen tarkoitus, niin kokonaisuus huomioon ottaen on todettava, että niin hän lausunnollaan kuitenkin joka tapauksessa tekee. Ilmeiesti hän ei ymmärrä sivaltavansa lausunnollaan samalla myös itseään ja montaa muuta tavallista suomalaista ihmistä, sillä kukaan ei estä esimerkiksi Hakkaraista itseään aloittamasta tekemään vapaaehtoistyötä suomalaisten vanhusten hyväksi. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Hakkarainen ei ole sellaisessa pahemmin kunnostautunut? Se, että valittaa muiden tekemän vapaaehtoistyön kohteesta, tekemättä itse lainkaan vapaaehtoistyötä, ei ole oikein toimiva konsepti. ”Teet väärää vapaaehtoistyötä. Sinun kuuluisi tehdä ennemminkin tuota vapaaehtoistyötä, sillä aikaa kun minä en tee mitään”. Hakkarainen on monesti aiemminkin joutunut vaikeuksiin epämääräisitä lausunnoistaan, joten tämä lapsus ei ollut ensimmäinen kerta. Jatkossa Teuvon kannattaisi kenties hieman miettiä laajemmin lausahduksiensa ulottuvuutta?

 

Jos asiaa tarkastellaan kuitenkin neutraalilta kantilta, niin Hakkaraisen lausahdus oli kyllä ajatuksia herättävä, mutta ei ehkä siltä kantilta kuin Hakkarainen alun perin kaiketi ajatteli? Miksi meillä ei ole vanhuksille, joille kyllä on haastavaa tulla toimeen joka päiväisen elämänsä kanssa ja vielä haastavampaa selvitä mahdollisista KELA- asioista, hoidettu valtiojohtoisesti vastaavia maksuttomia palveluita kuin turvapaikanhakijoillekin? Vanhuksemme ovat kuitenkin monesti apua tarvitsevia ihmisiä siinä missä maahamme saapuvat turvapaikanhakijatkin? Kysymys kuuluu, että miksi pitäisi olla? Voisin väittää, että valtaosalla vanhuksistamme on lapsia ja lapsenlapsia. Mikä on heidän vastuu asiassa? Onko vanhuksien jokapäiväisistä askareista selviäminen ennemmin valtion vai lähiomaisten vastuulla? Onko todellakin oikein huutaa omille ikääntyneille vanhemmilleen tai isovanhemmilleen apua valtiolta siinä tilanteessa, jossa ei itse ole valmis tekemään mitään tai ainoastaan verrattain olemattomia ponnistuksia? Hakkarainen sivaltaa vapaaehtoistyöntekijöitä samalla, kun valtaosa meistä ei halua edes vapaaehtoisesti huolehtia omista vanhemmistaan ja isovanhemmistaan!!?? Missä on meidän moraali ja missä on meidän auttamishalu? Missä on meidän halu antaa vanhemmillemme ja isovanhemmillemme takaisin sen, mitä he ovat meille antaneet meidän ollessa lapsia? Sellaista ei ole. Huudamme turvapaikanhakijoiden vuoksi rakennettujen järjestelmien ja heidän vuoksi tehdyn vapaaehtoistyön epäoikeudenmukaisuutta vanhuksiemme kustannuksella, tajuamatta, että me itse teemme asiasta epäoikeudenmukaisen! Vanhuksillamme ei ole auttajia yksinkertaisesti siksi, koska me emme ole heitä auttamassa!

 

Kaiketi Hakkarainen sitten tarkoitti pelkästään yksinäisiä vanhuksia, joilla ei ole omia lähiomaisia? Silloin valtion taholta hoidettu kokonaispaketti olisi varmasti aiheellinen kuten turvapaikanhakijoillekin. Tosin tämänkään hoitamista vapaaehtoistyöllä ei estä mikään. Mutta eihän me suomalaiset. Valtion johtoa ja päättäjiä osaamme haukkua sen vuoksi, että he eivät ota meitä tavallasia kansalaisia huomioon, vaan keskittyvät pelkkään tyhjän puhumiseen,  mutta olemmeko me tavalliset kaduntallaajat itse yhtään sen parempia? Onko meillä varaa haukkua ketään? Ellette tiedä vastausta, niin kysykää niiltä vanhemmiltanne ja isovanhemmiltanne, jotka olette unohtaneet laitoshoitoon makaamaan niissä Hakkaraisen mainitsemissa paskavaipoissa, tai viettämään yksinäistä elämää mummonmökeissään!

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Peruskoulujen tasa-arvo- ja seksuaalivalistuksen puutteetko näkyvät tämän päivän raiskaustilastoissa?

Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo, että Turussa tehtiin tammi-maaliskuussa 2017 425 prosenttia enemmän raiskausrikoksia kuin vastaavana ajanjaksona viime vuonna. Kun niitä tammi-maaliskuussa 2016 ilmoitettiin poliisille 4, on tämän vuoden ikävä saldo jo 21. Toinen kamalalla tavalla kasvanut luku on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Niitä rikoksia ilmoitettiin poliisille viime vuoden alkukuukausina 4 ja tänä vuonna jo 12. – Turkulainen 27.4.2017

 

Kaupunkilehti Turkulaisen uutisoiman karun aiheen kanssa vastaavanlaisia uutisia löytyy lähes ympäri Suomen ja trendi näyttää olevan hyvin pitkälle sama ympäri Suomen. Yksikään helposti löydettävä tilasto ei kuitenkaan kerro seksuaalirikosten määrää paikkakunnittain, jolloin siitä voisi tehdä paikkakuntakohtaisia johtopäätöksiä, mutta vuodelta 2012 löytyi uutinen, jossa seksuaalirikosten määrä 10 000 asukasta kohden oli eritelty TOP10 paikkakuntiin. Kärjessä komeilivat Juupajoki, Sievi, Nivala ja Uusikaupunki, joissa kaikissa tapahtui yli 50 seksuaalirikosta 10 000 asukasta kohden, kuin koko maan keskiarvo oli 6,1 rikosta. Vuodelta 2015 löytyi uudempi uutinen, jossa Piikkipaikalla olivat Tyrnävä, Kökar, Kärkölä ja Juupajoki. Seksuaalirikosten määrät olivat enää välillä 13 – 22 rikosta per 10 000 asukasta.

 

Poliisiammattikorkeakoulun sivujen perusteella seksuaalirikosten tavoin ovat rasistiset viharikokset kasvussa. Välillä 2011 – 2015 ovat rasistiset viharikokset kasvaneet 25%, joka lukumääräisesti tarkoittaa nousua 788:sta rasistisesta viharikoksesta 991:een rikokseen. Myös uskonnolliset viharikokset ovat kasvussa. Ne olivat vuonna 2015 kasvaneet vuodessa 96% ja kohdistuivat yli puolessa tapauksista islaminuskoon. Myös viharikokset seksuaaliseen identiteettiin ja vammaisuuteen liittyvät viharikokset kasvoivat jonkin verran, joten voitaneen sanoa, että suvaitsemattomuus ja sen kanavointi rikolliseen toimintaan on kasvussa laajemmalla rintamalla. Tutkija Tero Tiherväinen kertookin sivuilla, että vuosi 2015 oli poikkeuksellinen viharikosten rintamalla.

 

Mutta alkuperäiseen aiheeseen. Monet mediat uutisoivat ulkomaalaistaustaisten suuresta osuudesta seksuaalirikoksissa. MTV3 kertoi alkuvuodesta, että rikoksien kokonaismäärä väheni vuonna 2016 verrattuna edellisvuoteen, mutta ulkomaalaisten osuus seksuaalirikoksissa kasvoi merkittävästi. Seksuaalisissa ahdisteluissa kasvu oli 202% ja raiskauksissa 64%. Poliisitarkastaja Måns Enqvist ei lähtenyt uutisessa kuitenkaan arvailemaan, että johtuiko ulkomaalaisten epäiltyjen määrän merkittävä kasvu siitä, että vuonna 2015 saapui maahamme arviolta 32 000 turvapaikanhakijaa. Helsingin yliopiston kriminologian tutkijan Martti Lehti sanoo, että on väärin vertailla maahanmuuttajien rikoksia kantasuomalaisiin, sillä maahanmuuttajat ovat niin epäyhtenäinen ryhmä ja tällaisella vertailussa vertaillaan etupäässä suurimpien ulkomaalaisryhmien venäläisten, virolaisten ja ruotsalaisten rikollisuutta kantasuomalaisiin, eikä näiden ryhmien rikollisuudessa ole suuriakaan eroja kantasuomalasiin nähden. Lehti ei uutisessa kuitenkaan kerro, että kuinka vertailu olisi hänen mielestään tehtävä? Iltalehden uutisessa vuoden 2015 maaliskuulta Lehti kuitenkin valottaa ajatusmalliaan tarkemmin ja kertoo Afrikan maista tulleiden raiskausrikosten määrän olevan 12- kertainen kantaväestöön verrattuna, vaikka ikä- ja sukupuolijakauma, alhainen tulotaso ja asuminen suurkaupungeissa otetaankin laskennassa huomioon. Nämä asiat on katsottu yleisesti rikollisuustason nousua selittäviksi tekijöiksi. Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan maista tulleiden keskuudessa määrä oli vieläkin korkeampi, eli 13- kertainen. Ja näissä luvuissa kannattaa ottaa huomioon se, että vuoden 2015 tapahtunut massamaahanmuutto ei ollut vielä silloin edes tapahtunut. Mitkä mahtavatkaan lukemat olla sen jälkeen?

 

Mutta … jotta pääsemme asiassa eteenpäin, niin meidän pitää pohtia syitä tähän valitettavaan trendiin. Lehti mainitsee yhdeksi syyksi sen perinteisen, eli kynnys ilmoittaa ulkomaalaistaustaisen tekemästä raiskauksesta on kenties alhaisempi, mutta sanoo myös, että tämäkään ei selvitä ilmiötä tyhjentävästi. Lehden mukaan länsimaisten ja ulkomaalaistaustaisten miesten tekemissä seksuaalirikoksissa on selkeä eroavaisuus, koska länsimaalainen mies raiskaa yleensä alkoholin vaikutuksen alaisena, kun taas afrikkalaiset ja aasialaiset todella harvoin. Lehti sanookin, että kulttuurilla ja naisen asemalla saattaa olla tekemistä eri kulttuuritaustoista tulevien rikoksentekijöiden keskuudessa. Se näkyy myös raiskauksen uhriksi joutumisen todennäköisyyksissä. Afrikkalaisilla naisilla se on länsimaalaisiin verrattuna jopa nelinkertainen.

Mutta miksi näin tapahtuu tämän päivän Suomessa? Miksi vuoden alkukuukausina Turussa on tapahtunut 425% enemmän raiskauksia kuin aiemmin? Koska sanomalehti Turkulaisen uutisessa ei mainittu ulkomaalaistaustaisten osuutta asiaan, niin jätetään se pois tarkastelusta, jolloin listasta tulee melko koominen. Ainoastaan kohta 1 voidaan mainita jossain määrin tosissaan:

 

  1. Kynnys raiskauksista ilmoittamiseen on madaltunut huomattavasti naisten keskuudessa. ”Kotioloissa raiskaavat suomalaiset miehet”- imiö alkaa näkymään tilastoissa
  2. Koulujen ja kotien seksuaalivalistuksessa on mennyt jotain todella pahasti vikaan viime vuosina ja näiden valistusta saaneiden poikien kasvettua miehiksi niitämme nyt tätä satoa
  3. Koulujen ja kotien tasa-arvovalistuksessa on mennyt jotain todella pahasti vikaan viime vuosina ja näiden valistusta saaneiden poikien kasvettua miehiksi niitämme nyt tätä satoa
  4. Naisten moraali on rappeutunut ja he tekevät perättömiä ilmoituksia poliisille huomattavasti enemmän kuin aiemmin ja ne menevät huomattavasti aiempaa helpommin rikostutkinnassa ja oikeudessa läpi
  5. Suomalaismiesten humalahakuinen juominen on lähtenyt totaalisesti käsistä ja se näkyy raiskaustilastoissa, koska länsimaalainen mies raiskaa yleensä kännissä

 

No niin. Sitten vakavalla naamalla jälleen. Jokainen tietää, että nuo yllä mainitut vaihtoehdot eivät ole selitys näiden raiskausrikosten määrän räjähdysmäiselle lisääntymiselle. Silti meidän ajattelutapaa pyritään ohjaamaan siihen suuntaan, että ilmiö johtuu yksittäistapauksista, eikä kansallisuudella, uskonnolla ja kulttuurilla, jotka monesti kulkevat käsi kädessä, ole juurikaan vaikutusta asiaan. Aivan varmasti on. Tietyt kansallisuudet ja kulttuurit ovat yliedustettuina näissä tilastoissa ja sille on syy. Syy on se, että naisen asema kyseisissä kulttuureissa on monesti juridisesti huonompi, kuin mitä eläimillä on Suomessa. Julkisessa keskustelussa käytetty yleinen väittämä suomalaisista miehistä, joiden kotioloissa suorittamat raiskaukset eivät näy rikostilastoissa pitää varmaankin paikkansa. Mutta tämä vertaus ontuu pahasti siinä, että tässä vertauksessa ei oteta huomioon sitä, että jos suomalainen mies raiskaa pääosin kotioloissa, niin miten on ulkomaalaistaustaisen miehen laita? Hekö raiskaavat vain kadulla? Eli jos kotona suoritetut raiskaukset otetaan huomioon, niin on vaikea kuvitella, että suomalaine mies olisi tässäkään asiassa herkempi raiskausrikoksien suorittajaksi kuin verrokkiryhmän miehet. Vaikea tulla muuhun lopputulokseen, kuin siihen, että eri kulttuureja, ideologioita ja uskontoja ei voida laittaa tasa-arvoiseen asemaan muutoin, kuin tilastovertailussa. Käytännössä tiettyihin kulttuureihin ja uskontoihin siodttuja ideologioita, tai tarkemmin sanottuna niiden sisällä vallitsevia negatiivisia perinteitä, ei voi, eikä saa päästää tasa-arvoiseen asemaan. Uskontoihin, kulttuureihin ja ideologioihin sidotuilla negatiivisilla asioilla ei ole oikeutusta tasa-arvoon, eikä ihmsioikeuksiin. Jokaisen ihmisoikeus- ja tasa-arvoaktivistin olisi hyvä ymmärtää tämä. Kaikki ihmiset eivät ole valmiita luopumaan näistä negatiivisista uskontoonsa ja kulttuuriinsa sidonnaisisista ideologioista ja vaikka heitä kuinka tekisikin mieli halata ja puolustaa, niin se ei asiaa muuksi muuta.  Joka tätä kokonaisuutta ei ota huomioon, niin on joko tietämätön asioista, uskoo muutoksellisiin ihmeisiin tai on ideologialtaan eksynyt satumaisen kauniisiin maisemiin, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Joskus se valinta on tehtävä ja valittava omien ristiriitojen keskuudesta se vaihtoehto, joka vie länsimaista ihmisoikeusajattelua ennemminkin eteenpäin kuin taaksepäin. Valitettavasti näin ei aina ole asiat.

 

Edellisen kappaleen lopetukseen liittyen siis se, että monesti näkee ihmisiä, jotka puhuvat ihmisoikeuksien, maahanmuuton, sekä tasa-arvon puolesta, joka tietenkin on hieno asia, mutta nämä samat ihmiset eivät halua nähdä esimerkiksi uskontoon tai kulttuurin liitettävän ideologian ja raiskausten välillä mitään yhteyttä. Ennemminkin nämä samat ihmiset puhuvat näiden kulttuurien puolesta. Onkin lähinnä surkuhupaisaa kuunnella, kuinka samaan hengenvetoon puhutaan miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta, sekä ihmisoikeuksista ja siinä sivussa puolustetaan kynsin ja hampain patriarkaalisia kulttuureja ja ideologioita, joissa ei ole sijaa tasa-arvolle, eikä monesti myöskään ihmisoikeuksille. Millaisessa unenomaisessa tilassa ihmisen pitää olla, että pystyy halaamaan niitä samoja asioita, joita itse vastustaa? Vai meneekö asiat näissä tapauksissa jotenkin tärkeysjärjestyksessä? Jos kuuluu tiettyyn etniseen ryhmään, niin itse etnisyyden suvaitseminen on niin tärkeässä asemassa näiden ihmisten arvomaailmassa, että etnistä ryhmää edustavan ihmisen kulttuurisidonnaiset negatiiviset asiat jäävät taustalle vaikka sellaisia olisikin? Oleellinen kysymys tähän liittyen saattaakin olla, että onko miesten ja naisten välinen tasa-arvo lähes hukkaan heitettyä työtä Suomessa, koska monesti suomalaiset naiset ovat näkyvimmin patriarkaalisten kulttuurien puolustajia? Eivätkö suomalaiset naiset todellakaan arvosta asemaansa yhteiskunnsassa yhtään korkeammalle, koska jatkuvalla syötöllä saamme lukea heidän toimestaan tekemiä rinnastuksia suomalaisessa kulttuurissa kasvaneiden miesten ja esimerkiksi Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa vallitsevin kulttuurien välillä? Toimiiko keskiverto suomalainen mies todellakin samalla tavalla, kuin miten keskiverto mies toimii vaikkapa Lähi-Idässä? Sanotaan, että Siperia opettaa ja ehkä vuoden parin mittainen opiskelu verrokkimaiden kulttuuriympäristössä voisi tuoda toisia ajatuksia, jonka jälkeen suomalainenkin mies saisi kenties paremmin ansaitsemansa arvon? Ainakin ne suomalaisista miehistä, jotka sen todella ansaitsisivat.

 

Tilastot eivät valehtele ja niitä on turha yrittää selittää tyhjiksi. Tilastot ovat kuitenkin pelkkiä numeroita ja niiden taustalla tähän aiheeseen liittyen on paljon tuskaa ja kärsimystä. Meillä jokaisella on oma vastuumme näissä asioissa. Kasvattamalla lapsemme kunnioittamaan toisia ihmisiä ja toisten ihmisten koskemattomuutta, sekä olemalla tässä asiassa itse esimerkkeinä, teemme pitkälle jo oman osuutemme asiassa. Meidän pitää myös puuttua asiaan, jos näemme tai kuulemme, että jollakulla ei ole nämä asiat oikein hanskassa. Naisten ja tyttöjen huonon aseman hyssyttely ja negatiivisten asioiden vähättely eri kulttuuripiireissä ei ole puuttumista, vaan se on myötävaikuttamista. Sillä ei ole väliä, että rikotaanko naista kohtaan kantasuomalaisen tai ulkomaalaistaustaisen kulttuurin parissa. Molemmista pitää puhua suoraan ja mitään kaunistelematta. Sillä tavalla voimme tehdä omille pikku tyttärillemme paremman ja turvallisemman Suomen missä elää. Meillä miehillä on tässä asiassa suuri vastuu. Toivottavasti olemme sen vastuun arvoisia.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Kilotolkulla rautalankaa Liisa Jaakonsaarelle!! Ja nopeasti!!

Islamofobia muistuttaa yhä enemmän juutalaisvainoja. Berliiniin on avattu liberaali moskeija, mutta sen perustaja, naispuolinen imaami on saanut niin paljon tappouhkauksia, että hän joutuu turvautumaan poliisien suojeluun. Liberaali moskeija, naispuolinen imaami – tätätän on toivottu, mutta nyt vihataan. – Liisa Jaakonsaari 2.7.2017 Facebook

 

Luettuani tämän olin sanaton. Pitkään. En voinut uskoa todeksi, että kansanedustajan, työministerin ja europarlamentaarikon pestiin pääsee ihmisiä, joiden ajatuksenjuoksu on …  no jätetään mainitsematta. Mutta tuliko tämä kuitenkaan loppujen lopuksi yllätyksenä? Kun aloin asiaa tarkemmin ajattelemaan, niin tämähän on niin suomalaisen kuin koko länsimaisen liberaalin ajattelumallin surullinen lopputulos. Suuri osa päättäjistä on niin totaalisen pihalla kaikesta, että sitä ei riitä enää edes sanat kuvaamaan. Meillä on tälläkin hetkellä pääministerinä ihminen, joka uskoi aikuisten parrakkaiden miesten olevan alle 17 vuotiaita!? Meillä oli valtionvarainministeri ja pääministeri, jotka uskoivat meidän tienaavan Kreikka- vakuuksilla!? Meillä on kansanedustajana ihminen, jonka mukaan työttömyys ratkeaa, kun työttömät alkavat omatoimisesti keräämään risuja metsistä!? Meillä on kansanedustajina ja kunnallispoliitikkoina ihmisiä, jotka ilmeisesti oikeasti uskoivat Guggenheimin arvioituihin kävijämääriin!? Listaa pystyisi jatkamaan loputtomiin!! Ja mitä tällaisten ihmisten pitkäaikaiset kansanedustan ja poliitikon urat kertovat meistä äänestäjistä? Se olisi jo niin rumaa luettavaa, että en viitsi siitä edes kirjoittaa!!

 

Mutta palataan alkuperäiseen aiheeseen. Europarlamentaarikkona vuodesta 2009 elantonsa tienannut Jaakonsaari tosiaankin ihmettelee sitä, että Saksassa avatun liberaalin moskeijan naispuolinen imaami saa niin tolkuttomat määrät tappouhkauksia, että joutuu turvautumaan poliisin suojeluun 24/7. Jaakonsaari paljastaa ymmärtämättömyytensä sillä, että väittää syyksi tälle islamofobiaa ja vertaa sitä juutalaisvainoihin. Islamofobia, eli islamkammo tarkoittaa islaminuskoisiin kohdistuvaa vihamielisyyttä, ennakkoluuloisuutta tai syrjintää. Rivien välistä on siis yksiselitteisesti tulkittavissa, vaikka Jaakonsaari ei sitä suoraan sanokaan, että liberaali naisimaami on Jaakonsaaren tulkinnan mukaan poliisin suojeluksessa islamia vastustavien saksalaisten islamofobisten Gerhardien, Wolfgangien ja Fritzien vainon vuoksi, koska ainoastaan muun uskonnon kuin Islamin harjoittaja tai uskonnoton voi olla islamofobinen. Sama logiikka pätee siihen, että toisen maailmansodan aikaiset juutalaisvainotkin suoritettiin muiden kuin juutalaisten toimesta.

 

Jaakonsaari lisää vielä päivityksensä loppuun, että ”tätähän on toivottu ja nyt vihataan”- kommentin. On toivottu, mutta keiden toimesta? Sitä on varmasti hartaasti toivottu nimenomaan noiden islamofobisiksi vihjattujen Gerhardien, Wolfgangien ja Fritzien toimesta. Sitä on varmasti toivottu kaikkien länsimaisten arvojen perään vannovien länsimaalaisten toimesta ja uskoisin myös, että ainakin osan maltillisten muslimien ja uskostaan luopuneiden muslimitaustaisten toimesta. Mutta mikä on sitten tämä niin vaarallinen porukka, jonka vuoksi naisimaamiparka joutuu uskonasioihin liittyvien näkemyserojen vuoksi pelkäämään henkensä puolesta? Jokaiselle terveellä järjellä varustetulle ihmisille vastaus on kirkas kuin uusnatsin kalju. Vielä kun Liisa-parka saisi sen itselleen selvitettyä? Toivottakaamme hänelle menestystä tämän asian ratkaisemiseksi. Takarajaa tälle lienee turha asettaa, sillä jos se ei Liisalle ole vielä selvinnyt, niin tuskin sitä koskaan kukaan pystyy niin selkeään muotoon vääntämään, että hän sen ymmärtäisi.

 

Vai olisiko lobbaus jälleen se taikasana, jolla asia aukeaa tavalliselle kaduntallaajalle!!??

 

PS: Harvoin on tuottanut yhtä paljon vaikeuksia pysyä edes jossain määrin asiallisessa kirjoitusasussa. Ylle muodostettu teksti on siis rajun sisäisen painin tuotos, jossa kättä väänsivät eettinen tarve asialliseen sältöön ja palava halu todellisten mielipiteiden ilmaisuun. Lopputulos oli tällä kertaa yllä olevan kaltainen ja se samalla sekä harmittaa, että luo tyytyväisyyden tunnetta. Vaikeaa tämä elämä on välillä bloggarillekin.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Alkoholismi ja rasismi. Suomalaisten geneettisiä ominaisuuksia.

SISÄMINISTERI Paula Risikko (kok) myöntää, että poliisin rasismikohuun liittyvä uutisointi on voinut vähentää varsinkin vähemmistöjen luottamusta poliisia kohtaan. Sisäministeriössä ja poliisissa on kuitenkin jo aloitettu erilaiset toimet, joilla luottamusta pyritään palauttamaan.  – Helsingin sanomat 28.6.2017

 

Olen nyt pitkään seurannut tätä keskustelua, uutisointia ja kauhistelua poliisien rasismikohun ympärillä. En ole siihen aiemmin kuitenkaan puuttunut, mutta nyt katsoin olevan sille oikea hetki. Kyseessä oli siis poliisien sisäinen keskusteluryhmä, jossa myös moderointi oli käytössä. Rasismikohu saatiin aikaiseksi siis sillä, että suljetun ryhmän jäsenille tarkoitetut kirjoitukset ”vuodettiin” lehdistöön, eli tavoitteena oli selkeästi ja tarkoituksenmukaisesti saada kyseinen kohu aikaiseksi ja tehdä suomalaisesta poliisista yleisesti rasisti. Tämä ei ole tämän päivän ideologiassa mitenkään uutta, sillä sensaationhakuinen lehdistö ja tietyt ideologiset piirit suorastaan kärkkyvät tällaisten asioiden perään. Rasismileima on nykyään melko herkässä ja sen saa jo yhdestä ”väärästä” mielipiteestä. Rasismi on käsitteenä laajentunut nykykielessä ja arjessa käsitteen varsinaisesta merkityksestä melkoisesti ja sen julkinen ja usein toistuva käyttö on romuttanut sen tarkoituksen ja painon lähes kokonaan. Itseäni henkilökohtaisesti koko sanan käyttö onkin ruvennut viime aikoina lähinnä ärsyttämään ja ärsyyntymisen taakse saattaa jäädä se rasismin vakavuus itsessään. Huomaan usein ärsyyntyväni rasismi- sanan viljelystä enemmän kuin mahdollisesta itse rasismista, koska tavallisen ihmisen kohdalla se syytelty rasismi harvoin osoittautuu kuitenkaan todelliseksi rasismiksi. Eri asia on sitten avoimen rasistiset kirjoitukset ja ryhmittymät. Niiden haukkuminen rasistiksi ei saa itsessäni vastareaktioita aikaiseksi.   Mutta … en taida olla ihan ainoa nykyasenteeni kanssa. Jos jotain asiaa viljelee liikaa ja monesti täysin aiheetta, niin se kokee inflaation ja vastareaktion, ja  juuri sillä tavalla on mielestäni käynyt rasismi- käsitteelle. Se on liian laaja, liian usein ja liian herkästi käytetty negatiivinen käsite, joka monesti perusteetta heitetään ihmisen hartioille, eikä se sen vuoksi pysty enää säilyttämään alkuperäistä asemansa.

 

Mutta jos palataan tähän poliisien Facebook- ryhmään vielä. Kun asioita tarkastellaan tarkemmin, niin YLE:n tietojen mukaan poliisien facebook- ryhmässä oli 2800 jäsentä ja Helsingin Sanomat uutisoi kokeneen, ryhmästä eronneen poliisin haastattelusta, jossa poliisi arvioi ryhmässä olleen 10 – 15 ”rasistista möyhääjää”, eli arvioitu määrä oli 0,3 – 0,5% koko ryhmän jäsenistä. Kysymykseni kuuluu, että onko kyseessä todellakin uutisoinnin ja kauhistuksen laajuuden ansainnut ongelma? Media ja ideologiaritarit ovat ennemminkin jälleen kerran saaneet lähes tyhjästä selätysvoiton ja mustan verhon vedettyä koko poliisikunnan ylle. Tuntuu siltä, että näissä piireissä rasismia nähdään kaikkialla ja koko Suomi on täynnä pelkkiä rasisteja.

 

Rasismi on toki tuomittavaa, mutta rajansa sillä lokaan vedollakin pitäisi olla. Asian toi julki Long Play- journalisti Kati Pietarinen, joka on erikoistunut maahanmuuttoon ja ihmisoikeuksiin liittyviin asioihin. Missään kohtaa Pietarisen kirjoitusta ei käsitellä kyseenalaisia kirjoituksia kirjoittaneiden henkilöiden määrää, vaan Pietarinen käyttää käsitteitä ”rasismi rehottaa poliisien salaisessa Facebook- ryhmässä”,”avoimen rasistinen kommentointi on yleistä poliisien ryhmässä yleistä”, ”ulkomaalaisia ja muslimeja panetellaan useissa keskusteluissa”. Pietarisen tarkoitus oli siis selkeästi saada aikaan mielikuva siitä, että poliisi on yleisesti rasisti.

 

Sama asia pätee Jussi Halla-Ahon saamaan tuomioon aikoinaan. Halla-Aho käytti kirjoituksessaan ainoastaan Islamin uskosta itsestään löytyviä käsitteitä, sekä teki verrannon kaksinaismoralismista, joka maassamme ja länsimaissa yleisesti vallitsee. Valkoihoisista saa kirjoittaa niin negatiivisia kirjoituksia ja yleistyksiä kuin haluaa, mutta muun ihonvärin omaavista ei. Ja Halla-Ahon kirjoituksestaan saama tuomio nimenomaan vahvistaa tämän käsityksen. Suomalaisten erityispiirteeksi saa yleistää humalahakuisen juomisen, kännisekoilut, kämnirikollisuuden, sekä perheväkivallan ja kunhan vielä muistaa mainita, että suomalainen mies raiskaa pääosin kotioloissa, niin aletaan olla lähellä sitä julkisuuskuvaa, jossa ei ole mitään pahaa, rasistista, eikä myöskään mitään sellaista, jonka perusteella ihminen pitäisi tuomita kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Mutta jos vastaavat yleistykset menee tekemään muun etnisen ryhmän edustajista, niin johan rasismikortti heilahtaa, ryhdytään juridisiin toimenpiteisiin ja haetaan oikeutta rasismin uhreille. Jossain mättää. Tällä tavoin toimittaessa ei ole mitään mahdollisuuksia saada ihmisiä samanarvoisiksi, monikulttuurisiksi ja suvaitsevaisiksi. Tällainen toiminta ennemminkin lisää kuin vähentää ennakkoluuloja ja niihin perustuvia radikaaleja mielipiteitä.

 

Mutta sitten taas siihen poliisien Facebook- ryhmässä esiintyvään rasismiin. Pietarinen oli ottanut esimerkeiksi muutamia kommentteja ja aihepiirejä. Otettakoon huomioon, että kyseessä lienee uutisen sensaatiohakuisuuden vuoksi kaikki ne törkeimmät rasistiset kommentit poliisien Facebook- ryhmästä, jotka Pietariselle on toimitettu.  Pietarinen kirjoittaa saaneensa 100 kuvakaappausta rasistisista viesteistä ja päätyi valitsemaan seuraavat:

 

”Islam on ekspansiivinen uskonto ja Eurooppa on uhri”. Miettikää!!! Näin oli joku pesunkestävä rasistinen ylikonstaapeli mennyt kirjoittamaan. Ekspansiivinen tarkoittaa laajenemishaluista uskontoa, jollainen siis Islam kiistämättä on ja moni muukin uskonto, kuten esimerkiksi kristinusko. Euroopan kutsuminen uhriksi on sitten tulkintakysymys, että onko se uutisoinnin arvoinen negatiivinen ilmaisu, mutta totuushan on se, että Euroopan kulttuuri tulee Islamin leviämisen myötä muuttumaan enemmän tai vähemmän, joten Euroopan mainitseminen uhriksi ei siltä pohjalta ole kovinkaan väärä ilmaisu. Vanhaa Eurooppaa ei enää ole, eikä todennäköisesti enää tule. Onko se sitten hyvä vai huono asia, niin sen saa jokainen itse päättää.

 

Seuraava poliisi oli kirjoittanut, että itä-aasialaiset ovat menestyneet minne tahansa ovat siirtolaisiksi lähteneet, kun taas afrikkalaisilla on vaikeuksia pärjätä missään. Poliisi arveli afrikkalaisten menestymättömyyden olevan seurausta kulttuurista ja geneettisestä perimästä. Ennen kuin jatketaan tämän kirjoituksen ruotimista, niin muistuttaisin jälleen suomalaisten julkisuuskuvan mukaisista erityispiirteistä, joiden kirjoittaminen ja joista uutisointi ei siis ole rasistista. Alkoholin kulutus Suomessa on suurta ja alkoholismin perinnöllisyys on tutkittu ja todettu geneettinen asia ja siitä on lupa puhua vapaasti. Mutta millaisen rasismikohun se aiheuttaisikaan, jos alettaisiin todellisuudessa edes suunnittelemaan jotain geenitestejä jollekin Suomeen saapuneelle etniselle ryhmälle? Helsingin sanomat uutisoi 12.2.2017 kirjoituksen, jossa humalahakuinen juominen mainittiin suomalaisen kulttuurin kivijalkana ja sitä verrataan ranskalaisten poskisuudelmiin ja samassa yhteydessä kerrotaan suomalaisisistä, jotka lilluvat krapulassa sunnuntaisin vauvauinnissa. YLE taas uutisoi julkaistusta kirjasta, jossa alkoholi nimettiin osaksi suomalaista kulttuuria ja koko kirjan anti pyöri tämän aiheen ympärillä. Suomalaiset saa siis yleistää kännihakuiseksi kansaksi, mutta esimerkiksi jos joku erehtyisi tekemään jutun somaleista yleisesti kulttuurisidonnaisina khatinpurijoina, niin mikähän mahtaisi olla tuomio? Alan Salehzadeh taas kirjoittaa Iranissa olevan arviolta 4 miljoonaa heroiini- tai kokaiiniriippuvaista. Uskaltaako joku suomalainen journalisti ottaa riskin ja kirjoittaa iranilaisten huumeiden käytöstä samalla tavalla kuin suomalaisten alkoholinkäytöstä ja sen kuulumisesta kiinteänä osana iranilaiseen kulttuuriin? Ei taida uskaltaa. Jokainen voi miettiä, että miksi?

 

Mutta palataan jälleen takaisin poliisin kirjoitukseen. Totuushan on se, että afrikkalaisilla on monesti ollut suurempia vaikeuksia pärjätä länsimaissa koko historian ajan. Siihen en osaa ottaa kantaa, että onko se geneettistä, vai vaikuttaako siihen muitakin tekijöitä, enkä rupea sitä edes arvailemaan, mutta kyseinen poliisi teki virheen juuri tässä. Hän ei kertonut asiaa faktana, vaan sana ”lienevät” tekivät asiasta arvailua, mutta jo se oli rasismikohun arvoinen teko. Eli jos maassamme kirjoitetaan julkisesti, että suomalisilla LIENEE alkoholin suurkulutus geeneissä, niin se ei ole rasismia. Sekään ei ole rasismia, että suomalaisia sanotaan laiskoiksi. Sellaisesta ovat uutisoineet mm. Iltalehti, YLE ja sanomalehti Pohjalainen, näin muutamia mainitakseni. Julkiset mediat eivät sentään suomalaisia uutisoi tyhmiksi, tai saamattomiksi, mutta internetin keskustelupalstat ovat täynnä tällaisia kirjoituksia. YLE ja Iltalehti taas ovat uutisoineet siitä, että suomalaisia pidetään maailmalla yleisesti tyhminä. Mutta kuten sanottu, niin jos poliisi olisi kirjoittanut saman asian esimerkiksi pohjoisamerikkalaisista, niin mitään kohua ei olisi syntynyt. Jo senkin perusteella uskallan sanoa näin, sillä jenkkien tyhmyydestä ovat uutisoineet mm. sanomalehti Kaleva ja Iltasanomat. Ei tullut syytteitä, eikä kohua herättävää uutisointia asiasta, eikä varsinkaan löytynyt mielensäpahoittajia.

 

Seuraavana Pietarisen tekstissä käsiteltiin turvapaikanhakijan hirttäytymisyritystä ja sen kommentointia poliisien Facebook- ryhmässä. Poliisit olivat kommentoineet asiasta seuraavin tavoin: ”Olisiko aika lopettaa tämä pelleily pikkuhiljaa?”, ”Ei toki mitenkään huomionhakuinen paikkavalinta jättää maalliset murheet taaksensa … surullista kaiken kaikkiaan tällainen.”, ”Edes tota ne ei osaa”, ”Joo, kyllä toi niin kelvottomalta yritykseltä näytti, että ihan en usko, että olisi loppuun asti mennyt … mutta viesti meni varmasti Rasmuksessa perille. En ole edes uskaltanut vilkaista.”

 

Tähänkään oma ammattitaitoni ei riitä, mutta saattaa olla, että poliisin ammatissa on tullut nähtyä yhtä ja toista. Veikkaisin, että usealle poliisille ei ole vierasta nähdä hirttäytynyttä ihmistä. Osa on saattanut jopa nähdä epätoivoisia ihmisen sitä suorittamassa. Miten on Pietarisen suhteen? Siihenkään en osaa sanoa mitään, mutta voisin väittää näin oletusarvona, että poliisin silmä hirttäytymiseen on hieman journalistia valveutuneempi, joten sen perusteella poliisi on voinut oikeasti arvioida heti kättelyssä, että kyseessä oli huomionhakutemppu, eikä välttämättä todellinen itsemurhayritys ja kommentointi on ollut sen mukaista. Sen vuoksi tapausta on kenties kutsuttu pelleilyksi ja kelvottomaksi yritykseksi. Ainoa yleistys ja vähättelevän kommentti, jonka voi jollain tavalla liittää turvapaikanhakijoihin ihmisryhmänä, on tuo ”Edes tota ne ei osaa”. Mutta, jos kyseessä olisi ollut suomalainen mies ja tehnyt saman tempauksen, niin olisiko Pietarinen puuttunut yhtä hanakasti poliisin yleistävään kirjoitteluun? En usko.

 

Pietarinen antaa esimerkiksi myös jonkun vanhemman konstaapelin jakaman Venäjällä kuvatun videon, jossa Venäjän erikoisjoukkojen miehet retuuttavat eri-ikäisiä tummatukkaisia miehiä jonoon ja tekevät heille ruumiintarkastuksia ja makuuttavat maassa. Videon otsikko on ”Muslim migrants in Russia. Germany should learn how to make law abiding citizens”. Ilmeisesti kommentointi ei ollut kovin vilkasta, eikä rasistista, koska aiheen käsittely Pietarisen tekstissä loppui tähän? Suurin rasistinen rikos siis lienee ollut kyseisen videon jakaminen? Samainen video saattaa olla jaettu myös Rasmus- ryhmässä? Kannattaisiko Pietarinen tarkistaa asia, niin pääsisit jälleen mässäilemään samaisella videolla?

 

Sitten käsitellään neekeri- sanan käyttöä ja ihonväriin liittyvää kommentointia. Joku hätäkeskuspäivystäjä oli käyttänyt tuota rasismin symboliksi noussutta sanaa ja sen uutisoimista pidettiin poliisien Facebook- ryhmässä naurettavana. Ihonvärin tunnistamiseen tarjottiin Tikkurilan värikarttaa ja ihonvärin kuvauksiksi ehdoteltiin pimeää valkoista, yön mustaa ja eebenpuuta.

 

Uutisointi ei tokikaan ollut naurettavaa, mutta jälleen kerran on vaikea kuvitella, että joku olisi loukkaantunut ja uutisoinut asiasta, jos hätäkeskuspäivystäjä olisi kutsunut valkoihoista ihmistä esimerkiksi punaniskaksi? Sama jos valkoihoisen ihmisen ihonväriä kehotettaisiin valitsemaan värikartasta, tai sille ehdoteltaisiin eri nimityksiä, kuten esimerkiksi maidonvalkoinen? Ennemminkin tällainen toiminta saisi huvittavia piirteitä?

 

Sitten se ihmeellisin homma Pietarisen kirjoituksessa! Jostain syystä Pietarinen on ottanut käsittelyyn poliisien kommentoinnit Mustan Barbaarin tapauksessa, jossa Barbaari avautui siskoonsa ja äitiinsä kohdistetusta oletetusta rasismista, joka sitten loppupeleissä ei kuitenkaan osoittautunutkaan rasismiksi, vaan melkoiseksi liioitteluksi Barbaarin suvun taholta. Totta kai tällainen perusteeton syyttely aiheuttaa vastareaktion ja onkin mielestäni ennemminkin hienoa, että tuon vakavammaksi ei keskustelu poliisien suljetussa ryhmässä äitynyt. Barbaaria nimitettiin Pinkiksi gerbiiliksi ja ehdoteltiin hihamerkkejä ulkomaalaisille, jotta heidät voidaan erottaa suomalaisista. Hihamerkkiehdotus siksi, että Barbaari oli meuhkannut, että kuinka suomalaisia saa kohdella tällä rasistisella tavalla Suomessa? Ehdotus oli tietenkin mauton, mutta niin oli Barbaarin suvun syyttelykin. Kirjoittaisitko Pietarinen seuraavaksi siitä?

 

Mutta joo. Siinä olivat ilmeisesti pahimmat näytöt tästä massiivisen uutisoinnin saaneesta poliisin rasismista, joka johti esitutkintaan poliisin toiminnasta, moderaattori ja rikoskomisario Marko ”Fobba” Forsin erottamiseen vihapuhetutkintaryhmästä, poiki poliiseille pakollisen some- koulutuksen ja jätti pahimmassa tapauksessa peruuttamattoman jäljen poliisin toimintaan. Suomalaisella poliisilla, joka kuitenkin on kenties paras poliisi koko maailmassa, ei saa ilmeisesti olla omia mielipiteitä, vaan hänen tulee olla robotti, joka pystyy neutraaliin toimintaan ihan joka asiassa? Niin töissä, kuin vapaa-ajallakin. Niin julkisessa kuin suljetussakin keskustelussa.

Kannattaisi kuitenkin ottaa huomioon se, että poliisi elää työnsä puolesta hieman eri maailmassa kun me ja kokemusperäisen oppimisen vuoksi saattaa omaksua hieman erilaista ennakkovarautumista tiettyihin asioihin. Koskee se sitten asuinaluetta, yksittäistä henkilöä, ryhmittymää tai etnistä ryhmää. Tämä on vain valitettava tosiasia, vaikka se olisi joillekin vaikea hyväksyä. Todellinen kosketuspinta saattaa muuttaa ideologista suuntautumista, niin hyvässä kuin huonossakin. Ihmisiä ne poliisitkin ovat, eikä heiltä sen vuoksi voi mitään muuta kuin inhimillistä suoritusta odottaa.

 

Rasismi on väärin. Sitä tuskin kukaan tervejärkinen kiistää? Mutta rasismin ulottaminen sen raamien ulkopuolelle ja sen aktiivinen tuomitseva käyttö tällä saralla ei varmastikaan johda toivottuun lopputulokseen, vaan veikkaan monelle käyneen samalla tavalla kuin itsellenikin? Kun kuulen syytöksen rasismista, niin minulla nousee välittömästi niskakarvat pystyyn. Ei itse rasismin vuoksi, koska suoranaista rasismia olen harvoin nähnyt Suomessa, vaan sen vuoksi, että tiedän sen jälleen kerran hyvin suurella todennäköisyydellä olevan ideologista liioittelua, jolla ei ollut silläkään kertaa mitään tekemistä todellisen rasismin kanssa. Ja kannattaa ottaa huomioon se, että olen totaalisesti ollut rasismia vastaan aina. Tätä kannattaisi rasismikorttia herkästi heiluttelevien hieman miettiä. Haluavatko he vesittää rasismin käsitteen, vai haluavatko he todella taistella sitä vastaan? Jos he valitsevat jälkimmäisen, niin lopettavat liiallisen uhriutumisen muiden puolesta ja käyttävät rasismileimasinta harkitummin ja ainoastaan siellä, missä rasismia todella ilmenee.

 

Ja lopuksi vielä kaunis asia koti-Suomestamme, jonka olen kertonut jo aiemminkin. Juttelin aikoinaan erään amerikkalaisen tummaihoisen urheilijan kanssa. Hän sanoi, että näin hyvää paikkaa tummaihoiselle ei olekaan kuin Suomi. Tämä oli kuulemma ensimmäinen maa, jossa koki muiden ottavan hänet pelkästään ihmisenä, eikä tummaihoisena ihmisenä kaikkine ennakkoluuloineen. Pidetään huoli siitä, että Suomi pysyy sellaisena, eikä vesitetä sitä ylenpalttisella liioittelulla rasismista.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

EU ja Suomen vaikutusmahdollisuudet

EU- komission varapuheenjohtaja komissaari Jyrki Katainen kertoi Iltalehden haastattelussa 15.2.2017, että Suomi hyötyy EU:sta. Katainen mainitsi hyödyiksi Euroopan rajattomuuden, joka palvelee niin ihmisten kuin taloudenkin intressejä. Lisäksi Katainen vakuutteli, että EU- tason yhteistyö edistää Suomelle tärkeiden asioiden hoitoa ja antoi esimerkiksi Suomelle tärkeät biopolttoaineet. Kataisen mukaan olisimme muiden päätöksenteon armoilla, ellemme olisi osa EU:ta ja mukana EU:n päätöksenteossa ja hänen mukaan on EU on hieno systeemi, jossa myös pienten valtioiden ääni pääsee kuuluviin. Lisäetuina Suomelle Katainen mainitsee mahdollisuuden opiskella missä tahansa EU- valtiossa, yrittäjille 500 miljoonan sisämarkkinat ja eläkeläisille mahdollisuuden terveyspalveluihin muissa EU- maissa.

 

EU- ylistyksensä lomassa Katainen varoittelee yleistyvästä trendistä, jossa ei anneta arvoa yhdessä tekemiselle, eikä anneta arvoa muiden maiden huolille ja ongelmille. Kataisen mukaan kukaan ei voi pärjäämään yksin, ei poliittisesti, eikä taloudellisesti. Mahdollisen EU- eron myötä pienen maan kuten Suomi, pienuus Kataisen mukaan vain korostuisi. Siksi hänen mielestään Suomen on järkevämpää pysyä osana EU:ta, koska saa mahdollisuuden osallistua päätöksentekoon.

 

Katainen jatkaa EU- lobbarin rooliaan vielä väittämällä Suomen vaikutuksen olevan suurempi, kuin mitä sen koko edellyttäisi. Väkiluvulla ei Kataisen mukaan ole suurtakaan merkitystä, vaan vaakakupissa painaa enemmän ongelmanratkaisukyky, kaverin auttaminen, innovatiivisuus ja sosiaaliset taidot. Kataisen mukaan harvoin päätöksiä tehdään äänestämällä päämiesten tai komission istunnoissa ja siksi kyky vaikuttaa muihin on ratkaisevan tärkeää.

 

Ja Suomen kansa uskoo!!!

 

En väitä, etteikö EU olisi tuonut hyviäkin puolia (mm. korkotason lasku), mutta jo Kataisen onneton viserrys Suomen vaikutusmahdollisuuksista ja onnettomaakin onnettomammat hyötylistaukset kertovat sen, että Suomen EU- jäsenyydessä ei ole kokonaisuudessaan mitään järkeä. Vai ovatko suomalaiset lähteneet opiskelemaan muihin EU- maihin vasta EU- jäsenyyden myötä? Ovatko suomalaiset yritykset osallistuneet Euroopan markkinoille vasta EU:n myötä? No eivät todellakaan ole. Ottamatta kantaa eläkeläisten terveyspalveluihin sen enempää, kuulostavat ne kuitenkin kyllä aika pieniltä eduilta sille 500 – 800 miljoonan vuosittaiselle jäsenmaksulle ja Suomen niskaan kaatuvien lainojen ja tukipakettien summalle, jonka Suomi EU- jäsenyydestään ja jäsenyytensä vuoksi maksaa. Vielä kun EU- lobbarit, kuten Katainen, painottavat yhteisen vakaan valuutan, vapaan matkustustamisen ja vapaan tavaroiden liikkumisen tärkeyttä tärkeimpinä tekijöinä, niin ei hyvin mene.

 

Tämä vakaa valuutta on kaatanut niskaamme kaiken maailman tukipaketteja ja lainoja, jotta sen vakaus ja olemassaolo ollaan saatu tekohengitettyä taas hetkeksi eteenpäin. Viimeisenä tietona tuli juuri, että EU on hyväksynyt Italian pankeille tukipaketit, eli jälleen kerran Suomi maksaa muiden saamattomuuden ja osaamattomuuden vuoksi. Toimiva ja vakaa valuuttajärjestelmä ja 500 miljoonan ihmisen markkina-alue ei voi kerta toisensa jälkeen aikaansaada jonkun jäsenmaan taloudellisen romahtamisen, jos järjestelmä olisi oikeasti toimiva ja kaikkia hyödyttävä. Mutta hei … enää ei tarvitse vaihtaa valuttaa, jos lähtee esim. Saksaan tai Ranskaan, koska voi ostella euroilla. Toki 99% ihmisistä makselee ostoksensa kortilla myös ulkomailla, mutta onhan se hyvä, että sen 1%:n ei tarvitse pankissa tai paikallisissa valuutanvaihtopisteissä käydä vaihtamassa valuuttaa. Maapallo alkaa olemaan muutenkin jo täynnä kansainvälisiä pankkiautomaatteja, joista pystyy nostamaan ihan Kauko-Itää myöden paikallista valuuttaa suoraan automaatista, joka sitten velotetaan tilin saldosta euromääräisenä, mutta Euroopalaisen yhteisen valuutan katsotaan olevan kuitenkin  vuositasolla Suomelle miljardien eurojen sijoitus. Yritysmaailmassa on toki mukavaa, että kaupankäynnissä euro vaihtuu euroon, mutta ilmeisesti yksikään yritys ei tee kauppaa euroalueen ulkopuolella, tai jos tekee, niin sen täytyy olla poikkeuksellisen haastavaa eri valuutoista johtuen ja sen täytyy vaatia huomattavasti suuremmat resurssit ja ponnistelun, koska kyllä tätä yhteisvaluutan hyötyä muistetaan kaupankäynnin saralla lobbareiden toimesta mainostaa.

 

Entäs sitten vapaa matkustus? Ennen EU:ta Eurooppaan matkustettaessa piti olla passi mukana ja valita tullattava tai ei tullattava kaista kun jonkin valtion raja ylitettiin. Mitenkäs homma on nyt muuttunut EU:n myötä? Ööö … no kun tarkkaan miettii, niin helvetti soikoon, noinhan se on tänä päivänäkin. Eli onko tämä tämän päivän vapaa matkustus vastinetta EU- jäsenmaksuille? No ei todellakaan ole.

 

Tavaroiden vapaa liikkuvuus taas on sitten todellinen hyöty. Toisaalta senkin voisi sopia sopimusteknisesti Euroopan valtioiden kesken ilman, että sitä varten pitää rakentaa jotain EU:n kaltaista valtavaa byrokratiahelvettiä ja virkamieskoneistoa.

 

Mutta mitä on se Kataisen hehkuttama päätöksentekoon osallistuminen, josta siis Suomi nykyisellään pystyy nauttimaan? Väitöskirjassaan Anna Hyvärinen arvioi Suomen vaikutusmahdollisuuksia EU:ssa ja päätyi siihen, että sen arvioiminen on haastavaa. Haastavan arvioinnista tekevät seuraavat tekijät: Suomen neuvotteluposition epäselvyys, EU:n asiakirjoista ei ole pääteltävissä Suomen vaikutusvaltaa, ja suullisten haastattelujen perusteella arvioitiin Suomen vaikutusvallan vaihtelevan politiikan eri alojen välillä suuresti. Sen sijaan Hyvärinen päätyy siihen lopputulokseen, että vaikutusvaltaan vaikuttavat pääsääntöisesti äänimäärä neuvostossa, talouden koko, veto-oikeus, insituutionaalisen asemaan perustuva valta (esim. puheenjohtajuus), kuuluminen unionin ”ytimiin”, sisällöllinen asiaosaaminen, neuvottelutaito ja henkilöstöverkostot, poliittinen informaatio muiden toimijoiden kannoista, jäsenvaltioiden valtiosääntöisestä järjestelmästä johtuvat rajoitteet.

 

Millaiset vaikutusmahdollisuudet Suomella siis EU:ssa on noiden pääsääntöisten tekijöiden suhteen? Suomen äänimäärä eri neuvostoissa on yhteensä 7 edustajan verran ja neuvostojen edustajien kokonaismäärä on 345 edustajaa, eli Suomen edustajat kattavat 2% neuvostojen edustajistosta, joten voitaneen sanoa, että Suomen vaikutusmahdollisuudet äänimäärän perusteella ovat olemattomat. Muodostamalla yhteispohjoismaisen liiton Ruotsin ja Tanskan kanssa vaikutusvalta nousee jo huimaan lähes 7%:iin, jolloin edelle ajavat selkeästi yksinäänkin vielä Puola, Espanja, Saksa, Ranska ja Italia.

 

Taloudellinen vaikutusvalta voitaneen mitata BKT:n mukaan ja siinä Suomi sijoittuu 14:ksi EU- maista. Suomen osuus koko EU:n BKT:sta on 1,4% ja esimerkiksi listaykkösen paikkaa pitävästä Saksasta 6,8%, joten talouden koon perusteella vaikutusmahdollisuudet ovat samaa luokkaa, eli jälleen kerran olemattomat. Veto- oikeus on jokaisella jäsenmaalla, mutta Suomi ei ole sitä vielä koskaan käyttänyt ja sen perusteella tuskin tulee käyttämäänkään. Puheenjohtajuus kolahtaa Suomen kohdalle seuraavan kerran vuonna 2019 ja oli edellisen kerran vuonna 2006, joten tämä vaikutusmahti on satunnaista ja kestää puoli vuotta kerrallaan. Eli mitään suurta ei tällä aikajaksolla EU:n hitaan ja byrokraattisen toimeenpanokyvyn vuoksi ehditä saamaan aikaan.

 

Suomen vaikutusmahdollisuudet nojaavat siis yksinomaan ytimessä pysymiseen, jonka ulkopuolella ovat Hyvärisen mukaan ainoastaan Iso-Britannia ja Tsekki, joista Iso-Britannia poistunee Brexitin myötä. Ytimeen kuuluvat siis käytännössä kaikki muut jäsenvaltiot, jolloin edellä mainitut seikat astuvat voimaan ja Suomen vaikutusmahdollisuudet pysyvät edelleen olemattomina. Lisäksi Suomen vaikutusmahdollisuudet nojaavat sisällölliseen asiaosaamiseen ja poliittiseen informaatioon muiden toimijoiden kannoista, joiden ilman suurempia tarkasteluita voisi kuvitella olevan Suomelle edes jonkin asteisia vahvuuksia. Henkilöstöverkostot vaikutusmahdollisuutena taas kuulostaa lähinnä oikeiden tahojen nuolemista, joka Kataisen toimintaan liittyen on tarkoittanut Suomelle epäedullisen rahoituskehyksen hyväksymisen, ilman alennusvaatimuksia Suomen jäsenmaksuihin, jolloin Katainen saavutti henkilökohtaisen edun Suomen kustannuksella. Katainen pääsi komissaarin asemaan ja se on tullut maksamaan Suomelle melkoisesti, sillä olemme osallistuneet Kataisen hyväksymänä mukisematta esim. Saksan, Hollanin, Iso-Britannian ja Ruotsin jäsenmaksualennuksien maksamiseen. Viimeisiä vaikutusmahdollisuuksiamme ovat omat Suomen sisäiset lait ja säädökset, jotka ovat kaikki säädetty ennemminkin EU- säädöksiä tiukemmiksi kuin löysemmiksi, joten niihin on turha vedota.

 

Eli summa summarum. Suomen vaikutusmahdollisuudet EU:ssa ovat kärpäsen paskaan verrattava asia, mutta kyllähän siitä kannattaa silti pitää kiinni. Niin Jyrki Katainen meille vakuuttaa ja Jyrki on osoittanut luotettavaksi jo aiemminkin. Taustalta ei löydy kuin omaa etua tavoitteleva asiakirjaväärennös ja tukalassa tilanteessa pääministerin virasta luopuminen. Mutta kaikesta huolimatta … onhan meillä varaa tähän kaikkeen. Olemme yksi EU:n suurimmista nettomaksajista ja kaiken sen lisäksi meillä on vielä varaa maksaa Euroopan suurimpien talousmahtien jäsenmaksualennukset, osallistua Kreikan ja muiden Etelä-Euroopan maiden nykyisiin ja tuleviin tukilainapaketteihin. Mutta emme me sitä ilmaiseksi ole onneksi tehneet. Pääsihän Jyrki kuitenkin henkilökohtaiseen palkintovirkaan EU- komissaariksi. EU- asioihin keskittyvä Politico- lehti kehui Kataista jopa tehokkaimmaksi varapuheenjohtajaksi ja komissaarien töiden koordinoijaksi ja jo se itsessään on kaiken rahallisen sijoituksen arvoinen asia.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Kansliapäällikkö pöyristyi!!??

Helsingin Sanomat kertoi maanantaina, että TEM:n (Työ- ja elinkeinoministeriö) kansliapäällikkö Jari Gustafsson pöyristyi, kun Puisto yritti tammikuussa poistaa virkamiesten valmistelemalta listalta muun muassa somalijärjestöjen avustukset kotoutustoiminnasta. Virkamiesjohto koki joutuvansa kovan poliittisen paineen kohteeksi.  – Helsingin Sanomat 27.6.2017

 

Ottamatta nyt kantaa siihen, että oliko Puiston toiminta asianmukaista vai ei, niin tarkastellaanpas hieman Suomen valtion maksamia julkisyhteisöjen kuluja. Tilastokeskus kertoo meille, että vuotuiset julkiset menot ovat kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana reilu 30 miljardia euroa. Tuota voidaan sanoa jo melkoiseksi kulueräksi, sillä Kreikan tukilainapaketti kokonaisuudessaan oli 85 miljardia euroa, eli kahdessa ja puolessa vuodessa Suomi tukee omaa terveydenhuoltoaan, sosiaaliturvaansa, koulutustaan, byrokratiaansa, kaiken maailman temppufirmoja, yhdistyksiä ja säätiöitä samalla määrällä, kuin mitä koko EU antoi tukilainaa Kreikalle. Suomen kansalaisten terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan, koulutukseen ja yleisen välttämättömän infrastruktuurin pyörittämiseen rahat kuuluvatkin, mutta entä sitten muut menot? Tuntuu siltä, että tämän maan suurin ongelma on se, että maassamme on liikaa ihmisiä, joiden toimeentulo on riippuvainen työtätekevän porukan ponnisteluista. Siitäkin huolimatta, että työntekijät ja yritykset maksavat enemmän veroja kuin koskaan. Mikään ei kuitenkaan riitä. Julkisyhteisöt ovat musta aukko, jonne vilahtaen hupenevat kaikki kovienkin ponnisteluiden tuotot. Tähän päälle kun lisää EU- maksut ja Kreikan tukipaketit, Venäjän kaupan tyrehtyminen pakotteiden vuoksi ja vuosien saatossa myytyjen valtionyhtiöiden tulomenetykset, niin ei enää tarvitsekaan ihmetellä, että miksi maamme talous tökkii?

 

Eli, jos palataan tuohon kansliapäällikkö Jari Gustafssonin pöyristymiseen, niin olisiko Gustafssonin pitänyt pöyristyä jo aiemmin? Olisiko Gustafssonin pitänyt pöyristyä jo virkaan astuessaan vuonna 2015 ja pyrkiä silloin jo määrätietoisesti rajoittamaan julkisyhteisöille kohdennettavia menoja? Olisi, mutta Gustafsson päätti pöyristyä kuitenkin vasta nyt ja vieläpä siinä vaiheessa, kun joku yritti vähentää valtion kuluja, eikä lisätä niitä. Toivottavasti TEM ja Gustafsson havahtuvat ajoissa tilanteeseen ja alkavat pöyristymään jatkossa useamminkin, tosin toivottavaa olisi, että ainoastaan valtion menoja pienentävällä vaikutuksella.

 

Julkisten menojen kasvua selitellään julkisuudessa väestön ikääntymisellä ja siitä johtuvalla väestörakenteen muutoksella. Vaikka se selittääkin osan kasvaneista menoista, niin todellisuudessa se ei kuitenkaan ole ainoa syy menojen kasvuun. Tilastokeskuksen mukaan 10 vuotta sitten (2006) yli 65 vuotiaita oli n. 875 000 ihmistä ja vuonna 2017 heitä on n. 1 149 000. Suomen väkiluku vuonna 2006 oli 5 255 580 ihmistä ja vuonna 2017 se on 5 503 879. Eli vuonna 2006 yli 65- vuotiaita oli väestöstä 16,6% ja vuonna 2017 heidän osuus on 20,8%. Eläkeläisten osuus on kasvanut 4,2%, mutta menot ovat kuitenkin kasvaneet 7,8% suhteutettuna bruttokansantuotteeseen, eli lähes tuplasti verrattuna eläkeläisten määrään. Yksikkökohtaisesti tarkasteltuna viimeisen 10 vuoden aikana suurimat rahanielut ovat olleet yleinen julkishallinto (kasvu aiempaan +1,6% BKT:sta) ja sosiaaliturva (kasvu +6,4%). Toisin sanottuna julkishallintoon ja sosiaaliturvaan on pitänyt sijoittaa huomattavasti enemmän rahaa kuin aiemmin, eikä syy siihen ole pelkästään väestön ikääntyminen. Menojen kasvulle löytyy muitakin tekijöitä.

 

Bruttotalouden tasapainoa tarkasteltaessa huomataan, että 10 vuoden aikana ollaan päästy +1,6 miljardin ylijäämäisestä tuloksesta -6,0 miljardin alijäämään. Miten tämä 7,6 miljardin euron käppi on selitettävissä? Suurin syy tulojen romahtamiselle ja menojen kasvulle löytyy viimeisen 15 vuoden ajalta, jolloin hallitukset ovat lyhytnäköisellä politiikallaan myyneet valtionomistuksessa olleita yhtiöitä 17,5 miljardin euron edestä ulkomaalaisille sijoittajille, jolloin osakeannit ja verotulot ovat monesti karanneet myös ulkomaille, koska tuotantoa on siirretty rankalla kädellä halvempiin maihin uusien omistajien toimesta ja uusien rahoittajien painostuksesta. Hyvänolon ja onnistumisen tunne lienee ollut hallituspiireissä melkoisia hetkellisestä hyvästä tuloksesta, mutta kuten olemme jo tänä päivänä tottuneet huomaamaan, niin hetkellinen hyvä olo ei ole tae pidempiaikaiselle menestystarinalle. Päinvastoin. Nyt tätä vajetta pyritään paikkaamaan lainarahalla ja sehän se on viisasta toimintaa. Otetaan valtiolle lainaa, jotta saadaan pyöritettyä tätä järjenköyhää palettia.

 

Oman osansa tästä kaikesta vie EU:n jäsenmaksut. Suomi siis maksaa siitä, että saa olla jäsenvaltio Euroopan Unionissa. Suomi maksaa yhtälailla myös siitä, että esim. Romania ja Bulgaria saavat olla jäsenmaita Suomen lailla, sillä EU- jäsenvaltiot jaetaan nettomaksajiin ja nettosaajiin. Käytännössä vanhat ns. Länsi-Europan maat, joihin siis myös Suomi kuuluu, maksavat It-Euroopan maiden jäsenyyden. Suomen velvollisuus maksaa tästä järjettömästä pelleilystä on vaihdellut viimevuosina n. 500 – 800 miljoonan euron välillä. Oman mausteensa tähän pakkomielteiseen EU- sekoiluun tuo EU:n määräämät Venäjän talouspakotteet, joihin siis myös Suomen hallitus sitoutui mukisematta, koska on niin hienoa olla eurooppalainen. Suomi menetti vuositasolla noin 3 miljardia euroa Venäjän kaupan hiipuessa, mutta ei sen väliä. Saamme kuitenkin tuntea olevamme eurooppalaisia. Tai ainakin ne europarlamentaarikot, jotka painavat väkevinä hommia Suomen etujen puolesta sillä huikelalla 1%:n päätäntävallaallaan. Tähän päättäjiemme EU- kiihkoon tuskin tulee vaikuttamaan sekään, että tuleva EU- yritysverotusuudistuksen myötä Suomi tulee menettämään verotulojaan, jolloin budjettitalouden tasapainoa on entistä vaikeampi ylläpitää.

 

Lopuksi vielä haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että sosiaalimenojen kasvu on saatava jollain tavalla hallintaan. Se, että päättäjämme perustavat kilpaa vastaanottokeskuksia ja muuta maahanmuuton ympärille liittyvää yritystoimintaa, ei ainakaan paranna tilannetta, sillä ne poikkeuksetta rahoitetaan suoraan valtion kassasta. Näiden yritysten tarkoitus ei ole muuta kuin lypsää lehmää niin kauan, kuin on lypsettävää. Lisäksi SOTE- uudistus on jo niin surkuhupaisaa luettavaa, että siitä en edes viitsi sen enempää kirjoittaa. Olen pyytänyt poliitikoilta lausuntoa siitä, että mitä julkisen sektorin tarjoamien palveluiden kilpailutus yksityisen sektorin kanssa vaikuttaa tavallisen ihmisen lompakossa ja miten kilpailutus vaikuttaa Suomen kokonaistyöllisyyteen? Arvaatte varmaan vastauksen? Kukaan ei tiedä. Miettikää sitä. Näin meitä kuitenkin määrätietoisesti johdetaan.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Rikos vai urotyö ja alammeko olla jälleen sellaisen porteilla?

113 vuotta sitten kesäkuun 16. päivänä vuonna 1904 valtion virkamiehenä työskennellyt Eugen Schauman ampui venäläisen sortopolitiikan ilmentymäksi muodostuneen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin. Schaumanin motiivina oli tehdä isänmaallinen teko, jolla saataisiin Venäjän hallitsema sortopolitiikka loppumaan, tai vähintäänkin kiinnittääkseen keisari Nikolain huomion Suomen asemaan sorron keskellä. Tätä ajatusta vahvistaakseen Schauman jätti jälkeensä keisarille osoitetun henkilökohtaisen kirjeen, jossa perusteli motiivejaan. Schauman toimi hankkeessaan yksin, mutta oli aktiivisesti yhteydessä Gummeruksen ryhmänä tunnettuun aktivistiporukkaan. Bobrikovin ammuttuaan Schauman ampui lopuksi itsensä.

 

Sen ajan suomalaiset näkivät teon pääsääntöisesti kansallisena urotyönä ja Schauman korotettiin kansallissankarin asemaan. Useat tahot jopa liputtivat teon kunniaksi ja silloinen yliopiston sijaiskansleri valtioneuvos Thiodolf Rein julisti, että murha oli kaikkien puolesta suoritettu itsepuolustusakti.

 

Mutta päinvastaisia näkemyksiäkin löytyi. Merkittävimpänä niistä oli fennomaanien perustama valtakunnallinen sanomalehti Uusi Suometar, jossa teko tuomittiin rikoksena J.K. Paasikiven toimesta. Paasikivi painotti, että teon tarkoitusperät eivät poista teon rikollisuutta. Paasikivi sai kirjoituksestaan negatiivista palautetta ja myönsi muistelmissaan myöhemmin, että piti itsekin Schaumanin tekoa urotyönä, mutta ei uskaltanut olla tuomitsematta tekoa, koska pelkäsi venäläisten kostotoimenpiteitä.

 

Kahdeksan kuukautta Bobrikovin murhan jälkeen kirkkoherranakin toiminut pohjalainen Lennart Hohenthal ampui prokuraattorina (oikeuskanslerina) toimineen Eliel Soisalon-Soinisen. Murhan motiivina toimi Soisalon-Soinisen myöntyvyyspolitiikka venäläismiehittäjiä kohtaan, jonka vuoksi hänet katsottiin aktivistien toimesta olevan venäläistämistoimenpiteiden tukija.

 

 

Miksi kirjoittaa näistä menneen ajan tapahtumista? Niistä on syytä kirjoittaa varoituksen sana sen vuoksi, että olemme kenties lähempänä vastaavaa tilannetta tänä päivänä kuin koskaan maamme historiassa sotien jälkeen. Venäläisen sortokoneiston ovat korvanneet EU:sta tulevat säännöt ja määräykset, erilaiset lobbarit ja selkärangattomat poliitikot, joiden vuoksi kansa unohdetaan ja ajetaan koko ajan ahtaammalle. Samanaikaisesti kun tavallisten suomalaisten vöitä kiristetään, niin rahaa syydetään järjettömiä määriä järjettömällä mallilla olevaan pakolaispolitiikkaan, lukemattomille tuottamattomille järjestöille ja yhdistyksille ja älyttömiin Kreikan tukipaketteihin. Kaiken tämän lisäksi vielä tuottavaa valtion omaisuutta myydään lyhytnäköisesti ulkomaalaisille sijoittajille. Eriarvoisuus kasvaa, jako hyväosaisiin ja vähempiosaisiin on päivä päivältä entistä selkeämpää ja ääriajattelu yleistyy. Samaan aikaan SUPO varoittelee terrorijärjestöihin liittyvien ryhmittymien kasvaneen ja vahvistuneen. Tämäkään ei ole voinut viime vuosien tapahtumien ja kehityksen vuoksi tulla kenellekään terveellä järjellä varustetulle ihmiselle yllätyksenä.

 

Mutta mitä tekevät päättäjämme? Ihmiset, jotka on valittu demokraattisesti valvomaan etujamme, päättämään asioistamme ja huolehtimaan turvallisuudestamme ja hyvinvoinnistamme? He jatkavat lobbaamista entiseen malliin, keskittyvät edelleen omien ja edustamiensa järjestöjen ja hyväveliryhmien etujen ajamiseen. Mutta ei nyt kuitenkaan liioitella. Ovathan hallituspuolueet painineet ja vääntäneet kättä niinkin tärkeästä asiasta, kuin että tulevatko vahvemmat oluet sittenkin kauppojen hyllyille vaiko eivät. Tässä he eivät ole kuitenkaan päässeet vielä yhteisymmärrykseen, yli 800 vuorokauden neuvotteluista ja lukuisista esityksistä huolimatta. Surullista. Todella surullista. Johtajuuden ja käsityskyvyn puute asioiden tärkeysjärjestykseen laittamisesta alkaa olla jo käsin kosketeltavissa.

 

Suomi nousuun!!!

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Parlamentaarinen demokratia – hyvä renki, vai huono isäntä?

Kansanedustajat Laura Huhtasaari (Ps) ja Antti Lindtman (Sd) esittivät Sipilän hallitukselle epäluottamuslausetta, joista Lindtmanin versioima epäluottamuslause äänestettiin jatkoon. Hallitus säilytti eduskunnan äänestyksessä kuitenkin eduskunnan luottamuksen äänin 104 – 85, eli jälleen kerran parlamentaarinen demokratia näytti toimimattomuutensa. Enemmistöhallitus äänesti tietenkin itselleen eduskunnan luottamuksen ja kansan riveistä kuuluneet soraäänet ja äänestäjien kanta jäi jälleen toissijaiseksi ja pelkäksi taustakohinaksi hyvävelikerhon edun ajaessa kaiken muun edelle.

 

En voi lakata ihmettelemättä suomalaisten tyhmyyttä. Meitä viedään kuin pässiä narussa, mutta ainoa asia, jonka saamme aikaiseksi on nurkuminen kahvipöytäkeskusteluissa. Silloin kyllä osalta suomalaisista löytyy rohkeutta, taistelutahtoa ja sanavalmiutta. Kaikilta ei edes silloin. Samoin sitä löytyy osalta myös sosiaalisessa mediassa, mutta konkreettisesti kukaan ei ole valmis tekemään mitään. Joko suuri osa Suomen kansasta ei ymmärrä tilanteen vakavuutta, ei halua ymmärtää sitä, tai sitten se ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Ilmeisesti meillä on asiat vielä liian hyvin? Mutta kuinka pitkään?

 

Perustuslaissamme lukee, että Suomessa valtiovalta kuuluu kansalle, jonka edustajana toimii eduskunta (2§). Eli kansanedustajat ovat edustamassa meitä äänestäjiä. Ei itseään, ei puoluettaan, eikä varsinkaan järjestöjä tai yhtiöitä. Kansanedustaja onkin velvollinen toimissaan noudattamaan oikeutta ja totuutta (29§). Kansanedustajaa ei saa myöskään estää hoitamasta edustajantointaan (30§).

 

Jos otamme esille viime päivien tapahtumat, niin ovatko  ne noudatelleet perustuslaissa määriteltyä kansanvaltaa? Onko eduskunta toiminut kansan mandaatilla ja onko se edustanut kansaa näiden viime aikojen hallitussotkujen aikana? Ovatko kaikki kansanedustajat noudattaneet totuutta? Ja onko kansanedustajilla ollut mahdollisuus hoitaa esteettömästi edustajantointaan? Valitettavasti kaikkiin näihin kysymyksiin on vastauksena EI. Silti Suomen kansa on hiljaa. Paitsi tietenkin kahvipöytäkeskusteluissa, uutisten kommenttikentissä ja keskustelupalstoilla.

 

Hallitusta laadittaessa on siis tärkeintä se, että sillä on kansan enemmistön tuki, koska se on päätösvaltaa käyttävä elin eduskunnassa. Eli hallituksessa pitää istua sellaiset edustajat ja sellaiset puolueet, joilla on äänestäjiensä tuki takana ja jotka edustavat toimessaan niitä arvoja, joiden vuoksi ovat henkilöinä ja puolueena aikoinaan äänisaaliinsa saaneet. Jos sitä ei enää ole, tai jos siitä on epävarmuutta, niin silloin kansan toimiminen valtiovallan omistajana on myöskin epävarmaa ja se pitää varmistaa jollain tapaa. Toisin sanottuna, ellei edustajalla ole enää äänestäjiensä tukea, niin keitä he silloin edustavat?

 

Millä valtiovallan kuuluminen kansalle sitten varmistetaan tänä päivänä? Yksiselitteinen vastaus on, että ei mitenkään. Esimerkiksi miten se varmistettiin nyt viime viikkojen hallituskriisin yhteydessä? Se ”varmistettiin” äänestämällä eduskunnassa hallituksen luottamuksesta, jossa vuoden 2015 vaalien perusteella muodostettu ja hallituskauden aikana ryvettynyt enemmistöhallitus äänesti itse itselleen luottamuksen, vaikka takinkääntöjen, kulissien takaisen hyvävelipelaamisen ja epärehellisyyden vuoksi on 100% varmaa, että suuri osa äänestäjistä on menettänyt luottamuksensa edustajiinsa. Sen näkee suoraan jo laadittujen gallupkyselyiden perusteella puolueiden kannatusluvuista. Silti hallitus toimii edelleen ihan niin kuin he olisivat siellä kansan mandaatilla.

 

Miten on sitten kansanedustajien totuuden noudattaminen? Toimiko Alexander Stubb velvollisuuksiensa mukaan puhuessaan kansalle palturia hallintarekisteriuudistuksesta? Onko totuuden noudattamista ohjata 30 miljoonaa euroa omistamilleen yrityksilleen, kuten Sipilän kerrotaan tehneen? Onko totuuden noudattamista pelata kulisseissa jatkopaikka itselleen ja hännystelijöilleen ministerien pesteissä, kuten taas Soini teki? Ja ennen kaikkea, onko tällainen toiminta kansan edun mukaista toimintaa ja kansan edustamista sanan varsinaisessa merkityksessä? Onko vaalilupauksien ja teemojen hylkääminen totuuden noudattamista? Entä hallitusohjelman hylkääminen? Entä turvapaikkabisneksen harjoittaminen, jossa lypsetään valtion varoja omiin taskuihin hädänalaisten ja monissa tapauksissa vielä hädänalaiseksi tekeytyvien ihmisten kustannuksella? Lienemme kaikki tästä samaa mieltä, että ei ole.

 

Mitenkäs sitten suomalaisessa parlamentaarisessa demokratiassa onnistutaan turvaamaan kansanedustajille esteettömyys hoitaa omaa tointaan? Ihan yhtä huonosti kuin kaikessa muussakin. Jos kansanedustaja on lojaali äänestäjilleen, niin puoluekokous kiittää edustajaa äänestäjilleen osoittamasta luottamuksesta ja nimittää hänet rikkuriksi ja tekee käytännössä edustajan poliittiselle uralle lopun, jos puoluekokouksessa on äänestetty puolueen viralliseksi kannaksi päinvastainen kanta. Toisin sanottuna kansanedustaja ei voi hoitaa tointaan esteettömästi, ellei halua joutua vähäpätöisiin rooleihin, josta vaikuttaminen on lähes mahdotonta. Kansanedustajaa siis painostetaan tällä tavoin hylkäämään perustuslaissa mainittu totuudessa pysyminen ja kansan edustaminen. Ellei kansanedustaja edusta valtaa pitäviä tahoja, niin hän on vihollinen, jonka kimppuun käydään laajalla rintamalla. Kysykää vaikka Jussi Halla-Aholta, Markku Uusipaavalniemeltä ja kumppaneilta?

 

Mutta näin meillä hyvinvointivaltiossa Suomi asiat hoidetaan. Vallassa oleva parlamentaarinen demokratiajärjestelmä pitää kerta toisensa jälkeen huolen siitä, että kansa ja äänestäjät eivät perustuslain kirjauksista huolimatta ole valtaapitävä taho, kansanedustajat eivät perustuslain kirjauksista huolimatta edusta kansaa, eivätkä totuutta, eivätkä myöskään ole esteettömiä halutessaan niin toimimaan. Valta on sitä vastoin puoluejohdoilla, kansanedustajien edustamilla yrityksillä, yhteisöillä ja poliittisilla ja taloudellisilla hyvävelijärjestöillä, joiden ainoa tarkoitus on kerätä omaisuutta ja etuja näille tahoille. Ja suomipoika ja -tyttö kävelevät kiltisti lampaina perässä, uskaltaen välillä jopa määkiä ääneen. Eikö teitä hävetä? Minua ainakin hävettää. Niin itseni kuin teidän kaikkien muidenkin puolesta. Meillä ei ole demokratiaa, eikä meillä ole vaikutusmahdollisuuksia. Meillä on ainoastaan vain poliittinen eliitti, jota valtaosa erehtyy pitämään jonkinlaisena demokratian ilmentymänä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Johdetaanko maatamme veteraanien perinnön mukaisesti?

Iranilaissyntyinen viihde- ja vaatetusalan monitoimimies Arman Alizad teki Täällä pohjantähden alla- ohjelmassaan jakson sotiemme veteraaneista. Ohjelma oli karua katseltavaa ja kuunneltavaa. Esimerkiksi alikersantti Ritaluoman kohtalo oli jo kerrassaan järkyttävä. Nuori mies, joka oli hengellään puolustanut tätä maata, oli jätetty asunnottomaksi kotiuduttuaan rintamalta ja jätetty roikkumaan kahdeksaksi vuodeksi asuntojonoon. Mutta ei siinä vielä kaikki. Ritaluoma kertoi vielä niinkin tuoreen tapauksen kuin viime vuodelta, jolloin hän oli anonut 10 vuorokauden mittaista rintamaveteraanin kuntoutusta, mutta sitä ei hänelle myönnetty. Siis mitä helvettiä!!?? Rintamaveteraani jätetään ilman rintamaveteraanille kuuluvaa kuntoutusta vuoden 2016 Suomessa!!?? Näille miehille ja naisille, jotka ovat uhranneet henkensä ja elämänsä sen vuoksi, että me voimme elää hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi, heille pitäisi antaa kaikki tuki ja apu, mitä rahalla saa. Mikään apu ja tuki ei edes riitä korvaamaan näille ihmisille heidän uhrauksiaan Suomen valtiolle ja Suomen kansalle, mutta se olisi vähintä, mitä voisimme heille tehdä. Pyörätuolissa istuva vanha alikersantti herkistyi silminnähden, kun Alizad kiitti häntä ja kertoi hänen olevan koko kansan suuri sankari. Ja sitä hän ja muut sotiemme veteraanit todella ovat. Haastankin jokaisen tämän blogitekstin lukevan ihmisen kiittämään tai lähettämään henkilökohtaisen kiitoksensa jollekin sotiemme veteraanille. Alikersantti Ritaluoman reaktio Alizadin yksinkertaiseen kiitokseen osoitti, että sellaista hän ei ole kovin usein kuullut, vaikka kiitos on pienin mahdollinen teko meiltä veteraaneille, jonka voimme tehdä. Ja uskallan vielä väittää, että alikersantti Ritaluoma ei ole yksin tämän asian kanssa.

 

Ohjelmasta jäi kirkkaana mieleeni myös se, että veteraanit toivoivat, että lapsemme ja lapsenlapsemme eivät saa unohtaa tätä sukupolvea, joka tämän valtavan uhrauksen puolestamme teki. Se on sinun ja minun tehtävä, että näin ei tule käymään. Oma isoisäni oli rintamaveteraani ja kuoli jo ollessani pieni poika, mutta en ikinä unohda sitä, mitä hän on muiden veteraanien kanssa meidän eteemme tehnyt. Eivätkä varmasti unohda omat poikanikaan. Siitä olen vannonut pitäväni huolen ja Alizadin ohjelman katsottuani se piirtyi entistä vahvemmin mieleeni. Kunnioittakaamme näitä suuria miehiä ja naisia ja pitäkäämme huoli siitä, että heidän tekonsa ja uhrauksensa eivät unohdu ja painottakaamme omille lapsillemme sitä, että he jakavat perintönä tietoa myös omille lapsilleen, sukupolvesta toiseen.

 

Kolmantena mieleeni jäi veteraanien suhtautuminen monikulttuurisuuteen. Yksikään haastatelluista veteraaneista ei taputellut käsiään Suomen monikulttuurisille tavoitteille, vaan Suomi on hyvä maa suomalaisille- mentaliteetti oli heidän perusarvonsa poikkeuksetta. Sen pohjalta herää kysymys, että mihin veteraaniemme perintöä, maata nimeltä Suomi ollaan viemässä? Kunnioittavatko valtiomme johtajat ja päättäjät EU- ja NATO- kiihkossaan veteraaniemme perintöä, vai ovatko he sitä ennemminkin romuttamassa? Emmekö ole velkaa veteraaneille sen, että ohjaamme valtiotamme niillä arvoilla, joiden vuoksi he taistelivat, jonka vuoksi he menettivät monesti kaiken, terveytensä, psyykeensä ja läheisensä? Emmekö ole velkaa myös niille, jotka menettivät henkensä rintamalla, pommituksissa ja myös niille, jotka eivät sodan kauheuksien kanssa pystyneet elämään, vaan tekivät omat ratkaisunsa sodan päätyttyä? He elivät ja taistelivat hengessä Suomi kuuluu suomalaisille.

 

Lopuksi: Kuka on suomalainen? Suomalaisuus on sydämessä. Suomalaisuudella ei ole mitään tekemistä ihonvärin tai uskonnon kanssa. Suomalaisuus on aate ja sydämen palo, jonka jokainen ihminen voi omata. Se näkyy sanoina ja tekoina. Se on ylpeyttä Suomen itsenäisyydestä, Suomen itsemääräämisoikeudesta, suomalaisesta kulttuurista, suomalaisesta luonnosta ja suomalaisesta kansasta ja yhteiskunnasta. Se on ylpeyttä valtiosta nimeltä Suomi ja halua pitää se Suomena. Tällaisen aatteen takia veteraanit uskoakseni taistelivat ja tekivät suuria uhrauksia. Pitäkäämme kansana huoli siitä, että heidän perintöään ei vedetä kölin alta.

Kiitokset myösArman Alizadille rohkeasta ohjelmasta, jolla ravistellaan liian hyvään tottunutta sukupolveamme. Maassamme on kaikesta hyvästä huolimatta vielä paljon korjattaavaa.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Timo Soini – Surullinen malliesimerkki siitä, millä tavoin ja millä arvoilla tätä maata johdetaan

Eilen kirjoitin blogissani poliittisen valehtelun maailmanennätyksestä. Erehdyin. Ja pahasti. Vasta eilen kirjoitukseni julkaisun jälkeen tuli ilmi, mitä kulisseissa on ennalta suunniteltu akselilla Sipilä, Orpo ja Soini ja se ylittää eilisen arvioni maailmanennätyksestä reilusti. Missään vaiheessa ei ollut tarkoituskaan hajottaa hallitusta, kuten Sipilä julkisuuteen ilmoitti, vaan Soinilaisen linjan tappio Perussuomalaisten puoluekokouksessa oli niin ennalta arvattavissa, että kolmikko järjesti siltä varalta takaportin hallituksen jatkumiselle nykyisellään, perustamalla oman eduskuntaryhmän nimeltään Uusi vaihtoehto. Laaditusta hallitusohjelmasta viis, vaalilupauksista viis, äänestäjistä viis, pääasia, että EU- integraatio ja maahanmuutto saadaan jatkumaan entiseen malliin ja ministerien pestit pysymään nimetyillä henkilöillä. Tästä oli siis loppujen lopuksi kyse ja se oli se arvopohja, joka oli saatava jatkumaan ja joka ei Halla-Ahon kanssa olisi nykyisenkaltaisella leväperäisellä hallitusohjelman noudattamisella enää onnistunut. Arvopohja oli siis hyvävelijärjestelmä ja kepulikonstein vallan kahvassa roikkuminen.

 

Kun pääministeri Sipilä ja valtionvarainministeri Orpo puhuvat luottamuspulasta Perussuomalaisten uuden puheenjohtajan Jussi Halla-Ahon suhteen, niin voidaanko mennä enää enempää metsään? Vaikka ei jakaisi Halla-Ahon näkemyksiä, niin ei voi kovin helposti olla eri mieltä asiasta, sillä Halla-Aho lienee ollut poliittisen uransa aikana yksi äänestäjilleen luotettavimmista poliitikoista. Hän on ajanut nimenomaan niitä asioita, joita on äänestäjilleen luvannut, eikä mikään enteile sitä, etteikö tulisi niitä asioita ajamaan myös jatkossa. Tämän puolesta puhui parhaiten Halla-Ahon vaatimus hallitusohjelman tarkemmasta noudattamisesta. Siksi olikin todella onneton yritys perustella hallitusyhteistyön kariutuminen luottamuspulalla. Toisin on Soinin ja sitä kautta myös Soinin kelkkaan lähteneiden ex-Perussuomalaisten suhteen. He eivät voisi enää enempää ryvettyä poliittisen epärehellisyyden, takinkäännön ja äänestäjiensä harhauttamisen saralla. Silti Sipilä ja Orpo löytävät tästä porukasta suuremman luottamuspohjan hallituksen jatkolle, kuin Jussi Halla-Ahon johtamista Perussuomalaisista. Tämä kertonee jotain jo koko hallituksen suoraselkäisyydestä ja toiminnasta ylipäätään.

 

Soini on nyt myynyt itsensä, puolueensa, sekä arvonsa ja lähiajat näyttävät, että vieläkö myytävää riittää. Soinista on tullut surullinen malliesimerkki siitä, millä tavoin ja millä arvoilla tätä maata johdetaan. Ministerin pesti ja eläke ajoi kaiken sen edelle, millä Soini nosti itsensä ja perustamansa puolueen kansansuosioon. Henkilökohtainen etu vei selätysvoiton vaalilupauksista ja teemoista, ja ennen kaikkea niistä äänestäjistä, jotka karkean virhearvioinnin vuoksi ovat äänensä Soinille antaneet. Soinin alkuperäiset teemat EU- vastaisuus, maahanmuuttokriittisyys, köyhän suomalaisen asema ja Kreikan tukipaketit ovatkin kaikki kääntyneet täysin päälaelleen. Pelko ministerisalkun ja eläkkeen menettämisestä ajoi Soinin vielä kertaalleen kääntämään takkinsa ja tällä kertaa vielä pahemmin kuin koskaan aiemmin, koska poliittisen uransa ehtoopäivinä sillä ei ollut enää merkitystä. Soinin ainoa maali ja eteenpäin ajava voima oli pysyä ministerin pestissä kuluvan hallituskauden loppuun. Sen jälkeen hän voi astella ulos politiikasta ministerin eläkkeet taskussaan ja toistella valhetta pursuavaa mantraansa selkärangan kestämisestä. Se lienee yhtä uskottavaa kuultavaa kuin edesmenneen Kim Jong-Ilin golftulokset. Soinin selkärankaa ei koskaan edes ollut. Sen tilalla oli likaisen poliittisen pelin osaaminen ja toimimattoman poliittisen järjestelmän hyväksikäyttö. Soini sai sen vain vuosia näyttämään selkärangalta.

 

Mutta entäs muut Perussuomalaisista lähteneet kansanedustajat? Mikä heidät ajoi Soinin kelkkaan? Hallitus pyöritteli uutta alkoholilakia yli 800 vuorokautta, mutta kaiken tapahtuneen perusteella se ei voinut millään johtua Soinin kelkkaan lähteneistä ministereistä ja puhemiehenä toimineesta Maria Lohelasta. Toisin kuin päätöksenteko uuden alkoholilain kanssa, onnistui päätös irtautua Perussuomalaisista kuitenkin Tiina Elovaaran sanojen perusteella hetkessä, eli päätöksentekokykyä löytyy tältä porukalta kyllä, jos oma etu sitä edellyttää. Eli irtautunut porukka todellakin on Soinin hengenheimolaisia. Oma etu ja osallisuus poliittiseen hyvävelijärjestelmään ajoi kaiken muun edelle.

 

On sitten minkä puolueen kannattaja tahansa, niin nyt olisi oikea hetki hyväuskoisimpienkin jo avata silmänsä. Ei teillä ole mitään merkitystä päättäjien arvomaailmassa nykymallin mukaisessa politiikassa. Siinä vaiheessa kun äänisaalis on haravoitu, niin julkista teatteria kyetään ylläpitämään kaiketi pitkäänkin, ikään kuin luomaan kuvaa vastuullisesta kansanedustamisesta, mutta loppujen lopuksi te kaikki olette myytävinä ääninenne, kun tarpeeksi annetaan tilalle poliittista vaikutusvaltaa, henkilökohtaista tuloa, tai henkilökohtaisia etuja. Tämä surullinen farssi, jota nyt olemme saaneet todistaa, pitäisi herättää jokaisen Suomen kansalaisen huutamaan muutoksen perään. Mutta niin ei tule tapahtumaan. Suomalainen äänestäjä on niin tyhmä, että ei osaa vaatia hänelle kuuluvia oikeuksia, vaan tekee kuten poliitikotkin. Hän tekee poliittisen takinkäännön ja antaa seuraavissa vaaleissa äänensä jollekin toiselle puolueelle, kuvitellen sen ajavan hänen etujaan paremmin. Ei aja. Se on nyt jo nähty. Oli hallituksessa mitkä puolueet tahansa, niin sama show jatkuu. Vaatikaa todellista muutosta ja vaatikaa vaalilupauspetos rikoslakiin. Se lopettaisi poliittisen vehkeilyn ja hyvävelijärjestelmät.

 

Lopuksi: Perussuomalaisten puoluekokouksessahan käytettiin natsitervehdyksiä … eiku … vai oliko siinä kuitenkin kyse äänestyksestä?

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Sipilä ja Orpo: Saavutettiinko poliittisen valehtelun maailmanennätys?

Sipilän umpisurkeasti johtama hallitus päätynee pyytämään pääministerinsä johdolla presidentiltä hallituksen eroa. Miksi vasta nyt? Miksi ei jo siinä vaiheessa kun oli oikeasti aika sille, eli siinä vaiheessa kun hallitus teki itsestään pellen ja perui omia päätöksiään liukuhihnalta? Miksi ei jo siinä vaiheessa, kun hallituksen saamattomuuden vuoksi maahamme käveli arviolta 25 000 – 32 000 tuntematonta ihmistä Lähi-Idästä kuin Shellin baariin, vaarantaen koko Suomen turvallisuustilanteen? Miksi ei jo siinä vaiheessa kun pääministeri Sipilän Terrafame- suhmuroinnit tulivat julkisuuteen? Miksi ei jo siinä vaiheessa kun valtionvarainministerin salkkua kantanut Alexander Stubb valehteli hallituksen nimissä koko kansalle viranomaisten suhtautumisesta hallintarekisteriin? Miksi ei törkeä johtajuuden puute ja alokasmainen päätöksentekokyky, valtion turvallisuustilanteen merkittävä heikentäminen ja tarkoituksenhakuinen äänestäjille valehtelu isorikkaiden hyödyn maksimoimiseksi olleet päteviä syitä hallituksen eroon ja sellainen arvopohja, jonka vuoksi hallitustyötä ei voida enää jatkaa? Miksi yhden hallituspuolueen puheenjohtajan vaihdos vasta oli sitä?

Kyse on siitä, että hallitusohjelma oli Kokoomuksen ja Keskustan osalta pelkkää teatteria, jolla Suomen kolmanneksi suurimman puolueen kannattajat saatiin tuuditettua tyytyväisyyteen. Muuhun lopputulokseen ei voida tulla, sillä Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-Aho lupasi sitoutua nimenomaiseen hallitusohjelmaan ja halusi pitää siitä tarkemmin kiinni, kuin mitä hallitus oli siihen saakka pitänyt, mutta se oli pääministeri Sipilän ja Kokoomuksen puheenjohtajan ja valtionvarainministerinä toimivan Petteri Orpon mukaan sellainen arvopohja, jolla Perussuomalaiset eivät voi jatkaa hallituksessa. Johtajuuden puute, alokasmainen päätöksenteko, valtion turvallisuutilanteen merkittävä heikentäminen ja tarkoituksenhakuinen kansalaisille valehtelu taas päinvastoiin oli Sipilän ja Orpon mukaan sellaista arvopohjaa, jonka perusteella hallitus pystyi jatkamaan.

En tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa? Kysymys kuuluu, että miksi hallitusohjelma laaditaan, jos sitä tarkasti noudattamalla luodaan arvopohja, jolla hallitusyhteistyö on mahdotonta? Eikö tämä jo kerro sen, että Suomessa harjoitettava politiikka on pelkkä vitsi ja sitä se on ollut varsinkin viimeisen hallituksen aikana. Tarkemmin sanottuna koko Suomen poliittinen arvomaailma on pelkkä vitsi. Aiemmin tapahtuneet hallituksen omien päätösten ja lupausten perumiset olivat vielä lastenleikkiä, mutta se, että omaan hallitusohjelmaan sitoutuminen katsotaan mahdottomaksi arvopohjaksi hallitukselle, on verrattavissa kyllä jo koko Suomineidon kokoiseen takinkääntöön. Perussuomalaisten vanha puheenjohtaja Timo Soinin tullaan varmasti muistamaan äänestäjiensä keskuudessa suurena takinkääntäjänä, mutta tämä Sipilän ja Orpon johtama kuvio on kyllä mittakaavaltaan jo poliittisen valehtelun maailmanennätys, joka pitäisi piirtyä Soinin takinkääntöä vahvempana kuvana jokaisen äänestäjän mieleen.

Mutta kauanko äänestäjät katselevat tällaista valehtelua ja suoraan sanottuna tarkoituksenhakuista vedätystä?? Olisiko jo aika parlamentaarisen demokratian totaaliselle remontille? Olisiko jo aika rikosnimikkeelle vaalilupauspetos, jolloin kaikki tällainen hyvävelisekoilu ja muu epärehellinen peli saataisiin loppumaan kuin seinään? Vaalilupaukset ja politiikka ovat tällä hetkellä täysin kaksi eri asiaa, vaikka niin ei saisi olla. Eduskunnan pitäisi olla Suomen kansa pienoiskoossa, mutta niin ei ole. Miksi? Koska Suomessa harjoitettava parlamentaarinen demokratia on kansanedustamisen, johtamisen ja päätöksenteon kannalta täysin torso ja toimimaton malli, joka mahdollistaa kaikenlaisen kenottelun, äänestäjille valehtelun, oman tai edustamiensa järjestöjen etujen ajamisen. Ja millä hinnalla? Millä hinnalla Suomen korkeimman tason virkamies ja KANSANSA edustaja saa valehdella ja käännellä takkiaan niin paljon ja monesti kuin vain haluaa? Surullinen vastaus kysymykseen on, että ilman mitään seuraamuksia. Äänestäjille valehtelu on laillista, sallittua ja täysin normaali toimintamalli suomalaisessa politiikassa. Se on jopa niin normaalia, että äänestäjät eivät osaa edes vaatia vaalilupauksia pidettäviksi.

 

Luetellaan tähän loppuun vielä Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan määrittelemät Suomen heikkoudet, joihin hallitus lähti hakemaan parannuksia. Kysymys Sipilälle ja Orpolle, että miten on mennyt noin niin kuin omasta mielestä? Ai niin, mutta tämähän olikin osa sitä arvopohjaa, jolle hallitusta ei voida rakentaa, eli ei siitä sen enempää.

  • Suomen taloutta ja kilpailukykyä hankaloittavat väestön ikääntyminen ja huoltosuhteen heikkeneminen.
  • Suomen kilpailu- ja riskinottokyvyn heikkeneminen hidastavat investointeja ja kaventavat tuotantorakennetta.
  • Suomen jäykät rakenteet, byrokratia, ylisääntely, normitus ja työmarkkinoiden jäykkyydet pahentavat nykytilannetta.
  • Jäykkyyksistä seuraa alueiden ja ihmisten eriarvoistumista, nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyttä ja huono-osaisuuden kasautumista yli sukupolvien.
  • Muutosvastarinta, vastakkainasettelu, vastuun ulkoistaminen, apatia, uudistumiskyvyttömyys, johtajuuden puute sekä luottamuksen horjuminen poliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat kielteisesti Suomen kokonaistilanteeseen.

 

Ja ihan viimeiseksi vielä se surullinen totuus, joka ei tunnu koskaan muuttuvan: Tyhmä kansa ansaitsee tyhmät päättäjät!!!

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 2 kommenttia

Populismi – nyky-yhteiskunnan kirosana

Populismi sana tulee latinan kielisestä sanasta populus, joka tarkoittaa kansaa. Populismin periaatteena onkin korostaa tavallisen ihmisen asemaa ja merkitystä, joita väestöstä kuitenkin on valtaosa. Tänä päivänä populismi kuitenkin yhdistetään mediassa yleisesti pelkästään oikeistoon ja monesti vielä äärioikeistoon, jolla saadaan populismin ympärille muodostettua negatiivinen kaiku, vaikka todellisuudessa populismin tarkoitus on saada tavallisen ihmisen ääni kuuluville yhteiskunnassa. Populismi siis tekee sitä työtä, jota demokratian (kansainvallan) kuuluisi toimiessaan tehdä. Nykyinen parlamentaarisen demokratian muoto, jota Suomessakin harjoitetaan, on vienyt kuitenkin päätäntävallan kansalta poliittiselle eliitille, jossa kukoistavat hyvävelijärjestelmät ja aikaansaamattomuus.

 

Moni populisti haluaisikin kaiketi itseään kutsuttavan ennemmin demokraatiksi, mutta koska länsimaissa valtaosin harjoitettava demokratian muoto on kaukana siitä kansainvallasta, jollaisena tavallinen ihminen sen toivoisi olevan ja johon haluaisivat itsensä liitettävän, niin varteenotettavaksi vaihtoehdoksi jää enää liittää itsensä populisteihin. Populismia voidaankin pitää toimimattoman yhteiskunnan ilmiönä, jonka laajuus kuvastaa tavallisen kansan tyytymättömyyttä ja turhautuneisuutta poliittista eliittiä ja päätöksentekoa kohtaan.

 

Esimerkiksi Suomessa Perussuomalaisia pidetään yleisesti populistipuolueena. Populistipuolueiden suosion nousuun vaikuttavat yleensä monet tekijät, vaikka taloudellisella tilanteella onkin monesti suuresti vaikutusta sen suosion kasvuun. Esimerkiksi Perussuomalaisten viime vaalien ”jytky” ei ollut mahdollinen ainoastaan taloudellisen tilanteen takia, vaikka se toki olikin laskussa, mutta suurelta osin Perussuomalaiset saivat kannatuksensa kuitenkin valtiojohdon harjoittamasta epätasa-arvoisuudesta. Ihmiset halusivat muutosta ja uskoivat Perussuomalaisten saavan sellaisen aikaiseksi. Siksi ”jytky” tapahtui. Ääni Perussuomalaisille oli siis ns. ”protestiääni” valtiojohtoisesti harjoitettua kansalaisten taloudellista tilanteen heikentämistä vastaan, laillisesti ohjattua pörssikeinottelua, veronkiertoa, yritysjohtajien, sekä poliittisten toimijoiden palkkatasoa vastaan. Eli Perussuomalaiset eivät ratsastaneet peltästään maahanmuutolla ja taloudellisella tilanteella. Heidän äänestäjäpiirissä uskottiin, että Perussuomalaiset olisivat olleet se lääke, jolla tyytymättömyyttä aiheuttavat asiat oltaisiin saatu kuntoon ja valta poliittiselta eliitiltä olisi siirtynyt paremmin tavallisten ihmisten käsiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja Perussuomalaiset kokivat notkahduksen suosiossaan.

 

Mikä sitten aikaansai sen, että Perussuomalaiset eivät kyenneet tarjoamaan ihmisille sitä muutosta, jonka puolesta he äänestivät? Tähänkin on monia syitä. Hallitukseen pääseminen ja hallituksessa pysyminen pakotti Perussuomalaiset tekemään kompromisseja. Hallitusyhteistyö on parlamentaarisessa puoluejohtoisessa politiikassa sanansa mukaisesti yhteistyötä, eikä pelkkää oman poliittisen linjan vetämistä. Tämän Perussuomalaisetkin joutuivat toteamaan istuessaan hallituksessa. Tämän lisäksi osalle Perussuomalaisten puoluejohdosta tuntui olevan tärkeämpää mieleinen ministerinsalkku, kuin lojaalisuus äänestäjilleen. Eli jälleen kerran ihmiset erehtyivät luulemaan, että nykymuotoisessa parlamentaarisessa demokratiassa vaikuttaminen olisi mahdollista nopealla aikataululla ja parlamentaarisin keinoin. Ja koska odotukset olivat asetettu liian korkealle, oli pettymys niiden toteutumattomuudesta samaa luokkaa. Ihmisten poliittinen muisti on lyhyt ja ne puolueet, jotka olivat johtamassa yhteiskuntaa ennen nykyistä hallitusta ja aikaansaamassa sitä tyytytmättömyyttä, joka mahdollisti Perussuomalaisten ”jytkyn”, ovat jälleen kasvattaneet suosiotaan Perussuomalaisia kohtaan koetun pettymyksen kustannuksella. Populismi on muuttanut käytännössä Vihreiden ja Sosiaalidemokraattien leiriin, mutta siitä huolimatta media edelleen naulaa sen tiukasti Perussuomalaisten selkään.

 

Jotta ihmiset saisivat vastinetta äänelleen, tulisi Suomessa lanseerata uusi rikosnimike; vaalilupauspetos. Tällöin Suomen johtaminen noudattelisi paremmmin demokratian periaatteita ja valta olisi vahvemmin tavallisten ihmisten käsissä. Mutta tuntuu siltä, että suomalaisille on paljon tärkeämpää tehdä kansalaisaloitteita EU- erosta, eurosta luopumisesta, avioliittolaeista ja niiden kumoamisista yms, kuin yhdestä todellisesta muutosta tuovasta aloitteesta, jolla saataisiin valtaosa asioista hoidettua samalla kertaa. Tällainen laki olisi kuolinisku puoluejärjestelmälle, poliittiselle eliitille, palkintoviroille, hyvävelijärjestöille, johtajien suurille palkoille yms. joten todennäköisyys kyseisen lakialoitteen hyväksymille eduskunnassa olisi käytännössä melkeinpä mahdotonta. Lisäksi kyseisen lain voimaan saattaminen ei toisi välttämättä ainoastaan hyvää. Se saattaisi laskea Suomen kiinnostavuutta kansainvälisillä sijoitusmarkkinoilla ja tuoda muutenkin taloudellista epävakautta taloudellisen epävarmuuden vuoksi. Ainakin aluksi. Mutta silloin Suomi olisi lähempänä demokratiaa kuin koskaan aiemmin ja sitähän tavalliset ihmiset toivovat. Meni syteen taikka saveen.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Mitä meille mediassa kerrotaan? Totuus vai ideologista propagandaa?

Suomen valtamedia on saanut paljon arvostelua siitä, että heidän uutisoinnin tarkoitus on muokata mielipiteitä vastaamaan tiettyjen tahojen ”oikeaa” mielipidettä. Milloin valtamediaa on syytetty punaviherideologiaan perustuvasta uutisoinnista, jonka avulla pyritään muokkaamaan kansalaisten mielipiteitä hyväksymään esimerkiksi maahanmuutto nykyisessä muodossaan, milloin taas USA:n presidenttipelin toisen ehdokkaan järjestelmällisestä mustamaalaamisesta ja toisen korottamisesta jalustalle. Ei tarvitse olla mitenkään tekstinymmärryksen ammattilainen, etteikö nämä asiat paistaisi jokaiselle omilla avioillaan ajattelevalle räikeästi valtamedian uutisoinnista läpi. Eilen vettä heitettiin lisää kiukaalle, kun uutisointiin pääministeri Juha Sipilän ja YLE:n päätoimittaja Atte Jääskeläisen välisestä kirjeenvaihdosta. Aiemmin YLE uutisoi Sipilän osuudesta Terrafamen saamaan valtionrahoitukseen ja Sipilän sukulaisia vilisevän Katera Steelin urakoinnista kyseisen rahoituksen turvin. Tähän uutiseen Sipiä puuttui useamman sähköpostiviestin voimin, lähettämällä ne suoraan jutun tehneelle journalistille ja YLE:n päätoimittajalle. Kirjeenvaihdon jälkeen YLE lakkasi uutisoimasta aiheesta, mutta aiheeseen liittyvät twiittit loivat perusteltuja epäilyksiä sille, että onko valtamedia todellakin poliittisten tahojen talutusnuorassa, kuten useat epäilevät ja ovatko meille syötetyt uutiset sittenkin pelkkää propagandaa, jolla halutaan antaa meille tiettyjen tahojen edun mukaista uutisointia? Pahasti siltä näyttää.

 

Mutta, ottaa tuohon valtamedian uutisointiin sitten epäilevän tai luottavaisen kannan, niin ei tällaisten asioiden esille tulo tällaisessa tilanteessa ainakaan vahvista esimerkiksi valtio-omisteisen YLE:n luotettavuutta, joka on jo monesti aiemminkin ryvettynyt epäselvien propagandahakuisten tilaisuuksiensa ja uutisointiensa vuoksi. Ja sitten vielä ihmetellään, että miksi vaihtoehtomediat valtaavat alaa jatkuvalla syötöllä ja vieläpä kohtalaisen nopealla tahdilla? Eiköhän syyllinen näiden vaihtoehtomedioiden levikin laajenemiseen ja uskottavuuden lisääntymiseen löydy valtamedian journalistien ja päätoimittajien katsoessa peiliin? Jos valtamedia olisi pystynyt säilyttämään uskottavuutensa uutisoimalla neutraalisti kaikista aiheista tasapuolisesti, eikä valinnut mitään tiettyä poliittista ideologiaa tai lobbausta ohjenuorakseen, niin vaihtoehtomedioille ei olisi ollut missään vaiheessa edes tilausta. Nyt on enää turha surkutella asiaa, kun jätökset ovat jo housuissa ja vielä surkeammaksi tilanteen tekee se, että tällä menolla kyllä vaipat täyttyvät nopeammin, kuin niitä ehditään tyhjentämään.

 

Jotta valtamedia saisi takaisin uskottavuutensa edes jollain lailla, niin nyt olisi korkea aika herätä siihen, että suomalaiset ovat valveutunutta kansaa, eikä kaikki potaska ja puolueellinen uutisointi mene enää läpi. Internet on täynnä ulkomaisia sivustoja, joista saa paljon enemmän tietoa monista asioista, joista suomalainen valtamedia vaikenee tyystin, vaikka asiat koskettaisivat joko suoraan tai välillisesti myös suomalaisia. Vaikeneminen on helposti tulkittavissa tiettyjen piirien edun mukaiseksi toiminnaksi ja valikoivan uutisoinnin tarkoitukseksi kansalaisten mielipiteiden muokkaus näiden kyseisten piirien etujen hyväksymiseksi. Ja kyllä tällä tavoin mielipiteitä muokataankin varmasti, mutta valitettavasti taustavaikuttajien ja päätoimittajien kannalta väärään suuntaan, kuten nyt on jo moneen kertaan nähty. Mutta toisaalta on mukava seurata tilanteen kehittymistä, sillä muutos kytee koko länsimaisen kulttuurin vaikutuspiirissä, eikä se Suomessakaan ole kuin ajan kysymys kuin muutos tapahtuu. Suomen kansa ei ole tyhmää, vaikka viimeiseen asti purnaakin näistä asioista vain kahvipöydissä.

Nyt journalistit ja median edustajat; Uskottavuus kuntoon ja nopeasti! Pian on liian myöhäistä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

TRUMP, BREXIT, PERSUT ….

Koko maailman median on yllättynyt ja hämillään Donald Trumpin voitosta USA:n presidentin vaaleissa. Median mukaan Trump äänestettiin USA:n presidentiksi vastoin mielipidemittauksien ennakoivia tuloksia. Kysymys kuuluukin, että olivatko mielipidemittausten tulokset todellakin tuollaiset, vai pyrittiinkö niillä vain lietsomaan vastaehdokas Hillary Clintonin äänestäjiä vaaliuurnille ja saamaan Clintonista positiivisia mielikuvia USA:n kansalaisille? Clintonhan on tunnetusti hyvää pataa juutalaisten lehtimogulien kanssa ja on jatkuvasti osoittanut tukeaan Israelin valiolle, joten ei ole ihme, että juutalaisomisteiset valtamediat kuten New York Times ja Huffington Post yrittivät leipoa ennakolta Clintonista vaalien ennakkosuosikkia. Toisin kuitenkin kävi. Muutoksen tuulia luvannut sovinistiksi, seksistiksi ja rasistiksi lehdistössä kuvattu Trump vei kuitenkin voition ja vieläpä kohtalaisen selkeästi.

Sama ilmiö tapahtui Euroopassa jo aiemmin toisessa asiayhteydessä. Britit marssivat kansanäänestyksen turvin ulos EU:sta, vaikka median mukaan sen ei olisi pitänyt edes ollut mahdollista. Median mukaan Britit kaivoivat äänestystuloksellaan oman taloudellisen hautansa, mutta jälleen kerran menivät ennusteet pieleen. Brittien talous on kasvanut lähes entiseen malliinsa, eikä normibritti sen enempää kuin normisuomalainenkaan ole huomannut arkielämässään minkäänlaisia muutoksia Brexitin vaikutuksesta, vaikka media yritti etukäteen parhaansa mukaan levittää siitä laajamittaisia uhkakuvia.

Suomessa sama ilmiö tapahtui jo vielä aiemmin. Persut menivät ryminällä hallitukseen, vaikka median loanheitto oli melkoista. Perussuomalaisten ja heidän kannattajien kuvattiin olevan pääosin takarivin ressukoita ja rasisteja, joiden ei voitu katsovan onnistuvan tavoitteessaan.

 

Vaikka siis Trumpin valinnan vaikutukset eivät vielä ole konkretisoituneet globaalilla tasolla, niin oletuksena on, että sen vaikutukset eivät ole kuitenkaan kovinkaan mullistavat nykytilanteeseen nähden. Vaaliteemat ja käytännön toteutukset ovat harvoin sopusoinnussa keskenään ja tuskin tähän tulee muutosta Trumpinkaan vaalilupausten suhteen. Eli maailma rullaa todennäköisesti melko samanlaisena Trumpin valinnan jälkeenkin. Kuten kävi myös kahden muunkin esimerkkitapauksen jälkeen.

 

Mutta on näissä kolmessa tapahtumassa hyvääkin. Se kertoo karulla tavalla tavalliselle kaduntallaajalle siitä, miten valtamedia pyrkii muokkaamaan mielipiteitämme valtaapitävien haluamalla tavalla. Nämä kolme epäonnistumista kertovat samalla siitä, että enää se ei ole yhtä helppoa. Ihmiset ovat valveutuneempia ja lukevat aktiivisesti myös vaihtoehtoisia medioita, jossa ylilyöntien lomassa on myös paljon sellaista tietoa, josta valtamedia haluaa olla hiljaa ja pitää meidät tietämättöminä. Tämä kertoo valtaapitävien kyvyttömyydestä samaistua enemmistönä toimivan tavallisen ihmisen aatoksiin ja tunteisiin. Tähän kyvyttömyyteen on nyt vastattu äänestämällä. Kolmesti. Lyhyen ajan sisällä. Muutoksen tuulet toivottavasti alkavat puhaltamaan ja tavallisen kansalaisen mielipiteellä alkaa olemaan enemmän merkitystä jatkossa.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

KIIHOTTAMINEN KANSANRYMÄÄ VASTAAN

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. – Rikoslaki 11 Luku 10 § Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

 

 

Maahanmuuton tuomien ongelmien julkituominen on jälleen kerran saanut uuden syytteen otsikonmukaisessa aihepiirissä, kun Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkystä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Tynkkynen on todennut Facebook- päivityksissään mm. seuraavaa:

 

Muslimit vaarantavat länsimaisen elämänmenon. Iskut eivät tule loppumaan. Jokaisella muslimilla on potentiaali lähteä seuraamaan Muhammadin esimerkkiä käytännössä, sillä islamilainen maailma ei tee pesäeroa profeettansa opetuksista ja esimerkistä, sillä Muhammadia pidetään tarkoituksella arvostelun yläpuolella. – Sebastian Tynkkynen

 

Muslimit jakavat tunteita ja mielipiteitä pitkin Eurooppaa. Se yksinkertaisesti johtuu siitä, että muslimeja on monenlaisia, kuten meitä länsimaisiakin. Mutta, vaikka suuri enemmistö muslimeista on varmastikin hyvin käyttäytyviä, ainakin Suomessa, eivätkä välttämättä aiheuta elämänsä aikana sen enempää ongelmia yhteiskunnalle, kuin kantasuomalaisetkaan, niin se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, josta Tynkkynenkin on huolissaan ja josta hän varoittaa. Euroopan muslimien keskuudessa on todellakin kasvavassa määrin nähtävissä merkkejä halusta vastustaa länsimaista elämäntapaa ja kannatusta Sharia- lain laajamittaiselle käyttöönotolle. Suurin syy tälle lienee se, että Eurooppaan saapuu jatkuvasti lisää muslimeja, jolloin myös länsimaisen elämänmenon vastustajien määrä myös kasvaa päivä päivältä. Lisäksi Eurooppaan tullaan monesti väärin odotuksin. Työpaikkoja ei löydykään kuin murto-osalle, jos edes sillekään ja halu ja kyvyt integroitumiseen saattavat myös sen vuoksi romahtaa. Lisäksi länsimaiset höveliydessään sallivat ghettoutumisen ja näin mahdollistavat kaupunginosien kokoisten rinnakkaisyhteiskuntien synnyn, jolloin viimeisetkin oljenkorret integroitumiseen katkeavat. Paikallisella viranomaisella on monesti vaikeuksia pitää yllä lakia ja järjestystä näissä rinnakkaisyhteiskunnissa, sillä niissä on monesti otettu käyttöön maahanmuuttajien lähtömaiden tavat ja lait. Voitaneen siis todeta, että maahanmuuttopolitiikassa on todellakin kehittämisen varaa tästä osin, sillä tällaisen ei pitäisi olla mahdollista, jos kotouttaminen olisi toimivaa ja tarkoin harkittua?

 

Lisäksi Tynkkynen ihmettelee sitä, että islam on saanut Suomessa puolustajia mm. punavihreistä ja homoista, eli juuri niistä ryhmistä, joista Sharia- yhteiskunnissa pyritään hankkiutumaan ensimmäisenä eroon. Tämäkin Tynkkysen kommentti lienee pääosiltaan totta? Sen todentamiseksi ei tarvitse olla suurikaan agentti, sillä internetistä löytyy riittävästi tietoa Islamilaisten maiden suhtautumisesta toisinajattelijoihin ja seksuaalivähemmistöihin. Siitä ei myöskään ole kovinkaan pitkä, kun YLE:n A2- illassa Helsingin Mellunmäen imaami Abbas Bahmanpour kertoi avoimesti tv- lähetyksessä, että homoseksuaalisuudesta seuraa Sharia- lain mukaan kuolemanrangaistus.

 

Myöhemmin Bahmanpour selvensi YLE:n haastattelussa, että ei tarkoittanut omassa kodissa tapahtuvaa homoseksuaalisuutta. Bahmanpourin mukaan sellaisesta ei saa minkäänlaista tuomiota Sharia- lain mukaan. Hänen mukaan se on kuitenkin jokaisen maan oma asia, millä tavoin lakia noudattavat. Bahmanpour painottaa, että Suomessa on noudatettava Suomen lakeja.

 

Mitä on sitten Bahmanpourin tarkoittama kodin ulkopuolella harjoitettava homoseksuaalisuus? Siihen hän ei antanut vastausta. Mutta homoseksuaalisuudella, kuten seksuaalisuudella ylipäätään, ei voida tarkoittaa pelkkää yhdyntää, joten suutelu ja koskettelu julkisesti lienee jo kuolemanrangaistuksen arvoinen teko, joten olisiko tässä ennemminkin paikka tutkintapyynnölle, sillä Bahmanpourin mukaan Jokainen harras muslimi haluaisi elää sharia-lain mukaan, eli siis eivätkö he käytännössä tällöin puhu julkihomojen kuolemanrangaistuksen puolesta?

 

Käytännössä asia siis menee käsittääkseni näin:

 

Sebastian Tynkkynen puhuu islamin vaaroista, perustaen näkemyksensä muiden Eurooppalaisten maiden tapahtumiin ja epäonnistumiseen maahanmuuttopolitiikassa = Tulkitaan kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan, sillä tutkintapyyntö on jätetty.

 

Abbas Bahmanpour kertoo suorasanaisesti kaikkien hartaiden muslimien kannattavan Sahria- lain mukaista elämää, eli mm. julkihomojen kuolemanrangaistusta = Ei tulkita kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan, sillä ainakaan kukaan ei ole käsittääkseni tästä aiheesta tehnyt tutkintapyyntöä?

 

 

Jos Sebastian Tynkkynen kertoisi suorassa tv- lähetyksessä ja tarkentavassa haastattelussaan, että kaikki aatteelliset Perussuomalaiset kannattavat lakia, jossa julkihomot ansaitsevat kuolemanrangaistuksen, niin mikä mahtaisi olla loanheiton ja tutkintapyyntöjen määrä? Sitä voi jokainen tahollaan miettiä?

 

Eli ammutaanko Tynkkysen tapauksessa jälleen poliittisella tykillä, vai mikä mahtaa olla tutkintapyynnön tarkoitus? Olen itse hyvin pitkälle samaa mieltä Tynkkysen kanssa muulta osin, mutta en usko, että jokaisella muslimilla on potentiaalia lähteä seuraamaan Mohammedin esimerkkiä. Yleistäessään tällä tavoin, Tynkkynen teki selkeän virheen. Mutta varmaa on se, että näitä tällaisia on ja se määrä viimeisten tutkimusten mukaan myös Suomessa on kasvussa. Suurimman kasvupohjan sille tarjoavat tutkimuksen mukaan maltilliset muslimit, eli nimenomaan sellaiset muslimit, joiden katsotaan sopeutuvan länsimaiseen yhteiskuntaan. Eli me ”rasisitset” suomalaiset emme olekaan se suurin syy ääriaineksen kasvuun, vaan syypäät siihen ovatkin ne meidän mittapuun mukaiset ”hyvät muslimit”. Mitä paremmin siis onnistumme kotouttamaan muslimeja suomalaiseen yhteiskuntaan, sitä enemmän se viime tutkimusten mukaan ruokkii ääriainesten syntyä. Mikä siis neuvoksi?

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 1 kommentti

Voivottelu saisi jo riittää!!!

Nizzassa 31- vuotias muslimi, 3 vuotiaan lapsen isä, ajoi rekalla kesken kansanjuhlan väkijoukkoon, tappaen tämän hetkisen tiedon mukaan n. 80 ihmistä ja reilu 50 taistelee hengestään sairaalahoidossa. Kuolleiden ja loukkaantuneiden joukossa oli ihmisiä vauvasta vaariin. Tämän jälkeen mies oli avannut tulen poliisia kohti, mutta oli saanut laukaustenvaihdossa itse surmansa. Miehen oltiin kuultu huutavan niin usein terrori-iskuissa toistettu fraasi ”Allahu akhbar”!

 

Aiemmat muslimiterroristien tekemät isku Pariisilaiskahvilaan ja Brysseliin saivat koko maailman, länsimaiset päättäjät etunenässä, hymisemään niitä totaalisen inflaation kärsineitä fraaseja ”viha ruokkii terrorismia” ja ”emme saa antaa pelolle valtaa”. Joko tällä kertaa silmät aukeaisivat, vai vieläkö tarvitaan lisää ihmishenkiä ja loukkaantuneita, jotta niin kävisi? Noita latteuksia toistamalla mikään ei muutu, vaan ainoastaan konkreettisilla muutoksilla maahanmuuttopolitiikkaan ja karkotuskäytäntöihin, on mahdollista saada parannusta tilanteeseen.

 

Valitettavasti uskon siihen, että uhreja tarvitaan lisää. Tuntuu siltä, että Euroopassa ainoastaan  Unkarin ja Itävallan johto asettavat omien kansalaitsensa turvallisuuden etusijalle ja muiden maiden päättäjät pakoilevat edelleen sitä poliitikon pelottavinta uhkaa, rasistin leimaa.

 

Rasistin leimasta viis. Nyt vaaditaan jo todellisia tekoja. Suomessakin on joidenkin lähteiden mukaan 3000 maahan paperitta tullutta maahanmuuttajaa, joista ei tiedetä mitään. Ei edes heidän tämän hetkistä olinpaikkaansa. Näin hienosti Suomen päättäjät, Petteri Orpo etunenässä aikoinaan hoiti hommansa, kun turvapaikanhakijoiden piikki oli korkeimmillaan. Kuinka epäpätevä ja vastuuta pakoileva poliitikko voi todellisuudessa ollakaan? Sitä voi kukin tahollaan miettiä ja katsella ex-sisäministeri Orpon kuvaa.

 

Pari päivää sitten artisti ja mediapersoona Musta Barbaari syytti Suomen poliisia rasistiksi, koska poliisi oli osana paperittomien ulkomaalaisten valvontaa pysäyttänyt hänen sisarensa, joka oli kieltäytynyt näyttämästä henkilöllisystodistustaan pyydettäessä. Yleensä ihminen tällaisessa tilanteessa mukisematta kaivelee henkilöllisyystodistuksensa esiin ja esittää sen poliisille, joka siis tekee pelkästään työtään. Jos esimerkiksi valkoihoinen henkilö olisi kieltäytynyt näyttämästä henkilöllisyystodistustaan, tai olisi niskuroinut muulla tapaa ja poliisi olisi sen jälkeen käyttänyt tarpeellisia voimakeinoja tai sanallista käskytystä henkilöllisyyden varmentamiseksi, niin kukaan ei olisi huutanut rasismin perään. Ei edes siinä tapauksessa, että poliisi olisi ollut tummaihoinen, vaan niskuroinnista olisi todennäköisesti yleisen mielipiteen mukaan seurannut oikeutettu kohtelu. Sitä saa mitä tilaa.

 

Poliisi pyrkii siis työssään kartoittamaan paperittomien ja teillä tietämättömillä oleilevien ulkomaalaisten olemassaoloa, joka on osa Suomen turvallisuuden ylläpitoa, niin siitäkin täytyy jonkun pahoitettaa mielensä. Musta Barbaari ja hänen sisarensa eivät tunnu ymmärtävän sitä, että poliisin toiminta on suuri syy sille, että hekin voivat tummaihoisina elää turvassa ja rauhallista elämää meidän yhteisessä Suomessamme. Musta Barbaari tuskin on omastakaan mielestä kantasuomalaisen peruspertin näköinen peiliin katsoessaan, joten jos näin ei ole jonkun muunkaan mielestä, niin se ei tee siitä rasismia. Sama pätee hänen sisareensa. Ennemminkin on rasismia olettaa valkoihoisten olevan aina rasisteja, kun he ovat eri mieltä eri etnistä alkuperää olevan henkilön ideologian kanssa.

 

Eli … sanomani on, että nyt Nizzan tapahtumien jälkeen viimeistään pitää herätä myös täällä Suomessa. Heräämisellä tarkoitan kaikkia, niin kantasuomalaisia kuin ulkomaalaistaustaisiakin.

 

Päättäjiltä toivon todellista vastuunkantoa ja Suomen kansan edun ajamista, vaikka se sitten tarkottaisi poliittista itsemurhaa. Teidät on valittu eduskuntaan edustamaan äänestäjiäne, eikä rakentamaan poliittista uraanne. Joko olisi vihdoin Suomen kansan vuoro teidän agendassanne?

 

Ulkomaalaistaustaisilta toivoisin ymmärrystä nykytilanteelle. Kaikki ei ole rasismia, joten lopettakaa se ainainen uhriutuminen ja kantakaa oma vastuunne, niin hyvässä kuin pahassakin. Se varmasti maksaa itsensä takaisin ja lähentää teitä kantasuomalaisten kanssa paremmin kuin arvaattekaan.

 

Kantasuomalaisilta toivoisin ymmärrystä eri etnisiä ryhmiä ja uskontoja kohtaan. Kohdistakaa vihanne ja pettymyksenne oikeaan osoitteeseen. Se löytyy Arkadianmäeltä. Siellä ovat ne, jotka pystyvät halutessaan vaikuttamaan asiaan.

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Vaalilupauksesta vaalipetokseen

Suomessa harjoitetaan parlamentaarista demokratiaa, jossa kansa äänestää parlamenttiin, eli eduskuntaan omat edustajansa ajamaan Suomen kansan asioita. Termi kansanedustaja kertookin jo lähtökohtaisen oletusarvon valitun edustajan toiminnalle. Kansanedustaja on siis edustamassa siellä etupäässä suomalaisia äänestäjiään, eikä itseään, yrityksiä, yhdistyksiä tai järjestöjä, puhumattakaan ulkomaan kansalaisista tai vastaavista ulkomaalaisista tahoista. Hänet on valittu sinne vaaleilla ja vaaleissa saatu äänimäärä korreloi suoraan äänestäjien arvomaailmaa ja tahtoa. Eli kaiken järjen mukaan Suomen eduskunnan pitäisi olla Suomen kansa pienoiskoossa. Mutta onko näin?

 

Ensimmäinen kompastuskivi tulee vastaan siinä, että suomalaiset elävät jostain syystä sellaisessa totuudenvastaisessa kuvitelmassa, että kyseessä olisivat henkilövaalit. Suomalaiset äänestävät sopivaksi katsomaansa edustajaa henkilönä, jonka ovat katsoneet vaaliteemoissaan jakavan suurin piirtein samat arvot ja ajavan äänestäjälle itselleen tärkeitä asioita. Mutta näinhän ei asia oikeasti ole, sillä Suomessa on puoluevalit. Lähes merkityksettömissä asioissa monen puolueen kansanedustajalla saattaa olla vapaus äänestää tahtonsa mukaan, mutta niiden suurten ja tärkeiden asioiden ja kysymysten tiimoilta pidetään puoluekokous, jossa päätetään koko puolueen kanta asiaan ja sen mukaan tulee myös puolueen kansanedustajien tulevassa äänestää. Vastoin puoluekokouksen päätöstä äänestäneitä kutsutaan rikkureiksi ja se on monesti kansanedustajalle poliittinen itsemurha, eikä näin toimivia edustajia sen vuoksi juurikaan löydy. Tämä käytäntö siis vääristää eduskunnan ja kansan suhteen pois siitä pienoismalliajattelusta, josta aiemmin oli maininta. Kansalaisille tulisikin painottaa puoluevaaliteemaa ja kehottaa heitä valitsemaan eri puolueen vaaliteeohjelmista heille mieluisin. Sillä tavoin päästäisiin parempaan lopputulokseen.

 

Mutta … vaikka ihmiset alkaisivatkin seuraamaan puolueiden vaaliohjelmia ja vaikka puolueiden kanta edustajiensa puoluekuriin olisikin vapaampi, niin loppuviimein he äänestävät sinne henkilön edustamaan itseään. He valitsevat lukemattomien kansanedustajaehdokkaiden joukosta itselleen mieluisimman ja antavat hänelle äänensä, JOTTA kyseinen edustaja ajaisi niitä nimenomaisia asioita eduskunnassa, joita vaaliteemoissaan on luvannut ajaa. Kyseessä on siis päätös äänen antamisesta, perustuen siihen, mitä ehdokas on ennen vaaleja kirjallisesti ja suullisesti luvannut eduskunnassa lähteä ajamaan. Kansanedustajan tehtävä on suuri kunnia ja osoitus äänestäjien luottamuksesta.

 

Entäpä jos kansanedustaja ei toimikaan sen mukaan, kuin on ennen vaaleja luvannut toimia? Millaiset seuraamukset siitä on? Niin huvittavalta kuin se kuulostaakin, niin siitä ei tule edustajalle minkäänlaisia seuraamuksia. Hän voi kirkkain silmin luvata ennen vaaleja kirjallisesti ja suullisesti yhtä ja tehdä silti täysin päin vastoin … ilman minkäänlaisia seuraamuksia, sillä Suomen laki ei tunnista tätä toimintaa rikolliseksi toiminnaksi. Suomen korkeimmassa ja arvostetuimmassa päättävässä instanssissa on siis täysin luvallista pettää kansa ja äänestäjät. Suomen rikoslaki tunnistaa erilaisia petoskäytäntöjä, mutta valheella ansaittu luottamustehtävä kansanedustajana ei kuulu Suomessa petoksen tai ylipäätään rikollisen toiminnan piiriin ja se kuvastuu kyllä valitettavan räikeästi kansanedustajiemme toiminnassa. Mutta näin meillä hyvinvointivaltiossa nimeltä Suomi hommat hoidetaan.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Raiskaavathan suomalaisetkin!

Nyt viimeaikoina on käynyt keskustelu kuumana kotimaisessa somessa turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien aiheuttamasta seksuaalisen väkivallan ja häirinnän uhasta Saksan ja Ruotsin tapahtumien johdosta, joissa ulkomaiset turvapaikanhakijat olivat suurena miesjoukkona tehneet seksuaalista väkivaltaa ja häirintää naisia kohtaan. Poliisi tiedotti, että myös Suomessa on tällainen uusi ilmiö selkeästi nähtävillä ja varsinkin pääkaupunkiseudulla se alkaa olla ongelma. Poliisin lausuntoia puoltavat rikostilastot ja niitä lukemalla, sekä uutisia seuraamalla, ei voi tulla muunlaiseen lopputulemaan, vaikka kuinka haluaisi asioiden olevan toisin ja vaikka kuinka valitettavalta asia kuulostaisikin. Asian tiimoilta on suomalainen kansa jakautunut kahtia ja sen huomaa parhaiten somessa. Molemmilla ryhmittymillä on eri nimityksiä toisilleen ja itselleen, mutta kutsutaan tässä blogi- kirjoituksessa heitä ”isänmaallisiksi” ja”suvaitsevaisiksi” ja lähdetään tarkastelemaan asiaa tarkemmin. Selvää on kuitenkin se, että molemmat osapuolet syyllistyvät räikeään yleistykseen linjauksissaan, eikä se ole välttämättä se paras keino lähteä ratkomaan erimielisyyksiä, sekä hakemaan ratkaisumalleja asian korjaamiseksi.

 

Paneudutaan seksuaalisrikoksiin, koska se taitaa olla se polttavin puheenaihe? Kuten edellä mainitsin, niin tilastot näyttävät toteen rikokset sen perusteella, miten niiden suhteen on annettu tuomioita. Ne eivät valehtele. Tilastoihin eivät luonnollisestikaan vaikuta ne rikokset, joita ei ole pystytty selvittämään, tai joista ei ole poliisille rikosilmoitusta tehty, joten koko totuutta tilastotkaan eivät kerro. Vuonna 2011 tehdyn tilaston mukaan ovat ulkomaalaistaustaiset kuitenkin selkeästi yliedustettuina seksuaalirikoksissa. Tämä on fakta, johon on vaikea sanoa mitään. Näin se vain yksinkertaisesti on.

 

Rikostilastot eivät kuitenkaan sellaisenaan tyydytä kaikkia. Niiden tuottamaa faktaa ei haluta niellä pureksimatta kaikissa piireissä, vaan sille pyritään löytämään jokin selitys, jonka perusteella pyritään osoittamaan, että ulkomaalaistaustaiset eivät ole sen kummempia miehiä, kuin kantasuomalaisetkaan. Tässä vaiheessa tuodaan suvaitsevaisten taholta esille poikkeuksetta se näkemys, että myös suomalainen mies harrastaa seksuaalista häirintää ja tekee seksuaalirikoksia. Syyttely ei jää kuitenkaan siihen, vaan esille tuodaan myös sellainen näkemys, että suomalaiset miehet raiskaavatkin valtaosin kotona ja ne eivät näy tilastoissa, koska harvoin nainen uskaltaa tai haluaa tehdä rikosilmoitusta puolisostaan.

Tällaisessa näkemyksessä on varmasti pointtinsa ja on helposti todennettavissa ja uskottavissa, etteikö näin olisi, mutta miten tämä sama sitten toimii monissa ulkomaalaistaustaisissa perheissä, joissa naisen arvo ei ole likimainkaan sama kuin suomalaisessa perheessä? Jo rikostilastollisiin faktoihin perustuen tietyissä kulttuureissa Suomen lakien vastainen seksuaalirikollisuus ja naisen aseman polkeminen on selkeästi yleisempää kuin suomalaisessa kulttuurissa, joten vaikea on kuvitella, etteikö tämä sama perheen sisäinen ilmiö kuvastuisi näissä kulttuureissa samansuuntaisena myös kotioloissa, eli on oletettavaa, että näissä kulttuureissa kotona tapahtuvat raiskaukset ovat myös monin verroin yleisempiä kuin suomalaisessa kulttuurissa, kuten on tavallisten puskaraiskauksienkin suhteen. Tämän perään ei kuitenkaan kukaan suvaitsevainen huuda, koska silloin jouduttaisiin tunnustamaan jälleen se tosiasia, että suomalainen mies ei olekaan välttämättä niin paha kuin mitä hänen ideologisesti haluttaisiin olevan?

 

Jos ”isänmaalliset” syyllistyvät räikeään yleistykseen ja asiattomiin kommentointiin ulkomaalaistaustaisten rikoksiin liittyen, niin ”suvaitsevaiset” eivät onnistu asiassa yhtään paremmin, kohdistaessaan vastasyytöksiään suomalaisiin miehiin. ”Suvaitsevaiset” yrittävät saada aikaiseksi Suomestakin sellaisen mielikuvan, että täälläkin olisi samanlainen raiskauskulttuuri kuin monissa ulkomaissa, joista turvapaikanhakijoita maahamme saapuu. Suomalainen mies osaa toki myös tehdä seksuaalirikoksia, mutta kyseessä on tilastollisesti selkeästi todella paljon pienemmästä porukasta asukaslukuun nähden, kuin mitä maahanmuuttajataustaisilla on. Tätä ei ilmaan heitetyillä syytöksillä voi muuttaa miksikään.

 

Mielipiteiden vaihtoa sivusta seuranneena olen saanut sellaisen kuvan, että ”suvaitsevaisten” mielestä turvapaikanhakijoiden yhdessä päätetty tarkoituksenmukainen seksuaalinen joukkoahdistelu, jossa naiselta yleisellä paikalla revitään vaatteet päältä ja eri ruumiinosia tungetaan väkisin naisen sukupuolielimeen, rinnastetaan suomalaisen känniörvelön takapuolesta puristamiseen baaritsikillä tai tanssilattialla. Molemmat ovat väärin, mutta puhutaanko kuitenkaan saman luokan asiasta? Tekeekö ideologia ihmiset niin sokeiksi, että he oikeasti yrittävät rinnastaa näitä asioita keskenään? Samalla kun ”suvaitsevaisten” syyllistämä keskiverto suomalasimies, huutaa kovempia rangaistuksia kaikille seksuaalirikollisille, samaan aikaan heitä syytetään siitä, että suomalaisten miesten raiskaukset eivät kiinnosta heistä ketään. Tämä syytöksen virheellisyys kuvastuu keskusteltaessa tavallisten suomalaismiesten kanssa, jos sellaiseen olisi jollain suvaitsevaisella kiinnostusta. Se kuvastuu jopa suomalaisten rikollisten osoittamana, sillä seksuaalirikolliset suorittavat rangaistuksensa poikkeuksetta ”pelkääjäpuolella”, koska seksuaalirikolliset ovat suomalaisessa mieskulttuurissa alinta kastia, eikä heitä uskalleta sijoittaa muiden vankien joukkoon, koska heidän turvallisuutensa olisi silloin suuressa vaarassa. Joten olisiko ”suvaitsevien” korkea aika havahtua tunnustamaan tosiasiat? Meillä on kantasuomalaisia miehiä suurempi ongelma maahanmuuttajamiesten seksuaalirikollisuudessa, eikä se poistu mihinkään syyllistämällä siitä kollektiivisesti myös suomalaisia miehiä?
Mitä taas tulee ”isänmaallisiin”, niin myös he voisivat miettiä ajatuksiaan ja sanavalintojaan tarkemmin. Vaikka tilastollinen fakta on se, että ulkomaalaistaustaiset syyllistyvät väkilukuun nähden huomattavasti todennäköisemmin rikoksiin, pahimpana niistä seksuaalirikokset, niin tässä toimii sama kaava kuin meidän suomalaismiestenkin suhteen. Ulkomaalaistaustaiset miehet eivät ole kaikki samanlaisia, vaan ihmiset ovat yksilöitä kulttuurista ja uskonnosta huolimatta. Me suomalaiset emme ole kaikki samanlaisia, irakilaiset eivät ole kaikki samanlaisia, kristityt eivät ole kaikki samanlaisia, eivätkä myöskään muslimit. Toivoisin kaikkien ihmisten muistavan tämän. Antakaa hyvälle ihmiselle hänen ansaitsemansa kohtelu, oli hänen etninen taustansa tai kulttuuritaustansa sitten mikä tahansa ja kohdistakaa patoumanne oikeaan osoitteeseen.

 

Mutta mikä on se oikea osite? Minne meidän tulee kääntää katseemme asian korjaamiseksi? Päättäjiin. He ovat mahdollistaneet tämän nykyisen tilanteen saamattomuudellaan, vaikka ovat ainoita, jotka pystyvät siihen parlamentaarisin keinoin puuttumaan. Nykyisessä tilanteessa ovat voittajia ainoastaan rikolliset. Kärsijöinä ovat niin ”isänmaalliset” kuin ”suvaitsevaisetkin”, puhumattakaan niistä hyvistä maahanmuuttajista, joita kuitenkin valtaosin keskuudessamme asustelee. Milloin meidän normaalien lainkuuliaisten ihmisten etu asetetaan rikollisten edelle? Vasta sitten, kun kaikki nämä kolme ryhmittymää alkavat vetämään yhtä köyttä asian suhteen ja vaativat yksissä toimin muutosta. Ei sekuntiakaan ennen sitä.

 

Kyseiseen muutokseen saattaa mennä aikaa, mutta ennen sitä on turha syyllistää ihmisiä, jotka alkavat partioimiaan kaduilla ylläpitääkseen turvallisuutta, sillä sillekin on oma pointtinsa. Mutta se onkin sitten taas jo toinen juttu se.

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

1+1 = Elintasopakolainen

Yksi vaihtoehto selittämään edellä olevaa kappaletta [yksinäisten maahanmuuttajamiesten saapumisesta Suomeen], on toki sellainen, että kyseisen maahamme saapuvan miehen perhe ei olekaan niin suuressa vaarassa, vaan hänet on nimenomaan valittu tekemään se vaarallisin tehtävä, eli matkustamaan Suomeen tai muualle Eurooppaan ihmissalakuljettajien käsissä. Tämä toisi järkeä tähän toimintamalliin. Muu perhe voisi sitten mukavasti lennellä suomalaisten veronmaksajien laskuun länsimaisten lentoyhtiöiden lentokoneilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Jos taas tähän ajatusmalliin on uskominen, niin herää kysymys, että ovatko he todellakin turvapaikan tarpeessa, vai saapuvatko he Suomeen vain paremman toimeentulon toivossa? – Blogikirjoitus; Takapiru 6.7.2015

Verkkouutiset uutisoivat artikkelista, jossa Washington Postin journalisti Loveday Morris haastatteli Bagdadissa Eurooppaan pyrkiviä irakilaismiehiä. Journalistin mukaan lähtijät oli helppo erottaa Bagdadin lentokentällä. Heillä oli laukut pakattuina ja lähiomaiset ja ystävät olivat heitä hyvästelemässä.

24 –vuotias Mohammed Falah sanoi tietävänsä, että on paremmassa asemassa kuin monet muut ihmiset ja hänen motiivinaan toimii paremman tulevaisuuden tavoittelu. Hän kertoo jättävänsä lapsensa ja vaimonsa Irakiin ja aikoo saada heidät luokseen myöhemmin perheenyhdistämisjärjestelyiden kautta. Falahin mukaan turvallisuustilanne Bagdadissa oli Saddam Husseinin kaatumisen jälkeen ”paljon paljon pahempi”, vaikka vielä edelleenkin kaduilla räjähtelee silloin tällöin pommeja ja liikkuu aseistettuja joukkiota, mutta silti hänen mukaan Husseinin kaatumisen jälkeen oli enemmän toivoa paremmasta huomisesta. Falah kokeekin, että hänen kotimaansa ei ole tarjonnut hänelle mitään ja haluaa rakentaa perheelleen paremman tulevaisuuden jossain muualla.

Toinen lähtijä on 24- vuotias kehonrakennusintoilija, joka ei kerro nimeään, koska pelkää sen vaikuttavan hänen turvapaikkansa saantiin. Hän kertoo määränpääkseen Suomen, koska Suomessa kuulemma myönnetään helposti turvapaikka. Hän toivoo myös löytävänsä Suomesta itselleen työpaikan.

Kolmas mies, Mohammed Jassim (25 v.) kertoo olevansa vuosikurssinsa TOP-10 insinöörejä, mutta ei ole löytänyt itselleen kunnollista työtä. Siksi hän on joutunut ansaitsemaan elantonsa pesemällä autoja. Hän kertoo lähtevänsä turvapaikanhakijaksi, koska hänen vaimonsa ja ystävänsä ovat rohkaisseet häntä tekemään niin. Jassim tietää, että on tuhansia muitakin, jotka ovat päätyneet samaan ja uskoo näkevänsä matkalla kuolemaa. Hän kuitenkin uskoo matkansa Jumalan haltuun. Varmistaakseen turvapaikkansa, hän aikoo puhua arabiaa syyrialaisella korostuksella aina kun on tarvetta.

Mukana on kuitenkin yksi raskaampikin tarina kuultavaksi. Arkan Naji Obaid pyrkii myös Eurooppaan. Hänen isänsä toimi Fallujah- nimisen kaupungin pormestarina ja ammuttiin poikansa silmien edessä, kun ISIS alisti kaupungin valtaansa. Poika on repinyt henkilöllisyystodistuksensa mahdollistaakseen matkansa Eurooppaan. Hänen perheensä menetti kaiken paetessaan kotikaupungistaan.

 
Kysymys kuuluu: Kuka heistä on ansainnut TURVAPAIKAN Suomesta? Ainoastaan yksi kertoo menettäneensä omaisuutensa ja läheisensä, sekä nähneensä kuolemaa. Kovasta kohtalostaan huolimatta hänkin on mitä ilmeisimmin turvassa Bagdadissa, joten myös hänen motivaationaan toiminee nimenomainen paremman tulevaisuuden tavoittelu jossain muualla? Onko paremman taloudellisen tulevaisuuden tavoittelu peruste turvapaikalle? Onko Suomessa lanseerattu uudet kriteerit turvapaikalle ja uusi lisätty käsittelyyn nimike ”taloudellinen turvapaikanhakija”?

Kuinka moni henkensä edestä pakeneva todellinen turvapaikanhakija menettää paikkansa näiden Morrisin haastattelemien ihmisten kaltaisille, paremman toimeentulon perässä juokseville ihmisille?

Pitäisikö väärin perustein anottu turvapaikka olla rangaistava teko? Jos pitäisi, niin mikä toimisi rangaistuksena?

Jollain tavallahan tähän touhuun pitäisi tolkku saada? Tavallinen kaduntallaaja on tiennyt, tai vähintäänkin epäillyt totuuden olevan tämä jo vuosia, joten eivät päättäjätkään voi olla niin tyhmiä, etteivätkö olisi tätä asiaa tajunneet? Jokin muu seikka estää heitä toimimasta. Jos muuta Eurooppaa on seurannut, niin ei se enää voi olla rasistileiman pelkokaan. Joten mikä se on?

 
Muistutuksena vielä kriteerit turvapaikan myöntämiselle:
Sinulle annetaan turvapaikka, jos oleskelet kotimaasi tai pysyvän asuinmaasi ulkopuolella siitä syystä, että sinulla on perusteltu syy pelätä siellä vainoa. Vainon syyn tulee olla alkuperä, uskonto, kansallisuus, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuuluminen tai poliittinen mielipide. Lisäksi edellytetään, että olet pelkosi vuoksi haluton turvautumaan kyseisen valtion suojeluun. – Maahanmuuttovirasto –

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Asunnottomat mitatkaa vaikutusvaltanne ja arvonne!

YLE uutisoi alkuvuodesta, että yksistään Helsingissä on 3500 asunnotonta ja koko maassa heitä on jopa yli 7000. Asunnottomaksi ihmiseksi luetaan sellainen henkilö, jolla ei ole vakituista asuntoa väliaikaisesti tai pysyvästi. Pieni osa asunnottomista elää omasta tahdostaan asunnottomina, kuten esimerkiksi vaihtoehtoista elämäntapaa eri syistä tavoittelevat yksilöt ja alakulttuurit, mutta suurin osa on asunnottomia vasten omaa tahtoaan.

Yleisimpiä syitä suomalaisten asunnottomuuteen ovat tarpeeksi halpojen asuntojen ja asumismuotojen puuttuminen, erilaiset päihderiippuvuudet sekä niihin liittyvien hoitomahdollisuuksien riittämättömyys, mielenterveysongelmat sekä niihin liittyvien terveyspalvelujen riittämättömyys, kotiväkivalta, eri lähteistä kumpuava köyhyys, vankeusrangaistuksen päättyminen ja valmistelematon paluu yhteiskuntaan, sekä sopivan hintaisen terveydenhuollon puuttuminen.

Aiheellinen kysymys lienee se, että ovatko maamme päättäjät tarttuneet samalla tarmolla ja samoin taloudellisin resurssein oman maamme asunnottomien asuinolojen parantamiseen, kuin mitä nyt maahamme saapuvien turvapaikanhakijoiden majoitustilojen hankkimiseen? Vastaus on yksiselitteisen karu; Eivät ole. Ei heille vuokrata tiloja hotelleista ja kylpylöistä.

Kenties suomalaiset asunnottomat ovat liian kilttejä. He eivät kokoonnu yhteen osoittamaan mieltään poliisitalon eteen, he eivät arvostele kovin sanoin mahdollisesti vastaanottamaansa ruoka-apua koiranruuaksi jne … tai kenties he tekevät kaikkea tätä, mutta se ei ylitä uutiskynnystä. Olivat he sitten hiljaa tilanteestaan tai eivät, niin ainakaan suomalaisten asunnottomien olojen parantaminen ei selkeästikään ole yhdellekään suomalaiselle journalistille sydämen asia. Journalistimme ei kirjoita heidän eriarvoisesta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. Ei uutisointia. Ei pääkirjoituksia.

Kaikesta panostuksesta päätellen on maahamme nyt otettu suuremman potentiaalin ihmisiä, (miehiä) turvapaikanhakijoiden muodossa ja sen vuoksi on sivuseikka, jos he osoittavat törkeää epäkiitollisuutta suomalaista vieraanvaraisuutta kohtaan, haukkumalla saamaansa suomalaista ruokaa koiranruuaksi, arvostelemalla majoitusoloja ja vaatimalla naisia siivoamaan heidän jälkensä? Onko tässä todellakin sellainen ihmisjoukko, johon kannattaa satsata? Sanomattakin selvää on se, että turvapaikanhakijoiden joukossa on varmasti myös ihmisiä, jotka todella ovat turvapaikkaa vailla, mutta käyttäytyvätkö todellisessa hengenhädässä olevat ihmiset kuten edellä kuvattiin? Aiheuttavatko he käyttäytymisellään rikosilmoitusten tulvan ja pelkoa vastaanottokeskusten lähistöllä? Eivät todellakaan!

Joten suomalaiset asunnottomat! Kokoontukaa paikallisen poliisitalon eteen ja vaatikaa itsellenne hotellimajoitusta, jos muuta asumismuotoa ei paikkakunnallanne ole tarjolla. Teillä on oikeus myös vaatia itsellenne toiveruokalista ja siivouspalvelu. Olette oikeutettuja samaan kunniakansalaisen kohteluun, kuin maahamme saapuneet turvapaikanhakijatkin. Mittauttakaa arvonne ja vaikutusvaltanne!

 
Tosin … pahaa pelkään, että tulette pettymään.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Kolmen kirjaimen ajojahti

Viime päivinä on valtamedia uutisoinut tiuhaan ja paheksuvasti lahtelaisälykköjen suorittamaa villitystä. Ajojahti alkoi välittömästi, kun joku turvapaikanhakijoita vastustavasta ihmisjoukosta oli pukeutunut valkoiseen kaapuun, joka tuli kuuluisaksi USA:ssa pahamaineisen Ku Klux Klanin tunnusmerkkinä. Myöhemmin lahtelaiset jatkoivat vielä samalla radalla ja pukivat jalkapallolegenda Jari Litmasen patsaan samanlaiseen kaapuun.

Eiliseen mennessä tätä Ku Klux Klanin (KKK) kaapu-asiaa on kommentoinut jopa presidentti Sauli Niinistö. Niinistö ihmetteli asiaa kommentoidessaan, että löytyykö hupun alta liikettä lainkaan? Niinistön lisäksi huppuun pukeutumista ovat kommentoineet monet muutkin politiikan tai julkisuuden henkilöt, joista kärkkäimmin sanaisen arkkunsa avasi kirjailija Jari Tervo, joka rinnasti kyseisen mielenilmaisijan roskasakkiin ja kutsui miestä tomppeliksi.
Moinen käytös on tietenkin typerää ja epäasiallista, mutta edelleen toistan aiempien kirjoitusteni mantraa; Mitä Suomen päättäjät oikein sitten odottavat tapahtuvaksi? Suomen valtion talous on saatu velkaantumaan kiihtyvällä vauhdilla päättäjien lyhytnäköisellä politiikalla ja nyt kansaa kuritetaan tästä politiikasta. Syypäät siihen löytyvät jo edellisistä hallituksista ja kansa ymmärtää sen, että säästöjä on nykyhallituksen johdolla saatava aikaiseksi. Mutta kansa ei ymmärrä sitä, että samaan aikaan kun paasataan valtion talouden heikosta tilasta ja kuritetaan kansaa pakkosäästöillä, otetaan kymmeniä tuhansia irakilais- ja somalimiehiä maahamme elätettäviksi. Vaikka osa vastaanotettavista turvapaikanhakijoista työllistyisikin jossain vaiheessa, niin se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että he kaikki ovat pitkään pelkästään taakka valtion heikossa hapessa olevalle taloudelle ja osa kenties lopun elämäänsä.

Taloudellista kuormittavuutta suurempi tekijä monen suomalaisen mielessä on ilmeisesti kuitenkin se, että 80% maahamme saapuvista turvapaikanhakijoista on yksin saapuvia, parhaassa iässään olevia miehiä. Se ei uppoa monen suomalaisen oikeustajuun. Vielä enemmän se aiheuttaa vastustusta, kun näitä maahamme saapuvia miehiä verrataan maahanmuuton puolestapuhujien toimesta Karjalan evakkoihin, tai Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin lähetettyihin sotalapsiin. Suomalaisten pitäisi siis hyväksyä aikuisten irakilaismiesten tai somalimiesten asuttaminen Suomeen, koska Suomi lähetti 80 000 lasta, iältään 1 – 14 vuotta, sotaa pakoon muihin Pohjoismaihin? Tai että suomalaisten pitäisi hyväksy aikuisten irakilais- ja somalimiesten asuttaminen Suomeen, koska Karjalasta lähti yli 400 000 ihmistä, perheitä isineen, äiteineen ja lapsineen, sotaa pakoon Neuvostoliiton hyökätessä ja asutettiin ympäri Suomea? Kuljetettuaan perheensä turvaan, saatuaan heille katon päänsä päälle, karjalaiset miehet lähtivät takaisin puolustamaan maataan, rinta rinnan muiden suomalaisten kanssa. Nämä vertaukset ovat tahoillaan siis jo todella epätoivoisia, eikä näillä historiallisilla tapahtumilla ole mitään tekemistä nykytilanteen kanssa. Ei kerrassaan mitään.

Eri asia olisi, jos suomalaiset vastustaisivat Lähi-idästä tuotavien 1 – 14 vuotiaiden lasten asuttamista Suomeen, tai kokonaisten perheiden asuttamista, joiden isät palaisivat taistelemaan vapauden ja oikeuden puolesta kotimaahansa. Silloin ihmettelisin minäkin, että mikä tätä kansaa vaivaa, mutta tämähän ei kuitenkaan ole tilanne tämän päivän Suomessa?
Mutta palataan KKK- kaapuun pukeutuneeseen mieheen ja siihen ryhmittymään, joka puki kuningas Litmasen samaiseen asuun. Heidän tekonsa on tosiaankin kaikin puolin naurettava, mutta onko kyseessä niin vakava tapaus, että sitä pitää oikein presidentin, politiikan ja julkisuuden suurten nimien kommentoida mediassa? Onko? Entä miten on joukkoraiskausten, jengipahoinpitelyjen yms. laita? Ilmeisesti silmänreijälliseen valkoiseen lakanaan pukeutuminen ja rakettien ampuminen bussia kohti on niitä suurempi rikos Suomessa?

 

Eli kun maahanmuuttaja tekee jotain lainvastaista, niin ovatko presidentti, poliitikot ja muut julkisuuden henkilöt kommentoimassa, että mitä liikkuu kyseisen maahanmuuttajan ”hupun alla”? Tai onko kirjailija Tervo nimittämässä häntä ”roskasakiksi” ja ”tomppeliksi”? Ei ole. Miksi ei? Miksi tällainen toiminta kuitataan poikkeuksetta ylimalkaisesti käsitteellä yksittäistapaus?

Jälleen kerran jouduttaneen toteamaan, että tasa-arvo ei toteudu Suomessa kaikilla osa-alueilla. Valitettavasti.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Inhimillisyys huuhtoutui rantaan

Iltalehti uutisoi tänään koko maailmaa järkyttäneestä kuvasta, jossa 3- vuotias syyrialaispoika makaa elottomana Turkin rantaan huuhtoutuneena. Lapsen äidin ja 5- vuotiaan veljen uskotaan myös hukkuneen. Heidän uskotaan olleen venematkalla Turkista Kosin saarelle Kreikkaan.

Kuva on yksiselitteisesti järkyttävä … ja myös pysäyttävä. Mikä ihmiskuntaa vaivaa? Miksi pienet lapset joutuvat päättämään elämänsä tällä tavoin? Eikö asialle todellakaan pysty tekemään mitään? Miksi ihmiset yrittävät henkensä kaupalla pyrkiä meriteitse Eurooppaan? Kuva pienestä pojasta, kasvot meressä, on todella kylmäävä, mutta silti aion kirjoittaa siitä mielipiteeni.

 
Syitä tämänkin pienen pojan kohtalolle ja hänen kaltaistensa kohtaloille on monia. Lähtölaukaus pakomatkaan löytyy Syyrian tilanteesta, jossa ääriryhmittymä ISIS käy sotaa hallituksen joukkoja vastaan. Pakomatkan kohteeksi valikoitui Eurooppa, jossa pakolaisille ja turvapaikanhakijoille tarjotaan lähtö- ja lähimaita paremmat elinmahdollisuudet. Matkantekovälineeksi valikoitui vene tai alus, koska sellainen on kaiketi kohtalaisen helposti saatavilla, Euroopan vetovoimaan perustuvan ihmissalakuljetusbisneksen vuoksi.

Kokonaisuutena pojan kuolemaan johtaneet syyt ovat vielä epäselvät, mutta mikä tahansa aiemmin tapahtuneiden merionnettomuuksien syistä saattaa olla todellinen; laiva upposi, koska se oli ahdettu täyteen ihmisiä, eikä kestänyt enää merenkäyntiä; lapsi tippui tai heitettiin mereen liiallisen väkimäärän vuoksi; lapsi tippui tai heitettiin mereen laivalla syntyneiden uskontokuntien välisten selkkausten vuoksi; laivalla syntyi kapina tai tulipalo, joka johti laivan tuhoutumiseen tai pojan putoamiseen jne.
Mutta mistä etsitään syyllistä tämänkin pojan kuolemalle länsimediassa?

Kuinka moni syyttää länsimediassa pojan kohtalosta ISIS- järjestöä, joka terrorisoi aluetta? Tai kuinka moni syyttää länsimediassa pojan kohtalosta ihmissalakuljettajia, jotka kiskovat törkeitä hintoja hädänalaisilta ja ottavat alusten kantavuuden ylittäviä ihmislasteja aluksilleen? Ei kukaan. Syyllisyyden viittaa asetellaan etupäässä eurooppalaisten maahanmuuttokriittisten, eli ”rasistien” niskaan, jotka eivät halua valtavia pakolaisvirtoja Eurooppaan, koska pelkäävät sen romuttavan eurooppalaisen hyvinvoinnin, turvallisuuden ja kulttuurin. ISISin sotatoimet alueella on vain hiljaista taustakohinaa, joka jää kuulumattomiin kovaäänisen rasismi-huutelun taakse.

Kuinka moni syyttää länsimediassa Syyrian naapurimaita, rikkaita öljyllä rikastuneita arabimaita, jotka eivät ota samaa kieltä ja samaa uskontoa tunnustavia heimoveljiään huostaansa? Ei kukaan, koska inhimillisyyden ja pakolaistaakan jakamisen katsotaan olevan vain EU- maiden tehtävä.

Kuinka moni syyttää länsimediassa pojan kohtalosta EU- maissa maahanmuuttajille jaettavia hulppeita etuisuuksia, jotka saavat hädänalaiset lähtemään synnyinseuduiltaan vaarallisille merimatkoille ja taivaltamaan tuhansien kilometrien vaarallisen matkan? Ei kukaan, koska eurooppalaisten kuuluu olla inhimillisiä ja tarjota niille harvoille ja valituille korkea elintaso, jotka sattuvat EU- maihin pääsemään. Ketään ei kiinnosta jäljelle jääneet. Siihen on vedetty selkeä inhimillisyyden raja. Rasisti on pelkästään se, joka ei hyväksy nykyisenkaltaista maahanmuuttopolitiikkaa, mutta ei se, joka unohtaa ihmiset kriisialueilla, näiden Eurooppaan saapuneiden onnekkaiden takana.
Syitä pojan kohtalolle on siis monia. Länsimaat voisivat toimia monellakin tapaa erilailla, jotta vastaavat karmeat kohtalot saataisiin radikaalisti vähenemään.

Ensinnäkin, aseiden toimittaminen Lähi-itään pitäisi saada lakkautettua välittömästi ja sitä pitäisi kyetä valvomaan tiukemmin. Se heikentäisi ja vaikeuttaisi sotatoimia alueella radikaalisti. Kun tilanne olisi rauhoittunut riittävästi, niin kansainväliset joukot lähetettäisiin valvomaan tilannetta.

Ihmissalakuljettajien alukset tulisi tuhota ja alkaa huolehtimaan ihmisten auttamisesta pääsääntöisesti paikan päällä. Eurooppaan saapuville tulisi tarjota ainoastaan katto pään päälle, ruokaa ja vaatteita, jolloin suurimmat pakolaisvirrat saataisiin katkaistua. Rahaa tärkeämpää on kuitenkin rauhallinen ympäristö ja turvallisuus sitä todella kaipaaville. Auttamisen painopisteen siirtyessä kriisialueille, kyettäisiin paikan päällä auttamaan monin verroin suurempia väkijoukkoja. Painopiste auttamisessa pitäisi olla naisissa ja lapsissa. Nykyisellään avunsaajista 75% on miehiä, koska kaikista maahamme saapuvista turvapaikanhakijoista tuo osuus on nuoria aikuisia miehiä. Ensisijaisesti lasten ja naisten auttaminen jos jokin, olisi inhimilliseltä kantilta katsottuna oikein.

Inhimillisyys huuhtoutui rantaan. Inhimillisyys, joka kuvastuu ääriryhmittymä ISISin ja Lähi-idän diktatuuristen hallitsijoiden toimissa. Inhimillisyys, joka kuvastuu ihmsissalakuljettajien liikeideassa. Inhimillisyys, joka kuvastuu asekauppiaiden markkinoilla.

Euroopan osuus tästä inhimillisyydestä on hyvin pieni, ellei sitten vieraanvaraisuuden vetovoimaa haluta vyöryttää taakaksi meidän niskaamme?

Me eurooppalaiset emme aiheuttaneet tuon pienen pojan kuolemaa, vaikka kuvan järkyttävyys meidän auttamishaluun vetoaakin. Silti olimme osallisia hänen kuolemaansa, sillä valitettava totuus on se, että tuollaiset pienet pojat jäävät kilpajuoksussa aikuisten miesten jalkoihin turvapaikkaa haettaessa ja nimenomaan sen pitäisi herättää meidät viimeistään huomaamaan nykyisen maahanmuuttopolitiikamme likaisuus. Tämänkään pienenen pojan ei olisi tarvinnut lähteä kohtaloksi koituneelle merimatkalleen, jos apu olisi tarjottu hänelle paikan päällä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

ÄÄRI-ILMIÖT SEURAUSTA HUONOSTA TYÖLLISYYSTILANTEESTA?

Valtionvarainministeri Alexander Stubbin kotiin tehtiin ilkivaltaisku maanantain ja tiistain välisenä yönä. Turvamiehet olivat paikalla onneksi muutamassa minuutissa, eikä kukaan vahingoittunut iskussa.

Alkaako ihmisten tyytymättömyys hallituksen ja ylipäätään eduskunnan toimintaan näkyä jo näin radikaalisti? On valitettavaa, että ihmiset alkavat turvautumaan väkivaltaan, ilkivaltaan, tai muunlaiseen vahingontekoon, sillä se ei ole oikea tie. Parlamentaarisin keinoin vaikuttaminen on monesti hidasta ja turhauttavaa, mutta se on ainoa hyväksyttävä tapa toimia. Eli vaikka jonkun tietyn poliitikon toiminta tuntuisi kuinka vastenmieliseltä tahansa, niin hän on silti oikeutettu yksityisyyteen ja rauhaan. On siis toivottavaa, että tätä oikeutta kunnioitettaisiin jatkossa, sillä ilkivalta ja vahingonteko kohdistuu aina tällaisissa tapauksissa koko perheeseen, eikä pelkästään kyseiseen poliitikkoon yksinään. Suurimmat kärsijät olivat siis tässäkin tapauksessa ministeri Stubbin lapset.

Pääministeri Juha Sipilä esittää Stubbin kotiin tehdyn iskun syyksi ilmapiirin kiristymistä, mikä varmaankin osuu aika oikeaan. Sipilä esittää lääkkeeksi ilmapiirin kiristymiselle työllisyysasteen nostoa, jolla saadaan hänen mukaan vietyä kasvualustaa ääri-ilmiöiltä. Työllisyysasteen lisääminen voi toki vähentää ääri-ilmiöiden vetovoimaa, mutta yksistään se ei ole missään nimessä ratkaisu, jolla saataisiin radikaalisti tyytymättömyyttä vähennettyä, sillä tyytymättömyys hallituksen toimintaan on vahvaa myös työllistyneen väen keskuudessa. Ennemminkin tällainen toiminta on merkki siitä, että hallituksen harjoittama politiikka monelta osin on yleisellä tasolla radikaalisti kansalaisten mielipiteiden vastainen. Jostain syystä poliitikot tuntuvat jättävän tämän asian täysin vaille huomiota.

 
Stubbin kotiin iskun tehneiden nuorukaisten motiivi on vielä hämärän peitossa, joten on vaikea sanoa, että kuuluvatko he johonkin ”ääriliikkeeseen” ja edustivatko he jotain ”ääriajatusta”, vai perustuiko heidän toimintansa vain johonkin hetkelliseen päähänpistoon. Poliisin mukaan iskussa noudatettiin kuitenkin jotain suunnitelmallisuutta, mutta se ei vielä suoralta kädeltä tarkoita kytköksiä ääriliikkeisiin. Ennemminkin se, että tällainen isku tehtiin, kuvastaa todennäköisesti sitä, että osa kansalaisista alkaa olla valmiita jo ylittämään kotirauhan rajoja ilmaistakseen tyytymättömyytensä päättäjien toimintaan. Jos eduskunta jatkaa hallituksen johdolla kansalaisten mielipiteiden polkemista myös jatkossa, niin on oletettavaa, että tällaiset tapahtumat eivät ainakaan vähene.

 
Tästä samasta asiasta puhuu myös valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo, jonka mukaan tällainen epäasiallinen lähestyminen on lisääntynyt ja puheet koventuneet, ja moni ministeri on saanut esimerkiksi tappo- tai raiskausuhkauksia. Ylitalo korostaa, että erilaisten prosessien ja viranomaisvuorovaikutuksen avulla pyritään muodostamaan kokonaiskuva, jonka perusteella pystytään määrittelemään ne todelliset ja aidot uhkatekijät ja joihin tulee varautua. Varautuminen lienee aiheellista, mutta jälleen kerran uhkakuvien syntyyn vaikuttavat tekijät luulisi olevan tärkeimmät asiat tämänkin ilmiön ratkaisussa, eikä ainoastaan vain varautua ilmiön seurauksena syntyviin uhkatekijöihin.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

VÄKIVALLAN OIKEUTUS – Vaikuttaako aatteen palo, vai onko väkivalta aina tuomittavaa?

Kaikki väkivalta on tuomittavaa.
Jyväskylän tapauksen tekee erityiseksi kytkentä kansallissosialismiin ja kansainvälinen organisoituminen liikkeen taakse. Hieman eri asia, kuin katujengi, joka sekin on saatava kuriin ja asianomaisia rangaistava lain mukaan. – Kommentti blogikirjoitukseeni ”Missä olet Li Andersson”

Jos nyt oikein asian ymmärsin, niin edellinen kommentoija luokitteli väkivallan erityisperusteiseksi, tai tavalliseksi katujengiväkivallaksi sen perusteella, että millaiset taustatekijät väkivallan harjoittajilla on. Erityisperusteiseksi väkivallaksi voidaan siis kommentoijan mukaan katsoa ilmeisesti sellainen väkivalta, joiden tekijät kuuluvat organisoituun ja kenties kansainväliseen liikkeeseen, kuten Jyväskylän tapauksessa oli, kun taas Turun maahanmuuttajataustaisten kadulla riehuminen oli luokiteltavissa ”tavalliseksi” katujengiväkivallaksi, koska kyseisen porukan jengiys ei ole tiettävästi organisoitua, eikä sillä ole tiettävästi kytköksiä myöskään mihinkään kansainväliseen liikkeeseen. Onko väkivallanteon luokittelu tällä tapaa todellakin tarkoituksenmukainen tapa luokitella väkivallan vaaraa ja vakavuutta?

Kommentoija aloitti kommenttinsa lauseella ”Kaikki väkivalta on tuomittavaa”, johon varmaan lähes kaikki meistä suomalaisista helposti yhtyy. Eli oli väkivallantekijä sitten organisoidun kansainvälisen liikkeen jäsen, kuului hän sitten organisoimattomaan katujengiin tai johonkin mihin tahansa satunnaisesti muodostuneeseen ryhmittymään, tai toimi hän sitten yksinään väkivaltaa harjoittaessaan, on se joka tapauksessa tuomittavaa. Mutta onko joku näistä vaihtoehdoista enemmän tuomittavaa väkivaltaa kuin toinen?

Jyväskylän tapauksessa väkivaltaan syyllistyneillä oli aiempia väkivaltarikoksia tilillään, he kuuluivat Suomen Vastarintaliikkeeseen, joka ilmoittaa olevansa osa Pohjoismaista Vastarintaliikettä ja tunnustaa kansallissosiaalisen maailmankatsomuksen. Tällaisen ryhmittymän väkivallanteot saattavat olla toisinaan ennalta suunniteltuja iskuja, ennalta valittuja henkilöitä kohtaan. Ryhmittymän väkivallanteot saattavat myös toisinaan olla summittaisia spontaaneja valintoja, jotka eskaloituvat aatteellisiin periaatteisiin, tai sitten vain tapahtuvat ilman mitään ennakointia ja ilman mitään erillistä syytä ja motiivia.

Turkulainen katujengi ei taas tiettävästi kuulu mihinkään yhteispohjoismaiseen tai laajempaan kokonaisuuteen ja heidän väkivaltataustansa on täysi kysymysmerkki. Kyseisen porukan ei edes voida sanoa olevan jengi sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan se on voinut tilannetta ennen muodostua enemmän tai vähemmän yhdessä aikaa viettävistä henkilöistä. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö ryhmittymä ole voinut ennakolta suunnitella väkivallantekoa ja niiden kohderyhmää. Ryhmittymän väkivallanteot saattavat myös toisinaan olla summittaisia spontaaneja valintoja, jotka eskaloituvat aatteellisiin periaatteisiin, tai sitten vain tapahtuvat ilman mitään ennakointia ja ilman mitään erillistä syytä ja motiivia, ihan yhtä lailla, kuin Suomen Vastarintaliikkeenkin jäsenilläkin.

Edellä tarkastellut ryhmittymät siis voivat toimia täysin samoilla periaatteilla, oli niiden toiminta järjestäytynyttä tai järjestäytymätöntä. Erot järjestäytymisessä ei sulje pois mitään elementtejä, verrattaessa ryhmittymiä keskenään. Siksi ennemminkin väkivallantekojen vakavuutta tarkasteltaessa olisi ennemmin kiinnitettävä huomiota niiden rikosoikeudellisiin tunnusmerkkeihin, eikä kiinnittää liiaksi huomiota taustan järjestäytyneisyyteen. Väkivallantekijän järjestäytyneisyys ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, että väkivallantekoja olisi enemmän, tai että niiden rikosoikeudelliset tunnusmerkit olisivat vakavampia. Siksi esimerkiksi Jyväskylän tapahtumien ja Turun tapahtumien suhteen on mielestäni lähdetty vääristä lähtökohdista liikkeelle.

Mitä tarkoitan väärillä lähtökohdilla? Tarkoitan sitä, että Jyväskylän tapahtumissa suurin painoarvo asiassa annettiin sille, että väkivallantekijät olivat jäseniä ryhmittymässä, joka omaa poikkeavan ja kenties rasistisen ideologian, ja tällaisen ryhmittymän jäseninä he suorittivat väkivallanteot vastakkaista ideologiaa omaavia henkilöitä kohtaan. Väkivallanteko itsessään täytti rikosoikeudelliset tunnusmerkit saatujen tietojen perusteella kahteen pahoinpitelyyn ja yhteen lievään pahoinpitelyyn, jollaisenaan ne eivät ole mitenkään poikkeavia tavallisesta katuväkivallasta.

Kun taas Turussa väkivallanteon ei välttämättä katsota olevan lähtökohdiltaan mitenkään erityinen, koska väkivallantekijät eivät olleet jäseninä missään ryhmittymässä. Tällaisen järjestäytymättömyyden katsotaan taas lähtökohtaisesti väkivallantekoja tarkastelevan silmissä ilmeisesti olevan itse väkivallanteon painoarvoa vähentävä tekijä, tai näin ainakin se on kommentoijan kommentin perusteella ymmärrettävä. Itse väkivallanteot Turussa taas olivat saatujen kuvausten perusteella huomattavasti raaempia kuin Jyväskylässä. Ensimmäinen uhri joutui sairaalaan, kun häntä oli hakattu ja potkittu maassa. Lisäksi ainakin yksi väliin menijöistä joutui käymään lääkärissä tarkistuttamassa vammansa, parin muun saadessa lievempiä vammoja. Eli saatujen kuvausten perusteella voidaan olettaa, että ainakin maassa makaavaan henkilöön kohdistui rikosnimike törkeä pahoinpitely, lääkärillä itsensä tarkistaneeseen pahoinpitely ja kahteen muuhun lievä pahoinpitely.

Eli jos lähtökohdat unohtaa, ja tarkastelee pelkästään väkivallantekoja, niin Turun tapahtumat olivat selkeästi vakavammat ja olisi sen puoleen pitänyt herättää suurempaa vastarintaa valtaväestössä ja saada liikkeelle suuremmat väkimäärät asian tuomitsemiseksi. Nyt lähtökohdat kuitenkin ratkaisivat asian ja niitä vastaan marssittiin ja osoitettiin mieltä, ei niinkään tapahtunutta väkivallantekoa vastaan, sillä jos väkivallanteko oli ollut ratkaisevassa roolissa, niin Turun tapahtumien olisi pitänyt herättää suurempaa vastarintaa samoissa mielenilmaisijoissa.

Jos asiaa taas tarkastelee siten, että ei erotella taustatekijöitä ja harjoitettua väkivaltaa toisistaan, niin silloinhan tullaan väkisinkin siihen lopputulemaan, että aatteellinen väkivalta on selkeästi tuomittavampaa kuin väkivalta, jonka taakse on mitään aatetta vaikeampi sijoittaa, oli väkivallanteon rikosnimike mikä tahansa. Aatteellisen väkivallan tuomitseminen riippuu myös tuomitsijan omasta aatteesta. Jonkin tietyn aatteen omaava ihminen tuomitsee herkästi vastakkaisen aatteen väkivallanteot, mutta pitää taas oman aatteen nimissä suoritettua väkivaltaa enemmän tai vähemmän oikeutettuna.

Lähtökohtien luokittelu on taas sitten oma taiteenlajinsa. Jotta todelliset lähtökohdat saataisiin selville, niin siihenkin pitäisi paneutua tarkemmin, eikä vain tyytyä ensisijaiseen kuvaan siitä, että ihminen kuuluu johonkin ryhmittymään. Miksi joku jyväskyläläinen on liittynyt Suomen Vastarintaliikkeeseen? Mikä on herättänyt hänessä tällaisen aatteen ja miksi hän on valmis toimimaan väkivaltaisesti? Miksi joku turkulainen on liittynyt pahoinpitelevään katuporukkaan ja miksi myös hän on valmis väkivaltaan? Syitä näihin voi olla monia, henkilökohtaisista kokemuksista, epäoikeudenmukaisuuden tunteesta, pelkkiin perusteettomiin ennakkoluuloihin.

Oleellinen kysymys asiaan liittyen on se, että ylittävätkö lähtökohdalliset ja aatteelliset seikat väkivallan voimankäytön, raakuuden ja luonteen seuraukset? Mielestäni ei. Eli oli aate väkivallanteon takana mikä tahansa, niin väkivallan tuho ja jälki on se, joka ratkaisee. Muutenhan joku väkivalta on oikeutetumpaa, kuin joku toinen?

Ja loppukommenttina vielä sellainen, että tarkoitin tässä kirjoituksessa aggressiivista väkivaltaa, jota väkivallantekijä käyttää vahingoittamistarkoituksessa päällekarkaustilanteissa. Puolueettoman silmissä tällaiseen väkivaltaan tulisi mielestäni suhtautua aina samalla tavalla, ilman aatteiden ja asenteden vaikutusta. Itsepuolustustilanteet on sitten asia erikseen, vaikka niissäkin on tietyt rajoitukset, joiden mukaan tulee toimia. Eli oma kantani on, että itsepuolustustilanteissa riittävä voimankäyttö on sallittua, jos sillä on mahdollista suojella itseään tai perhettään päällekarkaajalta.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

MISSÄ OLET LI ANDERSSON!!??

Missä olet Li Andersson? Missä olet Juha Sipilä? Missä olette Mikko Kuusto ja Panda Eriksson? Missä olette kaikki te 10 000 ihmistä, jotka niin pahoititte mielenne Jyväskylän äärioikeiston tekemisistä ja osallistuitte rasismin vastaiseen mielenilmaisuun Helsingissä?

Helsingissä vaikuttaneen ulkomaalaistaustaisten nuorten muodostaman jengin, joka valikoi uhrinsa etnisistä kantasuomalaisista, ei aiheuttanut minkäänlaista kansanliikettä, eikä kirvoittanut johtavia poliitikkoja antamaan käytännössä mitään lausuntoja asiaan liittyen, vaikka kyseinen porukka mielivaltaisesti ryösti ja pahoinpiteli lähes sata kantasuomalaista lasta ja nuorta. Nyt kun Turussa viiden ulkomaalaistaustaisen ihmisen joukkio pahoinpiteli useampaa sivullista kantasuomalaista, ovat kaikki jälleen hiljaa. Eikö olisi tasapuolisuuden nimissä oikeus ja kohtuus Anderssonilta astua julkisuuteen ja antaa lausunto siitä, että tällaiset maahanmuuttajajengit, jotka hakkaavat viattomia sivullisia, ovat koko Suomen pahin uhka ja tällaisten ryhmittymien seurantaan tulee panostaa enemmän voimavaroja? Eikö olisi oikeus ja kohtuus astua Sipilän julkisuuteen ja kertoa, että hallitus tulee tekemään kaikkensa, että tällaiset tapahtumat eivät yleisty? Eikö olisi oikeus ja kohtuus, että Kuusto ja Eriksson masinoivat uuden rasismin vastaisen tapahtuman, johon pyytävät ainoastaan kantasuomalaisia kertomaan kokemuksiaan ja lastensa kokemuksia kokemastaan rasismista?

Se olisi oikeus ja kohtuus, mutta miksi kaikki ovat hiljaa? Siksi, että Suomeen on pesiytynyt hiljaisuuden ja poliittisen korrektiuden kulttuuri, ihan samalla tavoin kun länsinaapurissamme Ruotsissa. Ulkomaalaistaustaisten tekemisiä, olivat ne sitten kuinka paheksuttavia tahansa, tai millaisten jengien tai ryhmittymien suorittamia tahansa, ei ole soveliasta, eikä trendikästä kritisoida. Soveliaampaa ja trendikkäämpää on arvostella ja solvata kaikkia niitä, jotka niin tekevät ja luokitella heidät rasisteiksi ja pyrkiä suurella joukolla kaikin tavoin romuttamaan ja mustamaalaamaan kyseisen ihmisen poliittista uskottavuutta. Lisäksi on soveliasta ja trendikästä luokitella ulkomaalaistaustaisten rikokset yksittäistapauksiksi ja painottaa sitä, että ne kertovat yksittäisen ihmisen ongelmista ja pahoinvoinnista. Edes se, että tällaiset yksittäistapaukset muodostavat ulkopuolisille vaarallisia jengejä ja ryhmiä, ei ole peruste muuttamaan tätä toimintatapaa.

Mutta mikä on tilanne, kun kantasuomalaiset yksittäistapaukset muodostavat jengin, ryhmittymän tai yhdistyksen. Silloin unohdetaan heti yksityishenkilöt kokonaisuuden takaa ja annetaan tuomitsevat kannanotot ja lausunnot suureen ääneen julkisuudessa koskien kyseistä ryhmää kokonaisuutena. Hiljaisuuden ja poliittisen korrektiuden kulttuurista ei ole enää tietoakaan, vaan kerrotaan kuinka vaarallisesta ideologiasta ja ryhmittymästä on kyse ja kuinka se uhkaa koko Suomen kansaa, vaikka todellisuudessa tällainen vertaus on yliampuvasti liioiteltua, kuten esimerkiksi Jyväskylän tapauksen suhteen oli.

 
Nämä samat tahot, jotka siis ottivat kovasanaisesti kantaa Jyväskylän tapahtumiin pysyvät nyt hiljaa, aivan kuten pysyivät viime vuoden Helsingissä tapahtuneista ulkomaalaistaustaisten nuorten suorittamista ryöstöistä ja pahoinpitelyistäkin. Mitä se kertoo oikeasti heidän aatemaailmastaan ja moraalistaan? Eikö se ole osoitus siitä, että he luokittelevat kantasuomalaisten tekemät rikokset ja motiivin eri kriteerein kuin ulkomaalaistaustaisten? Silti he samaan hengenvetoon puhuvat tasa-arvosta ja rasisminvastaisuudesta, sekä ovat muka ajavinaan niitä arvoja? Tasa-arvo on vasta silloin tasa-arvoa ja rasisminvastaisuus on vasta silloin rasisminvastaisuutta, kun kaikkia ihmisiä kohdellaan samoin periaattein, oli heidän etninen taustansa millainen tahansa.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 4 kommenttia

TURVAPAIKANHAKIJAT – Ketkä Suomeen saapuvat?

Suomeen saapuu pakolaisneuvonnan mukaan vuosittain 1000 – 6000 turvapaikanhakijaa. Etupäässä turvapaikanhakijat ovat Afrikan maista, Lähi-Idästä ja Afganistanista saapuvia nuoria miehiä (alle 34- vuotiaita miehiä n. 70% vuonna 2014), mutta myös vanhan Jugoslavian alueelta saapuu edelleen turvapaikanhakijoita maahamme. Alla lista (YLE) suurimmista henkilömääristä ja kansallisuuksista, jotka ovat hakeneet turvapaikkaa maastamme 30.6.2015 mennessä:

1. Irak, 714 ihmistä
2. Somalia, 657 ihmistä
3. Albania, 141 ihmistä
4. Afganistan, 132 ihmistä
5. Kosovo, 100 ihmistä
6. Venäjä, 92 ihmistä
7. Syyria, 88 ihmistä
8. Nigeria, 78 ihmistä
9. Marokko, 56 ihmistä
10. Algeria, 49 ihmistä

Turvapaikanhakijoiden kertomukset salakuljettajille maksettavista hinnoista vaihtelevat vajaasta seitsemästäsadasta eurosta kymmeniin tuhansiin euroihin (YLE). Mitä tämä tarkoittaa lähtömaan vuotuisiin keskivertotuloihin suhteutettuna (YK)?

1. Irak, 4674 USD
2. Somalia, 122 USD
3. Albania, 3813 USD
4. Afganistan, 684 USD
5. Kosovo, ???
6. Venäjä, 13771 USD
7. Syyria, 2083 USD
8. Nigeria, 1426 USD
9. Marokko, 2850 USD
10. Algeria, 5165 USD

YLE:n sivuilta löytyy mm. afganistanilaisen Sonian tarinan, jossa Sonia kertoo viikkoja kestäneen hengenvaarallisen matkan hinnaksi kymmeniätuhansia euroja. Samoin YLE:n sivuilta löytyy tarina somalialaisesta Sadiasta, joka maksoi ihmissalakuljettajille 10 000 dollaria pääsystä Eurooppaan. MTV3:n mukaan Välimeren ylityksestä ihmiset ovat maksaneet n. 700 – 6500 €.

Otan tarkempaan tarkasteluun Somalian, koska somalit ovat yksi Suomen suurimmista etnisistä vähemmistöistä, mutta samalla matkan rahoittaminen on heille paikallisten olojen ja palkkatason perusteella ehkä kaikkein haastavinta.

Somalian vuosittaiset keskivertotulot ovat siis 122 dollaria. Se tarkoittaa sitä, että keskivertoihmisen pitäisi säästää 10 000 euron matkaa varten Somaliassa 82 vuotta, ilman, että laittaa ropoakaan muuhun elämiseen. Aiheellinen kysymys tähän yksinkertaiseen laskuoppiin liittyen lienee se, että millä tavoin matkarahat lähtömaassa hankitaan? Vaikka ottaisimmekin tarkasteluun saatavilla olevan halvimman hinnan, eli noin 700 €, niin jopa sen säästämiseen menisi keskivertosomalilta lähes kuusi vuotta, olettaen, että ihminen asuu yksin, eikä osta ruokaa, vaatteita tai laita rahaa mihinkään muuhun. Silti Somaliasta lähtee noin 10 000 ihmistä vuosittain Suomeen ja muihin länsimaihin.

Totta kai tuloerot selittävät tätä yhtälöä jossain määrin ja samoin tänne saapuneiden ja oleskeluluvan saaneiden somalien rahalähetykset, mutta voiko olla mahdollista, että yksi syy rahoitukseen löytyy myös ulkoministeriön sivuilta, jossa annetaan tietoa Somaliaan matkustaville seuraavasti:

Koko Somaliassa on runsaasti aseita ja puolisotilaallisia, pitkälti hallitsemattomia joukkoja. Aseelliset yhteenotot ovat tavanomaisia. Väkivallan, ryöstön, kidnappauksen ja hengen menettämisen riski on Somaliassa ilmeinen. (Ulkoministeriö)

Vertailupohjaksi edelliselle ulkoministeriön matkailutiedote Afganistaniin:

Maan sisäinen konfliktitilanne jatkuu ja terrori-iskujen ja väkivallan uhka on korkea. Ulkomaalaisiin kohdistuva kidnappausuhka terroristien ja rikollisten taholta kattaa koko maan. Tienvarsipommit ja kapinallisalueiden kautta kulkevilla tieosuuksilla ryöstöt, kidnappaukset ja aseelliset hyökkäykset pysyvät merkittävänä uhkana erityisesti ulkomaalaisille. Ulkomaalaisten tulisi välttää maanteitse matkustamista. Afgaanitaustaisten kannattaa varmistua tilanteesta paikallisilta kontakteiltaan tieosuuskohtaisesti. Pimeällä liikkumista tulee välttää. (Ulkoministeriö)

 
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on herättää keskustelua siitä, että millaiset ihmiset Suomen rajojen taakse saapuvat turvapaikkaa hakemaan? Esimerkkitapauksena esitetyt somalit eivät tee tiettävästi poikkeusta muiden levottomien maiden suhteen muussa, kuin siinä, että heidän vaurautensa salakuljettajien pyytämiin taksoihin on keskimäärin kaikkein alhaisin. Laskelmat saatujen tietojen perusteella osoittavat sen, että keskivertoihmisillä ei köyhimmistä maista ole mitään mahdollisuutta lähteä tavoittelemaan turvapaikkaa Euroopasta, elleivät ole hankkineet rahoitusta rikoksin tai jollain muulla epäselvällä tavalla. Ainoastaan ne tahot, joilla on lähtömaassaan riittävästi rahaa, voivat tällaiselle matkalle lähteä. Ulkoministeriön matkailutiedotteet kertonevat osaltaan sen, että miltä tahoilta rahat löytyvät esitettyjen summien maksamiseen tai rahoittamiseen. Laskelmat vahvistavat myös ne huhut, joiden mukaan Suomessa asuvat turvapaikanhakijat lähettävät melkoisia summia kotimaihinsa, jotta saavat sukulaisensa Suomeen, koska ilman niitä ne eivät olisi mahdollisia. Mahdollista on myös se, että huhut klaanien tai rikollisjoukkojen rahoittamista matkoista saattavat pitää paikkansa, joita maahamme päässeet turvapaikanhakijat maksavat rahalähetyksin takaisin, koska muu perhe on jäänyt lähtömaahan pantiksi. Perheenyhdistämisillä pyritään tuomaan lähiomaiset maahamme sitten myöhemmin, kun viulut rahoittajille on maksettu.

 
Ajatus turvapaikan antamisesta hätää kärsivälle on hieno, mutta onko kukaan koskaan kartoittanut sitä, että missä määrin se vahvistaa ja mahdollistaa ihmiskauppaa ja muuta rikollista toimintaa sen ympärillä? Onko kukaan koskaan todella tutkinut ja kartoittanut sitä, että kuinka suuri prosentti maahamme saapuvista turvapaikanhakijoista on todella niitä, joita väittävät olevansa ja joiden tilanne todellakin luo perusteet turvapaikan myöntämiselle? Onko kukaan koskaan selvittänyt sitä, että millä tavoin turvapaikanhakija on hankkinut rahoituksen matkaansa varten? Onko kukaan koskaan selvittänyt sitä, että kuinka moni turvapaikanhakija onnistuu pääsemään maahamme, vaikka siihen ei olisi tarvetta? Onko kukaan koskaan selvittänyt sitä, että miksi valtaosa maahamme saapuvista turvapaikanhakijoista on nykyään nuoria miehiä?

 

Vuonna 2013 kielteisiä turvapaikkapäätöksiä tehtiin Suomessa n. 1900 kpl. Oleskeluluvan tai myönteisen päätöksen sai noin sata vähemmän, eli n. 1800 henkilöä. Tämän hetkinen tilanne on se, että turvapaikan myöntäminen perustuu turvapaikkapuhutteluun, jossa Maahanmuuttovirasto pyrkii selvittämään vainon perusteita. Päätös turvapaikka-asiassa tehdään turvapaikkapuhuttelupöytäkirjan perusteella. Turvapaikkapuhuttelussa turvapaikan hakija kertoo suullisesti, monesti tulkin välityksellä kotimaassaan tai pysyvässä asuinmaassaan kohtaamastaan vainosta, muista oikeudenloukkauksista, niiden uhista ja perusteista sekä ongelmista. Hakija voi myös esittää yksityiskohtaisen kuvauksen ja mahdolliset todisteet tapaukseen liittyvistä seikoista. Mahdolliset asiakirjat esitetään viimeistään myös tässä tilaisuudessa. Eli turvapaikka myönnetään pelkästään jonkun puhuttelun pohjalta laaditun pöytäkirjan ja enemmän tai vähemmän hatarien todisteiden perusteella?

 

Tämä kuulostaa kovin riittämättömältä tavalta, kun ottaa huomioon sen, että turvapaikkapolitiikan ympärille on muodostunut valtavasti rikollista toimintaa. Matkustus nojaa lähes yksinomaan ihmissalakuljetuksiin, passit ja muut asiakirjat ostetaan mustasta pörssistä, terroristeiksi luokitellut järjestöt soluttautuvat turvapaikanhakijoiden sekaan, viidakkorumpu kertoo myönteiseen päätökseen johtaneet seikat jne. Olisiko kuitenkin viisaampaa muuttaa käytäntöjä siten, että Suomi lähettäisi suurimpiin turvapaikanhakijamaihin paikan päälle henkilöitä, jotka tekevät paikan päällä päätökset turvapaikan myöntämiselle. Paikan päällä ihmisen tarina on helpompi näyttää toteen, kuin maapallon toisella puolella, sekä samalla rikollinen toiminta turvapaikkamatkailun ympärillä vaikeutuisi?

 

Lopuksi haluan vielä kertoa vielä syyn sille, että miksi tämän kirjoituksen kirjoitin. Aiemmin kerroin jo sen, että haluan herättää keskustelua asiasta, mutta lisäksi päähäni on jäänyt soimaan se, että eräs maahanmuuttajaystäväni sanoi, että todellinen turvapaikanhakija on kiitollinen siitä, että saa turvallisen paikan elämiseen. Todellinen turvapaikanhakija ei ryöstä, ei raiskaa, eikä esitä vaatimuksia, vaan elää rauhassa ja tyytyväisenä siitä, että on päässyt turvaan. Viimeaikaiset uutisoinnit ja ulkomaalaistaustaisten rikollistilastot kertovat sen, että kaikki maahanmuuttajat eivät ajattele samoin, joten heräsi kysymys, että ovatko he kaikki todella turvapaikkaa vailla? Suurin osa maahanmuuttajista elää, kuten ystäväni, mutta selkeästi seulan on läpäissyt myös muunlaista porukkaa ja se ei ole meidän kantasuomalaisten, eikä myöskään ystäväni kaltaisten maahanmuuttajien etu.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

TIMO SOINI – Tavoitteena hallitusohjelman noudattaminen

Ulkoministeri Soini tiukkana: Suomi ei anna enää yhtään rahaa Kreikalle – Iltasanomat 3.7.2015

Suuret olivat puheet Perussuomalaisten puheenjohtajalla Timo Soinilla vielä reipas kuukausi sitten. Soini kertoi lähtökohdakseen sen, että Suomen vastuut eivät saa kasvaa enää Kreikan tukiasiassa. Soini oli osaltaan luomassa hallitusohjelmaa, johon kyseinen lähtökohta kirjattiin ja kertoi selkein sanoin sen tavoitteekseen, että hallitus myös noudattaa tässä tapauksessa hallitusohjelmaa. EU-komission arvio Kreikan avun tarpeeksi oli tuolloin 50-100 miljardia euroa ja tällaisen tukipaketin hyväksyminen oli Soinin mukaan täysin mahdotonta, vaikka esimerkiksi Saksa ja Ranska tähän taipuisivat. Soinin mukaan osallistuminen tukipaketin rahoitukseen olisi selvää Suomen vastuun kasvattamista, josta ei millään sanakikkailulla pääse eroon. Mutta kuinkas sitten kävikään? Soini kävelee nykyisin takin vuori ulospäin käännetynä, harteillaan Perussuomalaisten äänestäjien raskas pettymys.

Viisi vuotta vastustin kaikkia tulipaketteja. Hävisin ne taistelut. Puolue jäi myös vuonna 2011 oppositioon. Tämän seurauksena syntyi sixpack hallitus, joka oli maalle katastrofi. Hallitus, jonka taival päättyi äänestämiseen omia esityksiä vastaan. – Timo Soini

Näin Soini selittelee juuri Kreikalle myönnettyä uutta 86 miljardin tukipakettia, jonka myös Perussuomalaiset yksimielisesti hyväksyivät. Soini perusteli hyväksymistä sillä, että hallituksen linjassa pysyminen ehkäisi hallituskriisin ja punavihreiden pääsyn hallitukseen. Soini pyrki myös korostamaan sitä, että tukipäätöksen estäminen ei olisi yksistään perussuomalaisilta onnistunut, joten oli valittavana jatkavatko he hallituksessa ja pystyvät näin vaikuttamaan jatkossa muihin asioihin. Ehkä näin, mutta tällainen takinkääntö oli kyllä kuin märkä hanska äänestäjien kasvoille.

 

Jos asiaa kuitenkin tarkastelee laajemmin, niin hallitusohjelman olivat laatineet myös muut hallituspuolueet, joten takki kääntyi myös heillä. Kokoomuksen kanta tukipakettiin ennen vaaleja oli kriittinen, vaikkakaan eivät suoranaisesti kieltäneet sen mahdollisuutta, mutta Perussuomalaisten lisäksi myös Keskusta oli tukipakettia vastaan. Silti Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei ole saanut likimainkaan samaa ryöpytystä niskaansa kuin Soini. Tämä kertonee sen, että Perussuomalaiset olivat kansan silmissä se puolue ja oljenkorsi johon tarttua ja joka oli tiukasti ja yhtenä rintamana Kreikan lisätukipakettia vastaan. Perussuomalaiset olivat siis selkeästi profiloituneet monen äänestäjän silmissä tähän nimenomaiseen muottiin.

 

Valitsemalla Kreikan tukipaketin, menettivät Perussuomalaiset varmasti osan uskottavuudestaan. Paljonvartijana äänestäjien silmissä on puolueen jatko hallituksessa ja kädenjäljen näkyminen muissa vaalilupauksissa. Jos Soini tulee onnistumaan siinä yhtä huonosti, niin Perussuomalaisten hallitusvastuu kestänee maksimissaan yhden vaalikauden. Ainahan on toki mahdollista, että Perussuomalaiset ostivat Kreikka-paketin hyväksynnällä jotain muuta, mutta tämä lienee jo aika kaukaa haettua …?

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

ANTTI RINTEEN RASISMINVASTAINEN HANKE – Konkreettista tekemistä vai tuuleen huutelua?

Suomen Demokraattisen Puolueen (SDP) puheenjohtaja Antti Rinne on astunut myös viimepäivinä julkisuuteen hyödyntämällä rasiminvastaista keskustelua ja lähes parin viikon takaisia Jyväskylän tapahtumia, joissa äärioikeistolaiset ja vasemmistoradikaalit ottivat muutaman henkilön voimin väkivaltaisesti yhteen äärioikeistolaisen Suomen Vastarintaliikkeen mielenilmaisussa. Rinne esittää, että kaikki eduskuntapuolueet allekirjoittaisivat vuonna 2011 allekirjoittamansa rasisminvastaisen peruskirjan uudelleen. Perusteluksi tälle Rinne esittää Jyväskylän ”uusnatsimellakkaa” ja perusteetonta maahanmuuttoon kohdistuvaa vihapuhetta ja yleistyvää maahanmuuttokriittisyyttä.

Rinteen mukaan ilmapiiri maahanmuuton suhteen on kiristynyt, sekä pelko ja epäluulo kaikkea vierasta kohtaan on kasvanut. Tämä varmaankin pitää paikkansa, mutta miksi asia korjaantuisi sillä, että puolueenjohtajat allekirjoittaisivat jo kertaalleen allekirjoittamansa rasisminvastaisen peruskirjan uudelleen? Mikä on sen vaikutus tavalliseen kansalaiseen, jonka usko poliittiseen päätöksentekoon on jo muutenkin suurelta osin rapautunut ja joka kokee epäoikeudenmukaisuutta päätöksenteossa? Vaikka Rinteen näkemys siitä, että  puolueiden johtajat tekisivätkin tällä tavoin kansalaisille selväksi, että rasismia ei hyväksytä, onkin totta, niin eikö puolueiden nokkamiestin rasimsinvastaisuus ole tiedossa kaikilla jo muutenkin, ilman peruskirjan uudelleen allekirjoittamistakin? Rinteen esilletulo tällaisen viestin kanssa on siis täysin yhtä tyhjän kanssa. Se voi näyttää ja kuulostaa ulkomaailmaan hyvältä, kuten Rinne ilmoittaa toivovansakin, mutta ei sillä tavoin pystytä porautumaan siihen juurisyyhyn, josta rasismi ja monikulttuurisuuden vastustus kumpuaa ja kerää jatkuvasti lisää väkeä puolelleen.

Lopullisesti Rinne kuitenkin osoittaa avuttomuutensa tämän kysymyksen edessä sillä, että hän ilmeisen vakavasti ehdottaa sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa Suomen Vastarintaliikkeen lakkauttamista, vaikka kyseessä ei edes ole rekisteröity yhdistys. Toisin sanottuna yhdistystä, jota ei ole olemassa, ei voida juridisesti myöskään lakkauttaa. Poliisihallituksen edustajan mukaan on myöskin epäselvää, mitä käytännön merkitystä tällaisen rekisteröimättömän yhdistyksen lakkauttamisella olisi, koska heidän toimintansa ei ole riippuvainen yhdistysstatuksesta? Toiminta voisi siis jatkua samalla tavalla lakkautuksesta huolimatta.

Rinteellä on toki ponttinsa, kun hän esittää, että väkivallan käyttö ja rikokset eivät ole hyväksytty tapa toimia, mutta tällaista toimintaa valvoo Suomessa poliisivaranomainen ja ainakaan vielä toistaiseksi poliisiviranomainen ei katso äärioikeistoa sellaiseksi uhkaksi Suomessa, että se vaatisi jotain eritysiä toimenpiteitä. Valtionsyyttäjä Jukka Rappen mukaan rekisteröimättömän yhdistyksen toimintakieltoa olisi myös hyvin vaikea valvoa, sillä joidenkin tiettyjen henkilöiden kokoontumista samoissa tiloissa, ei voida Suomen lakien mukaan rajoittaa. Jos siis perusteena lakkautukselle olisi pelkästään se, että joukko väkivaltarikoksiin syyllistyneitä henkilöitä käyttää itsestään jotain tiettyä nimeä ja kokoontuu yhdessä, niin miten toimintakielto pantaisiin käytännössä täytäntöön?

 

Kaiken tämän perusteella on siis selvää, että Rinnekin vain ottaa tilaisuudesta hyödyn irti ja haluaa epätoivoisesti  kiillottaa äänestäjiensä edessä viime vaaleissa tahraamaansa kilpeään tässä valitettavassa  tilanteessa. Ensimmäistäkään konkreettista parannuskeinoa tilanteen korjaamiseksi Rinne ei esitä, kuten eivät ennen häntä rasmininvastaisina äänitorvina esiintyneet Juha Sipilä ja Li Anderssonkaan. Tällainen on pelkkää tyhjää poliittista tuuleen huutelua, jolla ei todellisuudessa edes pyritä, eikä myöskään kyetä luomaan konkreettisia ratkaisumalleja. Tai jos arvon kansanedustajat ja ministerit kuvittelevat jotain päinvastaista, niin silloin ovat kyllä  sammuttaneet yläkerrastaan jo kaikki valot. Kyllähän tässäkin tapauksessa ainoa oikea polku on alkaa kuuntelemaan Suomen kansaa ja sen mielipidettä ja myöskin kunnioittaa sitä sellaisenaan. Tämä nykyisenkaltainen epädemokraattinen valtiojohtaminen alkaa olemaan tiensä päässä, sillä kaikki viimeaikojen tapahtumat ovat sen suoria johdannaisia.

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

LI ANDERSSON – Miten meni noin niinku omasta mielestä?

 

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Li Andersson on astunut julkisuuteen viime aikojen tapahtumien jälkeen aika rajuilla kannanotoilla. Hän kritisoi voimakkain sanoin Perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen monikulttuurisuutta vastustavaa facebook- päivitystä ja myöhemmin esitti Jyväskylässä tapahtuneen tappelunujakan jälkeen, että äärioikeisto olisi jotain sellaista, jota koko Suomen tulisi pelätä ja joka uhkaa suomalaisten sananvapautta. Mihin tämä kaikki perustuu ja onko Anderssonin puheissa todellakin perää?

 

Aloitetaan Anderssonin luomasta uhkakuvasta, äärioikeistosta, joka pelottaa häntä koko Suomen puolesta. Dokumenttiohjelma 45 minuuttia lähti tutkimaan suomalaista äärioikeistoa ja sen vaikutuskeinoja. Poliisi ottaa ohjelmassa kantaa suomalaisen äärioikeiston olemassaoloon ja toimintaan ja kuvaa sitä maltilliseksi liikkeeksi, joka keskittyy pääosin tuomaan rauhanomiasissa mielenilmauksissaan esiin epäkohtia ja tuottamaan propagandamateriaalia. Poliisi toki lisää, että äärioikeistolaisiin ryhmittymiin kuuluvat jäsenet tekevät n. 6500 eritasoista rikosta vuosittain, mutta niillä ei katsota olevan poliittista motiivia. Myös suojelupoliisin kanta on vastaava. Heidän mukaan äärioikeisto ei ole uhka Suomessa.

Dokumentissa kaikki eivät kuitenkaan ole Anderssonin kanssa erimieltä, sillä puheenvuoron saa toki myös yksi Anderssonin hengenheimolainen, Vasemmistoliiton Dan Koivulaakso, jonka mukaan poliisin kanta herättää ihmetystä. Koivulaakso ihmettelee muun muassa sitä, että miksi poliisi suhtautuu äärioikeistolaisten rikoksiin yksittäistapauksina ja unohtaa poliittiset tekijät rikosten takaa. Poliisi tyytyy vain kommentoimaan Koivulaakson näkemyksiä siten, että heillä on Koivulaakson kanssa asiassa erilaiset näkemykset. Ihmetellessään äärioikeistolaisten rikosten käsittelyä yksittäistapauksina Koivulaakso ilmeisesti käyttää tahatonta ironiaa, sillä tällainen yksittäistapauksiksiluokittelu maahanmuuttajien rikoksia käsiteltäessä, on vasemmistopiireissä enemmän kuin yleinen tapa ja tavoiteltava käsittelymuoto. Ilmeisesti Koivulaakson lausunnon perusteella yksittäistapauksiksi ei ole kuitenkaan vasemmistonäkemyksen mukaan mahdollista luokitella kantaväestön edustajia, vaan heidät tulee käsitellä ryhminä, järjestönä, tai muina suurempina kokonaisuuksina ja yksittäistapauksiksi luokittelu on tarkoitettu ainoastaan maahanmuuttajille.

 

Eli poliisin mukaan äärioikeiston jäsenet eivät aiheuta Suomessa käytännössä normaalikansalaista kummempaa turvallisuusuhkaa, joten Li Anderssonin luoma koko kansaa pelottavasta uhkakuvasta on tänä päivänä selkeästi yliampuvaa liioittelua. Mutta entäs sitten äärioikeiston uhka suomalaista sanavapautta kohtaan? Osuuko Andersson tässä uhkakuvassaan lähemmäksi totuutta?

 

Sananvapaus on määritelty Europpan ihmisoikeussopimuksessa, Euroopan Unionin perusoikeuskirjassa ja Suomen perustuslaissa. Ohessa ote Suomen perustuslaista:

 

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. (Suomen perustuslain toisen luvun 12. pykälä)

Laki määrittelee siis rajat myös sananvapaudelle. Väärinkäyttöä rajoitetaan siten, että seuraavat teot on määritelty rikolliseksi toiminnaksi:

 

kunnianloukkaus – valheellisen tiedon levittäminen, joka voi aiheuttaa vahinkoa tai kärsimystä asianosaiselle; halventavien nimitysten käyttö
yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen –  ihmisen yksityiselämään kuuluvien tietojen levittäminen, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä asianosaiselle, vaikka tieto olisikin totta
kiihottaminen kansanryhmää vastaan – yleisesti saataville tai muutoin yleisön keskuuteen ei saa levittää tietoa, mielipiteitä tai muita viestejä, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella
julkinen kehottaminen rikokseen – joukkotiedotusvälineissä, julkisesti väkijoukossa, tai yleisesti tietoon saatetussa kirjoituksessa tai muussa esityksessä, ei saa kehottaa tai houkuttella kanssaihmisiä rikoksen tekemiseen
uskonrauhan rikkominen – julkinen pilkkaaminen, tai herjaaminen loukkaamistarkoituksessa, tai häpäisy sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on kiellettyä. Myös meluaminen, uhkaavalla tavalla käyttäytyminen tai muulla tavoin jumalanpalveluksen tai muun kirkollisen toimituksen häiritseminen on kielletty
väkivaltakuvauksen levittäminen – sellaisten elokuvien myynti, vuokraus ja maahantuonti on kiellettyä, jotka sisältäviä tallenteita, joissa esitetään raakaa väkivaltaa, ellei elokuvan tai tallenteen sisältämä esitys ole tarkastettu ja hyväksytty esitettäväksi tai levitettäväksi kuvaohjelmien tarkastamisesta annetun lain (775/2000) mukaisesti
sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen – kuvia ja kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään lasta tai eläimeen sekaantumista, ei saa muudä, vuokrata, levittää tai maahantuoda
sukupuolisiveellisyyttä loukkaava markkinointi – Ansiotarkoituksessa sukupuolisiveellisyyttä ja yleistä pahennusta herättävän loukkaavan kuvan, kuvatallenteen tai esineen luovuttaminen 15 vuotta nuoremmalle on kiellettyä. Sellaista ei saa myöskään asettaa julkisesti nähtäville, toimittaa toiselle tämän suostumuksetta, julkaista ilmoituksessa, esitteessä tai julisteessa tai muulla tapaa mainostaa tai myydä
markkinointirikos – tavaroiden, palveluksien, kiinteistöjen, yksityisen osakeyhtiön arvopapereiden tai muiden hyödykkeiden ammattimaisessa markkinoinnissa on kiellettyä antaa markkinoinnin kohderyhmän kannalta merkityksellisiä totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja
virkasalaisuuden rikkominen – Virkamies ei saa tahallaan palvelussuhteensa aikana tai sen päätyttyä oikeudettomasti paljastaa sellaista asiakirjaa tai tietoa, joka lain mukaan on salassa pidettävää tietoa. Tällaista tietoa ei saa myöskään käyttää omaksi tai jonkun hyödyksi tai vahingoittamiseksi
yrityssalaisuuden rikkominen – Itselleen tai muille ei ole luvallista hankkia taloudellista hyötyä käyttämällä toiselle kuuluvaa yrityssalaisuutta. Yrityssalaisuuden käyttö muiden vahingoittamiseksi on myös kiellettyä. Nämä seikat pätevät, jos henkilö toimii toisen yhtiön palveluksessa, tai jonkun yhteisön tai säätiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsenenä, toimitusjohtajana, tilintarkastajana tai selvitysmiehenä taikka niihin rinnastettavissa tehtävissä

 

No niin. Sitten siihen äärioikeiston uhkaan sananvapautta kohtaan. Viimepäivien uutisoinnissa on siis Anderssonin määrittelemän äärioikeiston puolelta kehotettu ihmisiä vastustamaan monikulttuurisuutta (kansanedustaja Immonen) ja käyty pieni nyrkkitappelu vasemmistoradikaalien kesken. Millä tavoin Anderssonin määrittelemä äärioikeisto on ollut uhkana sananvapaudelle? Jyväskylässä käytetty väkivalta ei ole tietenkään oikea tapa ratkaista erimielisyyksiä, mutta vastaavia muutaman hengen nyrkkitalkoita tapahtuu päivittäin joka puolella Suomea, eikä kukaan koe niiden olevan uhka Suomen kansalle, vaikka syyt nujakointiin olisivat mitkä tahansa. Nyt vain sattui olemaan Anderssonille otollinen hetki tarttua tilaisuuteen, kun tappelunujakassa oli osallisina äärioikeiston edustajia ja hänen tarkoituksenaan oli tehdä kärpäsestä härkänen.

 

Mutta onko Li Anderssonin ja Dan Koivulaakson tapaiset vasemmistolaiset ainoat, jotka ovat olleet aiheuttassa liioiteltua kuohuntaa äärioikeiston ympärillä … jota siis poliisi ei pidä uhkana tavalliselle kaduntallaajalle? Ei todellakaan. Suomalainen media on ollut vahvasti vaikuttamassa viime päivien keskusteluun äärioikeiston vaarallisuudesta. Esimerkiksi Jyväskylän muutaman ihmisen nujakointia kutsuttiin lehdistössä yleisesti mellakaksi, joka terminä antaa kuvan paljon suuremmasta konfliktista. Normaalisti mellakaksi kutsutaan tapahtumaa, johon ottaa osaa Jyväskylän tapahtumia huomattavasti suuremmat väkimäärät ja joiden hallinta tuottaa poliisille suuria haasteita. Näitä tällaisia tilanteita varten on poliisilla erillinen mellakkavarustus, jossa on otettu huomioon riehuvan väkijoukon aiheuttama väkivallan uhka. Tällainen tapaus oli ennemminkin vasemmistoradikaaliryhmittymä ”Kiakkovieraiden” laajamittainen ja tarkoituksellinen vahingonteko Tampereella vuonna 2013. Tuolloin ei kuitenkaan Andersson, eikä kukaan muukaan vasemmistopoliitikko katsonut äärivasemmistoa uhkaksi Suomen valtiolle, vaikka tapahtuman seurauksena mellakkaa rauhoittamaan meneitä poliiseja joutui sairaslomalle, poliisihevosia vahingoitettiin ja lisäksi riehuvat vasemmistoradikaalit aiheuttivat tuntuvia aineellisia ja rahallisia vahinkoja. Mikään näistä asioista ei toteutunut Jyväskylässä. Myöskään Andersson tai kukaan muukaan vasemmistolainen poliitikko ei astunut esiin sellaisella asialla, että vasemmistolaisten poliitikkojen olisi pitänyt selkein sanoin irtisanoutua moisesta touhusta, vaan puoluejohtaja Paavo Arhinmäen johdolla Vasemmistoliitto kieltäytyi tuomitsemasta koko tapahtuman. Toisin oli jälleen oikeistopuolueeksi luokitellun Perssuomalaisten suhteen. Jyväskylän väkivaltaisuudet tuomittiin varmaankin jokaisen haastatellun puolueen kansanedustajan suulla.

Onko tällainen tasapuolista toimintaa vasemmistopolitiikoilta ja lehdistöltä? No ei todellakaan. Pitäisikö sen olla? Ehdottomasti, sillä varsinkin riippumattoman valtamedian tulisi olla puolueeton taho, joka uutisoi totuudenmukaisesti ja tasapuolisesti tapahtumista, oli uutisoinnin kohteena sitten keitä tahansa. Poliitikolla on sitten enemmän vapauksia, sillä moinen valikoiva kaksinaismoralismi väkivallantekijän poliittiseen taustan perustella ei ole riippumatonta ja puolueetonta uutisointia, vaan poliittisin perustein suoritettua tarkoituksenhakuista oman ideologian pönkittämistä. Se, että viekö tällainen valikointi sitten poliitikon uskottavuuden, niin varmastikin kyllä suuremmassa mittakaavassa, mutta saman ideologian omaavat henkilöt tällaisen toiminnan kuitenkin ilmeisesti hyväksyvät, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Tämä sama ilmiöhän toistuu myös monen muun poliittiseen ideologiaan sidotun asian suhteen, joten siinä mielessä vasemmistopoliitikot eivät tokikaan ole ainoat, jotka tätä tapaa harjoittavat, mutta sivustakatsojan silmissä tällainen toiminta on kuitenkin perin kummallista.

 

 

Ja mitä tulee vielä uutisointiin, niin faktojen esittäminen ei ole rikos, jos se ei riko aiemmin mainittuja sananvapauden suhteen esitetttyjä rajoituksia. Esimerkiksi nyt rasismikohun aikakaudella voidaan ottaa tarkempaan tarkasteluun maahanmuuttajataustaisten rikollisuus, koska se antaa parhaiten kuvan siitä, miten sananvapautta uutisoinnin suhteen rajoitetaan, tai vähintäänkin pyritään rajoittamaan. Uutisissa tuskin koskaan mainitaan rikoksentekijän etnistä taustaa, vaikka sen mainitseminen ei riko perustuslaissa tai EU- sopimuksessa mainittua sananvapautta vastaan. Mutta, jos tällainen uutinen julkaistaan, niin alkavat välittömästi rasismisyytökset toimittajaa tai julkaisijaa kohtaan, eli tarkoituksena on pyrkiä painostamalla muokkaamaan kirjoituksen sisältöä halutun mukaiseksi. Tällaisen toiminnan tarkoitus on perusteettomasti rajoittaa sananvapautta ja siinä onkin onnistuttu niin suuressa mittakaavassa, että laillisesti julkaisukelpoisen materiaalin pimittämisestä on tullut yleinen käytäntö. Eli jos Andersson on huolissaan suomalaisesta sananvapaudesta, niin kenties tällä saralla olisi hänellä eniten kritisoitavaa. Puuttumalla tähän aiheeseen Andersson olisi konkreettisesti ongelman juurella, eikä hakisi olemattomia ongelmakohteita poliittisesta vastakkainajattelusta. Tällöin uutisointi antaisi tarkemman ja todellisemman kuvan maamme tapahtumista ja myös maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, sekä myös epäkohtiin olisi helpompi puuttua yhteiskunnan joka tasolla, sillä tällaiset sananvapauden rajoittamispyrkimykset eivät kohdistu pelkästään lehdistöön, vaan monesti myös muihin julkisuuteen tarkoitettuihin julkaisuihin, kuten tilastoihin ja tutkimuksiin. Sallimalla sananvapauden sen varsinaisessa merkityksessä, pienenisi myös vetovoima poliittisiin ääripäihin ja se jos joku olisi Suomen edun mukaista. Avoimuus ja totuudenmukainen uutisointi riippumattomassa mediassa on aina ollut hieno perinne suomalaisessa journalismissa ja niiden tulisi myös olla ne arvot, joihin uutisointi pitäisi myös jatkossa perustaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että tällä saralla ollaan kulkemassa kohti alati tiukkenevaa sensuurin aikakautta ja se jos jokin ruokkii ääriliikehdintää.

 

Eli lopputulemana on se, että äärioikeisto ei ole tällä hetkellä ainakaan merkittävä uhka Suomen kansalle, eikä sananvapaudelle. Ei ainakaan missään nimessä siinä mittakaavassa kun Andersson esitti. Ennemminkin sananvapautta rajoittava uhka löytyy uutisoinnin perusteettomista rajoittamispyrkimyksistä ja käytännöistä, joka sitä kautta luo uhkan koko Suomen kansalle vääristyneen todellisuuskuvan muodossa.

 

Eli vastauksena otsikon kysymykseen; Ei mennyt Li Andersson ihan putkeen.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

VIIMEPÄIVIEN TAPAHTUMAT SUOMESSSA – Alkavatko päättäjät niittää sitä, mitä ovat kylväneet?

Viime päivinä on maassamme tapahtunut paljon uutiskynnykset ylittäviä tapahtumia monikulttuurisuuteen ja rasismiin liittyen. Ensin Perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen retorinen facebook- päivitys taistelusta monikulttuurisuutta vastaan herätti kiivasta keskustelua ja natsikorttia heiluteltiin taajaan monella eri taholla, ilman parempaa tietoa Immosen todellisisita tarkoitusperistä. Myöhemmin Immonen selvensi, että tarkoitti pelkästään parlamentaarista taistelua, mutta selvennös tuli liian myöhään ja oli monen mielestä pelkkä epäuskottava viimehetken pelastautumisyritys poliittiselta itsemurhalta.  Vastavetona Immosen päivitykselle järjestettiin rasismin vastaisia mielenilmaisuja monissa Suomen suurissa kaupungeissa, mutta sielläkin keskityttiin pelkkään monologiin, eikä edes yritetty hakea todellisia ratkaisumalleja solmukohtien avaamiseksi. Vastakkaista näkemystä oli paikalle toki kutsuttu edustamaan Perussuomalaisten Matias Turkkila, mutta hänen äänensä hukkui ”Turkkila on rasisiti”- huutoihin, eivätkä Turkkilan ajatukset rasismista tainneet sen vuoksi selvitä oikein kenellekään. Viimeisimpänä vetona äärioikeisto järjesti mielenilmauksen Jyväskylässä, jossa se äityi väkivaltaiseksi muutamaa sivulista kohtaan. Poliisilähteet jopa kertovat, että kyseessä olisi ollut tarkoituksella tehty väkivallanteko tarkoin harkittua kohdetta kohtaan. Aiheellinen kysymys lienee, että miten olemme tähän päätyneet?

 

Tässä onkin päätäjillemme todellinen mietinnän paikka. Mikä on mennyt vikaan ja kuinka pahasti? Ovatko asiat vielä korjattavissa ja kuinka nopeasti korjaaviin toimenpiteisiin tulee ryhtyä? Pääministeri Sipilä kiirehti kommentoimaan, että Jyväskylän väkivaltaisia tapahtumia ei voida missään nimessä hyväksyä ja että hallitus tekee kaikkensa, että väkivaltaiset mielenilmaukset eivät yleisty. Mitä on tämä ”kaikki”, josta Sipilä puhui? Jokainen, joka vähänkään osaa ajatella omilla aivoilla on tiennyt, että tällaisten tapahtumien kehittyminen on vain ajan kysymys. Kahvipöytäkeskusteluissa on puhuttu jo vuosia, että jonain päivänä jollain menee kuppi nurin ja sitten tapahtuu jotain peruuttamatonta. Tyytymättömyys päätöksentekoon ja sen laatuun on ollut pohjalla jo pitkään. Jos pääministeri Sipilä, hallitus ja koko eduskunta on elänyt siinä uskossa, että väkivaltaisuuksia ei voi suomalaisessa lintukodossa tapahtua, niin he ovat TODELLA vieraantuneita todellisuudesta. Kun tavallisen kansan sietokyvyn rajat ovat olleet pitkään jo koetuksella, niin on päivänselvää, että ääriliikkeissä on läikkynyt yli jo pitkään ja se kuvastuu lähes poikkeuksetta valitettavin seurauksin.

Vasemmistoliiton äänitorvena useasti toimiva Li Andersson puolestaan painottaa sitä, että äärioikeiston toimiin ei ole puututtu riittävällä miesvahvuudella. Andersson esittää myös, että äärioikeisto on ainoa todellinen uhka suomalaiselle yhteiskunnalle ja poliittisen johdon tulisi ottaa siihen selkeästi etäisyyttä.

 

Mutta mitä on yheistä Sipilän ja Anderssonin lausunnoissa? Se, että kumpikaan ei tarjoa mitään ratkaisumallia itse syyn avaamiseksi, vaan ainoastaan oireiden lievittämiseksi. Molempien suulla esitetään keinoja kuumeen alentamiseksi, mutta ei keinoja poistamaan itse kuumeen aiheuttajaa ja tämä poliittinen sokeus on pelottavampaa koko Suomen kannalta, kuin itse äärioikeiston olemassaolo.

 

Kaikki eivät voi tietenkään olla aina tyytyväisiä hallituksen päätöksiin, mutta edelliset hallitukset ovat polkeneet kansalaisten mielipiteet maan rakoon monissa polttavissa kysymyksissä, tai tehneet päätöksiä huomioimatta lainkaan kansan mielipiteitä ja samalla linjalla tuntuu jatkavan myös nykyinenkin hallitus. Viimeisimpänä sisäministeri Orpon kyseenalaiset toimet ja lausunnot EU:n turvapaikanhakijoiden taakanjakokysymyksessä. Olisiko päättäjien viimeinkin aika herätä siihen, että kansanedustajat ja eduskunta yleensä, on olemassa vain ja ainoastaan Suomen kansalaisia varten. Ei heidän tehtävänä ole jakaa rahaa Kreikkaan, kehitysapuun ja maahamme saapuville turvapaikanhakijoille ja vieläpä pimittää tietoja maksettavista korvauksista ja käytännöistä, jos se selkeästi on yleistä mielipidettä vastaan. Ennemminkin heidän tulisi jakaa avokätisemmin rahaa terveydenhuoltoon, vanhustenhoitoon ja koulutukseen, joka kuvastaisi lähemmin suomalaisten arvomaailmaa ja kuvastaisi arvostusta suomen kansalaisten mielipiteitä kohtaan ja Suomen kansalaisten arvostusta ylipäätään. Eduskunnan tulisikin olla Suomen kansa pienoiskoossa, meni se sitten syteen taikka saveen. Nyt päättäjät tekevät päätöksiään hyväveliperiaattella, puoluekurin mukaisesti, tai jopa puolueliittojen perusteella, jotka vääristävät äänestystuloksia ja sitä kautta myös koko kansan tahtoa. Eivätkö nämä viimeaikojen merkit ole jo selkeä osoitus siitä, että myös kansaa olisi hyvä kuunnella? Eikö nyt olisi oikeasti korkea aika tehdä jotain konkreettista ja järjestää kansanäänestykset edes joistain suurimmista tyytymätömyyttä aiheuttavista asioista? Se ei välttämättä poistaisi ääriliikkeiden olemassaoloa, mutta se kuitenkin vähentäisi niiden kapinallista vetovoimaa, kun kansa kokisi, että päätöksiä tehdään heidän hyväkseen ja heitä kuunnellen.

 

Mitä taas tulee niin sanottuun suvaitsevaistoon, niin heidän aatteensa ja pyrkimyksensä ovat hienot, sitä tuskin kukaan kiistää. Heidän tavoitteenaan on käsittääkseni se, että kaikki voisivat elää Suomessa rinta rinnan ja rauhassa, oli ihonväri, uskonto, ulkonäkö tai seksuaalisuus mikä tahansa. Suvaitsevaisto ei kuitenkaan ota huomioon sitä, että demokratian periaatteilla tähän ei kuitenkaan välttämättä koskaan päästä. Ihmiset ajattelevat asioista eri tavoin ja näihin ajatusmalleihin vaikuttavat monet eri asiat, eivätkä vähiten henkilökohtaiset kokemukset ja eriarvoisuuden tunne. Edes kaikki ne kohdetyhmät, jotka suvaitsevaisto olisi valmis ottamaan sisään tähän lämpimään syleilyynsä, eivät välttämättä ajattele asioista näin, vaan kaikilla on omat raaminsa mihin omat arvonsa, ymmärryksensä ja sitä kautta myös toimintmallinsa ulottaa. Ajatukset eivät siis välttämättä kohtaa aina edes suvaitsevaiston ja heidän kohderyhmiensä välillä. Eli vaikka suvaitsevaiston tavoite onkin hieno ja arvokas, niin heidän tulisi silti ottaa asiassa huomioon se, että kaikki elämänpolut eivät johda samaan maaliin, vaan kaikilla on omansa kuljettavana ja lopputulos voi olla todella moninainen. Ymmärrys näiden elämänpolkujen tapahtumista ja niiden vaikutuksista ihmisten arvomaailmaan ja maailmankatsomukseen on kaiken avain. Rasistisia mielipiteitä omaavalla voi olla omasta mielestään pätevät syyt niiden ylläpitoon, omakohtaisten kokemustensa kautta. Mielipiteet kieltämällä ne voidaan toki jossain määrin pitää pimennossa, mutta niitä ei voida poistaa. Siksi olisikin tärkeä keskittyä selvittämään miksi tällaiset mielipiteet ja arvot saavat maassamme enenevässä määrin jalansijaa.

 

Viimeaikojen tapahtumien polttopisteessä on kuitenkin ollut käsite monikulttuurisuus, jonka vuoksi nämäkin viimepäivien tapahtumat saivat alkunsa. Sen puolesta on puhuttu paljon ja se on asetettu Suomen tavoitteeksi monen päättäjän suulla. Mutta onko yksikään päättäjämme kertonut meille, että millainen on se monikulttuurinen Suomi, johon tähtäämme? Onko yksikään päättäjistämme kertonut meille, että millä keinoilla me tuohon tavoitteeseen pääsemme? Onko yksikään päättäjistämme kertonut, että millä vältämme ne sudenkuopat, joihin poikkeuksetta kaikki länsimaat Euroopassa ovat matkallaan monikulttuurisuutta kohtaan jo Suomea aiemmin pudonneet? Vastaus näihin kysymyksiin on yksiselitteisen helppo. Jokaiseen kysymykseen on vastaus EI. Jo tämä kertoo meille sen, että päättäjillämme on upeasti tavoite sanallisesti aseteltuna, mutta heillä ei ole hajuakaan siitä, mitä se on käytännössä ja millä se saavutetaan. Kuulostaako luotettavalta? Minusta ei. Pitäisikö asialle nyt viimeistään tehdä jotain, ennen kuin asiat lähtevät toden teolla lapasesta?

 

 

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Dialogin tarve maahanmuuttokeskustelussa

Helsingissä järjestetyssä rasisminvastaisessa tapahtumassa puhujaksi nousi perussuomalaisten kansanedustaja Matias Turkkila. Turkkilalle ei kuitenkaan annettu tilaisuudessa mahdollisuutta esittää näkemyksiään rasismista, vaan yleisön joukossa kovaääninen joukkio pilasi pilkkahuudoin Turkkilan esiintymisen ja samalla myös tietyiltä osin koko tapahtuman. Iranilaissyntyinen stand up- koomikko Ali Jahangiri teki tapauksen yhteydessä miehen työn ja yritti saada väkijoukon hiljaiseksi, siinä kuitenkaan onnistumatta. Jahangiri huusi mikrofoniin, että nyt olisi mahdollista kaivattuun dialogiin, mutta se ei kovaäänisen joukkion agendaan selkeästikään sopinut.

 

Mutta onko Jahangirin peräämälle dialogille tarvetta? Varmasti on, mutta mikä on oikea paikka ja oikea taso sen käymiseen? Televisiossa on käyty poliittisia keskusteluja maahanmuutosta, joissa osallisina on ollut edustajia maahanmuuton puolustajista, maahanmuuton vastustajista, sekä itse maahanmuuttajia. Niistä tuskin on ollut suoranaisesti haittaa, mutta niiden hyötyäkään on vaikea määritellä tai konkretisoida.

 

Dialogi pitäisikin mielestäni saada käyntiin laajemmassa mittakaavassa tavallisten ihmisten kesken paikkakunnilla, joissa maahanmuuttajia on enemmälti, jotta sillä olisi jotain vaikutusta tavallisessa katuelämässä ja yhteiselossa ylipäätään. Se, että poliitikot ja eri yhdistysten edustajat väittelevät televisiossa keskenään, ei johda käytännön tasolla mielestäni mihinkään.

 

Jos otamme oletukseksi sellaisen, että tällainen laajemman mittakaavan dialogi saataisiin käyntiin, niin mistä siinä keskusteltaisiin ja miten tilanne kyettäisiin hallitsemaan? Dialogin tarkoitus olisi varmaankin luoda ymmärrystä ja hyväksyntää eri etnisten ryhmittymien välille, eikä sellainen askel varmaan olisikaan mahdotonta ottaa yleisissä asioissa, mutta eivätkö tällaiset asiat hoidu luonnollista reittiä jo ilman dialogiakin? Eli dialogi pitäisi käydä asioista, jotka saavat aikaan erimielisyyksiä ja jotka luovat jännitteitä eri ryhmittymien välillä.

 

Millä näitä erimielisyyksiä ja jännitteitä pitäisi sitten lähteä purkamaan ja millaisista asioista erimielisyydet ja jännitteet syntyvät? Jotta jotain konkreettista lähentymistä asiassa voisi tapahtua, niin se tarkoittaisi sitä, että kaikkien osapuolten tulisi olla valmiita joustamaan ja tulemaan näkemyksisisään ja käytännöissä muita vastaan. Tällainen lähentyminen todellisuudessa on kuitenkin todella haastavaa, koska monessa ulkomaisessa kulttuurissa uskonto ja kunniakäsitykset sanelevat tiukasti normit, joiden mukaan tulee elää. Samoin suomalaisessa kulttuurissa on omat erityispiirteensä, joista kukaan tuskin todella tahtoo luopua, kuten esimerkiksi uskonvapaus ja naisen tasavertainen asema, jotka monesti tuntuvat aiheuttavan ristiriitoja maahanmuuttajien ja kantasuomalaisen välillä. Eli todellisuudessa oleellinen kysymys dialogiin littyen on se, että onko se tietyssä suhteessa jopa turhaa ajan hukkaa?

 

Miksi dialogi sitten olisi ajan hukkaa? Siksi, että ne ihmiset, jotka ovat kykeneviä joustamaan ja päästämään kulttuuristaan ja perinteistään sopivassa määrin irti, ovat sen jo tehneet ilman erikseen järjestettävää dialogiakin. Kun taas ne, jotka ovat katsoneet tärkeämmäksi pitää kiinni kulttuuristaan ja perinteistään, päästävät niistä tuskin irti, vaikka dialogi käytäisiinkin.

 

Edelleen painotan tässä yhteydessä vielä myös sitä samaa asiaa, josta kirjoitin blogitekstissäni ”Monikulttuurisuus – päivän puheenaihe”. Siinä kirjoitin, että demokratian pohjalta luotua yhteiskuntarakennetta ja normistoa ei pidä käydä muuttamaan pienen vähemmistön vuoksi, jos halutaan säilyttää terveet yhteiskunnalliset demokraattiset valtarakenteet ja toimintatavat. Rikkomalla teennäisesti näitä rakenteita, kuten viimeaikoina on jo tehty, ruokitaan ääriajattelua valtaväestön keskuudessa ja se prosessi on selkeästi jo menossa.

 

Mitä taas tulee maahanmuuttajien panokseen ja dialogin tarpeeseen, niin voisin väittää, että valtaosa maahanmuuttajista on kyennyt sovittamaan oman kulttuuritaustansa ja perinteensä suomalaiseen kulttuuriin ilman suurempia näkyviä ristiriitoja. Tällaiset maahanmuuttajat eivät juurikaan erotu katukuvassa ja heillä usein on myös paljon kantasuomalaisia kavereita ja he osallistuvat aktiivisesti yleissuomalaiseen arkielämään. He eivät välttämättä kaikki koe olevansa täysin suomalaisia, mutta heille on kuitenkin syntyneet jo vahvat siteet Suomeen ja suomalaisuuteen ja puhuvat joko hyvää tai täydellistä suomea. Tällaiset maahanmuuttajat ovat valtaosin dialoginsa jo käyneet ja voivat tarpeen mukaan jatkaa sitä kantasuomalaisten ystäviensä kanssa.

 

Vastakohtana edelliselle ovat sitten ne maahanmuuttajat, jotka eivät edellisen ryhmän tavoin pysty tai halua luopua omasta kulttuuriperinnöstään, vaan pitävät siitä kiinni kynsin ja hampain. Tälle ryhmälle on helppo ennustaa suuria vaikeuksia kotoutumisessa ja he usein ovatkin suurelta osin eristäytyneet valtaväestöstä ja heidän suomenkielentaitonsa on usein vuosikymmentenkin jälkeen heikko tai sitä ei ole lainkaan. Usein syyt tällaiseen käyttäytymiseen löytynevät uskonnollisesta vakaumuksesta tai kulttuurisidonnaisesta kunniakysymyksestä ja silloin dialogin käyminenkin on turhaa, koska tällainen ihminen arvostaa muut asiat suomalaista yhteiskuntaa ja kotoutumistaan korkeammalle. Tästä ryhmästä löytyvät myös ne ihmiset, jotka lähettävät lapsensa entiseen kotimaahansa oppimaan oikeita käytös- ja ajattelutapoja,  jos ovat vanhempien mielestä liikaa länsimaalaistuneet. Tämän ryhmän maahanmuuttajat lähettävät myös tyttäriään entiseen kotimaahansa pakkoavioliittoihin tai ympärileikattaviksi ja muodostavat riskiryhmän kunniamurhien toteuttamiselle.

 

Eli, Ali Jahangirin peräämälle dialogille olisi käyttöä, mutta sen järjestäminen jo täällä pitkään asuneen maahanmuuttajien ja kantasuomalaisen välille ei välttämättä toisi mitään suuria ahaaelämyksiä, ellei dialogia tehostettaisi ääritapausten suhteen vaatimuksilla. Ennemminkin sen paikka olisi vastaanottokeskuksissa, joissa tulisi selkeästi kertoa maahamme saapuville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille ne seikat, jotka on havaittu kaikkein tehokkaimmiksi jarruiksi kotoutumiselle. Tulokkailta voisi edellyttää suoraan, että ellei näissä kompastuskivissä ole valmis joustamaan, niin on viisaampaa hakea asuinpaikkaansa jostain muusta maasta. Sillä tavoin tehtäisiin palvelus suomalaiselle yhteiskunnalle ja myös maahamme saapuville tulokkaille ja dialogin tarve jälkikäteen pienenisi huomattavasti. Vastuu sopeutumisesta on kuitenkin viimekädessä maahanmuuttajalla, mutta jos sopeutumiseen ei määritellä heti kättelyssä selkeitä raameja, voi maahanmuuttajan olla vaikea niitä saavuttaa.

Mutta kuinka tulisi toimia kantasuomalaisten ääriryhmien kanssa? Uskoisin, että julkisesti saatavilla olevat tiedot maahanmuuttajille maksettavista rahasummista ja kohteista hälventäistivät muukalaisvihaa merkittävästi. Tämä olisi toki mahdollista vain siinä tapauksessa, että maahanmuuttajille maksetut tukisummat eivät ole suuremmat, kuin kantasuomalaisille maksettavat, kuten virallinen selitys kuuluu. Myös leikkaustarpeiden ilmetessä, olisi oikeus ja kohtuus, että myös maahanmuuton määrärahoista leikataisiin yhtä lailla, eikä ainoastaan niistä kohteista, joiden katsotaan kohdistuvan etupäässä kantaväestön hyvinvointiin. Vastuu tästä asiasta on maamme päättäjillä ja tämä tulisi tehdä nopeasti, sillä ääriliikkeiden liikehdintä ja vetovoima on lisääntynyt huomattavasti maahanmuuttopolitiikkaan liittyvän yleisen tyytymättömyyden vuoksi.

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Pari rasistista tositapahtumaa Suomesta

Koska rasismi on päivän puheenaihe, niin kannan minäkin korteni kekoon parilla tositarinalla Suomesta, sillä mielestäni rasismiin tulee puuttua sen jokaisessa ilmenemismuodossa kovalla kädellä, jotta se saadaan kitkettyä pois suomalaisesta yhteiskunnasta. Alullepaneva tekijä minun kirjoituksilleni oli Helsingissä järjestetty rasisminvastainen tapahtuma, jossa maahanmuuttajat kertoivat kohtaamastaan rasismista, tai lastensa rasistisista kokemuksista. Kertomukset liikuttivat kuulijoita syvästi. Siksipä tässä vielä muutama kertomus lisää.

Tositarina 1 – Kertojana tummaihoinen mies ja töissäkäyvä perheenisä

Olin illalla vaimoni, hänen siskonsa ja tämän miehen kanssa kaupungilla. Mukana oli myös vaimoni siskon vanhin poika, jonka 18- vuotissyntymäpäiviä olimme juhlimassa. Kävimme syömässä ulkona, koska olimme vaimoni kanssa pojalle luvanneet, että viemme hänet ulos syömään hänen täyttäessään 18 vuotta. Ilta meni mukavasti siihen saakka, kunnes olimme lähdössä kotiin. Kulkiessamme torin poikki meille alkoi huudella pieni joukko skinheadeja. Katsoimme viisaammaksi, että emme vastaa heidän huutoihinsa, vaan jatkoimme matkaa. He huusivat vielä jotain peräämme, mutta asia jäi siihen. Mutta vain hetkeksi.

 

Suuntasimme kulkumme ulos keskustasta. Kävelimme vaimoni miehen kanssa kymmenen metriä edellä ja juttelimme niitä näitä. Vaimoni käveli siskonsa ja tämän pojan kanssa meidän takanamme. Silloin katsahdin jostain syystä taakseni. Skinheadeja juoksi valtava lauma meidän perässämme ja kävivät huutaen suoraan vaimoni siskon pojan päälle. Poika menetti tajuntansa iskusateessa melkein heti. Nykäisin vaimoni siskon miestä kädestä ja sanoin, että nyt mennään. Juoksimme auttamaan poikaa ja vaimojamme. Skinheadeja oli valtavasti. Onneksi heillä ei ollut mitään aseita mukanaan, vaan kävivät päällemme pelkin nyrkein. Saimme pidettyä heidät loitolla maahan tuupertuneesta vaimoni siskon pojasta ja vaimoistamme taistelemalla nyrkein vastaan sen mitä pystyimme. Pian monta poliisipartioita saapui paikalle ja tilanne raukesi siihen. Poliisit kyselivät vointiamme ja halukkuuttamme nostaa asiasta rikossyyte. Emme halunneet kuitenkaan enempää harmeja, joten annoimme ainoastaan poliiseille henkilötietomme siltä varalta, jos yleinen syyttäjä tekee asiasta tutkintapyynnön. Poliisi pidätti joukon skinheadeja, mutta me pääsimme lopulta jatkamaan kotimatkaamme ja loppumatkan saimmekin olla rauhassa. 

 

Keskustelimme jälkeenpäin tilanteesta ja mietimme, että onko kaupungilla enää tavallisen ihmisen turvallista liikkua iltaisin, koska emme olleet tehneet näille skinheadeille mitään. Varsinkin vaimomme säikähtivät tapahtunutta toden teolla. Miksi skinheadit kävivät juuri meidän kimppuumme? Emme tehneet heille mitään, emmekä sanoneet heille mitään. Valikoiduimmeko uhreiksi sattumalta, vai johtuiko se ihonväristämme?

 

Tositarina 2 – Kertojana tummaihoinen äiti

 

Poikamme käy koulua kävelymatkan päässä sijaitsevalla ala-asteella. Hän menestyi koulussa hyvin ja hänellä oli luokalla paljon kavereita. Kysyttäessä hän kertoi koulupäiviensä sujuneen aina hyvin. Syyslukukauden loppupuolella hän kuitenkin alkoi valittaa usein aamuisin pää- ja vatsakipuja, eikä koulussa muutenkaan mennyt enää niin hyvin kuin aiemmin. Kysyttäessä, että onko koulussa tapahtunut jotain pahaa, hän kiisti kaiken ja väitti, että pää- ja vatsakivut eivät johtuneet mitenkään koulusta. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes poikamme murtui eräänä iltana. Hän kertoi itkien kuinka hänen luokalleen tullut uusi valkoihoinen poika haukkui häntä välituntisin ja koulun jälkeen, sekä hakkasi, potki ja hyppi hänen päällään. Poika oli ilmeisesti jäänyt luokalle, koska oli muita luokkalaisiaan vanhempi ja isompi. Kukaan luokkalaisista ei uskaltanut uhmata uutta oppilasta, koska tällä oli tukenaan isommista valkoihoisista kavereita koostuva jengi, jotka muutenkin terrorisoivat kuulemma lähiseudun tummaihoisia lapsia. Jengin muut jäsenet eivät tosin osallistuneet fyysiseen väkivaltaan poikaamme kohtaan, mutta olivat silti mukana uhkaamassa fyysisellä väkivallalla, jos poikani kertoisi asiasta opettajalle tai vanhemmilleen. Uusi poika otti monesti myös poikani matkapuhelimen, kiristi tältä rahaa ja sanoi, että tummaihoinen ei ikinä tule pärjäämään valkoihoiselle.

 

Kerrottuaan kiusaamisesta poikamme meni paniikkiin, kun kerroimme, että otamme asian puheeksi hänen opettajansa kanssa. Hän itki hysteerisesti ja sanoi, että emme saa tehdä niin, koska silloin hän saa turpiin. Hän aneli, että älkää kertoko opettajalle.

 

Otimme asian kuitenkin puheeksi ja opettaja ja koulun rehtori ottivat asian hoitaakseen. Välituntivalvontaa kiristettiin ja luokan kanssa puhuttiin kiusaamisesta ja koulu teki paljon töitä kiusaamisen lopettamiseksi. Kiusaaminen saatiinkin näillä keinoilla loppumaan ja olemme todella kiitollisia koulun panoksesta asian hoitamiseksi. Kun tapahtuma selvisi ja kiusaaminen saatiin loppumaan, niin poikamme alkoi jälleen viihtyä koulussa ja myös koenumerotkin jälleen paranivat.

 

Nämä kaksi tarinaa lienevät vain jäävuoren huippu, sillä olen kuullut monelta taholta vastaavia tarinoita. Molemmat tarinat pitävät sisällään selkeästi rasistisia piirteitä ja tuskin kukaan lähtee kiistäminen sitä, etteivätkö ne sitä olisi. On siis päivän selvää, että rasismia ilmenee suomalaisessa katukuvassa, työpaikoilla ja kouluissa. Tätä valitettavaa tosiasiaa tuskin kukaan pystyy enää kieltämään. Myös nämä kaksi edellä kerrottua tapahtumaa kertovat karua kieltä tämä ilmiön olemassaolosta.

 

Mutta, jos palaamme vielä noihin yllä oleviin kahteen tositarinaan sen verran, että ne eivät ihan kaikilta osin olleet kuitenkaan totta. Itse tapahtumat ovat totta sanasta sanaan, mutta yllä esitetyissä kirjoituksissa osapuolet on heitetty päinvastoin.

 

Ensimmäisessä kertomuksessa uhreina eivät suinkaan olleet tummaihoiset pariskunnat ja toisen pariskunnan vanhin poika, vaan minä ja vaimoni, sekä vaimoni sisko miehensä ja vanhimman poikansa kanssa. Päällekarkaajat olivat Lähi-Idästä saapuneita maahanmuuttajia.

 

Toisessa kertomuksessa uhrina oli oma poikani. Tosin hän ei ollut tuon afrikkalaistaustaisen pojan ja hänen afrikkalaistaustaisen jenginsä ainoa uhri, vaan uhreja oli paljon enemmän. Koulussa järjestettyyn vanhemmille tarkoitettuun tilaisuuteen, jossa käytiin läpi tapahtumien kulkua ja tehtyjä toimenpiteitä, ei kuitenkaan saapunut yhdenkään afrikkalaistaustaisen pojan vanhempi, vaan ainoastaan me kantasuomalaiset pottunokat istuimme rivissä kuuntelemassa mitä oli tapahtunut. Kutsu oli lähetetty koulun toimesta kaikille vanhemmille.

 

Rasismi- käsitteen merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa ei siis missään nimessä ole tasapuolinen. Helsingissä järjestettyssä tapahtumassa ei ollut puhumassa yksikään kaltaiseni kantasuomalainen, koska tapahtuman järjestäjien ja tapahtumaan osallistujien ajatusmaailma ilmeisesti rajaa pois kaiken rasismin, ellei siinä jollain tapaa voida uhriuttaa ihmisiä valkoihoisesta poikkeavan ihonvärin, suomalaisuudesta poikkeavan etnisen alkuperän tai suomalaisuudesta poikkeavien ominaispiirteiden perusteella. Näille ihmisille on suurin kauhistus ja pahimman laadun rasismia jos joku kutsuu tummaihoista ihmistä neekeriksi, tai joku Perussuomalaisten kansanedustaja kehottaa suomalaisia taistelemaan mokikulttuurisuutta vastaan, mutta eivät he ole barrikaadeilla silloin,  kun joku suomalainen joutuu yhtä selkeän rasistisen viharikoksen kohteeksi. Sen ei kenties katsota olevan näissä piireissä yhtä trendikästä kuin monikulttuurisuuden suvaitseminen.

 

Toivoisinkin jatkossa rasisminvastaiseen taisteluun liittyvissä tapahtumissa käsiteltävän tapahtumia kokonaisuutena, eikä ainoastaan yhdeltä kantilta tarkasteltuna. Vaikka kantasuomalaiset ovatkin selkeä valtaväestö Suomessa ja sen vuoksi varmasti määrällisesti eniten rasistisia viharikoksia tehtaileva väestönosa, niin se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että myös meitä kohtaan on ihan yhtä mahdollista tehdä rasistisia viharikoksia kuin etnisiä vähemmistöjäkin kohtaan. Ja omiin kokemuksiini perustuen näin todella myös tapahtuu. Ja varmasti minä ja läheiseni emme ole olleet rasististen viharikosten ainoat kantasuomalaisuhrit maassamme. Jos rasismiin halutaan todella puuttua maassamme, niin ei tehdä puuttumisessa rasismiin pohjautuvaa eriarvoistamista, vaan puututaan siihen kokonaisuutena. Se on sitä tasa-arvoa, jota jokaisen kuuluisi nauttia ihonväristä tai etnisestä taustasta riippumatta.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Tapaus Immonen

Unelmoin vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka voittaa tämän painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, poksahtaa pian miljooniksi pikku palasiksi. Elämämme ovat kietoutuneet todella ankarassa ajassa. Nämä ovat ne päivät, jotka lopullisesti jättävät jäljen kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko kanssataistelijoihini. Me taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden todellisen suomalaisen kansakunnan puolesta. Voitto tulee olemaan meidän.” – Olli Immonen (ps)

 

Kansanedustaja Olli Immosen facebook- päivitys on ollut kenties Suomen koko vuoden 2015 merkittävin likkeellepaneva tekijä tähän mennessä. Sen vuoksi rasismin vastaisiin mielenilmaisuihin jalkautuivat osa Suomen johtavista poliitikoista, taiteilijoista ja suuret joukot tavallisia rivikansalaisia ja yleinen paheksunta Immosen kirjoitusta kohtaan oli käsinkosketeltavaa. Herää kysymys, että korreloiko liikehdintä todellakin tapahtuneessa mittakaavassa sitä vakavuutta, jota Immosen kirjoitus heijasti, vai antaako tällaisen kirjoituksen vuoksi alulle pantu liikehdintä ennemminkin surkuhupaisan ja kaksinaismoralistisen vaikutelman monen suomalaisen ajatusmaailmasta?

 

Facebookissa eräs kansalainen kritisoikin tapahtunutta kirjoituksessaan ”Minullakin on unelma”, jossa hän osoitti, että suomalaisia ei saa liikkeelle se, että lastensuojelussa ei ole tarpeeksi resursseja ja jonka johdosta mm. pieni lapsi menetti henkensä. Suomalaisia ei saa myöskään liikkeelle se, että vanhukset, joiden ansiosta Suomi on nykyisenkaltainen hyvinvintivaltio, makaavat likaisissa vaipoissa hoitokodeissa, eivätkä saa imhisarvoista vanhuutta, koska sielläkään ei ole riittävästi resursseja. Suomalaisia ei saa liikkeelle myöskään se, että maastamme lähtee kymmeniä, ellei jopa satoja maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita taistelemaan terroristijärjestöihin tappaakseen vääräuskoisia ja levittääkseen väkivalloin omaa uskontoaan. Suomalaisia ei saa myöskään liikkeelle se, että maahanmuuttajajoukko raiskaa naisen tai tytön ja saavat siitä naurettavan pienet tuomiot. Mutta mikä on niin vakava rikos, että suomalaisia lähtee kymmeniä tuhansia osoittamaan mieltään? Se on Perussuomalaisen kansanedustajan facebook- päivitys, jossa ilmoittaa, että on halukas taistelemaan suomalaisuuden ja Suomen itsenäisyyden aikana jalostuneiden arvojen puolesta. Eli nimenomaan niiden arvojen puolesta, joiden vuoksi nämäkin mielenilmaisijat voivat mieltään osoittaa. Niiden arvojen puolesta, joiden vuoksi kyseiset mielenilmaisijat voivat elää turvallisessa Suomessa. Niiden arvojen puolesta, joiden ympäröimänä nämäkin mielenilmaisijat todennäköisesti haluavat lapsensa kasvavan. Mitä rasistista on siinä, että kansanedustaja Immonen haluaa pitää kynsin hampain kiinni siitä, millaista on olla suomalainen?

 

Mutta mitä Immonen oikeasti tavoitteli kirjoituksellaan? Siihen en osaa varmuudella vastata, mutta minun ymmärrykseni mukaan hän unelmoi siitä, että suomalaiset olisivat rohkeita ja pitäisivät kynsin hampain loppuun saakka kiinni suomalaisesta ajattelutavasta, elintavoista, laeista ja käytännöistä. Kirjoittaessaan rumasta kuplasta, hän tarkoittanee sitä, millaiseksi maahanmuuttopolitiikka ja sen lieveilmiöt ovat muissa länsimaissa eskaloituneet ja vieläpä samanlaisella maahanmuuttopolitiikalla, kuin mitä Suomi vielä tällä hetkelläkin harjoittaa, naapurimaista saatavista varoittavista esimerkeistä huolimatta. Esimerkkejä kuplan puhkeamisesta saa mielestäni hakea vaikka kuinka paljon jo niinkin läheltä, kuin länsinaapuristamme. Siellä autot palavat tietyillä alueilla lähes joka yö, kaduilla ammuskellaan holtittomasta ja kranaatit räjähtelevät. Saamme lukea, että Ruotsiin saapuville turvapaikanhakijoille ei kelpaa turvallinen Östersund, vaan he haluavat väkivaltaiseen Malmöhön ja sen lähiöihin. Millaisia turvapaikanhakijoita ei kiinnosta turvallisuus? Tällaista Suomeako Immosen vastustajat meille haluavat?

 

Lopuksi Immonen peräänkuuluttaa sitä, että nyt tehtävillä päätöksillä luodaan tulevaisuuden Suomi ja en voi olla hänen kanssaan enempää samaa mieltä. Millaisena me haluamme maamme lapsillemme ja jälkipolvillemme jättää? Minä itse olen kiintynyt nykyisenkaltaiseen suhteellisen turvalliseen Suomeen, suomalaisuuteen ja suomalaiseen asennemaailmaan siinä määrin, että haluaisin myös lapseni elävän samanlaisessa maailmassa. Monikulttuurisuus voi olla voimavara ja rikkaus, mutta valitettavasti siihen ei ole vielä missään päin maailmaa epäluonnollisilla väestönsiirroilla päädytty. Siksi ihan tosissani pelkään Immosen lailla, että minunkin kotikaupunkini kohtalo on ajattelemattoman maahanmuuttopolitiikan vuoksi jonain päivänä olla vain yksi uusi Malmö.

 

Jos tämä tekee minusta rasistin, niin silloin varmaankin sitä olen. Sitä ei muuta muuksi se, että minulla on maahanmuuttajataustaisia ystäviä, joita pidän ihan yhtä arvokkaina ihmisinä ja ystävinä, kuin kantasuomalaisiakin ystäviäni. Se ei kuitenkaan huoleta minua asiassa eniten. Minua huolettaa eniten se, että nämä marssit on järjestetty siis myös minunlaisiani ihmisiä vastaan. Olen vakituisesti töissä, maksan veroni ja elän nuhteetonta elämää, ellei tapaani ajaa lievää ylinopeutta lasketa mukaan. Olen ystävällinen kaikille ihmisille, oli heidän etninen taustansa mikä tahansa, jos he vain ovat ystävällisiä myös minua kohtaan. Mutta ennenkaikkea olen suomalainen ja haluan säilyttää suomalaiset arvoni. Tämän tetatterin myötä koen sen kuitenkin olevan jonkin sortin rikos tämän päivän Suomessa, sillä suomalaisuuden ihannoinnin katsotaan olevan jo sen verran paheksuttava teko, että Immoselle ollaan vaadittu kirjoituksensa vuoksi erottamista kansanedustajan tehtävistään, jopa ihan nettiadressin voimin.

 

 

 

 

 

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Kielipoliittista maahanmuuttoa ja kielipoliittista syrjintää

”Vuonna 2008 tilanne on ollut se, että Suomeen tulleista kaikista maahanmuuttajista koulussa opiskeli ruotsia äidinkielenään 14700 henkilöä, suomea äidinkielenään opiskeli vajaat 150 maahanmuuttajaa.” – Sanomalehti Pohjalainen

Näin uutisoi Sanomalehti Pohjalainen 13.7.2015 Suomen somalit- kirjaa käsittelevässä kirjoituksessaan. Lukuihin on vaikea ottaa kantaa, koska internetin syövereistä ei niille löytynyt mitään vertailupohjaa esimerkiksi Tilastokeskuksen tekemänä. Juttuun haastatellun somalin mukaan opettajat vastaanottokeskuksissa ovat kuitenkin ”panostaneet siihen, että maahanmuuttajat valitsevat ruotsin”.

Jo pitkään on ollut julkisuudessa liikkeellä huhuja siitä, että maahanmuutto olisi RKP:n lempilapsi, koska katsovat saavansa sen avulla lisää ruotsinkieltä puhuvia henkilöitä Suomeen. Jos sanomalehti Pohjalaisen esittämät lukemat pitävät paikkansa, niin pitkään velloneet huhu saivat todellisuuspohjan ja vahvistuksen ja jopa siinä määrin, että kukaan ei varmastikaan olisi uskonut sen noin räikeää lopputulosta. Onko RKP:n onnistunut kaikessa hiljaisuudessa toteuttaa omaa agendaansa noinkin massiivisella tavalla ja vieläpä niin, että muut puolueet ovat olleet siitä tietämättömiä? Vai onko tälle kaikelle ollut päättäjäpiireissä hiljainen hyväksyntä?

Jossain määrin tälle on joka tapauksessa ollut päättäjien hyväksyntä laajemminkin, koska kotoutuskieleksi on hyväksytty suomen ohella myös ruotsi, mutta uskoiko kukaan, että RKP onnistuu näin massiivisella tavalla vaikuttamaan maahanmuuttajien kielivalintoihin? Onko asiasta keskusteltu eduskunnassa julkisesti, vai onko kyseessä todellakin vain RKP:n täydellinen kulissien takana suoritettu operaatio alalla, joka ei ole muille puolueille niin lähellä sydäntä, eikä siksi ole saanut muilta puolueilta niin merkittävää panostusta? Ajaako RKP:n kielipolitiikka heidän agendassaan jälleen näin räikeästi kaiken muun edelle?

Jos siis sanomalehti Pohjalaisen julkaisemat luvut pitävät paikkansa, niin RKP:n edustamalle vähemmistökieliryhmälle ollaan luomassa omaa ruotsinkielistä maahanmuuttajavähemmistöä, eli vähemmistön vähemmistöä. Jos maahanmuuttajan työllistyminen on haasteellista jo muutenkin vaadittavien koulutus- ja ammattipätevyystekijöiden puuttuessa, tai niiden tason riittämättömyyden vuoksi, niin millaista se on suomenkieltä osaamattomalla maahanmuuttajalla suomenkielisillä alueilla? Voisi kuivitella, että aika olematon. Näiden maahanmuuttajien tulevaisuus, jos siis heidän tavoitteenaan on työllistyminen,

1. on asua loppuelämänsä ruotsinkielisillä alueilla
2. muuttaa työn perässä Ruotsiin
3. alkaa opiskella suomenkieltä jo opiskelemansa/oppimansa ruotsin lisäksi.

Mikä näistä oikeasti on RKP:n tavoite?

On toki totta, että suomenkieli ei ole helpoin kieli opittavaksi, joten siinä mielessä ruotsinkieli on maahanmuuttajalle varmasti nopeammin omaksuttavissa. Mutta mikä on maahanmuuttajan etu asiassa? Luulisi, että ensimmäisenä aletaan opiskella sitä vaikeampaa maan valtakieltä, jonka oppiminen vie pidemmän ajan ja antaa laaja-alaisemmat mahdollisuudet työllistymiseen, kuin että opetellaan ensin pieni vähemmistökieli, jonka avulla voit työllistyä käytännössä vain Rannikkopohjanmaalla, Turun saaristossa, Ahvenanmaalla ja muutamassa muussa pikkupaikkakunnalla. Kaikkialla muualla Suomessa on työllistyminen pelkällä ruotsinkielen taidolla lähes mahdotonta.

Ja tällaisen toiminnan kylkeen kun vetää vielä takavuosina Espoossa kohua herättäneen jutun, jossa koululaisia kiellettiin puhumasta ruotsinkielisen koulun alueella keskenään suomea, niin aletaan jälleen olla RKP:n poliittisen agendan alkulähteillä.

Oleellinen kysymys kuuluu, että miksi RKP ei ole yhtä hanakasti luomassa kielikylpyluokkia suomenkielisille lapsille, jolloin ruotsinkielentaito Suomessa säilyisi yhtä lailla, ellei jopa laajemmassa mittakaavassa? Olemmeko me suomenkieliset ”väärä” kohderyhmä? Eikö meitä kelpuuteta ruotsinkielisten keskuuteen? Tuskin näin, mutta tällaisen kuvan asiasta väkisinkin saa.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Onko Suomi joutumassa sotaan? – Suomen kohtalo nykykehityksellä on joutua sotaan ja miehitetyksi

”Suomen tilanne on se, että geopoliittisten ennusteiden ja laskelmien mukaan seuraavia EK-vaaleja ei välttämättä voida pitää sotilaallisen kriisin vuoksi. Näin ollen Suomen pelastamiselle joutumasta sodan jalkoihin ei löydy nykyisen kehityksen jatkuessa tietä parlamentaarisen demokratian keinoin. Maailma ja me menemme kohti sotaa, aivan kuten 1930-luvun lopulla.” – V-P. Kortelainen, Geopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan tutkija

Ottaa tällaiseen tutkimukseen sitten millaisen kannan tahansa, niin pakostahan jokaisen on pitänyt huomata, että tilanne on kärjistynyt viime vuosina lähialueilla, joista Ukrainan kriisi kaikkein näkyvimpänä. Huomaamatta ei ole voinut jäädä myöskään se, että Suomen ja Venäjän välinen vuoropuhelu on saanut hyytäviä piirteitä viime aikoina.

Kortelaisen vuonna 2011 suorittaminen laskujen mukaan suurvaltojen välit alkaisivat tulehtua vuonna 2015, mutta laskennallisten epävarmuuksien vuoksi näin tapahtuikin todellisuudessa jo vuonna 2013 ja sitä vauhdittaa entisestään jo edellä mainitut Ukrainan tapahtumat. Nykyisillä laskelmilla ja poliittisella kehityksellä Kortelainen ennustaa, että suursodan ikkuna aukeaa vuoden 2017 aikana ja laskelmat osoittavat sille 90% todennäköisyyttä. Todennäköisyyteen Suomen sotaan joutumiselle jo ennen sitä, vaikuttavat Suomen poliittiset päätökset, joista merkittävimpänä on Kortelaisen mukaan Suomen mahdollinen NATO- jäsenyys, jolloin todennäköisyys Venäjän suorittamalle operaatiolle kasvaa huomattavasti. Suomi on siis puun ja kuoren välissä. Venäjän uhka on kasvanut, jolloin NATO- vaihtoehto kuulostaisi houkuttelevalta turvasatamalta, mutta Kortelaisen laskelmien mukaan se taas vain lisää Venäjän uhkaa.

Miten Suomi on joutunut tähän tilanteeseen? Onko Suomi jälleen kerran joutumassa syyttömänä suoraan suden suuhun, kuten kävi talvisodassa? Jos Kortelaista on uskominen, niin vastaus tähän kysymykseen on valitettavasti kieltävä. Kortelaisen mukaan Suomen päättäjät ovat tehneet vakavia virhearviointeja viimevuosina mm. tekemällä omaehtoisia muutoksia Pariisin rauhasopimukseen, hyväksyttämättä niitä muilla sopimuksen allekirjoittaneilla mailla ja YK:ssa. Tällainen toiminta on laitonta myös Suomen perustuslain, sotilaslain ja puolueettomuusmääräysten perusteella. Nyt Suomi on solminut myös NATO:n kanssa isäntämaasopimuksen, joka myös rikkoo törkeällä tavalla Pariisin rauhansopimusta, koska Suomi on luovuttanut alueensa sodan tullen hyökkäyskäytäväksi Venäjää vastaan.

Sen lisäksi allekirjoitettu isäntämaasopimus rikkoo räikeästi myös v. -92 Venäjän kanssa tehtyä naapuruussopimusta, joka on toiminut myös hyökkäämättömyyssopimuksena, ja jossa Suomi myös sitoutui olemaan antamatta aluettaan minkään kolmannen osapuolen käytäväksi hyökkäyksessä Venäjää vastaan. Sekä Pariisin rauhansopimus että naapuruussopimus ovat kansainvälis-oikeudellisesti korkean tason sitovia valtiosopimuksia, mitä yhteisymmärrysluonteinen isäntämaasopimus ei ole. Sillä ei ole mitään merkitystä juridisesti, että sopimuksissa mainittua Neuvostoliittoa ei enää ole, vaan sopimuskumppanin nimi on muuttunut Venäjäksi.

Eli, jos Venäjä veisi asian nyt YK:n kansainväliseen tuomioistuimeen, Suomi olisi hyvin heikoilla. Suomen kun voidaan katsoa yksipuolisesti rikkoneen tekemänsä rauhansopimuksen ja Venäjän kanssa tekemänsä valtiosopimuksen. Venäjä voi siis oikeutetusti katsoa, että sopimukset eivät ole enää voimassa, eivätkä ne siten sido enää myöskään Venäjää. Venäjä voisi siis laillisesti katsoa, että kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Suomi ja Venäjä ovat palanneet tilaan ennen rauhansopimusta, eli vuoden -44 aselepoon. Siitä ei ole enää pitkä hyppy avoimeen sotaan. Tähän liittyen Kortelainen esittää kysymyksen, että eivätkö päättäjämme todellakaan ymmärrä miten vakava tilanne on? Tähän on meidän jokaisen helppo vastata. Eivät ymmärrä. Heille on paljon tärkeämpää puida uutta avioliittolakia, kaksikielisyyskysymystä ja jätevesiasetusta.

Mitkä ovat sitten Suomen vaihtoehdot? Vaikka Suomi ei joutuisikaan sotaan Venäjää vastaan, niin Kortelaisen mukaan joku seuraavista vaihtoehdoista toteutuu joka tapauksessa, jos sodan uhka Venäjällä koetaan liian suureksi esimerkiksi NATO-maiden taholta. Ainoastaan yksi vaihtoehto ei tuo Kortelaisen mukaan Suomelle merkittäviä sotilaallisia ja siviilipuolen tappioita.

1. Tämän hetkinen tilanne on se, että Suomi ei ole NATO- maa. Suomella on myös puolustusvoimat heikossa hapessa, joten Venäjä ei luota Suomeen NATO:n kanssa solmitun isäntämaasopimuksen ja huonon puolustusvalmiuden vuoksi. Tämä tarkoittaa Kortealaisen mukaan sitä, että Venäjä miehittäisi Suomen alueista Pohjois-Suomen, Ahvenanmaan ja etelärannikon, jotta pystyisi turvaamaan oman selustansa, jos välit NATO- maihin entisestään kärjistyvät. Suomi kokisi sotilaallisia tappioita, mutta myös siviilipuolella energia- ja tietoliikenneinfrastruktuurit tuhottaisiin.
2. Suomi hakee NATO- jäsenyyttä, jolloin Venäjä tuhoaisi ykkösvaihtoehtoa rankemmilla pommituksilla energia-, tietoliikenne-, hallinto- ja sotilasinfrastruktuuria, sekä liikenneinfrastruktuuria ja miehittäisi Pohjois-Suomen, Ahvenanmaan ja etelärannikon lisäksi myös sisämaan ja länsirannikon liikennekeskukset ja tärkeimmät alueet kovemmalla voimalla. Suomen vastarinta tuottaisi kymmeniä tuhansia kuolleina ja haavoittuneina, myös siviilejä.
3. Suomi yrittää NATO-maaksi ja nostaa puolustuskykyään kovin satsauksin, jolloin Venäjä aloittaa täysimittaisen hyökkäyksen. Maamme julkinen infrastruktuuri tuhotaan lähes täydellisesti. Vastarinta tuottaa satojatuhansia kuolleita, niin sotilaita kuin siviilejäkin. Laajat alueet maasta varsinkin kaupunkialueilla Kaakkois- ja Etelä-Suomessa tuhoutuisivat kokonaan.
4. Suomi irtisanoo isäntämaasopimuksen, ilmoittaa estävänsä NATO:n sotajoukkoja käyttämästä omaa aluettaan ja nostaa puolustuskykyään kovin satsauksin. Tällöin Venäjä katsoo, että Suomi hoitaa oman tonttinsa eikä toimi sille enää uhkana. Myös puolustuskyvyn nostaminen aiheuttaisi sen, että Venäjä ei olisi halukas tuhlaamaan sotilaallista voimaansa Suomen valloittamiseksi. Rauha maiden välillä säilyy. Ei infrastruktuuri- tai miestappioita. Kauppa Venäjälle kulkee kriisin aikana ainakin jossain määrin, mikä helpottaisi Suomen vilja- ja energiapulaa.

Vaikka vaihtoehto neljä on suomalaisten kannalta houkuttelevin, niin sekään ei tule olemaan täysin kivuton tapahtuma. Kaikissa näissä vaihtoehdoissa Suomen kauppamerenkulku lakkaa, tulee vakava tai erittäin vakava pula elintarvikkeista ja polttoaineista, mutta nelosvaihtoehto säästäisi meidät kuitenkin sodalta ja miehitykseltä. Lisäksi tällaisessa tilantessa Suomen maatalouden ylläpito nykyisin tukitoimin maksaa meille itsensä moninkerroin takaisin.

Suomi sijaitsee Venäjän kahden taloudellisesti ja sotilaallisesti tärkeimmän alueen, Pietarin ja Kuolan niemimaan välissä, joten Kortelaisen mukaan Suomen alueen varmistaminen on Venäjälle elintärkeä strateginen intressi sodan tullen. Esimerkiksi Saksa toimi samoin toisen maailmansodan aikaan Tanskan ja Norjan suhteen. Tuolloin Saksa miehitti molemmat maat varmistaakseen sivustansa.

Kortelainen esittää meille vielä yhden kuvaavan kysymyksen: Jos Venäjä oli valmis Krimin operaatioon NATO-uhan takia, niin mikä estää sitä toimimasta samoin myös Suomen suhteen, sillä Suomen alue on sille Krimiä tärkeämpi geostrateginen intressi.

Milloin päättäjämme havahtuvat todellisuuteen? Olisiko vihdoin päättäjien aika ryhtyä ajattelemaan tätä katajaista kansaa maamme rajojen sisällä ja unohtaa kaikki muu epäoleellinen? Tapahtuuko herääminen vasta silloin, kun on jo liian myöhäistä? Tällä hetkellä näyttää siltä, että valitettavasti näin on.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 2 kommenttia

Vapauttaako huono järjestelmä virkamiehen virkavastuusta? – Vilja Eerikan tapaus

”Sillä tavalla, että tässä on käyty hyvin tarkasti läpi rikosoikeuden näkökulmasta, mitä velvollisuuksia lastensuojeluun liittyy. Se, että jälkikäteen osoittautuu, että ratkaisut olisivat voineet olla toisenlaisia, ei vielä riitä perustelemaan rikosvastuuta. Pitää pystyä osoittamaan, että virkavelvollisuutta on rikottu tavalla, joka ei ole vähäinen.” – Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen, Iltalehti 11.7.2015

Kysymys virkavelvoitteen rikkomisesta tai sen toteennäyttämisestä on siis noussut oleelliseksi kysymykseksi tämän traagisen tapahtuman oikeuskäsittelyssä, jossa syytetyn penkillä istuivat Vilja Eerikan tapausta hoitaneet sosiaaliviranomaiset. He tiedostaen tai tiedostamattaan katsoivat läpi sormien niitä lukuisia pahoinpitelyitä ja julmuuksia, joiden kohteeksi tämä tyttöparka kesken jääneen elämänsä aikana joutui. Ja oikeudessa puidaan niinkin vähäpätöiseltä kuulostavaa asiaa, kuin virkavelvoitteen rikkomistapaa!?

Vilja Eerikan pitkäaikainen sosiaalityöntekijä ei osannut oikeudessa vastata käytännössä yhteenkään hänelle esitettyyn kysymykseen tyydyttävästi. Kaikki vastaukset liikkuivat oletusten ja luulojen varassa. Yhtäkään kysymyksiin liittyvää asiaa hän ei ollut Vilja Eerikan elossa ollessa todella selvittänyt, vaan perusti koko näkemyksensä tyttöparan isän kanssa käymiin ympäripyöreisiin keskusteluihin. Miten tällainen voi olla mahdollista? Sosiaaliviranomaisille annettiin hoidettavaksi pienen tytön elämä, josta oli tehty lukuisia lastensuojeluilmoituksia monien eri tahojen toimesta ja hänen etua hoitava sosiaalityöntekijä ottaa hommansa niin ”vakavasti”, että hoitelee tytön asioita vähän sinne päin vasemmalla kädellä!!??

Oikeudessa Vilja Eerikan viimeiseksi jäänyt sosiaalityöntekijä kertoi syyttäjälle, että

– Vilja Eerikan biologisen äidin huoli ja lastensuojeluilmoitukset hoidettiin Vilja Eerikan isän kanssa puhelimitse
– hän ei ollut kuunnellut tyttöä itseään, vaikka tyttö oli usein pahasti mustelmilla ja tytöltä oli irronnut hiustukkoja päästä
– hän oli hoitanut naapureiden lastensuojeluilmoitukset tytön roskakatokseen kakkaamisesta jälleen vain keskustelemalla isän kanssa
– lähti kotiin töistä kotiin perjantaina, vain päivää ennen kuin Vilja Eerika tapettiin, koska ajatteli ehtivänsä tehdä rikosilmoituksen tytön mustelmista viikonlopun jälkeenkin

Mitä meille sanoo lastensuojelulaki? Alla muutamia aiheeseen liittyviä otteita:

2§ Lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään ja pyrittävä tarjoamaan perheelle tarpeellista apua riittävän varhain sekä ohjattava lapsi ja perhe tarvittaessa lastensuojelun piiriin.

Jos lapsen ohjaamista lastensuojelun pariin ei katsota tarpeelliseksi siinä vaiheessa, kun hänestä on tehty lukuisia lastensuojeluilmoituksia monen eri tahon toimesta, hänet on nähty lukuisia kertoja pahasti mustelmilla, häneltä on revitty hiustukkoja päästä ja naapurit ilmoittavat lapsen kakkaavan roskakatokseen, niin milloin sitten? Milloin on se riittävän varhain? Mitä vielä tämän lisäksi olisi pitänyt tapahtua, että tarve lastensuojelulle olisi katsottu aiheelliseksi? Olisiko ampuminen tai teräaseella viiltely olleet sen verran ”vakavia” asioita, että lastensuojelu olisi vihdoin katsottu tarpeelliseksi? Eihän kukaan viranomainen voi päätyä tällaiseen toimintaan vahingossa, vaan kyllähän tämä tapaus on väkisinkin ollut seurausta sosiaaliviranomaisen törkeästä piittaamattomuudesta.

 
20§ Lastensuojelua toteutettaessa on selvitettävä lapsen toivomukset ja mielipide sekä otettava ne huomioon lapsen iän ja kehitystason edellyttämällä tavalla.

Lapsen mielipide voidaan jättää selvittämättä vain, jos selvittäminen vaarantaisi lapsen terveyttä tai kehitystä tai jos se on muutoin ilmeisen tarpeetonta.

Vilja Eerikan hyvinvoinnista vastaava sosiaaliviranomainen laiminlöi lapsen kuulemiseen velvoittavaa pykälää. Voiko lukuisia kertoja mustelmilla havaitun lapsen kuuleminen ja jonka päästä on todettu irronneen hiustukkoja, jäädä vahingossa tekemättä? Ihan oikeasti? Eiköhän tämäkin vain vahvista nimenomaan sitä, että sosiaalityöntekijä ei oikeasti välittänyt tyttöparan kohtalosta lainkaan? Ainoa ehto lapsen kuulemisen poisjättämiselle on epäily lapsen terveyden tai kehityksen vaarantumisesta. Miten niiden tässä tapauksessa katsottiin vaarantuneen? Tarpeettomaksi keskustelun sai vain totaalisella piittaamattomuudella.

Mutta mikä on oikeuden tuomio? Oikeus tuomitsi sosiaalityöntekijän sakkorangaistukseen ja perusteluna tälle oli se, että viranomaistoiminta lastensuojelun ja terveydenhuollon kesken oli tapahtuma-aikaan ilmeisen koordinoimatonta, eikä yksittäistä viranhaltijaa voida saattaa rikosvastuuseen järjestelmän mahdollisesta toimimattomuudesta.

Mitä tekemistä järjestelmällä tai sen toimimattomuudella on sen kanssa, että sosiaaliviranomainen jättää noudattamatta lakipykäliä ja osoittaa selkeää piittaamattomuutta lapsen turvallisuutta kohtaan? Oli järjestelmä kuinka toimimaton tahansa, niin kyllä sen verran pitää saada työssään aikaiseksi, että tällaisessa tapauksessa ryhtyy henkilökohtaisesti kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin, vaikka sitten yli omien valtuuksien, jotta lapsi saadaan turvaan. Kyse oli kuitenkin pienen lapsen elämästä. SIIS OLI! Tällaistako toimintaa jokainen lastensuojeluilmoituksen jättänyt henkilö oletti Vilja Eerikan saavan? Vai olettivatko he saavansa tytön turvaan jättämällä lastensuojeluilmoituksen? Hovioikeus vastatkoon tähän kysymykseen.
Lepää rauhassa pieni enkeli.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

KAUKOITÄ – Yritysmaailman tuotannollinen paratiisi vai lainsäädännöllisen kaksinaismoralismin suurin näyttämö?

”Kaukoidän maiden etuja ovat usein huomattava säästö työvoimakustannuksissa niin tuotannossa kuin tuotekehityksessä. Lisäksi veroedut ovat merkittäviä korkeaa teknologiaa hyödyntäville yrityksille.” – Logistiikan maailma

Yritysmaailman todellisuus kiteytyy tänä päivänä tuohon yllä olevaan Logistiikan maailman sitaattiin. EU:ssa ja kotisuomessa ei pystytä kilpailemaan ns. halpamaiden kanssa työvoima- ja materiaalikustannuksissa, koska länsimainen lainsäädäntö sanelee tietyt rajoitukset, vaatimukset ja velvollisuudet niin työn teolle, kuin työn teettämisellekin. Suomessa tällaisia lakeja ovat mm. työsopimuslaki, työterveyshuoltolaki, työsuojelulaki, vuosilomalaki ja työaikalaki, jossa on määritelty myös omat rajoituksensa nuorten työntekijöiden käytölle. Tämän lisäksi työnantajia koskettavat lisäksi ainakin ympäristölainsäädännölliset seikat ja erilaiset verotukselliset säädökset ja muut pakolliset maksut. Näillä kaikilla laeilla ja asetuksilla pyritään turvaamaan työntekijän hyvinvointi, mutta myös luomaan tasapuolinen alusta kaikelle yritystoiminnalle länsimaisen moraalinormiston mukaisesti. Lainsäädännön tarkoitus on myös tuottaa riittävästi rahaa valtion kassaan verojen muodossa, joiden avulla saadaan pidettyä yhteiskunnan pyörät pyörimässä.

Eli ajatus lakien ja asetusten takana on hieno. Se takaa tasapuolisen pohjan kaikelle työnteolle ja yritystoiminnalle Suomessa … mutta vain, jos kaikki työnteko ja yritystoiminta hoidetaan Suomen rajojen sisäpuolella. Välittömästi, kun yritykset siirtävät tuotantonsa Suomen rajojen ulkopuolelle, niin kyseiset lait ja asetukset kääntyvät suomalaista työntekoa vastaan. EU:n mallimaana toimivan Suomen lakien ja asetusten noudattaminen nostaa työnteon kustannukset niin korkeaksi, että moni yritys on siirtänyt tuotantonsa halvempiin maihin tuottonsa lisäämiseksi. Jo EU:n sisällä on eri maissa erilaiset lainsäädännölliset vastuut työntekoon ja teettämiseen liittyen, ja monessa EU- maassa työvoimakustannukset ovat selkeästi halvempia kuin Suomessa, mutta hyvin usein tuotanto siirretään vielä niitäkin selkeästi halvempiin Kaukoidän maihin.

Miksi työvoimakustannukset ovat Kaukoidässä sitten niin paljon edullisemmat? Ne ovat edullisemmat hyvin pitkälle päinvastaisesta syystä, kuin miksi ne Suomessa ja monessa muussa EU-maissa ovat korkeat. Kaukoidän maissa lainsäädäntö työn tekemiselle ja työn teettämiselle kaikilla osa-alueilla on todella puutteellista tai sitä ei välttämättä ole lainkaan ja jos työn tekoa ja yritystoimintaa Kaukoidän maissa tarkastellaan EU-normiston läpi, niin rikkomukset sen perusteella ovat todella vakavat. Länsimaissa samalla tavalla tuotettu työ poikisi linnatuomiot sekä työnantajalle, että työntekijälle. Työaikoja ei ole rajoitettu, vaan työpäivät kestävät jatkuvana monesti aamusta iltaan. Lasten työn teolle ei ole juurikaan asetettu rajoituksia, työterveydenhuoltoa ei ole, lomaoikeuksia ei ole, työsopimuksia allekirjoitetaan hyvin harvoin, verot jätetään maksamatta kokonaan tai osittain ja ympäristölainsäädäntö on ihan lapsenkengissä. Ja tässä oli vasta pintaraapaisu kaikesta, eli tätä listaa voisi jatkaa vielä pitkään.

Eli oleellinen kysymys kuuluu; Miten on mahdollista, että tällä tavoin tuotettu hyödyke voi päätyä säädösten täyttämille EU-markkinoille ja keitä se etupäässä palvelee? Kaukoidän tuotteet päättyvät EU- markkinoille siksi, että markkinavoimien takana sijoittajat sanelevat ehdot, joilla pelataan. Kaksinaismoralismi tavoittaa lakipisteensä siinä, että samat päättäjät, jotka edellyttävät EU:n alueella tehtävälle työlle korkeat vaatimukset lainsäädännöllisin keinoin, mahdollistavat samaan aikaan alueelle tuotavan tuotteita, jotka on valmistettu täysin päinvastaisin vaatimuksin ja menetelmin. Lyhykäisyydessään ainoa syy tällaiselle toiminnalle on jälleen kerran sijoitetun pääoman tuottaman voiton maksimointi. Toki edullinen tuotanto näkyy jossain määrin myös kuluttajalle tuotteen hintalapussa, mutta monesti ei kuitenkaan niin suuressa määrin, kuin tuotannon siirrosta saadut säästöt mahdollistaisivat. Tarkoituksena onkin pääasiallisesti tuottaa voittoa sijoittajille, eikä suinkaan tuoda säästöjä kuluttajille. Eli ne pääasialliset hyötyjät ovat tässäkin vyyhdissä lähes yksinomaan sijoittajat.

Eli tähän saakka olemme käsitelleet asiaa taloudellisesta näkökulmasta ja lainsäädännöllisen kaksinaismoralismin kannalta. Mutta mitä muita lieveilmiöitä tällainen toiminta saa aikaan EU- alueella? Yksi merkittävä ilmiö on työttömyys. Siirrettäessä tuotantoa halpamaihin, kuten esimerkiksi Kaukoitään, tarkoittaa se sitä, että samaisen työn tekeminen loppuu EU- alueelta ja meidän tapauksessa vielä lähemmin meidän kotisuomesta. Samalla kun EU:ssa päättäjät pohtivat päät punaisina keinoja työttömyyden pienentämiseksi, he tietoisesti samaan aikaan mahdollistavat tällaisen yritystoiminnan alueellaan. Kyse on siis pelkästään suuren mittakaavan teatterista. Jotta työttömyyslukemat saataisiin EU:ssa kuriin, työllisyys ja tuotanto kasvuun, niin vaatisi se vain yhden päätöksen; EU- alueelle saa tuoda ainoastaan sellaisia tuotteita, jotka ovat valmistettu EU-normien mukaan.

Tällä olisi kauaskantoisia vaikutuksia. Ensinnäkin halvan tuotannon maat joutuisivat parantamaan työskentelyolosuhteitaan ja ympäristönsuojeluaan, jos vielä mielisivät päästä EU- markkinoille, mutta se mikä olisi meidän suomalaisten kannalta vielä tärkeämpää, tasoittuisivat tuotannosta syntyvät kustannukset merkittävästi. Lisääntyneen työlainsäädännön ja ympäristölainsäädännön jälkeen nykyisissä halvan tuotannon maissa ei olisikaan enää niin alhaiset tuotantokustannukset, vaan ihan kotisuomessa tuotetuilla hyödykkeillä pystyisi kilpailemaan huomattavasti tasapäisemmin hintakilpailussa. Tuotannon siirto halpamaihin ei siis olisikaan enää niin kannattavaa, vaan tuotannon säilyttäminen kotimaassamme saattaisikin olla kokonaisuuden kannalta se järkevämpi vaihtoehto.

Mutta miksi tällaista päätöstä ei tehdä, jos se kerran olisi EU:ssa tuotetun työn etu? Päätöstä ei tehdä yksinkertaisesti siitä syystä, että suurituloiset päättäjät ovat monesti itse niitä sijoittajia, joiden voitto perustuu tällaiseen toimintaan. Tai elleivät he ole suoranaisia sijoittajia ja näin ollen suoria edunsaajia, niin joka tapauksessa he ovat monesti välillisiä edunsaajia hyväveliverkoston kautta. Jälleen kerran vaalilupaukset ja kansalaisten edun ajaminen saa siis väistyä edustajan oman edun tieltä. Tällaista toimintaa me kutsumme EU:ssa ja Suomessa yleisesti demokratiaksi.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

KATUPROSTITUUTIOSTA TULLUT ENTISTÄ HYÖKKÄÄVÄMPÄÄ – Miksi prostituutio kannattaa, ketkä muodostavat asiakaspiirin ja miksi?

Iltalehti uutisoi tänään katuprostituution näkyvyyden lisääntymisestä Helsingissä. Artikkelia varten haastateltu poliisin edustaja kommentoi asiaa siten, että katuprostituution näkyvyyden lisääntyminen ja prostituoitujen aggressiivisempi palvelujen tarjoaminen saattaa johtua siitä, että tarjontaa on nykyisellään enemmän kuin kysyntää. Samainen poliisimies epäili myös, että vaikeasti todennettavat lakipykälät ja tieto niiden epämääräisyydestä, saattavat aiheuttaa myös katuprostituution näkyvyyden lisääntymisen. Poliisimiehen mietteet saattavat pitää paikkansa hyvinkin, sillä myytävä tuote ei mene pilalle, vaikka sitä ei saisikaan joka ilta kaupan, joten on oletettavaa, että kilpailu perustuu pääosin taloudelliselle puolelle. Mutta tämä ei ole koko totuus. Totuus löytyy monesti lähempää meitä, kuin osaamme kuvitellakaan.

Aloitetaan palveluiden kysynnästä. Kuka niitä ostaa? Itse en ole näitä palveluita koskaan ostanut, mutta tunnen monia, jotka näissäkin asioissa ovat asiakassuhteisiin hakeutuneet. Mikä on ollut syy sille, että he ovat tällaiseen tarjoukseen tarttuneet? Kenties he ovat olleet sinkkumiehiä, joiden viehätysvoima Helsingin yössä ei ole ollut riittävää pokatakseen itselleen seuralaista hauskuttamalla ja juomia tarjoamalla? Kenties he ovat olleet sinkkumiehiä, jotka ovat vain seikkailunhalusta halunneet maistaa kiellettyä hedelmää? Kenties ….? Kenties …?

Näin asioista olisi mukava jokaisen parisuhteessa elävän naisen ajatella, mutta näinhän se nimenomaan juuri ei ole. Kyllä maksullisten naisten asiakaspiiristä varmasti löytyy myös sinkkumiehiä, sitä en kiistä, mutta voisin väittää, että valtaosa naisten asiakkaista ovat parisuhteessa eläviä miehiä. Aivan oikein. Uskon miehenä asian olevan hyvin suurella todennäköisyydellä tällä tavalla ja näinhän joku suomalainen prostituoitu mainitsi asian olevankin blogissaan, joka aikaansai suomalaisten naisten viharyöpyn kirjoittajan niskaan. Hänen kirjoitukseensa on kuitenkin helppo yhtyä omakohtaisten pitkien parisuhdekokemusteni perusteella, sekä myös sen perusteella, mitä olen muilta miehiltä kuullut heidän pitkistä parisuhteistaan. Sitä mitä ei saa parisuhteessa, sitä haetaan helposti muualta.

Mitä taas tulee palveluiden tarjontaan? Millaiset naiset seksipalveluita tarjoavat? Valitettava tosiasia on se, että kun puhutaan prostituutiosta, niin puhutaan monesti myös ihmiskaupasta, parittamisesta ja muista negatiivista asioista ja kuten Iltalehden artikkelissa poliisimies mainitsikin, niin valtaosa Suomessa toimivista prostituoiduista ovat ulkomaalaisia. Viime vuosina on kuitenkin tullut esiin myös tavallisia suomalaisia naisia, jotka myyvät seksipalveluita ansaitakseen lisätienistejä, rahoittaakseen opintojaan, tai jonkin muun taloudellisen syyn vuoksi. Näin miehiseltä kannalta oleellinen kysymys seksin myymiseen liittyen onkin se, että miten nämä naiset voivat olla halukkaita myymään itseään ja harrastamaan seksiä ventovieraiden, eikä varmaankaan aina niin komeiden ja maskuliinisten miesten kanssa rahasta, mutta pitkissä parisuhteessa elävät naiset eivät ole halukkaita sitä tekemään edes miesten kanssa, joita sanovat rakastavansa? Jos mies käy vieraissa, koska ei saa kotona läheisyyttä ja seksiä, niin sitä kutsutaan yleisesti pettämiseksi. Näin toimivaa miestä myös arvostellaan ja haukutaan pukiksi ja siaksi naisten kahvipöytäkeskusteluissa, mutta millä nimikkeellä pitäisi kutsua naista, joka on omalta osaltaan ollut ajamassa tilannetta siihen, että mies on tällaiseen epätoivoiseen ratkaisuun päätynyt? Milloin naiset alkavat kahvipöytäkeskusteluissaan arvostella kanssasisariensa toimia näissä parisuhdeongelmiin liittyvissä asioissa? Eikö se ole myös pettämistä ja sikailua, että lopettaa huolehtimasta läheisyydestä ja seksistä?

Olen tehnyt elämäni aikana paljo typeriä ratkaisuja, mutta yhdestä asiasta voin olla sisäisesti ylpeä. Sitä en osaa sanoa, että olenko näin toimiessani ollut muiden mielestä järkevä, mutta sitä yritän itselleni kuitenkin selittää. Ylpeydenaiheeni on siis se, että en ole ikinä pettänyt kumppaniani. En edes nykyisessä ja pisimmässä suhteessani, vaikka läheisyys ja seksi onkin ollut jo vuosia kiven alla. Siitä huolimatta en vieläkään hyväksy pettämistä, sillä ennen sitä, pitäisi mielestäni tehdä parisuhteessa radikaalit päätökset ja erota, mutta sanotaanko niin, että viime vuosien aikana olen alkanut ymmärtämään niitä, jotka pettävät. Mikä onkaan ollut turhauttavampaa, kuin saada suoria ehdotuksia yöelämässä ja kieltäytyä niistä vain sen takia, että elän parisuhteessa, jossa samanlaisia ehdotuksia on turha odotella. Onko niistä kieltäytyminen todellakin ollut sen sisäisen ylpeyteni arvoista, koska kotona odottelee arkeensa kyllästynyt puoliso, jonka elämässä ei tunnu kovin usein hyviä hetkiä olevan, vaikka arjen keskellä yritänkin tehdä hienoja asioita hänen elämänlaatunsa parantamiseksi? Teenkö ja olenko tehnyt niitä riittävästi? Sitä en ala puimaan tässä yhteydessä. Mutta voitaneen varmasti sanoa, että yhdessäolomme perustuu pääasiassa yhteisiin lapsiin ja tottumukseen, vaikka on toki mukana tietenkin myös vielä ystävyyttäkin. Intohimo ja läheisyys kuitenkin puuttuvat ja siinä palataan jälleen otsikon aiheen ytimeen.

Mutta, palaan vielä kerran kuitenkin sen suomalaisen prostituoidun blogiin. Siinä hän kertoi asiakkaiden koostuvan pääosin tavallisista, noin nelikymppisistä perheenisistä, jotka elävät pitkässä parisuhteessa. Eli asiakkaat koostuvat pääosin sellaisista miehistä, kuten minäkin olen. Miehet ovat kirjoituksen perusteella kertoneet naiselle avoimesti, että hakevat häneltä tyydytystä läheisyyden kaipuuseensa ja seksielämäänsä. Kyseessä ei siis ole näiden miesten taholta mikään eläimellinen riitti ja sikailu, kuten monesti julkisesti annetaan ymmärtää, vaan maksullisissa tai vieraissa käyvät miehet hakevat tyydytystä parisuhteidensa puutteisiin. Kyse ei siis ole pelkästään fyysisestä aktista, vaan myös parisuhteen tunne-elämän puutteista ja tämä on se pointti, joka näissä asioissa usein missataan.

Mutta mikä sitten johtaa näihin parisuhde-elämän ongelmiin? Siihen löytyy syy lähes poikkeuksetta kahdesta ihmisestä. Ei kenestäkään muusta. Syylliset ovat ne kaksi ihmistä, jotka ovat parisuhteen perustaneet ja olleet vaikuttamassa omalta osaltaan ongelmatilanteiden syntymiseen. Yksi tapahtuma tai teko johtaa toiseen ja ennen pitkään ollaankin sitten tämän blogikirjoituksen aiheen kynnyksellä. Joten vaalikaa hyvät ystävät läheisyyttä parisuhteissanne ja arvostakaa vielä vuosien, tai vuosikymmentenkin jälkeen niitä arkipäiväisiä pieniä tekoja, joita kumppaninne teille tekevät. Ne olivat kuitenkin suhteenne alkutaipaleella mielestänne hienoja asioita, joten miksi ne eivät olisi sitä vieläkin? Pitäkää mielessänne se, että jos aloitatte uuden parisuhteen, niin ne samat teot toisen ihmisen tekeminä muuttuvat jälleen mielestänne hienoiksi asioiksi. Miksi ette siis voisi arvostaa niitä nykyisen puolisonne tekeminä yhtä lailla? Älkää siis antako arjen viedä voittoa toisistanne, sillä se mitä löytyy kotoa, niin harva lähtee hakemaan sille korviketta kodin ulkopuolelta.

Mutta lopuksi vielä tämän blogikirjoituksen ydinkysymyksen pariin … Miksi prostituutio kannattaa? Pääosin parisuhdeongelmien vuoksi. Näin ainakin uskon.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

KEHITYSAPU – Nimensä mukaista kehittävää toimintaa?

”Kehitysapu eli kehitysyhteistyö on julkisista varoista annettavaa tukea tai lainaa kehitysmaille näiden talouden kehittämiseen ja laaja-alaiseen hyvinvointiin. Kehitysyhteistyö ei rajoitu pelkkään rahoittamiseen: se on aina myös osaamisen jakamista ja poliittista dialogia. Silloinkin kun rahaa kanavoidaan kehitysmaan oman budjetin kautta, suomalaiset asiantuntijat tukevat budjetin laatimista ja seuraavat sen toteutumista paikan päällä. Erona kriisiapuun tai humanitaariseen apuun on se, että kehitysavun odotetaan parantavan avunsaajamaan olosuhteita pitkällä aikavälillä, kun taas kriisiapu nimensä mukaisesti lievittää hetkellistä hätää.”

Näin hienosti Wikipedia luonnehtii kehitysavun käsitettä. Ja hieno ajatushan se onkin, sitä ei kestä kiistäminen, mutta mitenkäs homma toimii noin ihan niin kuin käytännössä?  Kyseisestä kuvauksesta on kursivoitu ne ydinkohdat, joiden perusteella alamme tarkastella kehitysavun todellista kuvaa ja sen avulla saatuja saavutuksia hieman tarkemmin.

1. Kehitysapu on julkisista varoista annettavaa tukea tai lainaa kehitysmaille näiden talouden kehittämiseen ja laaja- alaisen hyvinvointiin

Kehitysapua on alettu maksamaan jo jossain muodossa 1950- luvulla. Eli tähän päivään mennessä esimerkiksi Suomen valtio on maksanut kehitysapua kohta 60 vuotta ja viimeisen 40 vuoden aikana Suomi on maksanut kehitysapua 12 miljardia euroa. Alussa summat olivat pienemmät, mutta loppua kohden vauhti on kiihtynyt ja viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen maksaman vuosittaisen kehitysavun määrä on tuplaantunut ja nykyisellään se on hieman yli miljardi euroa vuodessa. Maailman valtiot maksavat kehitysapua vuosittain noin 100 miljardia dollaria ja kun tämän summan päälle lisätään vielä yksityiset rahoittajat ja järjestöt, niin saadaan loppusummaksi noin 300 miljardia dollaria, eli 275 miljardin euron rahavirta, joka vuosittain syydetään suurelta osin ”kehittämään” Afrikan valtioita. 275 miljardia euroa rahaa, jonka käyttöä käytännössä kukaan ei valvo ja jonka käytölle kukaan ei anna ehtoja. Miten tämä voi olla mahdollista? Vertailuksi sellainen, että Suomen valtion budjetti on noin 54 miljardia euroa, jolla siis rakennetaan, kehitetään ja ylläpidetään suomalaista hyvinvointia suomalaisella hintatasolla, joka on maailman mittakaavassa tarkasteltuna kuitenkin aika kovaa valuuttaa niin hyvinvoinnin, kuin hintatasonkin osalta.

Mitä tuolla 275 miljardilla eurolla Afrikassa voisi tehdä? Alla muutama pieni esimerkkilaskelma, johon on käytetty Afrikan yleisimpiin puutteisiin liittyviä tekijöitä, eli koulutuksellisiin asioihin ja ravitsemukseen liittyviä tekijöitä. Vaikka tuota rahaa ei tietenkään voi kokonaisuudessaan käyttää näihin asioihin, niin ne antavat kuitenkin aika hyvän kuvan siitä potentiaalista, jonka tuo suunnaton rahasumma mahdollistaisi.

-Kirkon ulkomaanapu ilmoittaa, että yhden toimivan ja hyvän koulurakennuksen rakentaminen Afrikassa maksaa keskimäärin noin 70 000 €. Tuolla rahalla voisi rakentaa lähes 4 miljoonaa koulurakennusta, joka Afrikassa tulisi enemmän kuin tarpeeseen.

-Kirkon ulkomaanapu ilmoittaa, että yhden kaivon rakentaminen maksaa keskimäärin Afrikassa noin 1000 €. Tuolla rahalla saisi kuivuuden runtelemaan Afrikkaan rakennettua 275 miljoonaa kaivoa.

-Ruuasta ja vedestä on Afrikassa suuria puutteita ja tuo rahasumma olisi omiaan helpottamaan tätä tilannetta. Esimerkiksi Tansaniassa naudanliha maksaa 1,6 €/kg, vesi 3 €/10 l, vehnäjauhot 3 €/5 kg, banaanit 70s/10 kpl. Tuollaisella ruoka-annoksella suurempikin perhe pärjäisi jo ainakin yhden vuorokauden. Kokonaishinta siis tuolle kaikelle on noin 8 €/vrk. Tuolla 275 miljardilla eurolla ruokkisi 34 miljardia 5-henkistä perhettä kertaalleen lähes länsimaalaiseen tapaan, eli 156 vuorokautta koko Afrikka ruokailisi itsensä kylläiseksi. Esimerkiksi Sudanin 1990-luvun lopun nälänhädän on arvioitu koskettaneen 1,3 miljoonaa ihmistä. Tuolla 275 miljardilla eurolla olisi ruokittu yli 130 000 kertainen joukko yhden päivän ajan.

2. Kehitysapu on osaamisen jakamista ja poliittista dialogia

Osaamista kyllä jaetaan, mutta vuorovaikutus on aina sekä vaikuttamista, että vaikuttumista. Osaamisen jakaminen on käytännössä siis lähes turhaa, ellei vastapuolella ole halua sitoutua opetettuihin asioihin ja sen ylläpitoon. Saamme lukea entisten kehitysaputyössä toimineiden ihmisten kommentteja siitä, kuinka turhauttavaa työtä se on. Paikallisia ihmisiä joudutaan kiristämään, jotta he suorittaisivat velvollisuutensa, kuten esimerkiksi istuttamaan puita ja kastelemaan niitä. Ilmaiseksi järjestettäviin koulutustilaisuuksiin ei saavu ihmisiä, vaan koulutuksia joudutaan perumaan osallistujien puuttumisen vuoksi. Aktiivisuutta paikallisista löytyy taas poikkeuksetta aina silloin, kun jotain tavaraa tai ruokaa jaetaan ilmaiseksi. Silloin on ihmisiä saapunut paikalle silmänkantamattomiin.

Eräs entinen kehitysaputyöntekijä kertoi pumppukaivohankkeesta, jolla saatiin kylään puhdasta vettä. Paikallisille miehille opetettiin yleisimmät pikkuviat, kuten suodattimen tukkeutuminen yms. Kun projekti oli valmis, niin vastuu toiminnasta jätettiin paikallisille. Kun kehitysaputyöntekijät saapuivat jonkun kuukauden jälkeen seuraavan kerran paikalle, niin kaivo ei ollut enää käytössä. Pumppu ei enää toiminut, koska suodatin oli mennyt tukkoon. Kukaan koulutetuista miehistä ei ollut viitsinyt tarkastaa suodatinta, vaan kaivoa oli alettu käyttämään kylän kaatopaikkana.
3. Kun rahaa kanavoidaan kehitysavun muodossa kehitysmaan oman budjetin kautta, suomalaiset asiantuntijat tukevat budjetin laatimista ja seuraavat sen toteutumista paikan päällä.

Onko todellakin näin? Vuonna 2011 julkaistu tilintarkastusraportti Tansanian valtion varojen käytöstä kertoo karua kieltä kehitysmaiden rahan käytöstä ylipäätään, mutta myös suomalaisten asiantuntijoiden seurannan toteutumisesta. Se on nimittäin mahdoton tehtävä valvottavaksi.

Paikallishallinnot maksoivat yhteensä yli neljä miljoonaa euroa maksuja ilman tositteita. Ne maksoivat lähes 300 000 euron arvosta palkkoja niin sanotuille haamutyöntekijöille, eli eläkkeelle jääneille, irtisanotuille ja kuolleille. Lähes 1000 paikallishallinnon käyttämää kuittikirjaa veroista ja muista kerätyistä maksuista oli kadonnut. Paikallishallinnot maksoivat n. 145 000 euron edestä entisten työntekijöidensä velkoja, joiden takaajana paikallishallinto ei ollut. Paikallishallinnoilta jäi käyttämättä kolmasosa budjetistaan, eli lähes 90 miljoonaa euroa.

Tämä sama kuvio toistuu myös korkeammalla taholla. Keskushallinto maksoi lähes 200 miljoonaa euroa ilman tositteita. Se maksoi lähes miljoona euroa palkkaa haamutyöntekijöille. Tansanian keskuspankille maksettiin n. 24 miljoonaa euroa talouskriisin elvytyspakettina. Se oli tarkoitettu teollisuuden tukemiseksi. Listaa maksujen vastaanottajista ei ole.

Näissä keskushallinnon raportoiduissa ja raportoimatta jättämissä varoissa on mukana kehitysyhteistyövaroja. Korruptoituneeseen maahan syydetään kuitenkin vuodesta toiseen kehitysapurahoja, vaikka tilintarkasuksissa on havaittu selvittämättömiä maksuja yli 100 miljoonan euron edestä. Vuonna 2010 pelkästään budjettitukea Tansanialle maksettiin noin 400 miljoonaa euroa, eli noin 6,4 prosenttia valtion koko budjetista. Tästä tuesta Suomi maksoi n. 15 miljoonaa euroa. Uskooko joku, että tällä saatiin jotain aikaiseksi?
4. Kehitysavun odotetaan parantavan avunsaajamaan olosuhteita pitkällä aikavälillä

Muistan edelleen 1980- luvun alkupuoliskolla, kun ala-asteen opettajamme puhui nälkäpäivästä ja kuinka rahaa kerättiin Afrikan nälkäänäkeville lapsille. Muistan edelleen ne kuvat, joissa oli langanlaihoja pieniä afrikkalaislapsia naamat täynnä kärpäsiä ja kuinka opettajamme kertoi heidän tarvitsevan meidän suomalaisten apua. Myöhemmässä vaiheessa kuvioihin tuli mukaan vielä taksvärkkipäivä, jolloin oppilaat tekivät töitä tienatakseen rahaa näille nälän riuduttamille lapsille.

Nyt eletään vuotta 2015. Nuo ala-asteen tapahtumat ovat piirtäneet todella vahvat muistijäljet silloisen pienen pojan aivolohkoon, koska muistan ne edelleen vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Mutta mitä on tapahtunut kuluneiden vuosikymmenten aikana? Mikä on muuttunut? Ensimmäisenä tulee mieleen, että tällaisia keräyksiä on puolta enemmän kuin silloin ja rahasummat ovat kasvaneet noista ajoista huomattavasti, niin yksityisellä sektorilla kuin valtioiden rahoittaman kehitysavunkin puolella. Kun taas ajatellaan, että mikä ei ole noista päivistä muuttunut, niin tullaan huomaamaan se karu totuus. Vuosikymmenien suunnattomista rahavirroista huolimatta ne samat 1980- luvun alun kuvat voisivat edelleen käydä suoraan sellaisenaan kuvaamaan nykytilannetta, sillä noilla rahoilla ei olla saatu aikaiseksi käytännössä yhtään mitään.

Miksi mitään ei kuitenkaan saada Afrikassa muuttumaan? Miksi ihmiset edelleen näkevät nälkää, kärsivät vedenpuutteesta ja eivät saa koulutusta? Siksi, koska raha ei likimainkaan kohtaa niitä, jotka sitä tarvitsevat. Korruptio on Afrikassa posketonta ja rahaa maksetaan mielin määrin ilman mitään tositteita vääriin taskuihin ja kenelläkään ei ole kykyä selvittää niiden todellista kohdetta. Tämä on länsimaalaisille päättäjille kuitenkin ilmeisesti täysin hyväksyttävää, koska kehitysapurahoja vain lisätään vuodesta toiseen. Siitä viis, että mihin ne menevät ja saadaanko niillä mitään parannuksia aikaan. Pääasia, ettei vain yksikään valtio ja sen päättäjät saa rasistin leimaa otsaansa.

Kehitysapu terminä antaa kuvan sellaisesta rahallisesta avusta, jolla pyritään kehittämään ihmisten elinoloja kehitysmaissa. Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää ja tällä kertaa annettu apu ei kehitä, vaan oikeampi termi avulle olisi ”kehittämätön apu”. Nyt olisi ehkä päättäjien aika herätä tähän hullutukseen ja tehdä asian suhteen radikaaleja muutoksia. Jos rahaa kehitysmaihin edelleen halutaan antaa, niin sinne pitäisi palkata osaavaa ja luotettavaa henkilökuntaa valvomaan, että rahat todellakin päätyvät oikeisiin kohteisiin ja pitämään asianmukaista kirjanpitoa. Tai vähintään edellyttää tällaista käytäntöä rahojen vastaanottajataholta ja näyttöä sille, että rahoilla on todella saatu jotain aikaiseksikin. Ellei homma toimi, niin rahavirrat välittömästi seis ja tarjotaan kehitysmaille pelkkää koulutusta. Silloin ehkä se kouluttautuminenkin alkaisi siellä päässä kiinnostaa.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Suomi sai hyvät vakuudet

”Suomi sai hyvät vakuudet, ja niillä rajataan veronmaksajien riskiä. Se on ollut koko vakuusvaatimuksen idea. Jos kaikki menee pieleen, eli Kreikka ei maksa velkaansa, silloin me saamme vakuudet, 880 miljoonaa euroa. 30 vuodessa summa voi kasvaa kahdeksi miljardiksi euroksi, sillä vakuus talletetaan asteittain erilliselle tilille, jossa se on sijoitettuna turvallisiin AAA-luottoluokituksen saaneisiin joukkovelkakirjoihin.”

Näin valtionvarainministerimme Jutta Urpilainen sanaili itsevarmasti vuonna 2010, mutta kuinkas sitten kävikään? Nyt eletään vuotta 2015 ja Kreikan antamat vakuudet ovat käytännössä arvottomia. Suomen silloinen hallitus selitti Suomen kansalle Kreikalle myönnettävän lainan aikoinaan siten, että tukipaketti on ainoa mahdollisuus ylläpitää euron kilpailukyky ja vakaus, sillä se onnistuu ainoastaan pitämällä Kreikka eurossa. No oliko se? Voidaanko tänä päivänä olla sitä mieltä, että nimenomaan tukipaketin myöntäminen on ollut euron pelastus? Mikä on ero siihen, että Kreikka menee polvilleen vuonna 2015, verrattuna siihen, että se olisi tapahtunut jo vuonna 2010? Ero on siinä, että sijoittajien taskuun on siirretty tolkuttomat määrät rahaa Kreikalle myönnetyn lainan korkotuottojen perustella maksetuista osingoista näiden kuluneiden vuosien aikana, mutta Kreikka on ajautunut päivä päivältä syvempään ahdinkoon. Selkeästikään tukipaketin alkuperäinen tarkoitus ei edes ollut nostaa Kreikka tai kreikkalaisia jaloilleen, vaan lypsää kreikkalaisten ahdinkoa tekosyynä käyttäen kuolonkorahduksissaan kamppailevan Kreikan valtion loputkin varallisuudet sijoittajien taskuun.

Tai jos joku on asiasta erimieltä, niin voisiko kyseinen viisas kertoa sen, että miten tukipaketeilla on pelastettu Kreikan valtio, tai miten sillä on pelastettu tavalliset kreikkalaiset? Tai miten edes tarkoitus olisi ollut noilla ehdoilla sellainen? Kreikan valtion kassa on tyhjä, ja tähtitieteelliset lainan korot juoksevat kilpaa Usain Boltin kanssa, joten Kreikka ei tule koskaan selviämään taakastaan. Kansa on yhtä varaton kuin valtiokin ja työttömyyslukemat ovat huipussaan. Mitä tekevät EU- maat, Suomi muiden mukana? Neuvottelevat Kreikan kanssa uudesta tukipaketista. Mitä uudella suunnitellulla tukipaketilla ollaan pelastamassa ja millä tavoin? Kuka meille antaa vastauksen asiaan?

Ei kukaan, joten vastaus tulee tässä. Eurooppalaiset pankit ovat riskisijoittaneet rahaa velkaantuneen Kreikan valtion lainoihin korkealla korolla. Koska sijoituksen riski on luokiteltu suureksi, ovat korot myös sen mukaiset. Nyt kun riski on toteutunut, niin pankit vapautetaan vastuusta EU- päättäjien toimesta ja maksumieheksi joutuvat eurooppalaiset veronmaksajat, joiden niskaan riskisijoituksia tehneiden pankkien realisoituneet tappiot kaadetaan. Kukaan ei puhu siitä, että pankkien kautta on osinkoina juoksutettu satoja miljardeja sijoittajien taskuun kriisivuosien aikana. Kautta linjan on puhuttu vain Kreikan tukipaketista, jonka tarkoitus on pelastaa kreikkalaiset. Ja jälleen kerran on aika samojen tahojen toimesta jauhaa tätä samaa puutaheinää. Onneksi meillä ei ole enää Jutta Urpilainen kuorotyttönä tässä samassa kuorossa.

Loppukaneetiksi sopii nykyisen ulkoministerimme Timo Soinin A-studiolle antama lausahdus:

”Tämä on moraalinen hasardi ja pyramidihuijaus, joka jatkuu niin kauan kuin on lypsettävää, niin on lypsäjiä.”

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Tulkinta yksinäisen turvapaikanhakijamiehen moraalikäsityksestä

Olin vierailemassa vanhempieni luona ja siellä keskustelimme Kreikan tilanteesta. Vanhempani, vaikka ovatkin molemmat jo yli 70- vuotta, ovat erittäin halukkaita juttelemaan poliittisista asioista, tai ehkä se nimenomaan juuri johtuukin heidän iästään. He ovat huolissaan siitä, mihin tilaan Eurooppa, ja Suomi siinä sivussa on ajautumassa. He ovat kasvaneet sodan jälkeisenä pula-aikana, joten tiedostavat omakohtaisesti mitä on niukka eläminen ja kova työnteko. Myös työttömien määrä ja yritystoiminnan siirrot ulkomaille huolettavat heitä siinä, missä meitä työikäisiäkin, mutta yksi heidän ajatusmaailmaa kuvastava tekijä on se, että he ovat kasvaneet sodan nähneiden ihmisten lapsina. Heillä on siis ollut suora yhteys ihmisiin, jotka ovat olleet rintamalla puolustamassa tätä maata ja sen arvoja. Ei siis ole ihme, jos heitä nykymeno ihmetyttää myös maahanmuuttopolitiikan osalta, koska niin se tuppaa ihmetyttämään myös monia kaltaisiani, joilla on vain hatarat muistot isoisien ja isoäitien jännittävistä tarinoista sotavuosilta.

Kesken Kreikka- keskustelun äitini alkoi ihmetellä näitä Suomeen ja Eurooppaan saapuvia turvapaikanhakijoita. Hän sanoi, että miten olisi Suomen käynyt, jos suomalaiset miehet olisivat toimineet samoin kuin moni Suomeen saapuva turvapaikanhakija? Hän tarkensi vielä, että olisiko mielestäni ollut oikein, että oma isoisäni olisi lähtenyt yksin hakemaan turvapaikkaa esim. Ruotsista ja jättänyt isoäitini lastensa, siis myös äitini kanssa Suomeen, kun Neuvostoliitto aikoinaan hyökkäsi maahamme. Sanoin, että tätä samaa olemme pohtineet kahvipöytäkeskusteluissa työpaikallani moneen otteeseen. Kerroin, että olemme ihmetelleet sitä, että miten asia voidaan käsitellä tällä tavoin päättäjien taholla, ilman minkäänlaista moraalista ristiriitaa? Olemmeko jo unohtaneet sen, miten valtavan uhrauksen suomalaiset nuoret miehet tekivät perheidensä ja läheistensä eteen Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen? Olemmeko valmiit hyväksymään muiden maiden nuorille miehille erilaisen moraalin tässä Suomen olemassaolon peruskysymyksessä? Jos olemme, niin miksi? Onko esimerkiksi afrikkalaiselle miehelle oman perheen naisten ja lasten olemassaolo ja turvallisuus vähäpätöisempi asia, kuin oma hyvinvointi ja turvallisuus? Näinhän asia on väkisinkin tulkittava, koska valtaosa maahamme saapuvista turvapaikanhakijoista on yksinäisiä nuoria miehiä. Eikä tämä kosketa pelkästään afrikkalaisia, vaan myös Lähi-idästä saapuu valtaosin nuoria miehiä turvapaikanhakijoiksi. Yksin he eivät kuitenkaan näytä lopulta elelevän, koska perheenyhdistämiset käynnistyvät lähes välittömästi, kun he tänne lopulta pääsevät. Suomalaisen moraalikäsityksen mukaan kyseessä on äärettömän raukkamainen teko, jossa mies pakenee ensimmäisenä, jättäen läheisensä kuoleman vaaraan. Onko kukaan miettinyt sitä, että toistuuko tämä tilanne myös Suomessa, jos Venäjä päättää jonain päivänä hyökätä maahamme? Voidaanko tältä pohjalta olettaa, että nämä kyseiset miehet ja heidän kasvattamat lapsensa osallistuvat puolustamaan tarpeen tullen maatamme ja vapauttamme? Miten ylipäätään Suomessa voidaan kirkkain silmin vaatia asevelvollisuutta ja edellyttää maanpuolustusta sodan syttyessä suomalaisilta nuorilta miehiltä, jos samanaikaisesti teemme moraalisesti täysin päinvastaisen ratkaisun Suomeen saapuvien potentiaalisten maanpuolustajien suhteen? Voidaanko Suomessa vielä jatkossa antaa tuomioita rintamakarkuruudesta, kun kuitenkin luovutamme sellaisille miehille turvapaikan ja tuemme heidän elämäänsä Suomessa sosiaaliturvalla?

Yksi vaihtoehto selittämään edellä olevaa kappaletta, on toki sellainen, että kyseisen maahamme saapuvan miehen perhe ei olekaan niin suuressa vaarassa, vaan hänet on nimenomaan valittu tekemään se vaarallisin tehtävä, eli matkustamaan Suomeen tai muualle Eurooppaan ihmissalakuljettajien käsissä. Tämä toisi järkeä tähän toimintamalliin. Muu perhe voisi sitten mukavasti lennellä suomalaisten veronmaksajien laskuun länsimaisten lentoyhtiöiden lentokoneilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Jos taas tähän ajatusmalliin on uskominen, niin herää kysymys, että ovatko he todellakin turvapaikan tarpeessa, vai saapuvatko he Suomeen vain paremman toimeentulon toivossa? Lisäksi jokainen voi miettiä itsekseen sitä, että kuinka monella kolmansien maiden ihmisillä on varaa maksaa tuhansia euroja ihmissalakuljettajille matkastaan? Millä keinoin he ovat sellaiset rahat saaneet kasaan? Rehellisesti työtä tekemälläkö?

Edellinen kappale loikin sitten aasinsillan maahanmuuttajien tekemään rikollisuuteen Suomessa ja muissa EU- maissa. He ovat vähemmistönä joka maassa, mutta enemmistönä väkilukuun suhteutettuna lähes jokaisen rikosnimikkeen suhteen. Jos ihminen on todellakin turvapaikkaa vailla, niin voiko joku oikeasti kuvitella, että tällainen ihminen saapuu ”pelastajamaahansa” ja alkaa lähes välittömästi ryöstää ja raiskata ”pelastajakansaansa”? Voiko joku oikeasti olla niin sinisilmäinen, että uskoo tällaisen yhtälön olevan totta? Tai jos otetaan tarkasteluun se Ruotsin kuuluisa Örebron linja-autolastillinen turvapaikanhakijoita, jotka eivät suostuneet nousemaan linja-autosta Örebrossa, koska halusivat Malmöhön. Jos ihmisellä on todella hätä, niin ei hän valitse paikkaa mihin mennä, vaan luulisi, että hänelle riittää turvallinen ympäristö. Siksi onkin vähintäänkin kummallista, että ihmiset matkustavat … siis ne ihmiset, joilla on rahaa … tuhansien kilometrien päähän, täysin erilaisen kulttuurin pariin ja alkavat vaatia siellä itselleen oikeuksia. Eikö vaatimusten sijaan pitäisi esittää kiitollisuutta turvallisesta elinympäristöstä, vieraanvaraisuudesta ja avusta?

Kaikella tällä, mitä yllä olen kirjoittanut, en kuitenkaan osoita sormellani kaikkia maahamme saapuvia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Olen edelleen vakuuttunut siitä, että siellä seassa on kuitenkin myös niitä oikeita avuntarvitsijoita, jotka aidosti ovat kiitollisia Suomelle siitä, että ovat saaneet elämässään uuden mahdollisuuden ja joiden olemassaolosta emme saa lukea rikollistilastoista, sillä minulla on ollut ilo tutustua tällaisiin ihmisiin. Ja se, mitä olen asioista heidän kanssa keskustellut, niin heidän mielipiteiden tukemana, olen tullut siihen lopputulokseen, että suomalainen maahanmuuttopolitiikka, tai tarkemmin sanottuna rikollisten maahanmuuttajien päästäminen maahamme harjoittamaan rikollista toimintaansa ja heidän oikeutettu oleskelu maassamme, vielä rikollisen toiminnan jälkeenkin, vahingoittaa ensisijaisesti ystävieni ja tuttavieni kaltaisten maahanmuuttajien elämää Suomessa. Koko maailmaa rakastava ideologia, jota länsimaissa noudatetaan pakolaispolitiikkaan ja turvapaikanhakijoihin liittyen, ei ole oikea tapa hoitaa näitä asioita. Se on ajatuksena hieno ja jalomielinen, mutta mahdollistaa päinvastaisen ideologian omaavien ihmisten liian helpon pääsyn maahamme, kuten nyt olemme karvaasti jo saaneet kokea. Ja siitä saamme lukea lähes päivittäin länsimaiden uutisoinnista. Kuinka pitkään pitää vielä aikaa kulua? Kuinka monta rankkaa rikosta pitää vielä rikollisten maahanmuuttajien toteuttaa ja kuinka monta kantasuomalaista uhria pitää meidän vielä saada, jotta päättäjämme saavat aikaan pikaiset lakimuutokset normaali-ihmisten suojelemiseksi? Missä vaiheessa on ylitetty se raja, että päättäjät alkavat ajatella ensisijaisesti niitä kantasuomalaisia ja niitä maahanmuuttajia, jotka yrittävät rakentaa meille ja lapsillemme parempaa tulevaisuutta Suomessa, eivätkä mieti rasistinleimaa päätöksiään tehdessään? Millä tavoin tämä vitkastelu selitetään seuraavalle uhrille? Millä tavoin tällä vitkastelulla osoitetaan edes pientä ymmärrystä sitä henkilökohtaista tuskaa kohtaan, jonka tämä saamattomuus tuottaa esimerkiksi seuraavalle maahanmuuttajarikollisen raiskauksen uhrille?

Ja lopuksi vielä mainintana sellainen, että toki myös suomalainen mies osaa tehdä rikoksia ja raiskata. Siitä ei ole kysymys. Mutta jos nyt on jo selkeästi osoitettavissa, että joistain maista saapuvat ihmiset ovat yliedustettuina tietyissä rikostilastoissamme lukumääräänsä nähden, niin jostainhan se kertoo. Se ei kerro tokikaan sitä, että kaikki kyseisestä maasta saapuvat miehet olisivat esimerkiksi raiskaajia, mutta se kertoo kuitenkin sen, että tilastollinen todennäköisyys tällaisen rikollisen saapumiselle kyseisestä maasta on suurempi kuin muista maista. Tilastotieteen perusteella on maassamme laadittu lakeja ja tehty suuria päätöksiä, esimerkiksi liikenneturvallisuuden osalta, jo vuosikymmeniä. Miksi tilastot muuttuvat käyttökelvottomiksi päätöksen teon perusteeksi siinä vaiheessa, kun aletaan puhua maahanmuuttajien rikollisuudesta ja niiden perusteella tarpeellisista päätöksistä? Ihminen ei ole välttämättä vailla turvapaikkaa ja oikeutettu asumaan maassamme, jos osaa lausua maamme rajalla ”asyl”. Vasta päästyään maahamme hän osoittaa arvonsa ja oikeutuksensa sille, elämällä Suomen lakien ja asetusten mukaan ja osallistumalla parhaan kykynsä mukaan suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitoon. Todellinen turvapaikanhakija ei ole rikollinen.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Suomen maahanmuuttopolitiikka – järkeä vai ei?

Lähes päivittäin saamme lukea otsikoista, kuinka maahanmuuttajataustaiset ovat syyllistyneet raiskauksiin tai muihin koviin rikoksiin, kuten ryöstöihin tai pahoinpitelyihin. Julkaistut tilastot kertovat samaa tarinaa, eli niiden mukaan tietyt maahanmuuttajaryhmittymät tekevät huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä vakavia rikoksia, kuin kantasuomalaiset, eli kyse ei ole vain pelkästä yksipuolisesta uutisoinnista, vaan siitä löytyy myös todennettua faktaa. Miten meidän päättäjien tulisi reagoida tähän asiaan? Juttelin asiasta iranilaistaustaisen kaverini kanssa, joka on onnistunut siinä, missä otsikoiden maahanmuuttajat ilmeisesti eivät, eli kotoutumisessa.

Kaverini kertoi, että on todella pahoillaan vallitsevasta tilanteesta. Ei pelkästään rikoksen uhriksi kohdistuneiden suomalaisten ja koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta, vaan myös kaikkien niiden maahanmuuttajien kannalta, jotka ovat tulleet maahamme tositarkoituksella etsimään turvapaikkaa ja uutta elämää, sekä kohdistaneet kaikki voimavaransa kotoutumiseen. Koska tunnen kaverini hyvin jo vuosien takaa ja tiedän, miten hän asioista ajattelee, niin yllätyksenä minulle ei tullut hänen mielipiteensä vakaviin rikoksiin syyllistyneiden maahanmuuttajien karkotuksista. Hänen mukaan se olisi ainoa oikea tapa ajaa maahanmuuttajien kotoutumista Suomssa ja ylipäätään ajaa maahanmuuttajien etua Suomessa. Kun kysyin, että miksi hän näin ajattelee, niin hän vastasi:

Vaikka olen asunut Suomessa pikkupojasta saakka, käynyt koulun, hankkinut ammattitutkinnon ja työpaikan ja vaikka minulla on enemmän kantasuomalaisia kavereita kuin maahanmuuttajataustaisia ja koen olevani suomalainen, niin en voi paeta ulkonäköäni. Kantasuomalaisille tulen aina olemaan maahanmuuttaja ja tänä päivänä maahanmuuttajiin kohdistetaan paljon erilaisia stereotypioita, eivätkä ne ole useinkaan positiivisia. Tämä johtuu siitä, että Suomeen päästetään rikollista ainesta, joiden tarkoituksena on ainoastaan jatkaa kotimaassaan opittua rikollista toimintaa, tai julkeasti hyväksikäyttää suomalaista sosiaaliturvaa. Miksi tällaiset ihmiset saavat oleskeluluvan ja pysyvän asuinpaikan Suomesta? Miksi heidän annetaan jäädä tänne pilaamaan minunkin maineeni?

Viimeisen lauseen kysymys on oleellinen? Miksi rankkoja rikoksia tekevät maahanmuuttajat saavat jäädä maahamme? Tällaisia asioita ihmettelee ainakin yksi maahanmuuttaja, todennäköisesti useampikin ja sitä samaa ihmettelee kaiketi suuri osa kantasuomalaisista … ? Mutta tuntuu siltä, että maamme päättäjille asiassa ei ole mitään ihmettelyn aihetta. Heidän mielestä vakaviin rikoksiin syyllistynyttä ei voida karkottaa kotimaahansa, koska hän saattaa olla siellä hengenvaarassa, joten on parempi, että hengenvaara, tai vähintäänkin vaara merkittäviin henkilökohtaisiin fyysisiin tai psyykkisiin henkilökohtaisiin traumoihin kyseisen rikollisen aiheuttamana jätetään Suomen rajojen sisäpuolelle. Kenen etua päättäjät tässä asiassa ajavat? Suomen kansanko?

Miksi kirjoitan tästä aiheesta? Miksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta on tullut minulle tärkeä kysymys? Ensinnäkin kirjoitan aiheesta siksi, että ne negatiiviset uutiset maahanmuutosta, joita saamme lukea lähes päivittäin, ovat osuneet minua jo riittävän lähelle. Olen kokenut henkilökohtaisesti ilman mitään syytä tapahtuneen maahanmuuttajajengin päälle karkauksen, olen myötäelänyt poikani koulukiusaamista, jossa kiusaajina toimivat maahanmuuttajat. Olen saanut seurata sivusta hyvän ystäväni vihaa ja tuskaa, koska hänen rakkaan tyttärensä raiskasi maahanmuuttaja. Olen kuullut läheisiltäni, jotka työskentelevät kouluissa ja virkatehtävissä, maahanmuuttajanuorten keskuudessa yleisesti ilmenevästä törkeästä käyttäytymisestä ja kantasuomalaisten halveksinnasta, että en kykene enää olemaan ihminen, joka kannattaisi Suomen maahanmuuttopolitiikkaa nykyisessä muodossaan. Olen huolissani Suomen tulevaisuudesta. Ghettoutuvatko Suomenkin kaupungit? Palavatko täälläkin autot, kivitetäänkö täälläkin virkavaltaa ja joutuvatko täälläkin naiset ahdistelluiksi julkisilla paikoilla keskellä päivää, kuten muista länsimaista saamme lukea?
Tiedän, että ongelmia ei esiinny pelkästään maahanmuuttajanuorilla, vaan myös kantasuomalaiset lapset ja nuoret osaavat käyttäytyä huonosti, eivätkä kunnioita vanhempia ihmisiä. Myös kantasuomalaiset osaavat tehdä rikoksia ja raiskata. Vaikka näin on, niin se ei kuitenkaan poista kokemuksiani ja vaikuta mielipiteisiini, koska en ole eläessäni kokenut yhdenkään kantasuomalaisen jengin syyttä suotta suorittamaa päälle karkausta, vaikka olen nuoruuteni viettänyt aktiivisesti eri kaupunkien yöelämässä. Lastani ei ole yksikään kantasuomalainen kiusannut, eikä ystävieni lapsia raiskannut yksikään kantasuomalainen. Puhumattakaan kaikista niistä lääppimisistä ja ahdisteluista, mitä ystäväpiirini naisväki on saanut maahanmuuttajien taholta kokea. Minulle on turha tulla omieni ja ystävieni kokemuksien vuoksi sanomaan, että kyllä kantasuomalaisetkin tekevät samaa. Ehkä niin, mutta eivät likimainkaan samassa mittakaavassa.

Tasapainottavana tekijänä tässä asiassa minulle toimivat onneksi ne ystävät, jotka olen saanut maahanmuuttajapiireistä. He toimivat ainoina mielipiteideni muokkaajina, että osaan ylipäätään ajatella jotain positiivista Suomeen saapuvista maahanmuuttajista. He luovat minulle varmuuden siitä, että siellä seassa on myös oikeasti hyviä ihmisiä. Miksi suomalaiset päättäjät eivät ajattele meitä kunniallisia kantasuomalaisia, eivätkä ystävieni kaltaisia kunniallisia maahanmuuttajia? Miksi meidän laisten edut poljetaan maahanmuuttajarikollisten jalkoihin?

Ja vielä viimeisenä asiana jaksan ihmetellä suomalaisia päättäjiä. Miten voi olla mahdollista, että lukuisat epäkohdat yhteiskunnassamme on tiedossa, mutta minkäänlaisia päätöksiä niiden korjaamiseksi ei saada aikaan. Teoriassa Suomen eduskunnan pitäisi olla Suomen kansa pienoiskoossa ja ajaa kynsin hampain omien äänestäjiensä asiaa, mutta käytännössä se on hyvin kaukana siitä. Tänä päivänä puolueiden näkemykset monista yhteiskunnallisista asioista ovat lähes yhdenmukaiset, mutta siltikään mitään ei saada aikaiseksi …. tai saadaan. Kansanedustajien palkankorotus. Se onnistuu aina ja hyvin nopealla aikataululla. Yksi korkean luokan poliitikko sanoikin minulle aikoinaan epävirallisesti, että et voi uskoa, millainen teennäisyyden tyyssija eduskunta on. Kansanedustajan oma etu ajaa hyvin monessa tapauksessa kaiken muun edelle ja siksi mitään ei saada aikaiseksi. Takit kääntyvät välittömästi, kun se vain on oman hyödyn mukaista. Ja siltä se tosiaan näin tavan tallaajan silmissä näyttääkin.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Monikulttuurisuus, päivän puheenaihe

Monikulttuurisuus jakaa suomalaisten mielipiteitä monella tapaa, mutta eniten julkisuutta internetin keskustelupalstoilla ja kahvipöytäkeskusteluissa saavat mielipiteet, jotka vaihtelevat totaalisesta vastustuksesta täydelliseen puolustukseen. Näiden mielipiteiden välimuotojakin esitetään, mutta pääsääntöisesti ne hukkuvat ääripäiden varjoon, tai tulkitaan liitettäväksi jompaankumpaan ääripäähän. Päättäjät ja media ottavat pääsääntöisesti varovaisen kannan ja esittävät enemmän tai vähemmän puoltavia kannanottoja, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Suurin syy tälle lienee se, että rasismikortti iskee Suomessa nopeammin kuin salama ja siksi asiallinenkin keskustelu nykyisen maahanmuuttopolitiikan ongelmista on vaikeaa. Esimerkiksi Perussuomalaiset, jotka kritisoivat nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa ja ajavat vaaliteemassaan siihen tuntuvia rajoituksia ja selkeitä pelisääntöjä, luokitellaan maahanmuuton puolustajien keskuudessa yleisesti natsipuolueeksi, kun taas maahanmuuton puolustajat, joihin katsotaan yleisesti lukeutuvan taas vihreiden ja vasemmistopuolueiden kannattajat, luokitellaan taas maahanmuuttokriittisten keskuudessa ylisuvaitsevaisiksi, maahanmuuton negatiivistenkin vaikutusten puolestapuhujiksi. Näistä kovaäänisistä, mutta kenties pienistä ääripäistä käsin pitäisi alkaa kehittämään kansan keskuudessa rakentavaa keskustelua maahanmuutosta, joten se ei tule olemaan helppoa. Ennakkoasetelma natsit vastaan raiskauksien kannattajat, ei ole ehkä kaikkein hedelmällisin perusta keskustelulle, mutta niin kauan kun vaikenemisen kulttuuri on tietoinen valinta maahanmuuttoon liittyen, niin tällaista asetelmaa suorastaan ruokitaan.

Mutta, jotta monikulttuurisuutta voidaan ryhtyä tarkastelemaan, niin pitää ymmärtää ensin, mitä kulttuurilla tarkoitetaan. Alun perin historiassa sillä tarkoitettiin yksinkertaisesti viljelystä ja maanviljelyä. Antiikin Roomassa filosofi Cicero kuitenkin laajensi käsitteen kuulumaan omaan filosofiaansa nimikkeellä animi cultura, hengen viljelys, jota voidaan pitää hyvin pitkälle kuvaavana ilmaisuna tänäkin päivänä, vaikka kulttuuri käsitteenä onkin laajentunut kattamaan jo laajemman alan. Henkinen tila, tai tarkemminkin sen kehittäminen kohti jotain haluttua tavoitetta, on merkittävässä roolissa kaikkien eri kulttuurinalojen määrittelyssä ja noudattamisessa. Kulttuurikäsite voidaan luokitella kattamaan esimerkiksi aikakausia, toimintamalleja, paikallisia tai alueellisia erityisiä toimintatapoja, kansallisia yhteiskunnallisia tai sosiaalisia erityispiirteitä jne, mutta kaikille niille on oleellista se, että niiden perustana on jokin henkinen tila tai tavoite, josta kulttuuria kuvaavat toimintatavat ja mallit ovat lähteneet muotoutumaan nykyiseen tilaansa, tai ovat säilyneet siihen saakka, kunnes jokin toinen kulttuuri on sen syrjäyttänyt.

Eli kulttuuri-sanan taakse kätkeytyy suurelta osin käsitteet tapa ajatella ja tapa toimia. Yksinkertaistettuna monikulttuurisuus siis tarkoittaa sitä, että jossain yhteisössä on monia eri tapoja ajatella ja toimia, eikä se välttämättä kuulosta teoriassa vaikealta yhtälöltä, mutta käytännössä se luo suuria haasteita yhteiskuntarakenteeseen, lainsäädäntöön ja sosiaaliseen kanssakäymiseen, koska ihmisten identiteetti on sitoutunut tiukasti siihen kulttuuriin, jonka edustaja hän on, eikä ihminen ole välttämättä valmis luopumaan omasta identiteetistään, ajatusmallistaan ja toimintatavoistaan, koska se tarkoittaisi osittaista tai täydellistä aiemman itsensä kieltämistä. Monen erilaisen toimintamallin ylläpitäminen ei taas ole millään muotoa järkevää, vaan toimivassa yhteiskunnassa kaikkia yhteiskunnan jäseniä koskettavat samat säännöt. Erivapauksien tai erilaisten sääntöjen tulkinta ja salliminen eri kulttuuritaustaa omaaville ruokkisi ainoastaan anarkiaa. Lisäksi eri ryhmittymien väkiluvut ja sen mukaan myös demokraattiset valtasuhteet sanelevat suurelta osin vallitsevan kulttuurin ja siihen hyväksyttävät normit. Eli monikulttuurisuus voi tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että yhteiskunnassa vallitsevat eri kulttuurit imevät toisiltaan vaikutuksia ja niiden kesken syntyy avointa vuorovaikutusta, mutta huonoimmillaan se muodostaa yhteiskunnan sisään täysin erillisiä yhteisöjä ja ryhmittymiä, jotka pyrkivät välttämään parhaansa mukaan vuorovaikutusta muiden ryhmittymien kanssa. Monikulttuurisuuden onnistuminen edellyttää siis avointa vuorovaikutusta kaikilta osapuolilta. Vuorovaikutus, kuten käsitteen sanat jo kertovat, edellyttää sekä vaikuttamista, että vaikuttumista, eikä se ole mahdollista, ellei jokainen osapuoli ole valmis hyväksymään jossain määrin molempien tahojen esittämiä ehtoja. Eli toisin sanottuna vuorovaikutuksen onnistuminen edellyttää sitä, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä laadittuun kompromissiin.

Onnistuneen ja aidon vuorovaikutuksen mahdollisuudet kaikilta osin esimerkiksi nykyisenkaltaisen maahanmuuttopolitiikan suhteen ovat kuitenkin järkevästi ajateltuna demokratiaan perustuvissa länsimaissa lyhyellä aikavälillä lähes olemattomat, koska vuorovaikutussuhteet eivät perustu kulttuurien luonnolliseen kohtaamiseen, väkilukuihin perustuviin demokraattisiin valtasuhteisiin, pitkäaikaiseen rinnakkaiseloon ja molempia osapuolia selkeästi hyödyttäviin tekijöihin. Toisin sanottuna pienen vähemmistön edustajia ei voida ongelmitta sijoittaa noin vain jo olemassa olevaan yhteiskuntaan, koska he eivät kykene, eivätkä luonnollisestikaan edes halua unohtaa sormiaan napsauttamalla omaa identiteettiään. Tämä luonnollisesti kuvastuu valitettavan usein kotoutumisongelmina. Samoin toimii myös valtaväestö. He ovat tiukasti sidoksissa omaan identiteettiinsä, joka heijastaa sitä kulttuuritaustaa, jossa he ovat kasvaneet ja muutosyritykset siinä jonkun pienen vähemmistön vuoksi koetaan väistämättä epäreiluksi. Demokratiaan tottuneiden länsimaalaisten voi olla vaikea sulattaa sitä, että heidän oikeuksiaan, velvollisuuksiaan ja toimintatapojaan muokataan mukailemaan jonkin pienen, juuri maahan saapuneen maahanmuuttajayhteisön kulttuuria.

Länsimaisessa kulttuurissa toteutettava ja toimivaksi katsottu yhteiskuntamalli on rakennettu siis poikkeuksetta demokratian pohjalle, eli mukailee kaikilta osin yhteiskunnan enemmistön näkemyksiä. Tämän vuoksi onnistuneesta kotoutumisesta ja liittymisestä yhteiskuntaan vastaa länsimaisessa katsontakannassa monesti nimenomaan juuri maahanmuuttaja, eikä se yhteiskunta, johon maahanmuuttaja on saapunut. Maahanmuuttajalla pitää olla halu muutokseen riittävässä määrin. Hänen pitää olla valmis luopumaan identiteetistään, kulttuuritaustastaan ja toimintamalleistaan niiltä osin, kun ne sotivat uuden yhteiskuntansa demokratian avulla määrittelemiä tapoja ja normistoa vastaan, ja säilyttää omat tapansa ainoastaan niiltä osin, kun ne eivät ole ristiriidassa uuden yhteiskunnan tapojen ja normistojen kanssa. Ellei tähän löydy valmiutta, niin se tarkoittaa väistämättä ristiriitatilanteista valtaväestön kanssa. Eli maahanmuuttajan tulisi aktiivisesti ottaa selvää uuden kotimaansa tavoista, käytännöistä ja laeista, sekä opetella maan kieli, jos tarkoituksena on onnistua olemaan hyödyksi uudelle yhteiskunnalleen ja tulla osaksi sitä. Tämä johtuu siis siitä, että demokratiassa pienen vähemmistön ääntä on vaikea saada kuuluviin ja sen vuoksi myös mahdollisuudet muutoksiin vähemmistön tavoitteiden mukaan ovat olemattomat. Väkisin ajetut demokratian vastaiset muutokset päättäjien taholta, aiheuttavat vain vastakkainasettelua, eikä demokratian polkeminen pienen vähemmistön vaatimusten mukaan ole missään määrin järkevää. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, etteikö yhteiskunta voisi edesauttaa maahanmuuttajien sopeutumista jollain tapaa, mutta se ei kuitenkaan saisi olla automaatio, eikä poistaa maahanmuuttajien omaa vastuuta asiassa.

Monikulttuurinen yhteiskunta on siis lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna käytännössä mahdotonta toteuttaa, ilman merkittäviä ristiriitoja. Tämän meille kertoo jo demokratian periaatteet. Väkisin sovittamalla yhteen toisistaan liian eriävät kulttuurit ja liian nopeasti, sekä pyrkimällä tekemään niistä teennäisesti ja vastoin demokratian periaatteita yhdenvertaiset toimijat yhteiskuntarakenteessa, saadaan aikaiseksi vain jyrkkää vastakkainasettelua. Tällaisista asioista saamme lukea lähes päivittäin uutisista, joissa kuvataan monien Euroopan maiden epäonnistumista monikulttuurisissa tavoitteissaan. Surullista asiassa Suomen kannalta on se, että kyseiset maat ovat pyrkineet rakentamaan monikulttuurista yhteiskuntaa ennen meitä kutakuinkin vastaavalla tavalla, kuin millä Suomi on sitä lähtenyt rakentamaan ja rakentaa edelleen. Ristiriidat ja vastakkainasettelut syntyessään ruokkivat lisää vastaavia ilmiöitä ja niiden vaikutukset molempien osapuolten ääriajattelun voimistumiseen ovat merkittävät. Se tuskin oli ja on edelleenkään tavoitteena monikulttuurisia tavoitteita laadittaessa, mutta sitä ei sovi enää kenenkään kiistääkään. Siksi mallissa, joka hyödyttäisi sekä suomalaista yhteiskuntaa, että maahan muuttavia ulkomaalaisia, otettaisiin huomioon tällä hetkellä jo hyvin tiedossa olevat ongelmakohdat ja pureuduttaisiin niihin jo siinä vaiheessa, kun maahanmuuttaja saapuu maahamme ja tuotaisiin ne uuden tulokkaan tietoon riittävän selkeästi. Tällöin maahanmuuttajalla olisi mahdollisuus vielä etsiä itselleen omaan kulttuuritaustaansa sopivampi maa asuttavaksi, jos kokee Suomen demokraattiseen päätöksentekoon perustuvan yhteiskuntarakenteen ja normiston itselleen mahdottomaksi. Nyt Suomeen saapuvalla maahanmuuttajalla saattaa siis olla täysin virheelliset kuvitelmat mahdollisuudesta kulttuurinsa säilymiseen ja se luo vääränlaiset lähtökohdat sopeutumiselle jo heti kättelyssä.

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Avainsanoina , | Jätä kommentti